Laumanvartijakoirat Petotesteissä®, osa 1

LAUMANVARTIJAKOIRAT PETOTESTEISSÄ, Osa 1.

Petotestit® ovat Asko Sorvon vuonna 2012 kehittämä koirien koulutus- ja testausmenetelmä, jossa hyödynnetään aitoja petojen hajuja sekä täytettyjä ja petojen omilla hajuilla hajustettuja, kauko-ohjattavalla alustalla liikkuvia petoja. Tämän päivän Petotesteissä® on kyse suunnitelmallisesta ja tavoitteellisesta koirien kouluttamisesta ja testaamisesta hyvin monipuolisella tavalla, koiralähtöisesti ja koirien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähdäten ja testit kehittyvät jatkuvasti yhteistyössä erilaisten asiantuntijoiden kanssa.

Asko Sorvo ja Herkku - šarplaninac eli ”sarppi"

Asko Sorvo on pitkän linjan laumanvartijakoiraharrastaja ja  Petotestitiimiin kuuluu myös  Askon vaimo Hanna-Mari (käyttäytymisanalyyttisen eläintenkoulutuksen asiantuntija, eläintenkouluttaja AT, EAT opiskelija) , jolla on myös pitkä kokemus laumanvartijakoirista pk-harrastusvuosien jälkeen suursnautsereiden kanssa. Petotestaus sinällään ei ole uusi juttu etenkään laumiksilla. Monilla laumanvartijakoirien alkuperäseuduilla on testattu kautta vuosisatojen  koiria ja niiden rohkeutta testataan edelleen erilaisin "petotestein", mutta ne keinot ovat kuitenkin usein varsin brutaaleja. Laumanvartijakoiratutkimusten kehittyessä jotkut tutkijat ovat käyttäneet erilaisia eläinhahmoja myös omissa testeissään ja keränneet tutkimusdataa näistä tilanteista (sekä mainittakoon tässä myös, että  Suomen Kennelliitto suunnittelee  luolakoirien pienpetotestejä konepedoilla). Tätä kirjoittaessa eli yli 12 vuoden petotestaushistorian aikana, on niin omien kuin monien eri tahojen ja yhteistyökumppanien sekä asiakkaiden kokemusten, palautteiden sekä tietotaidon myötä voitu todeta että Petotestit korreloivat erittäin hyvin luonnonpetokohtaamisien kanssa – koirien rodusta riippumatta eikä testeistä saatu hyöty rajoitu vain petokohtaamistilanteiden ehkäisyyn tai niissä toimimiseen vaan Petotesteillä on mahdollisuus kouluttaa ja auttaa koiria omistajineen hyvin monipuolisesti. Koiria on Petotesteissä® käynyt vuosien aikana yli 20 000 ja vaikka kahta samanlaista koiraa ei olekaan, tiettyjen asioiden ja käyttäytymisten esiintyvyys ja toistettavuus kuitenkin merkitsevät jo paljon.   

Hanna-Mari ja laumatestissä sarppiuros Dragan ja sarppinarttu Grace.

 

Mitä tulee erilaisiin petokohtaamisiin niin kone- kuin luonnonpetojen kanssa, niin  täytyy huomioida, että  käyttäytyminen on kontekstisidonnaista. Tulee huomioida muun muassa se, ettei ole myöskään kahta samanlaista luonnonpetoa eikä petokohtaamista. Monet asiat vaikuttavat eläimen käyttäytymiseen eri tilanteissa. Esimerkiksi jo etäisyys petoon vaikuttaa paljon koiran käyttäytymiseen sekä opitun käyttäytymisen tuomat käyttäytymismallit, esim. onko koira siellä tutun piha-aidan takana vai vapaana jossain. Muuttuvia tekijöitä on siis luonnonpetojenkin kanssa. Laumanvartijakoirien kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että siellä aitojen takana ja vahvan opitun käyttäytymisen turvin, kaikkien koiran muiden sille tärkeiden resurssien läsnäollessa koirat toimivat ponnekkaammin ja se on näille koirille toki ominaista. Mutta, koiran tärkein resurssi on koiran henki ja ihminenkin on osa laumaa ja resurssi tiettyyn rajaan saakka. Koirat määrittelevät aina itse niille tärkeät asiat ja koirat tekevät valintoja niiden perusteella. Petotesteissä® pystytään näkemään myös sellaisia ominaisuuksia, joita ei arkielämässä koiran tutuissa kuvioissa nähdä välttämättä koskaan, mutta nämäkin piilossa olevat koirien ominaisuudet vaikuttavat koirien arkeen ja elämään ihmisten kanssa sekä erilaisiin harrastuksiin ja työtehtäviin. 

Laumanvartijakoirat ovat ehkä maailman yleisin koirarotu kautta aikojen, näin ovat arvelleet ainakin tutkijapari Lorna ja Raymond Coppinger, jotka aloittivat laumistutkimukset 1970-luvulla. Laumikset kattavat koko maailman, vanhimpia alueita ovat esimerkiksi Irak, Iran, Afganistan ja Kiina. Näiltä alueilta ovat nykyisten laumanvartijakoirien esi-isät kotoisin. Työtehtävistä vanhin on alunperin paimentolaiskulttuuriin liittyneet erilaiset vartiointitehtävät, joista tärkein on ollut erilaisten karjaeläinten turvaaminen pedoilta ja varkailta. Samat koirat ovat huolehtineet myös niin sanotuista aluevartijatehtävistä, pitäen kutsumattomat vieraat poissa. Nämä koirat ovat vanhasta historiastaan huolimatta kuitenkin ihmisille monesti tuntemattomia. Roduista on ollut paljon vääriäkin käsityksiä ja rotuja on nimetty myös harhaanjohtavasti ”paimenkoiriksi”. Laumikset eivät ole paimenkoiria, ne eivät paimenna vaan laumanvartijakoirat ovat paimenen koiria jotka huolehtivat turvallisuuspuolesta.

Näiden koirien varassa on ympäri maailmaa ollut kaikki elämän tärkeimmät asiat, omaisuus ja turvallisuus. Koiria on sen vuoksi arvostettu suuresti ja tätä arvostusta kuvaa myös se, että muun muassa Makedonian dinaarin kolikossa on ollut sarplaninacin kuva. Myös monet legendat kumpuavat tästä arvostuksesta. Laumiksia on käytetty ja käytetään ympäri maailmaa suojelemaan karjaa erilaisilta saalistajalajeilta kuten  kissaeläimiltä (esim. ilves, gepardi, lumileopardi, puuma) ja koiraeläimiltä (esim. kojootti, susi, sakaali) karhuilta  (esim. ruskeakarhu, mustakarhu) ja jopa kädellisiltä ( esim. paviaanit ). Euroopassa koiria on käytetty yli 2 000 vuoden ajan petovahinkojen estämiseen, lähinnä susilta. Tänä päivänäkin maailmalla on alueita, joissa tällainen alkuperäinen paimentolaiskulttuuri on yhä hengissä tai koiria käytetään alkuperäisen kaltaisissa työtehtävissä muulla tavalla.  

Vaikka laumiskulttuuri on vanhaa ja koiratyyppi sen myötä myös, Suomessa laumiskulttuuri ja ymmärrys koiria kohtaan on kuitenkin varsin kehittymätöntä verrattuna moneen muuhun maahan. Onneksi nykyään löydämme paljonkin erilaisia tutkimuksia ja kirjallisuutta, blogeja ja kertomuksia näistä koirista. Toki tähän kaikkeen tietoon on suhtauduttava myös omaten kritiikkiä, mutta tilanne on nykyään parempi kuin kymmeniä vuosia sitten. Tieto myös aina kehittyy, mutta tietyt lainalaisuudet tulevat varmasti siellä aina säilymään. Laumanvartijoista on myös vanhoja kirjoituksia, mm.  Italialainen Marcus Terentius Varro (116-27 eKr) on kirjoittanut laumanvartijakoirista yli 2000 vuotta sitten ja englantilainen tutkija Charles Darwin 1800-luvulla. Jopa Raamatussakin laumanvartijat mainitaan Job 30:1 ”....the dogs of my flock” 

Suomen ensimmäiset laumikset olivat slovakiancuvaceja ja ne tulivat 1960-luvulla ja sen jälkeen tulivat pyreneittenkoirat. Enemmän rotuja ja koiria tuli kun rajat aukesivat maailmaan 1980-luvun lopulla. Siinä 2000-luvun alussa monet eri rodut, mukaan lukien laumanvartijarodut alkoivat yleistyä. Enemmistö koirista on erilaisissa pihavahtitöissä, jopa seurakoiran tai harrastuskoiran roolissa ja varsinaisessa eläinvahtityössä olevia koiria on ainakin toistaiseksi paljon vähemmän.  Tarve kuitenkin on kasvussa suurpetojen määrän lisääntyessä, mutta samalla tietenkin vannoutuneina laumanvartijaharrastajina on suuri huoli siitä, että väärä koira väärässä paikassa voi tuottaa todella suuria haasteita. Luvattoman paljon koiria on lopetettu vain siksi, ettei olekaan oikein ymmärretty laumanvartijakoirien sielunelämää tai on saatu jopa pentuja ostaessa katteettomia lupauksia tai ei ole perehdytty riittävästi ja valmistauduttu tai ei ole saatu kasvattajalta tukea haasteellisissa tilanteissa. Siksi kasvattajilla on suuri vastuu pentujen tuottamisessa, jotta pennut varmasti löytävät niille sopivat kodit.

Tähän väliin pieni tietoisku:

Laumanvartijakoirista löytyy erittäin hyvät sivut WWF:n laumanvartijahankkeen alta, nettisivuilta löytyy jo valtavasti materiaalia ja siihen kannattaa perehtyä tarkoin. (Laumanvartijahanke – WWF Suomi )

Laumanvartijahanke – WWF Suomi

Laumanvartijaroduista  löytää enemmän tietoa Suuret Laumanvartijarodut ry:n sivuilta. 

Suuret Laumanvartijarodut ry

ROTUKYSYMYS?

Laumanvartijakoira on siis yleisnimi näille tämän tyyppisille roduille, mutta automaattisesti tuo termi ei kerro vielä yhtään siitä, miten hyvin se koira siitä toivotusta työkentästään sitten suoriutuu ja millainen luonne ja ominaisuudet koiralla onkaan. Eri laumanvartijarodut ovat kehittyneet viimeisten noin 150 vuoden aikana ja tämän päivän koiriin ovat vaikuttaneet monet erilaiset historian käänteet.  Alunperin suuret pedot, karut olosuhteet, erilaiset ilmastot sekä kulttuurit ovat vaikuttaneet koirien ulkomuotoon ja tyyppiin sekä myös luonteeseen.  Valitettavasti myös monet ns. geneettiset pullonkaulat ovat vaikuttaneet rotuihin ja näiden vaikutus on ollut tämän päivän koiriin erittäin merkittävä. Yksi suurimmista tällaisista vaikuttavista asioista on ollut se, että suurpedot metsästettiin paikka paikoin jopa kokonaan, eikä näin ollen tarvittu enää laumanvartijakoiria petouhkan torjujina. Tämän lisäksi kaupunkien lisääntyminen vei ihmiset maalta kaupunkeihin eikä koiria tarvittu enää lainkaan ja niitä alettiin hävittää. Sodat ovat olleet myös yksi iso vaikuttava tekijä koiriin, koiria kun on sotatoimialueilla hävitetty  sotilaiden toimesta tai niitä on otettu armeijan käyttöön ja lisäksi monet koirarodut komealla ulkomuodollaan ovat herättäneet kiinnostusta ja koiria on otettu myös seurakoiriksi.  

Kyllähän se sohvalla köllöttely kelpaa välillä työkoirillekin, mutta jos sohvalla kuluu koko elämä,
koiran ominaisuudet ja soveltuvuus työkäyttötehtäviin eivät tule esiin. Lisäksi työkoiran luonteen omaava koira toki pakon edessä voi jollain tavalla sopeutua ja kerätä stressikuormaa ja siitä sohvasta tulee koiralle "elinkautinen". 

Rotuihin liittyy paljon mystiikkaa ja tarinoita, jotka elävät legendoina ja nämä vaikuttavat myös koiriin kohdistuviin ennakkokäsityksiin ja odotuksiin. Jokaisella alueella on jokin tarina urhoollisesta koirasta, joka on yksin tappanut jopa kokonaisen susilauman. Sadut ovat kuitenkin satuja ja koirat koiria ja tämän päivän koiria ei voi verrata suoraan entisaikojen työkoiriin. Jotta voi ymmärtää tämän päivän laumanvartijakoiria, tulee huomioida rotujen historian ja erilaiset jalostuslinjat sekä kulttuurierot. Puhutaan läntisistä ja itäisistä laumanvartijakoirista ja tiettyjä eroavaisuuksia näissä roduissa pääpiirteissään onkin, vaikka yksilöerot voivat olla joskus suurempia. 

Alkuperäisessä työkäytössä olevia koiria Makedoniassa

MITEN KOIRASTA TULEE LAUMANVARTIJA?

Koirien  kehitykseen vaikuttaa hyvin paljon kokemushistoria ja elinympäristö, geneettinen ja epigeneettinen perimä myös  osaltaan. Tarvitaan ympäristövaikutus, jotta jokin käyttäytyminen ilmenee ja vahvistuu. Kun valitaan työkoiraa, rotua tärkeämpää on siis se, missä ja miten pentu kasvaa ja kehittyy ensimmäiset viikkonsa, miten se sosiaalistuu ja leimautuu myös niihin vartioitaviin eläimiin, jos halutaan eläinvahtityöhön koiraa. Hyvä laumanvartija koostuu siis perimästä ja epigeneettisistä vaikutuksista sekä ennen kaikkea kokemuksista, joita pentu kohtaa ensimmäisten elinviikkojensa aikana (2-16vkoa  tärkeimmät). 

Mihin tahansa yksilöön vaikuttaa paljon sen perityt ominaisuudet, mutta laumisten kohdalla pelkät geenit eivät tee vielä hyvää työkoiraa vaan erityisesti eläinvahtityössä  varhainen sosiaalistaminen on erittäin tärkeää ja tätä asiaa ei voi liikaa painottaa. Siihen kuuluu se nuoren koiran ohjaus myös, mitä aina ei muisteta huomioida koiria hankkiessa. Nämä ovat toki itsenäisesti toimivia koiria - tai  niiden kuuluisi olla - mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että koirat voi vain jättää huoletta eläintiloihin tai johonkin pihan perukalle pennusta saakka ihan miten vain yksinään selviytymään ja pärjäilemään ja sitten odotetaan vuosi pari ja sieltä jonain päivänä tulee supersankarin viitta harteilla aivan ylivertainen otus, joka hoitaa kaikki tehtävät mallikelpoisesti ja pelottomasti on torjumassa kaikkea maailman pahuutta oman henkensä uhraten. Kyllä, nämä ovat varsin viisaita koiria, jotka tuntuvat lukevan tilanteita lähes yliluonnollisella tavalla, mutta nämä ovat silti kuitenkin ihan vain koiria, jotka tarvitsevat myös ihmisen ohjausta ja tapakasvatusta, jotta niiden ominaisuudet ovat parhaimmillaan. 

Laumanvartijakoirien haaste moniin muihin rotuihin verrattuna tuntuu olevan varsin yleisesti puutteellinen habituaatio, joka johtaa moniin ongelmiin ja todennäköisesti myös erilaisten arkuuksien suureen esiintymiseen. Sosiaalistamista eli erilaisiin asioihin ja tapahtumiin, eläimiin, tilanteisiin, alustoihin, ääniin jne totuttamista ei tule unohtaa myöskään niiltä pihavahdeilta, vaikka eläinvahdeille onkin aivan ensiarvoinen asia oppia työtehtäviinsä ja sitoutua eläimiin. Laumanvartijat "unohdetaan" aivan liian usein sinne pihan perukoille ja pahimmillaan pentujen kanssa kielletään kaikenlainen sosiaalistaminen ja totuttaminen sekä jopa tapakasvatus. Meillä on tiimissä sellainen ajatusmalli kehittynyt näiden vuosikymmenten kautta, että koirat kyllä vartioivat erittäin toivotulla tavalla, vaikka ne ovat saaneet sosiaalistua. Se kun on sen koiran etu hankkia sitä hyvää elämänkokemusta jo pennusta saakka ja kehittää vankka oppimishistoria onnistumisista - ne kantavat sinne tulevaisuuteen, aikuisuuteen ja erilaisiin tilanteisiin. Kirjailija Varro jo muinoin tiesi, että koiran elämässä pentuaika on äärettömän tärkeää. Pennun aivot kehittyvät hurjaa vauhtia ja kaikki opittu vaikuttaa aikuisikään. Pentu kun syntyy, sen aivot ovat noin 10 kuutiosenttimetrin kokoiset ja vuoden vanhana 100 kuutisenttimetriä (tämän kokoluokan koiralla). Sosiaalistumiskausi (2-16vkoa) on siis laumanvartijakoirille  erittäin tärkeää aikaa, sitä on syytä painottaa. Siksi sillä on suuri merkitys myös, mistä pennun hankkii ja millainen kokemusmaailma koiralle syntyy tänä tärkeänä kautena. Tämä on faktaa edelleen.  

Pentujen ensimmäiset elinviikot ovat tärkeimmät viikot sosiaalisen kehityksen kannalta. 

Koirissa yleensä ja myös laumanvartijoissa yksilöerot ovat suuria, samassa pentueessakin voi olla hyvin erilaisia koiria. Hyvällä sosiaalistamisella tarkoitetaan erilaisia kokemuksia, jotka kehittävät koiraa, muokkaavat sen maailmankuvaa koiran kannalta sellaiseksi, jossa koira on oman elämänsä onnistuja ja kykenee toimimaan omin jaloin ja rohkeasti tilanteessa kuin tilanteessa ja selviytymään myös haasteista. Perus tapakasvatus tulisi kuulua myös varhaiseen pentuaikaan. Isot, voimakkaat koirat, joilla on aina jollain asteella ne vahdin ominaisuudet, ovat huomattavasti mukavampia yhteistyötovereita myös tavallisessa arjessa, kun niiden kanssa on tehty pohjatyötä tulevaisuutta varten. Sellainen ikävä stereotypia laumiksista valitettavasti on jo syntynyt, että nämä ovat kutakuinkin yleisvaarallisia, kaikkea vaanivia ja ärjyviä petoja, joiden omistajatkin ärjyvät vähintään samalla tavalla, suurten ja täysin hallitsemattomasti kulkevien koirien perässä raahautuen ja huudellen jo kaukaa ”tätä ei sit saa katsoa silmiin” tai ”alue täytyy tyhjentää kun tää syö kaikki”. Ikävä kyllä stereotypia on syntynyt muiden ihmisten näkökulmasta katsottuna ja  tosielämän tilanteista, joissa koirien sekä ihmisten käyttäytyminen on johtanut vahvoihin negatiivisiin mielikuviin ja edelleen niin maailmalla kuin Suomessakin tietynlainen ”ärjykulttuuri” on jopa paikoin vallan suotavaa ja toivottavaa, koiria tarkoituksenmukaisesti provosoidaan ärjymään. Aluevartijoina toimivien koirien kohdalla varsin yleistä, että halutaan koirien olevan ”erittäin tehokkaita”, kaikki muistavat ehkä Myrsky-elokuvan kaukasiankoirista. Alkuperäisessä työkäytössä eläinvahtina ja laumojen yleisvahtina koirien ei kuulu kuitenkaan olla yliaggressiivisia eikä missään nimessä  yleisvaarallisia. Laumanvartijakoiria käytetään yhä enenevässä määrin suojaamaan eläinlaumoja myös turistialueilla ympäri maailmaa ja voimakas petoaggressio ei tarkoita automaattisesti voimakasta ihmisaggressiota vaan ne ovat eri asioita. Koirat ovat kuitenkin hyvin erilaisia ja ominaisuuksien arviointi on tärkeää, jotta oikeanlainen koira löytäisi oikeanlaiseen kotiin ja elämä ja työtehtävät siellä sujuisivat mahdollisimman mutkattomasti. 

Emä pentujen kanssa lampaiden seurassa

Kun puhutaan niistä alkuperäisessä työkäytössä olevista koirista, niin vaikka koirat ovat entisaikoina voineet lisääntyä varsin vapaasti, koiriin on vaikuttanut myös ihmisen luoma karsinta, joka on ollut hyvin erilaista kuin tämän päivän näyttelyorientoituneessa ja seurakoiratyyppisiin koiriin tähtäävässä maailmassa. Paimenet jos eivät ole pitäneet jostain ominaisuudesta, joka yleensä on ollut vahvasti työkäyttöominaisuuksiin liittyvää ei-toivottua käyttäytymistä, sellaiset koirat on karsittu pois, esimerkiksi jahtaamiseen taipuvaiset, liian aggressiiviset tai arat yksilöt sekä koirat, jotka eivät ole sitoutuneet tehtäviinsä.  Kaikesta karustakin karsinnasta huolimatta, jokainen syntyvä laumanvartijakoira ei ole ollut ominaisuuksiltaan soveltuva työkäyttöön. Sama sääntö pätee yhä, kaikki koirat eivät sovellu suunniteltuun käyttöön.


ERILAISIA JALOSTUSLINJOJA

Kun sitten puhutaan valinnoista, karsinnoista, testeistä tai mittareista niin millaisia koiria tämän päivän laumanvartijakasvattajat arvostavat? Miten he määrittelevät tai mittaavat jollain tavalla nämä toivotut ominaisuudet? Miten  termi ”työkäyttö” ylipäätään määritellään? Ja halutaanko ylipäätään laumanvartijakoiria enää mihinkään työkäyttöön vai halutaanko niistä vain isoja seurakoiria, koska ihaillaan suurta kokoa ja uljasta ulkomuotoa? Jokaisellahan varmasti on omat ajatuksensa, omat toimintamallinsa sekä jalostussuuntauksensa ja valintansa ja tavallaan onkin suuri rikkaus, että erilaisia koiria löytyy erilaisiin työtehtäviin – laumanvartijat kun ovat kautta aikojen toimineet erilaisissa muissakin tehtävissä kuin puhtaasti vain eläinvahtina. Löytyy aluevartijan tehtäviä, armeijan ja poliisin tehtäviä, vaunujen vetotehtäviä yms. ja tänä päivänä moni rotu tuntuu olevan varsin suosittu aivan puhtaasti seurakoiran roolissa eikä siinäkään välttämättä tule ongelmaa, mikäli pystytään tarjoamaan koiralle kuitenkin sen käyttäytymistarpeisiin vastaava miljöö ja ymmärretään synnynnäiset vartiointitaipumukset omaavan koiran perusluonnetta. Tämä kaikki monimuotoisuus kuitenkin on kuin kaksiteräinen miekka silloin kun etsitään koiraa tiettyyn työtehtävään, ja siksi pakko teroittaa, että vaikka koira edustaa jotain laumanvartijarotua, se ei takaa vielä minkäänlaisia työominaisuuksia yhtään missään työtehtävässä!

Laumiskulttuuri on siis vanhaa, mutta  kaikki nämä erilaiset historiankäänteet, jalostuslinjat ja kulttuurien muutokset tulee huomioida kun valitsee itselleen koiraa. Koirissa  ja kasvattajien linjoissa ja olosuhteissa on eroja ja saman pentueen sisälläkin voi olla suuria eroja. Laumanvartijakoirissa on paljon erilaisia linjoja ympäri maailmaa, osa edelleen edustaa alkuperäistä työkäyttöä eri eläinlajien parissa, osa painottuu aluevartiointityöhön (jossa toivottu toisinaan jopa hyvin suurta ihmisaggressiota ja suurta terävyyttä), jotkut ovat koirataistelulinjoja (voimakas terävyys  ja koira-aggressio sisäsyntyisesti), osa puhtaasti näyttelykoiralinjoja tai seurakoiria (toivottavaa se mahdollisimman ”helppo” luonne ja todella olemattomat vartiointitaipumukset) tai jopa harrastuskoiria (toivomuksena tällöin alkuperäisiä laumisominaisuuksia ajatellen jopa hyvin epätyypillisiä koiria esim. vilkkauden suhteen).  Kennelkoirat, jotka viettävät elämänsä vain pienissä häkeissä, ovat suurelta osin mysteereitä kasvattajille itselleenkin. Näistä koirista toki voidaan sanoa ”erinomainen luonteeltaan”, mutta tälle erinomaisuudelle ei löydy kuitenkaan mitään konkreettista määrittelyä. Erilaiset testit voivat kertoa koirista paljon, mutta arkityötehtävät ja erilaiset tilanteet kertovat tietenkin myös paljon.   

Kuinka paljon käytännössä koko elämänsä pienessä tarhassa eläneestä koirasta voi kertoa?
(Kuva ulkomailta)

PETOTESTIEN® MAHDOLLISUUKSIA 

Petotesteissä® voidaan nähdä erilaisia reaktioita ja ne vaihtelevat usein eri pedoille, joskus suurestikin. Petovahteina toimiville koirille testit toimivat myös työturvallisuustekijänä, sillä koirat oppivat tuntemaan vastustajansa – koira ei myöskään pelästy samaa asiaa kahta kertaa, kun on selvittänyt haasteen. Testeissä koiran rohkeutta, itsetuntoa ja itsevarmuutta voidaan kehittää myös turvallisesti erityisesti karhutestillä. Nähdään myös kuinka nopeasti koirat selvittävät uusia tilanteita, miten itsevarmasti koirat toimivat, miten teräviä ne ovat, jääkö testistä esim. jäljelle jäävää aggressiota, joka kohdistuu sitten testin jälkeen ihmisiä kohtaan ja kuinka koira pystyy palautumaan tilanteesta. Laumatesti tietenkin tarjoaa lisää mahdollisuuksia kartoittaa koirien luonnetta sekä laumadynamiikkaa ja laumanvartijakoirien toimiessa normaalisti laumana, laumatestaus on lisätestinä yksilötestien jälkeen tärkeää lisätietoa – lauma on juuri niin heikko kuin sen heikoin lenkki. Rohkeus ei esimerkiksi lisäänny aroilla ja epävarmoilla koirilla lainkaan, jos sitä rohkeutta ei lähtökohtaisesti ole olemassa, vaikka läsnä olisi useita muita koiria. Laumassakin koirat toimivat kuitenkin viimekädessä yksilöinä ja laumassa yhden tai useamman koiran muutos voi vaikuttaa oleellisesti koiralauman toimintaan.

Monia  asioita siis, joita koiran omistaja sitten voi hyödyntää ja sen tiedon valossa myös asettaa koiria myös niille sopiviin ”työsaappaisiin” ja siten olla koirille mahdollisimman reiluja. Esimerkiksi oma kaukkariuros Sergeikin oli hieno koira erilaisten lampaiden kanssa ja aidan takaa kyllä tiukkana sudelle ja muille sekä piti ihmisuhkatilanteissa tiukasti puolensa, mutta vastaavasti se ilves omalla pihalla hyvinkin lähikontaktissa ilman väliaitaa ja susikohtaamiset olivat sille aivan liikaa, aivan kuten vastaavissa Petotesteissäkin® sama nähtiin. Tällainen tieto koirasta ei tee kuitenkaan koirasta huonompaa, se on vain lisätieto, jota pystyy hyödyntämään ja voi olla koiralle reilu omistaja.

Me ihmiset kun hallitsemme koirien kaikkia resursseja ja niiden elämään liittyviä valintoja ja mahdollisuuksia, meillä on suuri valta ja vastuu koirien kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Liian suuriin saappaisiin asetettu koira voi kokea äärimmäistä pelkoa ja hyvin voimakasta stressiä, olipa se rodultaan sitten kuinka laumanvartijakoira tahansa. Tämä  Sergei-koira on vain yksi esimerkki siitä, että se koira ei saa mistään ihmeellisiä supervoimia, ei vedä taikaviittaa harteilleen ”toimiakseen vasta tositilanteessa sitten siellä omalla alueellaan”. Näissä tilanteissa kun oltiin todellakin koiran ihan omalla alueella, omalla pihalla ja lisänä vielä lauman muita koiria, joilla riitti toimintakykyä toisella tavalla. Näitä samanlaisia raportteja tulee jatkuvasti mm. eri tilallisilta ja muilta koirien omistajilta, joissa työkäyttöön otetut laumanvartijakoirat ovatkin toisinaan petoja havaitessaan häipyneet tilanteesta tai paenneet nuohoojaa tai jotain kaupustelijaa piiloon, vaikka ensin ovat hurjasti haukkuneet kyllä sen aidan takaa.  Vastaavasti perheen muunrotuiset koirat ovat sitten hoidelleet ne laumistyötkin. Näinhän asioiden ei kuuluisi olla ja  jos nyt eri roduissa alkaa olla hälyttävä tilanne monien sairauksien (esim. luustosairaudet) osalta, myös luonnepuolelle pitäisi alkaa kiinnittää oikeasti huomiota ennen kuin on liian myöhäistä. 

Sergei-kaukkari oli hieno koira kaikenlaisten lampaiden kanssa, puskuripässeistä pikku karitsoihin ja aidan takaa se kykeni hoitamaan haukkumalla tehtäväänsä petoja vastaan riittävällä tavalla muun lauman tukena. Sille ihmisuhka ei ollut mikään ongelma, se piti takuulla tunkeilijat poissa,
mutta kaikki pedot pelottivat. 

QUO VADIS, LAUMANVARTIJAKOIRAT?

Rotujen kohdalla kaikissa rotumääritelmissä mainitaan koirien olevan mm. itsenäisiä, itsevarmoja, rohkeita ja pelottomia – mutta tällaisia laumanvartijoita välttämättä ei enää näe kovin paljon.  Näyttelyissä ei yleensä kiinnitetä huomiota arkuuteen ja epävarmuuteen, se jopa sekoitetaan usein pidättyväisyyteen, joka on aivan eri asia. Nämä rodut ovat tunnetusti  pidättyväisiä, joka tarkoittaa oikeasti sitä, että koiraa ei kiinnosta olla tekemisissä vieraiden kanssa. Oikeasti pidättyväinen koira ei kuitenkaan pakittele häntä koipien välissä vaan se vaan vain tylysti ignooraa vieraat ihmiset jos mahdollista, hyvinkin välinpitämättömästi ja oikeasti itsevarmasti. Vastaavasti itsenäisyys roduissa alkaa olla valitettavasti katomaan päin, eikä tämä ole seurakoiraa hankkiville niinkään ongelma, mutta työkäyttökoiraa etsiville suuri työkykyhaaste. Laumanvartijakoirien kuuluisi olla itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä, kyvykäs työskentelemään siellä ulkona, säässä kuin säässä ja  olipa työtehtävä mikä tahansa. Epätyypilliset rotuominaisuudet ja työkäyttöön liittyvät ongelmat (esim. inhoaa märkää maata tai jotain alustaa) voivat olla kenties hassunhauskoja persoonallisuuspiirteitä yksittäisillä koirilla, mutta ne tulisi ehdottomasti huomioida jalostuksessa tai pian meillä on lisää isoja seurakoiria, joita laumanvartijakoirien ei kuuluisi olla.

Laumanvartijakoirat ovat koiria siinä missä mitkä tahansa muutkin koirat – siis koiria, eivät ihmeolentoja, jotka saavat merkillisiä supervoimia vasta jossain maagisessa tositilanteessa. Jos koiraa pelottaa monet aivan tavalliset arkielämän asiat, sitä todennäköisesti pelottaa vielä enemmän uhkaa tuottavat tilanteet vaikka oltaisiin kotipihassa, etenkin jos tuttu konteksti jollain tavalla muuttuu, esim. se aita poistuu välistä tai uhka tuleekin aitojen sisään, mitä ei ole aiemmin koiralle kenties tapahtunut. Aivan samalla tavalla laumanvartijakoirien elekieli kertoo koirien tunnetiloista ja muusta ja on erittäin epäreilua koiraa kohtaan, jos aralta ja epävarmalta koiralta vaaditaan sille mahdottomia asioita. Legendat ovat legendoja, uskomuksia ja ylistyssatuja, niillä on paikkansa, mutta niihin tulee suhtautua legendoina. 

Aina tulee huomioida koirat yksilöinä ja koiran ominaisuuksien kartoittaminen helpottaa koirien käyttäytymisen ymmärtämistä, erilaisten konfliktitilanteiden ehkäisyssä sekä mahdollistaa koiralle sopivien työtehtävien valinnan tai tarvittaessa työtehtävistä poistamisratkaisun ajoissa ennen mitään suurempia ongelmia. Arkuus on lisääntynyt näissäkin roduissa valtavasti, osittain siksi, että vanhaa työkäyttökulttuuria suurpetojen parissa ei ole ollut tarjolla ja ulkomuoto- ja seurakoirajalostus on erittäin suuressa roolissa. Voimakkaat työkoiraominaisuudet eivät toimi kovin hyvin seurakoirayhtälössä. Näyttelyissä pahimmillaan ne maassa makaavat ja tilanteesta täysin paineistuneet koirat vain nostetaan avustajien kanssa pystyyn, jopa pokkaamaan palkintonsa, koska löytyy aivan liikaa vääränlaista ymmärrystä tuomareiltakin siitä, että näiden koirien kuuluukin olla sellaisia epävarmoja ja arkoja ja yhteiskuntaan hieman sopeutumattomia "villipetoja". Näinhän ei asia ole suinkaan, vaikka kieltämättä koirien usein varsin puutteellinen habituaatio vaikuttaa koirien käyttäytymiseen ja koirat paineistuvat helpommin  asioista, jotka kuuluvat kaupunkikoirien arkielämään, mutta ovat laumanvartijakoirille uusia ja outoja.

Vahvahermoinen, rohkea ja itsevarma koira tietenkin rakentuu myös pentuaikaisen sosiaalistamisen ja kokemushistorian kautta osittain, mutta on paljon koiria (niin laumiksia kuin muitakin), joita on tuotu periferiasta vailla mitään kokemusta muusta maailmasta ja ne ovat kulkeneet isoilla lentokentillä, melussa, hälyssä ja erilaisilla alustoilla ilman mitään ongelmia ja adaptoituneet erilaisiin tilanteisiin ja kohdanneet haasteita erittäin toimintakykyisesti, vaikka ei ole kokemushistoriaa eikä siis toiminta perustu yleistämiseen tai muuhun opittuun käyttäytymiseen. 

Sergei-kaukkarille kaikki petojutut olivat liian jänniä, niin testit kuin luonnonpedotkin -
vaikka se hoiti hienosti kyllä lampaiden kanssa työskentelyn muutoin.

Geenitutkimusten perusteella tiedetään, että arkuus on hyvin voimakkaasti perinnöllistä. Arkuus terminä on kuitenkin hyvin laaja käsite, siihen liittyy erilaisia arkuuden osa-alueita (esim.äänet, alustat, ötökät jne). Kaikki arkuudethan eivät näy pikkupennuilla vaan kehittyvät vasta myöhemmin ja arkuudet usein voimistuvat ja yleistyvät koiran ikääntyessä. Arkuuteen yhdistyy myös huono hermorakenne, joka vaikuttaa paljon myös koirien stressinsietokykyyn ja palautumiseen erilaisista tilanteista, myös niistä koirien kannalta positiivisista asioista, jotka nekin tuottavat stressiä. Mitä stressaantuneempi koira on, sen enemmän myös koiraa erilaiset asiat voivat pelottaa. Näillä roduilla yleiset luustosairaudet voivat aiheuttaa jatkuvaa kroonista kipua ja lisätä stressiä, joka myös vaikuttaa koirien käyttäytymiseen, esimerkiksi koirat voivat olla aggressiivisempia tai vältellä ja pelätä joitain asioita (esim. autoon hyppääminen, liukkaat pohjat jne). Stressinhallinta olisi tärkeää koirille, jotka työskentelevät. Koirien resilienssin kehittämisestä on toistaiseksi huonosti tutkimuksia, mutta tiedetään, mitkä asiat heikentävät sitä. Työkoirien kohdalla olisi toivottavaa, että niillä olisi mahdollisimman hyvä resilienssi, jolloin koirat kykenevät palautumaan erilaisista tilanteista nopeasti. Resilienssiin vaikuttaa paljon koirien perimän lisäksi myös pentuaikaiset kokemukset ja tietenkin monet erilaiset tekijät, joissa ihminen on vastuuroolissa. Koirien stressikäyttäytyminen on ihan kyllä ihan oman kirjoituksen aihe, mutta valitettavan monesti sitä ei osata havaita. Esimerkiksi jatkuvasti haluton ja flegmaattinen koira voi olla myös voimakkaasti stressaantunut, stressi vain ilmentyy eri tavoin kuin joillain toisilla koirilla, joilla voi esiintyä sitten levottomuutta, aggressioiden lisääntymistä tai stereotyyppistä käyttäytymistä esim. paikkojen jatkuvaa kalvamista - pahimmillaan itsensä nuoleskelua ja pureskelua yms. Ikävä kyllä yksi suurin stressiä aiheuttava tekijä on laumanvartijakoirille sopimattomat olosuhteet. Koira ei voi valita omistajaansa, meillä ihmisillä on vastuu ja kasvattajilla erityisen suuri vastuu.

Vaikka paikka paikoin tuntuu, että laumiksissa arkuus alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus,  laumiksissakin on edelleen oikeasti rohkeita, itsevarmoja ja tasapainoisia sekä tarvittaessa toimivia koiria, mutta valitettavan paljon on niitä, jotka pelkäävät vähän kaikkea normaalia elämääkin (pörriäisiä, alustoja, ääniä, lapsia jne) ja traumatisoituvat loppuelämäkseen vaikkapa  pahvilaatikoista,  kun sen yhden ainoan kerran 10kg lihalaatikko putoaa muutaman metrin päähän - ja koira pelkää tämän jälkeen loppuikänsä pahvilaatikoita niin paljon että sen ohi pääsisi muuten tontille koiran ohi pääsemätön vieras ihminen, jos ihminen vain kantaa pahvilaatikkoa sylissään (valitettava tosielämän juttu tämäkin).  Näiltä  tällaisilta koiriltako odotetaan sitten suoranaisia ihmeitä tapahtuvaksi, kun se susi tai karhu tulee tontin nurkalle uhkaavasti tai jokin muu potentiaalinen uhkatilanne, jossa laumanvartijakoiran oletetaan toimivan?  

Kyllähän siellä aidan takana  monikin haukkuu hurjasti ja joskus toki sen erittäin suuren terävyyden voimin tulee hampaiden käyttöäkin, mutta jos koiran perusvireenä on se  arkuus, niin tämähän ei todellakaan tarkoita enää tasapainoista, itsevarmaa ja sitä kautta toimivaa koiraa vaan jopa sitä lähestulkoon henkensä hädässä toimivaa, pelokasta koiraa, joka toimii voimakkaasti sen suuren terävyyden kautta ja usein hallitsemattomasti  – tällaisiahan laumanvartijakoirien ei kuuluisi suinkaan olla. Tällainen jatkuvassa paineessa eläminen stressaa voimakkaasti koiraa, palautuminen tilanteista kestää pidempään ja stressitasot ovat aina vähän koholla. Se vaikuttaa sitten kaikkeen muuhun elämään ja muuhun koiralaumaan sekä voi aiheuttaa myös koiralle erilaisia sairauksia. Erilaiset aggression muodot myös omaan laumaan kohdistuen voivat lisääntyä, kun koiralla on voimakkaita epävarmuuksia, pelkoja ja arkuuksia, mutta kuitenkin vielä sen verran toimintakykyä että pystyy puolustamaan itseään. Siinä saa samalla tavalla hammasta sitten ihminen tai vaikkapa lammas, joka erehtyy astumaan koiran varpaille tai tulee jokin muu koiraa hieman ahdistava tilanne. Näihin rotuihin kuuluu toki se pieni pehmeys, joka myös auttaa työtehtävissä muistamaan millainen uhka oli ja mistä suunnasta se tuli jne,  mutta ääripään pehmeys alkaa olla nykyään jo suuri ongelma ja jostain syystä tätä ei haluta aina hyväksyä. Tästä ovat myös eri luonnetestituomaritkin esittäneet huolestuneisuuttaan kauan aikaa sitten jo, koirien luonteeseen on alkanut tulla liikaa pehmeyttä ja hermorakenteen puutteita. 

Laumanvartijakoirien kohdalla pitovaikeuksien ja luonnehaasteiden vuoksi lopetettujen koirien määrä on todella suuri, osa löytyy Kennelliiton tietokannasta, mutta suurin osa ei päädy koskaan mihinkään tiedostoihin. Suuri, voimakasluonteinen koira, jonka kanssa ei ole yhteistä säveltä eikä kukaan ymmärrä  oikein toisiaan, on kieltämättä sellainen yhtälö jossa se viimeinen piikki tulee mieleen kyllä herkästi. Harva haluaa ottaa hankalasti käyttäytyvää ja suurta ”pitovaikeuspetoa”. Näidenkin syiden vuoksi se koirien ja linjojen syvällisempi tunteminen olisi tärkeää sekä rehellisyys ja näin vältyttäisiin monilta turhilta lopetuksilta tai kodinvaihdoksilta. Laumanvartijakoirat eivät sovi kaikille, eivät kaikkiin olosuhteisiin ja tilanteisiin eikä kaikki koirat toimi työssään ja näidenkin koirien sosiaalistamiseen ja tapakasvatukseen tulisi perehtyä huolella -  nämä asiat tulisi hyväksyä ja ymmärtää, jotta turhilta lopetuksilta vältyttäisiin mahdollisimman pitkälle. 

Tämä koira oli ehtinyt kiertää useammassa kodissa, oli purrut lastakin kertaalleen,
mutta vika ei ollut koirassa vaan siinä, ettei sitä oltu ymmärretty. Juuso oli oikeasti ihan luottopakki. 

Jatkuu toisessa osassa! 

LINKKI TOISEEN OSAAN

Virikkeitä elämään!

Koiran virikkeistäminen on monenlaisten laji- ja rotutyypillisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämistä. Virikkeistäminen on koiran omaehtoista motorista toimintaa ja käyttäytymistä, joka vaikuttaa koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, psyykkiseen ja fyysiseen puoleen. Virikkeistäminen sekoitetaan usein aktivointiin, joka on kuitenkin hieman eri asia. Aktivointi tarkoittaa käytännössä mitä tahansa aktiviteettia, jossa koira käyttää aivojaan ja lihaksiaan ja jossa usein opetetaan jotain uutta myös. Virikkeistämisessä annetaan koiralle mahdollisuus toteuttaa synnynnäisiä ja sille yksilölle ominaisia ja tärkeitä käyttäytymistarpeita ja ihmisen rooli on lähinnä järjestää ja valvoa toimintaa.

Käyttäytymistarpeet ovat koiran hengissä säilymisen kannalta tärkeitä toimintoja, jotka aktivoivat koiraa toimimaan ja se tulee niiden avulla tietoisemmaksi myös ympäristöstään. Jonkin käyttäytymisen tai toiminnon lopputulos ei riitä yksinomaan määrittelemään jotain käyttäytymistä tarpeeksi, sen jokin tekeminen itsessään voi olla tärkeää eläimen hyvinvoinnille. Esimerkiksi syöminen tai kylläinen olo ei riitä, vaan eläimelle on tärkeää päästä toteuttamaan myös siihen syömiseen liittyvää käyttäytymistä kuten esimerkiksi laiduntamista tai metsästyskäyttäytymistä. Tällainen tekeminen on koiralle hyvin motivoivaa. Tärkeimmät koirien käyttäytymistarpeet liittyvät ruuan hankintaan ja saalistamiseen eli metsästyskäyttäytymiseen. 

Petotesteissä® koirilla on mahdollisuus toimia koiralähtöisesti ja turvallisesti sekä vapaan valinnan menetelmin tyydyttää monenlaisia erilaisia käyttäytymistarpeitaan (esim. jäljestys, saaliin jahtaaminen, hallittu puolustuskäyttäytyminen arkielämästä eroavassa kontekstissa jne.). Tällä on ollut suuri merkitys monen koiran elämässä ja arjessa  - kun käyttäytymistarpeisiin on vastattu ja koira on saanut lisää itsevarmuutta, sen maailmankuvaan on tullut positiivinen "Hei, elämä on laiffii ja minäkin selviän"-ajatusmalli ja tunnetila. Näin on monenlaisia haastellisia  käyttäytymisiä voitu alkaa purkamaan ja koirien ja omistajien elämänlaatua on voitu kohentaa. 

Virikkeistämisen hyödyt

Tarhaeläimillä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu virikkeiden lisäävän eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Koirilla tutkimuksia on tehty paljon lähinnä tarhakoirilla, joilla pienetkin muutokset ja virikkeellistäminen vähäisessäkin määrin tuo näkyviä tuloksia, kun lähtökohtaisesti elinolosuhteet ovat varsin karut ja virikkeettömät. Mitä mielekkäämpi ja virikerikkaampi ympäristö koiralla on, sen paremmin eläin eli tässä tapauksessa koira kestää myös stressiä. Tämä taas puolestaan vaikuttaa koiran oppimiseen,  koulutettavuuteen ja yleiseen stressinsietokykyyn, jolla on merkitystä kokonaisvaltaisesti niin psyykkiseltä kuin fyysiseltä kannalta. Virikkeellistäminen kehittää ja ylläpitää myös koiran resilienssiä  eli psyykkistä palautumiskykyä stressistä. Esimerkiksi eräässä rescue koiratutkimuksessa havaittiin, että liikunnalla ja ihmisen antamalla sosiaalisella kanssakäymisellä on merkittävä vaikutus alentuneisiin kortisolitasoihin, joilla tutkimuksessa mitattiin stressitasoja. Virikkeistämisen myötä myös omistajan ja koiran suhde paranee, koska koira oppii että ihmisen arvo koiran maailmankuvassa kasvaa, sillä ihminen  tarjoaa sille tärkeitä ja mielekkäitä mahdollisuuksia toteuttaa käyttäytymistarpeitaan, joihin sillä on vahva luontainen motivaatio eli ihminen käytännössä hallitsee koiralle tärkeitä resursseja.

Mikäli koira ei voi toteuttaa riittävällä tavalla juuri sille yksilölle tärkeitä käyttäytymistarpeitaan, se turhautuu ja stressaantuu ja tästä koituu aikaa myöden mahdollisesti ainakin ihmisen kannalta ongelmalliseksi koettuja käyttäytymisiä, esimerkiksi erilainen aggressiokäyttäytyminen,  jatkuva haukkuminen tai muu turhaumakäytös sekä  vastaavasti myös passivoituminen voi lisääntyä ja kroonisen stressin kasvaessa myös muut terveydelliset haasteet uhkaavat. Yksi tärkeä käyttäytymistarve on liikkuminen - koirilla yksilöllistä liikunnan tarpeen määrää voi olla joskus vaikea omistajan tyydyttää. Liikunnan puute näkyy helposti myös käyttäytymisessä. Se voi vaikuttaa myös ahdistuneisuuteen ja laajassa haastattelututkimuksessa (Tiira &Lohi 2015) se oli esimerkiksi suurin ääniarkuuteen ja eroahdistukseen liittyvä ympäristötekijä; koirilla, joilla oli ääniarkuutta ja eroahdistus, oli vähemmän päivittäistä liikuntaa. Virikkeistäminen on siis hyvin tärkeää, sillä voidaan helpottaa jo aiemmin syntyneitä käyttäytymisongelmia, koska näiden taustalla usein miten on jollain tasolla nimenomaan käyttäytymistarpeiden tyydyttämättömyys.

Ideaali tilanne olisi tietenkin, että koiran elinympäristö tarjoaisi koiralle luontaisesti mahdollisimman paljon virikkeitä, esimerkiksi tilaa liikkua, tutkia, haistella, sosiaalisia suhteita, mahdollisuuden pureskella, kaivella jne. 

Koirien tarvehierarkia

Koirien käyttäytymistarpeet liittyvät hyvin pitkälti myös koirien tarvehierarkiamalliin, josta tässä ohessa esimerkki Griffin ym 2023 näkemyksen mukaan. 

KOIRIEN TARVEHIERARKIAMALLI 

1. Fysiologiset tarpeet:
- veden saanti
- ravinnon saanti
- liikunnan mahdollisuudet
- suojan saaminen, häiriöttömän lepopaikan saaminen
- sairauksien hoito 

2. Turvallisuustarpeet:
- mahdollisuus tehdä omia valintoja, vaikuttamismahdollisuus
- turvallisuuden tunne
- mahdollisuus tehdä tarpeensa
- ennaltaehkäisevä terveydenhoito, mukaan lukien esim. Loimitus jne. 

3. Sosiaaliset tarpeet
- sosiaalisen kontaktin ja tuen mahdollisuus 

4. Eheyden tarpeet
- positiivisen/ei-rankaisuihin perustuvan koulutuksen ja käyttäytymisen tukemisen tarjoaminen 

5. Kognitiiviset tarpeet
- kognitiivinen stimulaatio, virikkeet 

(Griffin ym. 2023.) 

KUVA 1. Koirien tarvehierarkia (suomennettu alkuperäisestä; Griffin ym. 2023). 

Mitä alempaan eli tärkeämpään osaan jokin käyttäytymistarve liittyy oheisessa kolmiossa, sen suurempi merkitys sillä on koiran elämässä ja siihen liittyvien puutteiden voidaan perustellusti epäillä vaikuttavan koiran elämään oleellisesti ja tällöin puhutaan välttämättömistä tarpeista. Jos esimerkiksi koirien fysiologinen tarve liikkumiseen tai lepäämiseen evätään, se tulee vaikuttamaan  koiran yleiseen hyvinvointiin todella merkittävällä tavalla hyvin nopeastikin ja tämä aiheuttaa kroonista stressiä. Myös koira, joka kokee esimerkiksi ympäristön tuottamaa turvattomuutta ja pelkoa, koira on jatkuvasti alttiina stressikuormitukselle eikä riittävää palautumista tapahdu. Tai jos koira elää eristettynä pihan perällä vailla ihmis- tai koirakontakteja, se vaikuttaa väistämättä koiran psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Jossain vaiheessa näissä ja vastaavissa tilanteissa stressikuormitus kasvaa liian suureksi ja siitä seuraa erilaisia haasteellisia ja ei-toivottuja käyttäytymisiä, yksi yleisimpiin ongelmiin kuuluva on erilaisten aggressiokäyttäytymisten lisääntyminen. 

Luontaiset käyttäytymistarpeet

Vaikka kaikki koirat eivät ole metsästyskoiria, kaikki koirat ovat kuitenkin jollain tavalla metsästäjiä. Niillä on kaikilla jäljellä osia niin kutsutusta metsästyskaavasta (predatory motorn pattern), johon kuuluu jäljen etsiminen, jäljestäminen, etsiminen ilmavainun avulla, vaaniminen ja saaliin jahtaaminen sekä siihen kiinni tarttuminen, taisteleminen, tappaminen, raateleminen, raadon puolustaminen ja kantaminen sekä kätkeminen ja tietenkin saaliin syöminen. 

Metsästyskaava on jokaisella rodulla hieman erilainen,  esimerkiksi laumanvartijarotuisilla ei ole ihanteellisessa tapauksessa näkyvästi jäljellä mitään muuta kaavan osaa kuin syöminen. Noutajat vastaavasti kantavat saalista, mutta eivät saa raadella riistaa ja vinttikoirilla kaavassa näkyy jahtaamisesta saaliin tappamiseen asti ja paimenkoirat usein hieman nipistelevät lampaita ohjausmielessä, mutta eivät kuitenkaan käy kiinni tappoaikein. Syöminen kuuluu metsästyskaavan viimeiseen osaan ja erilaiset syömiseen liittyvät toiminnot (ruuan pureskelu, tutkiminen ja nieleminen)  ovat myös synnynnäisiä tarpeita ja ne esiintyvät kaikilla koirilla. 

Kannattaa muistaa, että monilla roduilla alkuperäinen käyttötarkoitus näkyy yhä tänä päivänäkin osittain, vaikka jalostuksella niihin on koetettu vaikuttaa. Koirilla  saattaa olla yhä käyttäytymistarpeita, jotka liittyvät näihin tehtäviin. Vastaavasti vaikka rotumääritelmässä toivotaan joitain ominaisuuksia tai kerrotaan joidenkin ominaisuuksien olevan ei-toivottuja, yksilölliset erot voivat olla suuria ja koirien käyttäytymistarpeet voivat poiketa rotumääritelmän ihanteesta suurestikin. Siksi koirat tulee huomioida aina juuri sellaisina yksilöinä kuin ne ovat, eikä niinkään rotumääritelmän ihannekuvauksen pohjalta. 

Muita luontaisia käyttäytymistarpeita ovat esim. luonnossa liikkuminen, lepääminen, sosiaalinen kanssakäyminen, yhteistyö muiden koirien sekä ihmisten kanssa, reviirikäyttäytyminen, vahtiminen, lisääntyminen ja pentujen hoito.

Virikkeistäminen ja stressi

Virikkeistämisvaihtoehtoja on paljon ja niitä voi jatkuvasti kehitellä myös lisää, sitä mukaa kun oman koiran mieltymyksiä saa selville. Yksi yleisimpiä ja helpoimpia toteuttaa on monet ruokaan liittyvät virikkeet. Kaikenlaiset kiihdyttävät ja voimakkaasti stimuloivat toiminnot (esim. taisteluleikit, saalistamista jäljittelevät leikit jne) kuitenkin kannattaa toteuttaa vain kohtuullisessa määrin, sillä niiden tuottama stressi vaatii myös enemmän palautumisaikaa. Stressi itsessään ei ole hyvä tai huono asia, vaan se on yksi elämää ylläpitävistä voimavaroista ja sitä itseasiassa myös tarvitaan sopivassa määrin.  Stressiin liittyy paljon erilaisia fysiologisia mekanismeja, esimerkiksi aivojen palkitsemisjärjestelmä. Hypotalamuksen tuottama dopamiinihormoni toimii aivojen välittäjäaineena, jota on kutsuttu myös mielihyvähormoniksi ja se vaikuttaa aivojen palkitsemisjärjestelmään. Kun yksilö tekee jotain, jonka se kokee kannattavaksi ja mielekkääksi, dopamiinin määrä lisääntyy ja se myötävaikuttaa myös saman käyttäytymisen toistamiseen. 

Tutkimusten mukaan lyhytaikainen stressi, jonka seurauksena eläin kokee menestymistä, vaikuttaa lisäävän palkitsemisjärjestelmän herkkyyttä ja vastaavasti krooninen stressi heikentää sitä. Hyvä stressi on lyhytaikaista, tarkoituksenmukaista ja sopeutumista edistävää toimintaa, joka päättyy yksilön onnistumiseen ja palautumiseen. Siedettävä stressi vaatii jo enemmän ponnisteluja, jotta stressaavasta tilanteesta päästään toivottuun lopputulokseen ja kehon tasapainotilaan. Haitallista stressi on silloin, kun yksilö ei palaudu stressitilanteesta ja kun stressinsäätelymahdollisuudet ovat kehityshistorian,  yksilöllisten ominaisuuksien tai selviytymiskeinojen osalta puutteellisia. Vaikka siis toiminto olisi koiralle erittäin mielekästä puuhaa ja tuottaisi eustressiä eli hyvälaatuista stressiä, kaikki stressi kuitenkin vaatii oman palautumisensa. Kasaantuessaan mikä tahansa stressi aiheuttaa pitkällä aikavälillä kroonista stressiä, joka heikentää myös koirien resilienssiä sekä voi lisätä erilaisten käyttäytymiseen liittyvien ongelmien (esim. aggressio-ongelmat) sairauksien ilmaantumista, esim. autoimmuunisairauksien puhkeamisessa kroonisella stressillä on osoitettu olevan merkitystä. 

 

Tutuimpia ruualla virikkeistämistapoja ovat:

- ruualla täytetyt puuhalelut (kongit, nuolumatot yms)

- ruuan piilotus eri paikkoihin esim. puuhamattoon, sammaleikkoon, hankeen, pyyhkeen sisälle, pahvilaatikkoon, eri paikkoihin asunnossa jne.

- ruuan jäädyttäminen kimpaleiksi

- jäljen tekeminen ruualla tai ruuan hajulla tai ilman, jolloin jäljen päässä palkkio

- erilaiset uudet ruuat, ruuan tarjoaminen paloina jauhetun sijaan 

- ruuan tarjoilu erilaisista astioista ja nuolumatoista, joista syöminen hidastuu

- ”makkararuudut” ulkona (tallatulta alueelta löytyy ruokaa, sopii myös jäljen alkuharjoitteluun)

- ruokakimpaleen ”taistelu” puusta

- sorkat, joissa on vielä nahka päällä

- puruluut / aidot luut

Muita virikkeistämistapoja: 

- Kaivamisen tarpeeseen:  kaivamislaatikko sallittuun kaiveluun

- Saalistus/jäljestys: verijälki tai ruokajälki, jäljen päässä palkkiona esim. saaliseläimen sorkka

- Leikkiminen: kaverikoirat, lelut, leikki ihmisten kanssa

- Vartiointi:  tähystyspaikka, mahdollisuus ympäristön tarkkailuun mieluiten vapaasti (aitojen takana)

- Lepo ja nukkuminen: nukkumapaikaksi ”luola” tai vaihtoehtoisesti tähystyspaikka korkeammalta sekä erilaisia petitarpeita, joita voi vapaasti pedata

- Liikunta: liikkuminen metsässä/luonnossa (hyvä idea esim. koirametsät), suoritetaan mahdollisimman pitkällä liinalla, jos ei voi pitää vapaana sekä lenkit, joissa koira saa päättää (turvallisuus huomioiden) mihin mennään. Koiran touhuja kannattaa seurata, millaisia asioita se tutkii, nuuskii ja haluaa tutustua

- Sosiaaliset vuorovaikutuksen tarve: kaikki koirat eivät nauti kaikkien koirien seurasta, mutta kiva kaveri tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa sosiaalisia tarpeita sekä yhdessäolo ihmisen kanssa esim.. luontoretki, muu yhdessäolo. Muihin eläimiin turvallisesti tutustuminen (eläinten ehdoilla, turvallisuus huomioiden)

- Tutkiminen: Tutustuminen erilaisiin ympäristöihin, uusiin paikkoihin ja erilaisiin hajuihin ( koiran ehdoilla)

- Saalistaminen, jahtaaminen:  Petotestit®, niissä koirilla on mahdollisuus toimia koiralähtöisesti ja tyydyttää monenlaisia käyttäytymistarpeita (esim. -jäljestys, saaliin jahtaaminen, hallittu puolustuskäyttäytyminen arkielämästä eroavassa kontekstissa jne), Viehejuoksut (järjestetään kaikille roduille),

- Paimenkoirille paimentaminen: esim. lampaiden paimentaminen valvotusti 

Virikekategoriat:

1. Ruokintavirikkeet 

→  nuolumatot, nuuskumatot, ruuan piilotus/heittely nurmikolle tai lumeen, Kongit, puruluut yms. (contrafreeloading)

2. Elinympäristön virikkeet 

→ Piilopaikat, lepopaikat, tutkimispaikat, tilaa liikkua ja leikkiä, uudet paikat jne.

3. Aistivirikkeet

→ Erilaiset hajut, pinnat, maut, pelkoa aiheuttamattomat äänet jne.

4. Kognitiiviset virikkeet

→ ”älypelit” yms.

5. Leluvirikkeet

→ Erilaiset lelut tai sellaisiksi soveltuvat 

6. Sosiaaliset virikkeet 

→ kaverikoirat, mahdollisuus haistella toisten jättämiä ”posteja” ja jättää omat merkinnät, toiseen lajiin tutustuminen / niiden hajujen tarkastelu  jne

Virikkeistämisen suunnittelu

1. Kartoita koirasi erilaisia ominaisuuksia

Kun suunnitellaan virikkeistämistä, tulee ensin kartoittaa oman koiran ominaisuuksia, tarpeita ja kykyjä, jotta virikkeistä olisi koiralle iloa ja hyötyä. Muista aito koiralähtöisyys – mitä oma koirasi haluaa, riippumatta ihmisten toiveista tai odotusarvoista!

Pohdi esimerkiksi seuraavia asioita:

- Mitä rotua koirasi on? 

- Onko koirasi tyypillinen rotunsa edustaja?

- Millainen on todennäköisesti koirasi metsästyskaava, millaisia osia siitä sen käyttäytymiseen kuuluu?

- Mihin rotua käytetään nykyisin? 

- Mikä on ollut alkuperäinen käyttötarkoitus?

-  Onko koirasi monirotuinen? 

- Käyttääkö koirasi mielellään nenää?

- Haluaako koirasi liikkua paljon?

- Sukupuoli? Onko steriloitu/kastroitu?

- Ikä?

- Terveydentila ja rakenneominaisuudet?

- Persoona ja aktiivisuus?

- Mieltymykset erilaisten ruokien ja makupalojen suhteen? → Tee preferenssitestejä erilaisissa tilanteissa!

2. Mistä koira on aiemmin pitänyt ja millaisia asioita koira ei ole arvostanut kovin korkealle?

- Virikkeiden tulee olla koirille mukavia mahdollisuuksia toteuttaa käyttäytymistarpeitaan - ei pakotettuja valintoja ja ihmisen toiveiden mukaan. Petotesteissä koirat saavat aina tehdä omia valintojaan, niitä ei pakoteta olemaan tilanteissa, vaan koirilla on aina vapaa mahdollisuus vaikuttaa valintoihinsa ja tekemisiinsä. 

3. Millaiset resurssit sinulla on käytettävissäsi?

Aina kaikkien kannalta aivan ihanteellisinta olisi,  jos koiralle voidaan luoda vakituinen elinympäristö, jossa on jo valmiiksi paljon virikkeitä (esim. tilaa, paikkoja tutkittavaksi ja kaiveltavaksi, sosiaalisia kontakteja, pureskeltavaa jne)

- Aika? Anna aikaa koirallesi, luo kiireetön ja leppoisa ilmapiiri.

- Rahallinen satsaus? Kaikki kiva ei välttämättä ole kallista, virikkeellistää voi myös ilman suurta rahallista satsausta, ilmaisia mahdollisuuksia on paljon tarjolla!

- Auto käytettävissä? Mahdollisuuksia tulee lisää, mikäli auto on käytettävissä.

4. Levon ja virikkeiden suhde: 

- Miten kuormittavia virikkeet ovat koiralle?

- Huomioi esimerkiksi saalistustyyppisten virikkeiden stressitasojen nousu, liian kiihdyttäviä virikkeitä ei tule olla liian usein. Tarkkaile oman koirasi palautumista näissä tilanteissa ja niiden jälkeen, huolehdi sopivasta levon määrästä erityisesti näiden kiihdyttävien virikkeiden jälkeen.

- Edellä mainituista erilaisista virikevaihtoehdoista kannattaa hyödyntää monipuolisesti erilaisia vaihtoehtoja – kokeile avoimin mielin ja rohkeasti, jätä ennakkokäsitykset ja ennakkoluulot! 

5. Hyödynnä ystäviesi osaamista ja ideoita sekä mahdollisuuksia, tehkää tiimityötä mikäli se sopii koirille, esim. hyödynnä kimppakyytejä, paljousalennuksia ym,!

6. Hyödynnä luonnon tarjoamia ilmaisia mahdollisuuksia, esim. metsässä erilaiset maastonmuodot, talvella on  lumipeite, johon voi piilottaa herkkuja ja kesällä voi kehittää kivoja vesileikkejä jos koira rakastaa vettä jne

7. Muista aina se tärkein: Mitä koirasi haluaa? 

- tarkoitus on tarjota koiralle mielekkäitä mahdollisuuksia - ole avoin ja ota selvää koirasi mieltymyksistä

- koirat ovat kaikki yksilöitä ja se mikä sopii kaverin koiralle ei välttämättä olekaan oman koirasi valinta

- Huomioi, että koirallasi voi olla keskivertoa rodunedustajaa enemmän jotain ominaisuuksia tai sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat ei-toivottuja jopa rodussa, mutta nämä ominaisuudet ovat kuitenkin osa koiraasi ja mikäli ominaisuudet ovat kovin voimakkaita eikä näihin käyttäytymistarpeisiin vastata, koira keksii luovat ratkaisut itsenäisesti ja se voi aiheuttaa meille ihmisille harmaita hiuksia eli koiran käyttäytyminen koetaan ongelmaksi.

Virikkeistäminen ei vaadi välttämättä ostettavia tuotteita, vaikka valmiina saakin paljon erilaisia vaihtoehtoja. Kannattaa käyttää luovuutta ja mielikuvitusta (turvallisuus huomioiden). Kiteytetysti ja tiivistetysti voidaan sanoa, että virikkeenä toimii käytännössä mikä tahansa muutos ympäristössä, joka aikaansaa koirassa toimintaa. 

8. Hyödynnä kaikkia virikekategorian vaihtoehtoja monipuolisesti, tee mielellään viikkosuunnitelma, jossa huomioit levon, eri aistit, liikunnan, aivojumpan, sosiaaliset suhteet yms. Huomioi, ettei tule liikaa vain kiihdyttäviä virikkeitä vaan levon ja palautumisen ja virikkeiden suhde olisi tasapainossa omaa koiraasi ajatellen.   

9. Muista aina myös turvallisuus, valvo koiraasi riittävästi (esim. jos jostain esineestä voi irrota osia, koira pudota tms) 

Virikkeisiin liittyy aina oleellisena osana koiran omaehtoisuus, vapaa valinta toimintaan. Virikkeet siis ovat koiralle mahdollisuus, 
ei pakotettu valinta!

Lisätietoja: www.petotestit.com

Lähteet:

Sommerville, R. O'Connor;E.A., Asher, L. (2017). Why do dogs play? Function and welfare implications of play in the domestic dog. Applied Animal Behavior Science. Volume 197, December 2017, Pages 1-8 Why do dogs play? Function and welfare implications of play in the domestic dog – ScienceDirect

Bienertova-Vasku, J., Lenart, P., Scheringer, M. (2020). Eustress and Distress: Neither Good Nor Bad, but Rather the Same? BioEssays2020,42. DOI: https://doi org.libproxy.tuni.fi/10.1002/bies.201900238 

Diesel, G. (2011). Reducing stress in dogs in shelters. Veterinary record. Volume169, Issue15 October 2011, 386-387. DOI: https://doi-org.libproxy.tuni.fi/10.1136/vr.d6368 

Griffin, K.E., Arndt, S.S., Vinke, C.M. The Adaptation of Maslow’s Hierarchy of Needs to the Hierarchy of Dogs’ Needs Using a Consensus Building Approach. Animals (Basel). 2023 Aug; 13(16): 2620. DOI: https://doi.org/10.3390%2Fani13162620 

Hennessy, M.B., Willen, R.M., Schiml, P.A. Psychological Stress, Its Reduction, and Long-Term Consequences: What Studies with Laboratory Animals Might Teach Us about Life in the Dog Shelter. Animals (Basel). 2020 Nov; 10(11): 2061. DOI: https://doi org.libproxy.tuni.fi/10.3390%2Fani10112061 

Karagiannis, C. (2014). Stress—Its Effects on Health and Behavior: A Guide for Practitioners. Veterinary Clinics of North America: Small Animal Practice. Volume 44, Issue 3, May 2014, 525-541. DOI: https://doi-org.libproxy.tuni.fi/10.1016/j.cvsm.2014.01.005 

Tiira, K.& Lohi, H. (2015). Early Life Experiences and Exercise Associate with Canine Anxieties. PLoS One. 2015; 10(11): e0141907. DOI: https://doi org.libproxy.tuni.fi/10.1371%2Fjournal.pone.0141907 

Coleman, J. (2018). The 6 Types of Enrichment for dogs. The 6 Types of Enrichment for dogs - Barkercise 

Sorvo, H-M. (2023). Koirien resilienssi – resilienssin kehittäminen Petotestien avulla. Tampereen yliopiston jatkuvan oppimisen palvelut. Opinnäytetyö. 

Heiluttaako koira häntää - vai häntä koiraa?

 Koiran häntä on ”tunteiden tulkki ”, mutta pitääkö vanha sanonta:”Häntäänsä heiluttava koira on ystävällinen” miten paljon paikkaansa? Tämä artikkeli keskittyy koiran häntään ja sen elekieleen. Koiran häntä viestittää paljon erilaista tietoa sekä toisille koirille että meille ihmisille. Sekä hännän liike että hännän asento ja hännän kantotaso ja jopa hännän karvoituskin välittävät tietoa koiran tunnetiloista ja erilaisista vuorovaikutustilanteista. Häntä on koiralle myös tärkeä tasapainoelin. Häntä on hyvin näkyvä kehon osa. Sekä toisten koirien että ihmisten on helppo havainnoida hännän elekieltä kauempaakin ja vaikka ei näkisi mitään muita eleitä, hännästä pystyy jo paljon päättelemään. Häntä paljastaa koiran mielenmaailmasta asioita, joihin ei voida edes koulutuksella vaikuttaa. Koiralle ei voida operantisti edes opettaa esimerkiksi itsevarmaa hännän kantamista, jos koiran tunnetila on oikeasti jotain muuta. Häntä siis paljastaa koiran tunnetiloja hyvin aidosti. 

Vaikka tässä artikkelissa keskitytäänkin vain häntään, tulee aina koiran elekieltä tulkitessa huomioida kokonaisuus, konteksti sekä tietenkin myös koirarotujen väliset erot ja myös yksilöerot. Koirilla on erilaisia häntiä, on susimaista, on kippuraa ja vähemmän kippuraa, töpömpää ja vähemmän töpöä. Toisilla roduilla on luonnostaan jo korkea hännän kiinnitys ja siten erilainen hännän kantaminen kuin toisilla. Esimerkiksi vinttikoirilla hännän asento ja kanto on usein erilainen kuin vaikkapa saksanpaimenkoirilla tai monilla terriereillä, joilla saattaa häntä olla hyvinkin ylös kiinnittynyt ja koirat kantavat häntää erittäin tomerasti ylhäällä, hännän suuntautuessa jopa kohti koiran korvia ajoittain. Koiranäyttelykehissä tapaa termiä ”iloinen häntä”, joka tarkoittaa yleensä liian korkealle kiinnittynyttä häntää, jonka koira kantaa myös rotumääritelmän ihanteeseen nähden liian ylhäällä - eikä suinkaan ole siis varsinaisesti niinkään koiran iloista tunnetilaa kuvaava asia. 

Hännän elekielen arvioinnista

Koiran elekielen arvioinnissa tulee aina verrata normaaliin ja rennossa mielentilassa olevaan koiraan, joka paljastaa myös hännän luonnollisen kannon ja heilumisen neutraalissa ja rennossa tilanteessa. Töpöhäntäisten koirien hännän elekieli on valitettavasti varsin puutteellista ja tuottaa helposti virhetulkintoja  niin toisille koirille kuin meille ihmisillekin. Koiran seisoessa rauhallisesti tai vaikkapa maata haistellessaan paikallaan, häntä voi olla neutraalissa ja rennossa olotilassa rennosti alhaalla, hännän pää suuntautuneena alas  tai poispäin koirasta, mutta ei kuitenkaan koipien välissä.   Normaalisti liikkeessä häntä usein nousee tästä ainakin hieman ja suoremman hännän omaavilla häntä liikkuu koiran rangan liikkeiden seurauksena rennosti ikään kuin mukana. Kippurahäntäisillä häntä pysyy normaalisti kipparassa.

Hännän elekielen tarkastelussa kannattaa huomioida myös onko hännän tyvi alhaalla vai ylhäällä – hännän tyvi voi olla ylhäällä, mutta koiran hännän pää on alhaalla, jolloin häntä muodostaa loivan s-mutkan ja tätä nähdään usein koirilla, jotka löytävät oudon ja erikoisen hajun tai tulee jokin hieman ristiriitainen tai hämmentävä tilanne. Eräänlainen ”mutkahäntä” nähdään myös kun narttukoira kiima-aikaan kertoo urokselle paritteluvalmiudestaan nostamalla hännän tyveä ja siirtämällä häntää sivuun.

Kun koiran häntä on ylhäällä kohti taivasta (tai tiukasti kippurassa koirilla joilla on kippuralla oleva häntä), koira ilmaisee joko itsevarmuutta, mahtailua/dominanssia, jonkin asteista kiihtymistä  tai koiran halukkuutta lähestyä toista yksilöä tai ihmistä tai jotain muuta kohdetta. Jos häntä on samalla jäykkänä ja jännittyneenä  (jolloin se saattaa heilua jännittyneesti tai ei ollenkaan), koira ilmaisee tällöin  voimakkaampaa jännitystä ja vire- ja valmiustilan nousua. Normaalia matalammalla pidetty häntä tai takajalkojen välissä oleva häntä (tai häntä, jossa hännän pää alkaa kääntyä kohti takajalkoja), merkitsee pelkoa, ahdistusta tai alistumiseleitä tai rauhoittelua/tyynnytystä sekä ristiriitatilanteita, koska näin yksilön kehon koko pienenee. Koiran pelkotilan ja epävarmuuden kasvaessa häntä laskee sitä enemmän ja häntä tai sen pää alkaa kääntyä kohti koiran mahaa, myös kippurahäntäisillä koirilla. Mitä syvemmälle häntä menee takajalkojen väliin, sitä enemmän koiraa pelottaa ja tällöin myös saattaa koiran lanneosakin köyristyä kaarelle. Todella peloissaan olevalla koiralla häntä on aivan liimautuneena mahan alle. 

Heiluttaako koira häntäänsä ystävällisyyttään?

Koirat heiluttavat häntäänsä eri syistä, yksi syy toki on se ystävällisyys, mutta myös monta muuta syytä. Hännän heilutus ilmaisee aina jonkinasteista viretilan kasvua, olipa aiheuttaja sitten koiran näkökulmasta katsoen miellyttävä tai vähemmän miellyttävä asia. Hitaasti heiluva häntä usein yhdistyy jonkinlaiseen epävarmuuteen sekä myös innottomuuteen.  Rennosti ja ”keskinopeasti” puolelta toiselle heiluva häntä ilmaisee ystävällisyyttä ja avoimuutta, rentoa tunnetilaa koiralla.  Häntä on pääsääntöisesti silloin melkolailla selkälinjan tasolla tai hieman ylempänä tai alempana. Rajummin puolelta toiselle heiluva häntä voi olla jo ylenpalttista liehakointia, johon usein liittyy jo jonkinasteista jännitystä.  Aidosti erittäin iloisen koiran häntä heiluu aivan kuin ”kahdeksikkoa” ja koiran peppu heiluu usein mukana. Tällöin tulee vaikutelma siitä, että häntä heiluttaa koiraa eikä toisinpäin. Ei pidä sekoittaa tätä kuitenkaan uhkaa kokevaan ja taisteluvalmiiseen koiraan, jolla  häntä heiluu voimakkaasti sivuttain ja koira on valmis myös hännällään tasapainottamaan mahdollista taistelutilannetta. Tällöinkin häntä voi olla säkälinjan tasossa tai hieman alempana. Pelkäävä koira, joka valmistautuu mahdollisesti puolustamaan itseään, pitää häntää hyvin alhaalla, häntä saattaa myös heilua, mutta jännittyneesti. 

Eli hännän heilutus ei siis kerro välttämättä mistään muusta kuin siitä, että koiralla on paljon joko jännitystä, innostusta ja halua reagoida asiaan, mutta taustalla olevan ärsykkeen laatu määrittää sitten sen, mikä tunnetila koiralla on – mitä voimakkaampi tunnetila, sen reippaammin häntä heiluu.    Kannattaa muistaa aina, että vaikka tekisimme jonkin tulkinnan juuri tässä hetkessä, koiran tunnetila voi kuitenkin vaihdella nopeastikin, jopa aivan sekunnissa. Tämä tunnetilojen nopea muutos nähdään myös Petotesteissä, esimerkiksi kun peto katsoo koiraa kohti, koiran häntä on alempana ja kun peto kääntyy, koiran häntä nousee jne. 

Koiran häntä on selkärangan jatke, mutta vielä ei kovin paljon tiedetä, miten häntä toimii varsinaisesti neurofysiologiselta kannalta. Hännän elekieli ja esimerkiksi heilutus on laadultaan epäsymmetristä ja johtuu aivojen lateralisaatiosta (johon liittyy myös monia muita käyttäytymisiä).  Koirat osoittavat epäsymmetrisiä hännänheilutusreaktioita erilaisiin tunne-ärsykkeisiin, mikä on seurausta vasemman ja oikeanpuoleisten aivojen rakenteiden erilaisista aktivaatioista, jotka ohjaavat hännän liikkeitä kehon oikealle ja vasemmalle puolelle. Neurotieteen tutkimusten perusteella tiedämme,  että ”onni asuu aivojen vasemmalla puolella” eli aivojen vasemmalla puolella tapahtuu suurempaa neuraalista aktivaatiota koiran  tuntiessa oloaan mukavaksi, positiivisen innostuneeksi, energiseksi ja toiveikkaaksi. Vastaavasti aivojen oikealla puolella käsitellään niitä negatiivisia asioita. (Sama pätee meihin ihmisiinkin) .

Koirat, jotka heiluttavat häntäänsä siten, että heilutus painottuu enemmän oikealle, ovat saaneet koiran näkökulmasta katsoen positiivisen stimuluksen (esimerkiksi jokin koiralle mieluinen asia), joka käsitellään aivojen vasemmalla puolella. Vastaavasti koiralle epämiellyttävä tai jollain tavalla negatiivinen stimulus käsitellään aivojen oikealla puolella ja koira heiluttaa häntäänsä tällöin vasemmalle painottuen enemmän. Arkikielelle käännettynä tämä tarkoittaa sitä, että koiran hännänheilutuksen suunta kertoo meille paljon siitä, ovatko erilaiset tilanteet ja tapahtumat koirille miten mukavia. Jos koira heiluttaa häntäänsä enemmän oikealle, se on merkki siitä, että se tuntee olonsa siinä hetkessä  mukavaksi tai mielekkääksi eikä ole huolissaan tai koe ainakaan suurta uhkaa. Jos koiran hännän heilutukset suuntautuvat enemmän vasemmalle, se voi olla merkki jostain koiralle ainakin jossain määrin epämiellyttävästä asiasta, luottamuksen puutteesta tai ainakin lievästä huolestumisesta.  

Helposti havainnoitavia asioita ovat mm.

- Hännän korkeus (aivan ylhäällä kohti taivasta tai jopa kohti korvia, vähän alempana säkälinjaa ylempänä, keskitasossa, alhaalla, koipien välissä jne) 

- muu hännän asento (suoraan tikkuna, kaarevana, mutkalla hännäntyvi koholla jne) 

- hännän yleinen jännittyneisyys (rento vai jännittynyt)

- hännän heilutustapa (hitaasti, vain aavistuksen hännänpäästä, rennosti ja ”keskinopeasti”, kahdeksikkoa pylly pyörien vai raivokkaasti puolelta toiselle ja isolla liikkeellä selkälinjan tasolla jne) 

- hännän karvat voivat pörhistyä (karvojen piloerektio) kun koira on jännittynyt 

Hännistä yleisesti 

Hännät ovat erittäin yleisiä kaikilla  selkärankaisilla, ja ne ovat kehittyneet  alun perin liikkumiseen ja  myös liikkeiden tasapainottamiseen sekä erilaisten hyönteisten torjuntaan. Koirilla häntä toimii tasapainoapuna sekä kommunikointikeinona, vaikka koiran hännän elekieli voi vaihdella yksilön, sukupuolen ja rodun mukaan. Koirat heiluttavat häntäänsä kuitenkin useammin kuin muut koiraeläimet. Koirien kesyttäminen alkoi luultavasti ylemmän paleoliittisen ajanjakson aikana (noin 35 000 eKr) . Kotieläiminä pidetyillä koirilla ja joillakin muilla nisäkkäillä on kesyyntymiseen  liittyviä muutoksia muun muassa: turkin depigmentaatio, pään luuston ja hampaiden koon pieneneminen, kehon kokonaiskoon ja mittasuhteiden muutokset, erilaiset korvat ja kiertyneet hännät, pienentynyt aivojen koko, vähentynyt aggressio, erilaiset stressihormonitasot. Kotieläinten halutut piirteet johtuvat ensisijaisesti ihmisten valinnasta tai sopeutumisesta ihmisen hallitsemaan ympäristöön. On kuitenkin edelleen epäselvää, ilmaantuivatko nämä edellä mainitut muuttuneet ominaisuudet joidenkin muiden ominaisuuksien valinnan sivutuotteena vai valittiinko eläimiä suoraan näiden tiettyjen ominaisuuksien perusteella. Susien ja koirien vertailututkimukset ovat osoittaneet, että kesyttämisprosessi muokkasi koirien kognitiota ja sosiaalisuutta sekä koirien välisessä  että koiran ja ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa.

Mielenkiintoista on, että koirilla on hyvin hienostunut kyky kommunikoida ja tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa: Esimerkiksi erilaisissa tehtävissä ne havaitsevat tehokkaasti ihmisen kommunikatiivisia vihjeitä, kuten ihmisen osoittamisen ja katseen suunnan vaihtelut ja reagoivat niihin.​Tutkijat ovat tutkineet koirien elekieltä ja kommunikointia. Häntä on yksi tärkeä osa koiran kommunikointia ja tietenkään se ei yksinomaan kerro kaikkea, elekielen tulkinnassa täytyy aina ottaa myös kokonaisuus huomioon. Häntä on kuitenkin aivan oleellinen ja se on yksi näkyvimmistä kehonosista.  Valitettavasti osalla koirista hännät ovat jalostuksen myötä typistyneet lyhyiksi  (luonnontöpö) tai ne on typistetty toimenpiteen avulla, joka nykyisin Suomessa on kiellettyä ilman terveydellistä syytä (esim. hännän vaurioituminen). Monissa maissa tätä toimenpidettä kuitenkin yhä tehdään. 

Koira on siis domestikaation myötä erilaistunut monella tavalla sudesta. Koirien hännän elekieli on myös susista hieman poikkeavaa, vaikka yhtäläisyyksiä toki onkin. Jotkin tutkijat epäilevät, että ihmiset ovat ikäänkuin tietämättään valinneet koiria, joiden häntä on liikkunut rytmikkäästi. Kognitiivinen neurotiede osoittaa, että ihmisen aivot pitävät rytmisistä ärsykkeistä, jotka laukaisevat miellyttäviä reaktioita ja sitovat aivoverkostoja, jotka ovat osa aivojen palkitsemisjärjestelmää. Tämä hypoteesi voi ehkä jopa pitää paikkaansa, kehitetäänhän nytkin koirarotuja ihmisten mieltymysten mukaisiksi. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että koirat alkoivat heiluttaa häntäänsä enemmän kuin sudet jo kolmen viikon ikäisinä. Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että koirat heiluttavat häntäänsä nopeammin ja useammin kuin muut koiraeläimet. Lisätutkimukset ovat osoittaneet, että koirat käyttävät häntäänsä yrittäessään ilmaista itseään ihmisille. Havainnoitaessa kesyjä hopeakettuja eräässä tutkimuksessa yli 40 sukupolven ajan, havaittiin että kesyt ja ystävällisyyden vuoksi valitut ketut heiluttivat häntäänsä useammin kuin muut ketut vaikka kettuja ei valittu hännän heilutuksen perusteella jatkojalostukseen. Ketuilla tapahtui myös muutoksia ulkonäössä, esimerkiksi häntä alkoi käpristyä. 

Ehkä näistä kaikista syistä kumpuaa  myös edelleen paikka paikoin elävä uskomus, että ”avoin ja ystävällinen tai onnellinen koira heiluttaa häntää”, koska kesyyntyneet koiraeläimet ovat heiluttaneet häntäänsä toisin kuin villit sukulaisensa. Valitettavasti tämä uskomus on kuitenkin ikävän yksioikoinen ja johtaa hyvin helposti moniin harmillisiin väärintulkintoihin ja konflikteihin. Aivan samalla tavalla kuin ajatus ”haukkuva koira ei pure”.  Tutkimukset kehittyvät koko ajan ja yhä paremmin alamme ymmärtää, mitä eläimet ajattelevat ja tuntevat – myös heiluttaessaan häntäänsä eri tavoin.

Mutta entäpä kun ei ole oikein häntää? 

Häntätutkimuksia

Tutkimukset ovat osoittaneet, että koirat ovat herkkiä myös muiden koirien epäsymmetrisille hännän eleille ja tämä tukee hypoteesia aivojen epäsymmetrian ja sosiaalisen käyttäytymisen välisestä yhteydestä ja voi osoittautua hyödylliseksi koirien hyvinvoinnin lisäämisessä.   Tutkimuksissa koirien on havaittu osoittavan stressin merkkejä sekä käyttäytymisessä että fysiologisissa mittauksissa, kun ne ovat katselleet videolta koiria tai jopa pelkkiä videosiluetteja, joissa koirat ovat heiluttaneet häntäänsä enemmän vasemmalle eli katsoneet koiria, jotka ovat hännällään ilmaisseet kokevansa jollain tavalla epämiellyttäviä stimuluksia.

Tutkimuksissa on havaittu myös positiivisia korrelaatioita hännän heilutukseen käytetyn ajan ja sykkeen välillä, vaikka heilutuksen ja sykkeen vaihtelun väliset yhteydet eivät ole yhtä selkeitä.  Hännän heilutukseen liittyy usein sekä positiivista että negatiivista kiihtymistä, mikä viittaa korrelaatioon erilaisten hormonien ja välittäjäaineiden kanssa.  Esimerkiksi on olemassa epäsuoraa näyttöä oksitosiinin ja hännän heilutuksen yhdistämisestä, varsinkin kun koirat yhdistyvät tutun ihmisen kanssa. Positiivisissa yhteyksissä koiran hännän heilutukseen liittyy myös serotoniini sekä dopamiini. Elimistön yksi yleisimmistä välittäjäaineista eli adrenaliini, vaikuttaa myös, erityisesti silloin kun koiran tunnetilaan liittyy esim. valmiustilan nousua. Yhteydet hännänheilutuskäyttäytymisen ja kortisolitasojen välillä ovat epäjohdonmukaisia kaikissa tutkimuksissa. Johtuu osin siitäkin, että lähtötason kortisolitasot voivat vaihdella yhdessä monien muiden parametrien kanssa, esim. sukupuoli, rotu, ikä ja koiran kokemushistoria. Tutkimuksia  tarkastellessa täytyy muistaa, että kyseessä on laaja aihepiiri, johon liittyy paljon moniulotteisuutta. Häntä ja sen liike on yksi osa kokonaisuutta, mutta tutkimus aiheesta on mielenkiintoista!  

Ilmeisesti ei ole olemassa missään vielä tutkimusta, jossa olisi seurattu samojen yksilöiden hännänheilutuskäyttäytymisen kehitystä niiden koko elämän ajan. Eräässä tutkimuksessa kuitenkin tutkittiin useita koiran- ja sudenpentujen käyttäytymispiirteitä, mukaan lukien hännän heilutus esineen valintatehtävien aikana. Molempien lajien pennut kasvatettiin niin sanotusti ”käsin” ja testattiin sitten kolmen, neljän ja viiden viikon iässä niiden mieltymyksen suhteen ihmishoitajaansa verrattuna muihin ärsykkeisiin. Neljän tai viiden viikon ikäiset koiranpennut alkoivat usein heiluttaa häntäänsä ja halusivat hoitajaansa kohti. Sitä vastoin sudenpennut eivät heilutelleet koskaan häntäänsä. Nämä tulokset ovat linjassa lyhytaikaisen tutkimuksen (alle viikko) kanssa, jossa tutkittiin, kuinka aikuiset beaglet ovat vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa: heilutus siirtyi vasemmalta oikealle, kun koirat tutustuivat koehenkilöön paremmin.

Erilaisia tutkimuksia on tehty koirien hännän heilutuksesta ja siitä, miten koirat heiluttavat enemmän häntää, kun ne esimerkiksi pyytävät ihmiseltä jotain tai ovat muutoin vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Vaikka pystymme paljon havainnoimaan koiria ja niiden käyttäytymistä ja elekieltä, aivan kaikkeen emme pysty. Tässä artikkelissa käsitellään vain häntää ja keskitytään siihen kuitenkin varsin yleisluontoisesti, joten tässä kohtaa painotan vielä, että aina tulee  muistaa kokonaisuus ja konteksti  -- näin vältytään vähemmillä virhetulkinnoilla. 

Artikkelin lukemisen jälkeen voit katsoa pienen videon ja katsoa erilaisia häntiä.
Näetkö niissä eroja? Mitä kaikkea havaitset?

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Petotestit®️ ovat monipuolinen koulutustilaisuus koirille!

Testeissä yhdistyvät mahdollisuudet testata koiran reaktioita valitsemasi pedon kanssa sekä kouluttaa ja auttaa koiria & koirien omistajia hyvin monipuolisesti.

Petotestien®️  avulla lisäät omaa tuntemustasi yleisesti koirasi luonteesta ja käyttäytymisestä sekä opit havaitsemaan sekä ennakoimaan myös  mahdollisen petovaaran tulkitsemalla koirasi reaktioita.

- Opit omasta koirastasi uusia ominaisuuksia, joita ei normaalissa arjessa tule esiin - tämä lisää tietoisuutta ja turvallisuutta omaa koiraa kohtaan erilaisissa tilanteissa.
- Kasvattajat saavat lisätietoa koiriensa ominaisuuksista, testit tarjoavat työkaluja myös jalostukseen.
- Testeillä voidaan vastata myös koirien  käyttäytymistarpeisiin ja tarjota virikkeitä
-  Auttaa ratkaisemaan erilaisia haastavia tilanteita koirien käyttäytymisessä. (Esim. monet "ADHD-koirat" , herkät ja epävarmat koirat, reaktiiviset koirat, aggressiivisesti käyttäytyvät koirat jne. ovat hyötyneet Petotesteistä®️ ja niistä saadusta tiedosta, jonka avulla voidaan vaikuttaa paremmin jatkossa myös muilla koulutuksellisilla menetelmillä.) 

💜🧡 ONNELLINEN KOIRA - ONNELLINEN OMISTAJA! 

Arkielämän sekä erilaisten harrastusten parissa tulevat monet tilanteet helpottuvat ja elämänlaatunne yhdessä koirasi kanssa paranee, kun opit tuntemaan ja ymmärtämään omaa koiraasi yhä paremmin!  

🐾  Petotesteihin®️   voivat osallistua aivan kaikenlaiset koirat ikään, rotuun, kokoon ja sukupuoleen katsomatta - jokainen koira on omanlaisensa sankari!

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja Petotesteistä® löydät kotisivuiltamme: 

www.petotestit.com 

-----------------------

Kiitos Anja Lahti/TAHTOTASSUT iloisista häntävideoista!

Artikkelin lähteet: 

Leonetti, S; Cimarelli, G; Hersh, T.A, Ravignani, A. (2024)  Why do dogs wag their tails? The Royal Society, Biology Letters.

Siniscalchi, M; Lusito, R; Vallortigara, G; Quaranta, A. (2018). Seeing Left- or Right-Asymmetric Tail Wagging Produces Different Emotional Responses in Dogs. Current Biology, Volume 23, Issue 22, 18 November; Pages 2279-2282

Siniscalchi, M; d'Ingeo, S.; Minunno, M.; Quaranta, A. (2018). Communication in Dogs.  Animals (Basel) 2018: Aug; 8(8):131