Laumanvartijakoira ei ole yliluonnollinen supersankari

Viime päivinä ja kuukausina on keskusteltu paljon laumanvartijakoirista ja pedoista, erityisesti susista, koska niiden määrä lisääntyy ja ne tuottavat suurta uhkaa mm. Karjaeläimille. Pidin koko päivän mittaisen pitkän luennonkin juuri laumanvartijakoirien työkäytöstä, 1.4.2026 Kainuun ammattiopiston etäkoulutuksena ja se sai valtavan suuren suosion. Meillä on tarvetta kouluttautua asiassa yhä taitavammiksi ja ymmärtäväisemmiksi. Suomessa laumanvartijakoiria on ollut verrattain vähän aikaa ja vielä vähemmän aikaa niitä on ollut todellisina eläinvahteina, turvaamassa karjaeläimiä pedoilta. Työkäyttö kuitenkin lisääntyy, koska pedotkin lisääntyvät ja koirien ja petojen kohtaamisia tulee koko ajan enemmän. Näihin koiriin liittyy kuitenin paljon vahvoja uskomuksia ja näkemyksiä sekä oletuksia. Jokaisella nettipalstalla susiongelman ratkaisuksi huudetaan:”Hanki laumis”. Sepä nyt ei välttämättä ole niin simppeliä...

Tämä kirjoitus on tarkoitettu laajemmin kattamaan erilaisia pohdintoja, joita on viime aikoina tullut ihmisiltä ja viimeisin innoitus toki tuli siitä, että parhaillaan pyörii netissä video, jota on jaettu erilaisiin somekanaviin ja se on herättänyt kovasti keskustelua ja kysymyksiä. Se on yksityishenkilön kuvaama läheisen ihmisen pihasta. Siinä susi saapuu kytkettynä olevan laumanvartijakoirasukuisen koiran luokse pihapiiriin ja kiertelee lähellä koiraa. Mitään vahinkoa ei satu. Erityisesti keskustelua on herättänyt se, miksi koira ei hauku lainkaan, hyökkää tai aja sutta pois. Moni on kysynyt, kuuluuko laumanvartijakoiran käyttäytyä näin tai saako tai kuuluuko laumanvartijakoiria pitää niin. Keskustelu on aina hyvästä ja tässä nyt yritän avata muutamia seikkoja. En halua silti sormella osoittaa tämän videon kuvannutta henkilöä tai ketään muutakaan, mutta toivon että kaikki  lukisivat tämän ja pohtisivat koirien työturvallisuustekijöitä yleisesti yhä tarkemmin jatkossa. 

Kasvatan itse laumanvartijakoiria ja olen perehtynyt myös niiden alkuperäseutuihin sekä erilaisiin muihin paikkoihin, joissa koiria käytetään suojelemaan laumaa ja myös muuta perhettä erilaisilta suurpeduilta. Työskentelen paljon petoasioiden sekä petouhkatilanteiden parissa ja koulutamme koiria myös simuloidussa petokontekstissa - Petotesteissä®. Ehkä juuri näistä johtuen niitä kysymyksiä on tullut niin paljon ja päätin tehdä tämän pidemmän jutun.

Minä ja pari laumamme nuorta sarplaninacia.

Käyttäytyminen on kontekstisidonnaista

Olen kirjoittanut tähän blogiin aikaisemmin käyttäytymisen kontekstisidonnaisuudesta artikkelin, siitä miten erilaiset tekijät vaikuttavat koiran käyttäytymiseen ja miten monelle ihmiselle tulee yllätyksenä oman koiran käyttäytyminen monissakin tilanteissa, myös Petotesteissä®. Esimerkiksi välimatka ja mahdollisuus vapaasti valita vaihtoehtoja vaikuttavat erittäin paljon.  Käyttäytymiseen vaikuttaa yksilön monet ominaisuudet, terveydentila, ikä, kokemukset, ympäristö (esim aidat, etäisyys, pakomahdollisuudet, muu lauma jne) Jos koira esimerkiksi on kytkettynä tai pienessä tilassa aidattuna, se ei voi poistua, eikä väistää. Se ei voi lisätä haluamaansa etäisyyttä eikä vaikuttaa siihen, onko se ylipäätään vuorovaikutuksessa uhkan/ pedon kanssa vai ei. Koira, joka on ollut paljon kytkettynä, tietää että rimpuillessaan se tuottaa itselleen erittäin epämiellyttäviä pakotteita, kipuakin varmasti. (Huom! Petotesteissä® koira on pitkässä liinassa, jota pidetään  löysällä ja se on vain ja ainoastaan turvavarusteena, sillä ei koskaan estetä koiraa ottamasta etäisyyttä tai poistumasta tilanteesta eikä koulutusta järjestetä ikinä missään jääkiekkokaukalossa tai vastaavassa pienessä suljetussa tilassa!) 

Tämä voi herättää tunteita kun sanon seuravaa, mutta fakta on, että yksinäinen ja etenkin kytkettynä oleva mikä tahansa koira on petopainealueella  oikeasti vain susisyötti, myös laumanvartijarotuinen koira. Tällä kyseisellä videolla, joka nyt pyörii somessa valtavasti, siinä susi on selvästi jostain syystä kiinnostunut koirasta.  Susi, kuten koirakin, ovat opportunisteja. Ne tekevät valintoja, joita kokevat sillä hetkellä parhaaksi. Niillä on omia preferenssejä ja motiiveja, jotka eivät välttämättä meille ihmisille avaudu, varsinkaan pienestä videopätkästä. Sudet eivät yleensä kuitenkaan pyri tarpeettomiin yhteenottoihin. Ne ovat petoja, mutta samalla erittäin varovaisia eläimiä. Luonnossa vakava loukkaantuminen voi tarkoittaa kuolemaa. Jokainen konflikti sisältää suuren riskin, ja siksi susi arvioi tilanteita tarkasti ennen kuin tekee ratkaisujaan.  Susi ei automaattisesti ole siis suinpäin syömässä  kaikkia vastaantulevia, mutta toki susikin oppii erilaisista kokemuksistaan. 

Kuva Makedonian vuoristosta, jossa koirilla eikä pedoilla ole varaa turhiin riskeihin.

Erilaisia motiiveja ja strategioita

Sutta voi kiinnostaa koirat myös muussa kuin reviirinhallinnan  tai ruokalistan merkeissä. Ehkä kyseessä nuori tai yksinäinen susi, joka etsii kumppania, mehän emme yhden videon perusteella voi tietää mitkä ovat suden motiivit.  Videolla susi näyttää kuitenkin selvästi keräävän tietoa,  tavalla kuten sudet tekevät.  Susi tarkkailee koiraa, sen reaktioita, etäisyyttä, liikkumismahdollisuuksia ja mahdollisesti myös muuta ympäristöä. Kaarteleva lähestyminen, suoran paineen välttäminen ja sosiaalisilta vaikuttavat eleet ovat keinoja pienentää konfliktin riskiä. Suden näkökulmasta kyseessä voi olla tilanne, jossa se haluaa päästä lähelle ilman, että vastapuoli kokee välitöntä tarvetta puolustautua.  

Monet petoeläimet käyttävät juuri tällaisia strategioita. Suora aggressio ei ole aina tehokkain tapa lähestyä mahdollista kilpailijaa, riskiä tai saalista saati potentiaalista kumppania. Eläinten maailmassa konfliktin välttäminen ei ole heikkoutta. Vakava yhteenotto voi johtaa loukkaantumiseen tai kuolemaan. Siksi sekä koirat että sudet käyttävät runsaasti erilaisia rauhoittelevia ja jännitystä purkavia eleitä tilanteissa, joissa kumpikaan osapuoli ei vielä tiedä, mitä toinen aikoo tehdä eikä yksilöillä ole tilanteesta mitään kokemusta tai tilanne voisi eskaloitua mittasuhteisiin, jotka olisivat kestämättömiä. 

Omasta ja muiden luotettavien tahojen kertomista kokemuksista ja myös tutkimuksista tiedän, että sutta todellakin kiinnostaa esimerkiksi juoksuaikaiset nartut: Meillä näistä lukuisista laumiksista huolimatta lähimmät sudenjäljet ovat olleet vain 10m aidasta silloin kun nartuilla oli viimeksi juoksut ja koiria on aina pihassa useampia. Näin on tapahtunut myös muualla. Erittäin lähellä tässä on käynyt nyt pidemmän aikaa sekä yksinäinen susi että susipari ja susihavainnot tälläkin alueella ovat lisääntyneet voimakkaasti – ja täällä on ollut vakuuttavia vahteja parikymmentä vuotta. Siinä missä aiemmin oli jokin yksittäinen havainto harvakseltaan, nyt niitä on paljon enemmän, viikottain. Me kuljemme koirien kanssa myös lähialueella, joten meistä on jäänyt varmasti myös merkkejä maastoon. Pelkkä koirien läsnäolo siis ei riitä ja tästä on myös ihan tutkittuakin tietoa maailmalta. 

. 

Nykypäivän laumavartijakoirista

Laumanvartijakoiria tutkivat tutkijatkin varoittavat, että työkoirien ei tulisi koskaan olla liian sosiaalisia susia kohtaan, koska siinä on aina se ikävä susihybridien vaara. Tutkijat painottavat, että työkoirien tulisi suhtautua susiin aina jollain tavalla agonistisesti, karkottavasti, mutta niitä tapoja on paljon erilaisia – ei vain pelkästään ärjyminen hullun raivolla.  Laumanvartijakoirien tulisi  kuitenkin pitää riittävän vakuuttavasti pedot pois, eikä suinkaan sosialiseerata niiden kanssa niin että lisääntyminen keskenään olisi mahdollista. Laumanvartijakoirien käyttöhän perustuu ensisijaisesti pelotevaikutukseen. Koirien olemassaolon ja haukun pitäisi olla pedoille varoitus:”Ei kannata tulla tänne”.

Tutkijat ovat kuitenkin havainneet maailmalla, että susista on tullut rohkeampia ja sukupolvi toisensa jälkeen jos sudet oppivat, että koirat eivät olekaan konkreettinen ja todellinen, vakava uhka niille, myös laumanvartijakoirien vakuuttavuus murenee. Nykypäivän koirat ovat myös niitä ns. “Pullonkaulan läpi” tulleita koiria. Moni rotu on pelastettu muutamista yksilöistä, "tekohengitetty" koirista, jotka eivät ole koskaan kohdanneetkaan petoja ja todellinen kovan luokan työkäyttö puuttuu lähihistoriasta ja vielä kaiken kukkuraksi on jopa tarkoituksella haettu hieman helpompia, seurakoiramaisia ominaisuuksia, näyttelyjalostuksen vuoksi sun muuta koirien luonnetta ja toimintakykyä heikentävää. Täytyy ymmärtää että tämän päivän laumiksista suurin osa ei ole sellaisia kuin joskus ammoisina aikoina. Koirat ovat muuttuneet pehmeämmiksi, sudet vastaavasti pelottomammiksi. Iso koira tai koiran haukku ei siis ole susille mikään pelote välttämättä, se voi herättää jopa kiinnostuksen ja sudet, jotka ovat tottuneet napsimaan metsästyskoiria, niille koirien haju ja haukkuääni voi olla suorastaan kutsu tarkastamaan tilannetta tarkemmin. Haukkuääni ja elekieli kertoo paljon toisille koirille, myös susille. Aran koiran elekieli ja haukku on erilaista kuin vakuuttavan ja vahvan koiran elekieli ja haukku. 

Susien ja koirien kohtaamistilanteista

Sudet oppivat kuitenkin myös nopeasti esimerkiksi, että aitojen takana olevat koirat eivät pääsekään aitojen takaa, vaikka miten olisi vakuuttavaa toimintaa. Tai jos kohtaamistilanteissa susilla on ylivoima ja/ tai koirat väistävät ja arastelevat, tämä painuu myös susien muistiin ja ne oppivat kerta toisensa jälkeen.  On toki myös  tilanteita, joissa sudet saavat rauhassa kulkea etäämmältä, koirien suuremmin siihen reagoimatta, kunhan sudet pysyvät tietyn etäisyyden päässä. Koirat ja sudet oppivat siis toisistaan ja eri tilanteista. Koirat esimerkiksi eivät haaskaa voimiaan susiin, jotka eivät todellisuudessa ole tulossa uhkaamaan laumaa, eivät ole saalistusaikeissa ja kulkevat etäämmältä. Lähikohtaamistilanteet ovat kuitenkin aina eri asia kuin jossain kaukana tapahtuva petojen liikehdintä. Tilanteissa vaikuttaa paljon myös tilanteiden ennakoitavuus, ylipäätään se on monen tekijän summa – käyttäytyminen kun on kontekstisidonnaista.

Koirilla on hyvin erilaisia toimintamalleja ja koirat toimivat parhaimmillaan tiiminä, jossa jokaisella on oma roolinsa. Työkoiralauma toimii parhaiten, kun yksilöt ovat hieman erilaisia, mutta kukaan ei ole kovin arka. Arat nimittäin jättävät muun lauman tositilanteessa, opportunisteja kun koiratkin ovat ja oma henki on se kallein omaisuus. Tutkijat ovat havainneet hyvin monenlaisia käyttäytymisiä koirilta susien läheisyydessä, myös niitä leikkiinkutsueleitä ja mielistelyä toisinaan ja näitä onkin nähty myös Petotesteissä®, erityisesti nuorilta koirilta tai sellaisilta, jotka tulevat epävarmoiksi siinä tilanteessa. Tilanteiden eskaloiminen puolustukseen vaatii aina jonkinlaista kykyä, tai potentiaalia, tutkijat puhuvatkin RHP:stä eli “resurssien hallintapotentiaalista”. Siihen vaikuttaa mm. elinvoimaisuus, kokemus, ikä, koko ja moni muu asia. Esimerkiksi koiran vanheneminen ja heikko kunto, sairaus tai kokemattomuus alentaa tätä arvoa. Työkoirat toimivat viisaasti. Tutkijatkin toteavat, että se petojen alueelta poispitäminen on aina tavoiteltavin ja ideaalein. Tulee kuitenkin tilanteita, joissa koirat tulevat yllätetyiksi yms. Aina koiran ei ole kannattavaa eskaloida tilannetta rajuun puolustukseen ja silloin toimintakykyinen koira turvautuu vaihtoehtoon B eli rauhoitteluun ja henkensä pitimiksi toki myös tilanteesta poistuminen voi olla koiran itsensä kannalta järkevää. Koirat toimivat jokaisella hetkellä parhaaksi katsomallaan tavalla, resurssit ratkaisevat osaltaan, koiran rohkeus ja kyky tehdä työtä osaltaan. Koiran tärkein resurssi on sen oma henki, edes kaikki emät eivät puolusta pentujaan samalla tavalla kuin pitävät omasta henkikullastaan kiinni.

Myös sudet käyttävät rauhoittavia eleitä. Se ei silti tarkoita sitä etteikö susi tai koira voisi hetkenä minä hyvänsä sitten muuttaa taktiikkaa, se tunnetila ja strategia kun voi muuttua hetkessä. Tämä kaikki onkin oman työni yksi mielenkiintoisimmista asioista  - kaikki koirat kun ovat niin erilaisia ja ne elävät “tässä ja nyt”-hetkessä! 

 

Työkoirat toimivat laumassa

Myös pedoissa on eroja, esimerkiksi sudetkin ovat eri alueilla hieman erilaisia ja toki niitä on paljon muitakin petoja ja uhkia kuin vain susia.  Koiriin vaikuttaa myös taustalla oleva kulttuuri ja linjat, joista koirat ovat alunperin peräisin. Karkeasti on jaoteltu laumanvartijarodutkin itäisiin ja läntisiin ja siihen on omat syynsä, vaikka yksilöerot voivat olla rotueroja suuremmat paikoin. Ei ole kuitenkaan olemassa sellaista yhtä ainoaa oikeaa tyyppiä tai yhtä ainoaa tapaa, vaan laumanvartijakoiria on erilaisia ja esimerkiksi pyreneittenkoiran ja kangalin toiminnassa on eroavaisuuksia.

Laumanvartijakoirista elää vahvoja myyttejä, mutta niillä seuduilla, joilla koiria edelleen käytetään oikeasti työkäytössä, siellä ymmärretään  että susi ei ole mikään “kiva leikkikaveri” tai helppo vastus. Laumanvartijakoiria vahingoittuu ja menehtyy myös näissä petokohtaamisissa jatkuvasti. Ja miettikää – niitä koirien ja susien tappeluiksikin äityviä tilanteita tulee siitä huolimatta, että alueilla on vuosisatojen ajan ollut laumanvartijakoirakulttuuri vahvana ja kokeneita työkoiria ollut kautta aikojen. Työkoiria täytyy olla aina suurempi määrä, yksi ei todellakaan riitä kun on suurempi petopaine. Monilla alueilla pidetään viittä koiraa miniminä, jos on enemmän petoja ja vahdittavia tai isoja alueita, mutta aivan ehdottomasti aina vähintään se työpari. Tuhansien lampaiden laumaa vartioi kymmeniä koiria. 

Karkeaa jaottelua läntisten ja itäisten laumanvartijarotujen historiasta ja eroista. 

Yksinäinen työkoira petoalueella on susisyötti

Yksinäinen koira on siis petoalueilla susisyötti, vaikka olisi kuinka laumanvartijakoira tahansa. On vähän absurdia ajatella, että täällä pienessä Suomessa se yksi yksinäinen koira, vielä ilman mitään kunnon kokemusta ja ymmärrystä susista ja niiden  todellisesta vaarallisuudesta, pärjäisi vieläpä kytkettynä, yksinään edes yhdelle sudelle, joka on päättänyt ottaa suuremman riskin tai joka on saanut kokemusta koirista. Puhumattakaan että susia olisi yhtään enempää. Alkuperäseuduilla laumanvartijakoirat omaavat vahvan epigenetiikan ja genetiikan, siellä koirat oppivat työhön muun lauman mukana ja silti tiukkoja, vahvoja koiria vahingoittuu ja kuolee.  Nämä laumanvartijakoirat eivät ole mitään Taika-Jimejä tai muita viittasankareita. Nämä ovat ihan vain koiria. 

Laumanvartijakoirien tehokkuus perustuu ennen kaikkea niiden määrään, koirien soveltuvuuteen vaativaan työhön, koirien keskinäiseen yhteistyöhön, jatkuvaan läsnäoloon ja siihen, että ne muodostavat pedolle uskottavan vastavoiman järkevällä ja viisaalla tavalla. Tarkoitus ei ole, että yksi koira voittaisi suden taistelussa tai ylipäätään tilanteet eskaloituisivat usein taisteluksi. Tarkoitus on saada pedot arvioimaan riskit liian suuriksi ja pysymään poissa alueelta. 

Osa makedonialaisista työkoirista syömässä

Työkoirien työturvallisuus huomioitava

Kaikki kokeneet työkoirakasvattajat ja työkoiria käyttävät tietävät, että jokainen syntyvä laumanvartijakoira ei ole kunnon työkoira, joka oikeasti pystyisi selviytymään todella haastavista olosuhteista ja suurista uhkatilanteista.  Koirat ovat susien tavoin opportunisteja ja lisäksi tulee monet muut pedot ja uhkatilanteet haasteeksi. Koirat toimivat itselleen edullisimmalla tavalla, tekevät tilannekohtaisia valintoja ja se valinta voi toki muuttua muutamassa hetkessäkin, tilanteen niin vaatiessa. Jos ajatellaan somevideon kaltaista tilannetta eli yksinäistä koiraa, joka on kytkettynä - se tietää olevansa kytkettynä. Se tietää ettei sillä ole paljon vaihtoehtoja. Se  on kenties yrittänyt ensin haukullaan karkottaa pedon, joka tuleekin lähemmäs. Koira hämmentyy lähelle tulevasta sudesta ja sen eleistä, koira alkaa esittää rauhoittavia eleitä, koska se ei halua konfliktia. Koiralla ei ole todellista kokemusta, se on epävarma ja hämmentynyt. Esimerkiksi videolla hännän liike vaikuttaa painottuvan vasemmalle, mikä tutkimuksissa on yhdistetty negatiivisempaan tunnetilaan, jännitykseen ja epävarmuuteen. Pelkästään tämän lyhyen videon perusteella ei kuitenkaan voida tehdä varmoja johtopäätöksiä koiran tunnetilasta. Koira ymmärtää todennäköisesti sen, että jos se eskaloi tilanteen, sillä voi olla hyvin vähän “ässiä hihassaan” kytkettynä. Koira rauhoittelee tilannetta, susi toimii samoin, samalla koiraa tarkkaillen ja tilanne päättyy. Susi poistuu paikalta.... tällä kertaa...Onneksi.  Koira pelastaa oman nahkansa sillä kertaa, ei menetä toimintakykyään, mutta on suuressa vaarassa. Jos alueella on esimerkiksi lampaita tai vastaavia, ne ovat myös vaarassa, sillä yksinäinen koira kytkettynä ei kykene mitenkään tekemään sitä työtä mihin se on tarkoitettu. 

Hei ei näin! Suurpetoalueella, jossa susien liikkuminen on tiedossa tai ennakoitavissa, koiran pitäminen kytkettynä muodostaa merkittävän riskin eläimen hyvinvoinnille ja turvallisuudelle. Kun eläin ei voi paeta, väistää tai hakeutua suojaan, sen mahdollisuudet selviytyä vaaratilanteesta heikkenevät olennaisesti. Toki irti olevan koiran kohdalla on sitten se riski, että se lähtee hämmentyneenä ja kokemattomana yksin suden perään ja siellä odottaakin lauma, jonka jälkeen on kaikkea muuta kuin kivaa piirileikkiä tiedossa. Jenkeissä koiria kojootit ja sudet napsivat paikoin kuulemma enemmän kuin lampaita, kun ylisosiaaliset koirat eivät ole varoneet petoja ja ovat lähteneet petojen mukana liian kauas. 

Sudelle riski koiran kanssa taistellessa voisi toki myös olla  kohtalokas. Susi on kuitenkin viisas ja se tarkkailee tilanteita, tekee havaintoja, tiedusteluja. Susi on elänyt aivan erilaista elämää, sillä on aivan toisenlaiset kyvyt esimerkiksi taistella ja erilaiset kokemukset kuin koirilla. Nyt tilanteessa oli vain yksi vähän kokematon ja epävarma susi, jonka motiivit eivät olleet selkeästi koiran saalistamisessa syömisaikein (vielä ainakaan), vaan jossakin muussa tunnustelussa. Jos tilanteessa olisi ollut useampia susia tai susi olisi päättänyt kokeilla todella oikeasti onneaan, tämä kytkettynä oleva koira olisi ollut todella vakavissa ongelmissa. 

Vaikka kuinka olisi syntynyt työkoirasukuun vuorille, ei silti ole mitään takeita,
että laumanvartijarotuinen koira kykenee täyttämään työkoirasaappaansa kunnialla. 

Vastuuntuntoa ihmiset! 

Minä kasvatan työkoiria, mutta en myy pentuja, jos tiedän että ne joutuvat ketjun tai vaijerin jatkoksi - tai toimimaan yksin ilman työparia alueelle, jossa on kova petopaine.  Jos näitä laumanvartijakoiria haluaa työkoirina pitää eläinvahteina petopainealueella, täytyy huolehtia koirille asianmukaiset olosuhteet, joissa myös niiden työturvallisuus voidaan taata.  Tähän velvoittaa meitä jo eläinten hyvinvointilakikin, vaikka siellä ei kielletä vielä kytkettynä olevien koirien pitämistä.  Suuri koira kytkettynä pannastaan aiheuttaa äkkiä myös itselleen vakavia vammoja, näistä ikävä kokemus valitettavasti löytyykin koirasta, joka tuli itselleni kodinvaihtajana ja se oli siihen mennessä ehtinyt rempomaan kolme vuotta ketjun jatkona. Kymmenvuotiaana alkoi vammautunut niska sitten vaivata ja koira piti laskea paremmille vartiointimaille siksi. 

Tällä jutulla haluan peräänkuuluttaa ensijaisesti VASTUUNTUNTOA. Hankkikaa ihmiset tietoa!  Me ihmiset teemme asioita, joita ei aina tule ajatelleeksi. Syyllistää en halua ketään, mutta sekä luennolla että myös tässä haluan painottaa, että nämä koirat eivät ole yliluonnollisia ihmeotuksia, joilla on jumalalliset voimat. Näistä laumanvartijakoirista löytyy paljon  koiria, jotka parhaimmillaan pystyvät tekemään työtään ihmisten omaisuuden ja karjaeläinten turvana, mutta se vaatii ymmärrystä näiden koirien käytöstä sekä monenlaista vastuunkantoa.  Kaikista koirista ei kuitenkaan työtehtäviin ole eikä ainakaan niitä työtehtäviä hoideta ketjun päästä. 

Petotesteissä® meillä on käynyt paljon koiria, joilla on todella paljon oikeaa petokokemusta, erilaisten petojen kanssa. Jokainen petokohtaamistilanne on aina uniikki. Pedot käyttäytyvät kaikki erilailla, tilanteet vaihtelevat ja täytyy aina muistaa se, että käyttäytyminen on todellakin kontekstisidonnaista. Petotesteillä® voidaan kouluttaa kaikenlaisia koiria – myös  työkoiria petotyöskentelyssä tai petouhkatilanteiden varalle, arvioida monia työominaisuuksia, kykyä palautua tilanteista ja näin luoda lisää työturvallisuutta ja myös ymmärrystä omaa koiraa kohtaan. Mitä enemmän tiedät koirastasi ja mitä paremmin ymmärrät sitä, sen reilumpi voit koiraasi kohtaan olla ja asettaa sen sopiviin saappaisiin.

Työkoiria ei tule asettaa liian suuriin saappaisiin, joissa koirien hyvinvointi ja turvallisuus on uhattuna vakavasti.  Kaikista koirista ei ole vaativaan työhön, joissa koirilla on erilaisia selviytymisstrategioita ja ne kaikki eivät paljastu tutussa arjessa. Petoalueella tulee huomioida riskit: Suomessakin löytyy ihan riittävästi kokemuksia, miten koiria on viety tarhasta tai juoksulangasta susien toimesta ja maailmalta löytyy lisää dokumentaatiota siitä, ettei edes mikään laumanvartijakoira ole kykenevä puolustautumaan kytkettynä. 

Laumanvartijakoirista on parikin eri artikkelia täällä blogissa:

Petotestit: Laumanvartijakoirat Petotesteissä®, osa 1
Petotestit: Laumanvartijakoirat Petotesteissä®, osa 2

Kiitos jos jaksoit tähän asti - turvallisia työtehtäviä, metsäretkiä ja mökkireissuja yms. kaikille! 


Terveisin Hanna-Mari Sorvo

Käyttäytymisanalyyttisen eläintenkoulutuksen asiantuntija, 
Eläintenkouluttaja AT & EAT (ongelmaeläimet)
Laumanvartijakoirakasvattaja

Petotestit® ei ole sirkusta tai showta – ne ovat oppimistilanne

Kun puhutaan Petotesteistä®, kysymys kuuluu usein: "Mitä ne ovat, ovatko ne testi vai koulutusta?". Vaikka nimessä esiintyy sana testi, Petotestit® ovat ennen kaikkea koirien koulutusta. Ne ovat suunnitelmallisesti rakennettuja harjoituksia, joissa koira kohtaa sille merkityksellisiä haasteita turvallisesti, hallitusti ja yksilöllisesti toteutettuna. Kyseessä ei ole mikään kilpailu tai näytös. Tavoitteena ei ole pisteyttää koiria, vertailla yksilöitä toisiinsa tai järjestää näyttävää suoritusta tai viihdettä katsojille. Tavoitteena on ennen kaikkea oppiminen  sekä koirien toimintakyvyn vahvistaminen ja omistajan ymmärryksen lisääminen.

Meidän toimintaan voi tutustua koulutuspäivissä. Emme toimi emmekä käy esittelemässä toimintaamme missään suurissa massatapahtumissa tai messuilla, sellaisissa ympäristöissä, jotka mielestämme eivät voi tukea riittävällä tavalla koulutuksellisia tavoitteita ja toimia parhaalla mahdollisella tavalla koirien hyvinvoinnin kehittämisessä. Sellaiset näytösjutut ja vastaavat ovat puhtaasti sitä pelkkää testausta – katsotaan mitä tapahtuu... ja yleisöhän katsoo. Tällaisen näytöstoiminnan eettisyydestä saisi kokonaisen jutun, jätetään se toiseen kertaan. Sen verran sanottakoon kuitenkin, että yhteiskuntamme on kehittynyt  kauas pois keskiajalta, eikä se ole ihan enää tätä päivää, että joku poloinen yksilö tuosta vain  ”heitetään susille” ja katsotaan sen erilaisia konfliktieleitä ja pelkoreaktioita, kuulutetaan koiran hämmennys koko messuväelle  ja tehdään tästä touhusta ihmisten väliaikaviihdettä. Tällaisesta toiminnasta olemme  irtisanotuneet alusta saakka täysin. Mielestämme nykyaikaisen eläinten koulutuksen tulisi perustua oppimiseen, eikä eläinten reaktioiden esittelemiseen ihmisten viihteenä.

Meidän tavoitteena on auttaa koiria omistajineen. Auttaa koiraa omistajineen oppimaan, vahvistaa koirien toimintakykyä ja resilienssiä, antaa omistajille tietoa sekä työkaluja arkeen ja myös petouhka-asioihin. Petotestit® ovat suunnitelmallisesti rakennettuja harjoituksia, joissa koira kohtaa sille merkityksellisen haasteen turvallisesti, hallitusti ja yksilöllisesti toteutettuna.

Resilienssi ei synny pumpulissa eikä sokkihoidolla

Nykyään puhutaan paljon koiran hyvinvoinnista, turvallisuuden tunteesta ja stressin välttämisestä. Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta joskus keskustelu ajautuu ääripäähän, jossa koiraa pyritään suojelemaan kaikelta epämukavalta ja haasteelliselta. Mitä tapahtuu kun koiraa varjellaan kaikilta haasteilta, pidetään pumpulissa?

Onpa kyseessä ihminen tai eläin, ongelma on, ettei resilienssi kehity ilman haasteita. Resilienssi auttaa selviytymään vastoinkäymisistä, stressimekanismit kun ovat tärkeä osa elämää ja niiden tarkoitus on auttaa eteenpäin elämässä. Kuten ihmiselläkin, myös koiralla kyky kohdata vaikeita tilanteita rakentuu kokemusten kautta, onnistumisten myötä. Jos koira ei koskaan joudu ratkaisemaan ongelmia, kohtaamaan epävarmuutta tai käsittelemään jännitystä, sen mahdollisuudet kehittää omia selviytymiskeinojaan jäävät vähäisiksi. Perimällä on toki osansa tässä yhtälössä, mutta esimerkiksi resilienssiä on mahdollista kehittää tietyissä raameissa. 

Kaikki ääripää on yleensä pahasta. Jatkuva ”mikromanageeraus” voi johtaa tilanteeseen, jossa koira oppii, ettei sen tarvitse itse arvioida ympäristöään tai tehdä päätöksiä. Tällöin itsevarmuuden sijaan seurauksena voi olla epävarmuutta ja riippuvuutta omistajan jatkuvasta tuesta. 

Toinen ääripää on sitten myös yhtä ongelmallinen. Ajatus siitä, että koira "heitetään syvään päähän" ja katsotaan mitä tapahtuu, ei ole koulutusta eikä kehittämistä. Niin sanottu shokkihoito voi kuormittaa koiraa liikaa ja pahimmillaan heikentää sen toimintakykyä. 

Tasapaino resilienssin kehittämisessä ja koiran itsevarmuuden rakentamisessa löytyy näiden ääripäiden välistä eli riittävän haastavista, mutta hallituista kokemuksista, joissa koira saa mahdollisuuden oppia ja onnistua. Me haluamme, että koirat voivat olla oman elämänsä Onnistujia, jotka tuottavat omilla toimillaan ja valinnoillaan itselleen Menestymistä – koiran näkökulmasta katsottuna. Resilienssi ei kehity täydellisessä mukavuudessa eikä hallitsemattomassa kuormituksessa. Se rakentuu tilanteissa, joissa koira saa kohdata sopivan haastavia kokemuksia turvallisesti ja onnistumisen mahdollisuus säilyttäen. Lue lisää TÄSTÄ.

Petotestit® luovat aidonkaltaisen petokohtaamissimulaation

Petotesteissä® koira kohtaa tilanteen, joka jäljittelee luonnonpetokohtaamista. Konteksti on normaalista koiran arjesta erilainen.  Harjoitus toteutetaan kontrolloidusti, turvallisesti ja aina koiran yksilölliset ominaisuudet huomioiden. Petojen kautta välittyy riittävän paljon vaikutteita, jotka ”herättävät pedot eloon” koiran näkövinkkelistä. Pedot ovat koiran maailmassa koulutustilanteessa riittävän eläviä, jotta koulutuksella pystytään tuottamaan simuloitu petokohtaaminen. Pedoissa on esimerkiksi aito hajumaailma ja vaikutteet on huomioitu monessa muussakin asiassa. 

Jokainen koirakko otetaan huomioon aina yksilöllisesti. Alkuhaastattelussa ja jo ennen koulutuspäivään osallistumista keräämme koirista tietoja, joita hyödynnämme toteutuksessa. Vaikuttavia asioita ovat mm. Ikä, terveydentila, fyysinen kunto, aikaisemmat kokemukset, luonne, koulutustausta ja yleinen toimintakyky vaikuttavat siihen, millainen harjoitus on kyseiselle koiralle sopiva. Jokainen koulutustilanne on siis uniikki. Ennen harjoitusta arvioidaan, onko koira ylipäätään soveltuva osallistumaan. Kaikki koirat eivät ole ja näistä syistä löytyy tarkempaa ohjeistusta sivuiltamme. 

Se mainittakoon edelleen, että meilläkään ei ole kaikkivoipaa hopealuotia, jolla voidaan aina kaikkia koiria auttaa. Tavoitteena on kouluttaa niitä yksilöitä, jotka voivat hyötyä harjoittelusta turvallisesti ja eettisesti toteutettuna. Koirien kokonaisvaltainen hyvinvointi on oikeasti kaiken keskiössä. 

Eettisyys näkyy käytännön toiminnassa

Petotestien® koulutuksen eettinen perusta rakentuu muutamalle yksinkertaiselle mutta tärkeälle periaatteelle:

* Koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi on aina etusijalla. 

* Harjoitukset suunnitellaan koiran yksilöllisten ominaisuuksien mukaan. 

* Koiran fyysinen ja psyykkinen turvallisuus huomioidaan jokaisessa vaiheessa. 

* Tavoitteena on oppiminen ja kehittäminen -  ei siis koiran  pelottelu, lannistaminen saati minkäänlainen katsojien viihdyttäminen 

* Harjoituksen kuormitus pidetään sellaisena, että koira pystyy käsittelemään kokemustaan ja hyötymään siitä. 

Eettisyys ei tarkoita sitä, että koira ei koskaan kokisi mitään jännittävää. Oppiminen ja kehittyminen vaativat usein hetkellisesti käymistä siellä epämukavuusalueella. Eettisyys tarkoittaa sitä, että kuormitus on tarkoituksenmukaista, hallittua ja suhteessa koiran kykyyn käsitellä tilannetta. Tänä päivänä missä tahansa päin Suomea on mahdollista törmätä luonnonpetoihin. Kyse on turvallisuudesta, joka on tarkoituksenmukaista.

Koska jokainen luonnonpetokohtaaminen on aina yhtä erilainen kuin on jokainen luonnonpetokin, ei täydellistä kaikenkattavaa tosielämän simulaatiota  pystytä koskaan edes rakentamaan monien erilaisten muuttujien vuoksi. Käytännössä vuosien varrella kuitenkin havaittu niin omien kokemusten kuin erittäin runsaslukuisen asiakaskunnan palautteiden myötä, että Petotesteillä® on todella mahdollista kouluttaa koiria petouhkatilanteiden varalle ja varsinaiseen petotyöskentelyyn. Koulutuksessa havaitut asiat korreloivat suuremmassa mittakaavassa erittäin hyvin luonnonpetokohtaamisten kanssa.  

Emme tee show'ta tai sirkusta

Me  kehitämme toimintaamme jatkuvasti, olemme tehneet niin jo vuodesta 2012 alkaen. Meille tämä koulutustoiminta ei ole minkäänlaista sirkusta tai viihdettä, me emme toimi ajatuksella: "Katsotaanpa mitä tapahtuu."  Emme hae näyttäviä reaktioita, emmekä halua altistaa koiria jollekin  epätarkoituksenmukaiselle kuormitukselle emmekä halua koirien epäonnistumisia. Jokaisella harjoituksella on aina tavoite, joka palvelee koiraa  mahdollisimman hyvin. Jokainen vaihe on suunnitelmallinen ja jokainen koira kohdataan yksilönä. 

Vaikka meillä ei ole huumoria unohdettu, koirien reaktiot ei ole meille viihdettä, vaan arvokasta tietoa ja työkaluja siitä, miten kyseinen yksilö hahmottaa ympäristöään ja millaista tukea se mahdollisesti tarvitsee ja miten se todennäköisesti tulee reagoimaan petouhkatilanteissa. Aina kuitenkin täytyy muistaa, että käyttäytyminen on kontekstisidonnaista. Tästä aiheesta olemme kirjoittaneet blogissa pari juttuakin (jotka voit lukea TÄSTÄ ja TÄSTÄ). 

Hallittuja haasteita, ei hallitsematonta kuormitusta 

Olisi epärealistista väittää, että Petotestit® sopivat täysin ehdoitta aina ja kaikille koirille, joka tilanteessa. On esimerkiksi monia terveyshaasteita, sairauksia  tai traumapohjaisia haasteita koirilla,  ja nämä estävät koulutuksen Petotesteissä® ja näistä olemme ohjeistaneet myös sivuillamme, pyytäneet tutustumaan niihin jo ennen ilmoittautumista. Huomioimme myös koirien fyysiset ja kognitiiviset ominaisuudet. 

Samalla on kuitenkin selvää, että erittäin monet koirat omistajineen ovat hyötyneet Petotesteistä® merkittävästi. Olemme nähneet valtavan paljon koiria, joiden toimintakyky on vahvistunut, joiden itsevarmuus on kasvanut ja joiden omistajat ovat saaneet aivan uudenlaista ymmärrystä koirastaan sekä pystyneet ratkaisemaan erilaisia ongelmia. Koulutuksen jälkeen on voitu vaikuttaa myös muilla koulutusmenetelmillä  paremmin ja haasteisiin on tullut aidosti ymmärrystä ja apuja. 

Parhaimmillaan Petotestit® eivät kerro vain siitä, miten koira reagoi tietyssä tilanteessa vaan parhaimmillaan voimme opettaa koiraa selviytymään, vahvistaa koiran kykyä kohdata haasteita ja antaa omistajalle keinoja tukea ja ymmärtää koiraansa  myös tulevaisuudessa, niin arjessa kuin harrastuksissa ja työtehtävissäkin. Luonnollisesti saadaan apuja niihin petouhkatilanteisiin tai petotyöskentelyyn. 

Petotestit® ovat tavoitteellista, suunnitelmallista ja eettisesti toteutettua koiralähtöistä koulutusta. Koulutusta, jonka tarkoituksena on rakentaa koiran resilienssiä, toimintakykyä ja turvallisuuden tunnetta todellista elämää varten sekä hankkia valmiuksia petouhkatilanteiden varalle / petotyöskentelyyn.  Tässä alla kuvassa yksi koira monien joukosta, joka todella sai paljon apua meiltä. Voit käydä lukemassa Caran tarinan TÄSTÄ.

Lisätietoja Petotesteistä löydät kotisivuiltamme! 
Tervetuloa mukaan!

www.petotestit.com

Kun koirat jäävät varjoon – koiramaailman armoton virhekulttuuri

Milloin koiramaailmasta tuli paikka, jossa ensimmäisenä etsitään virheitä eikä edes haluta ymmärtää kokonaisuutta? Koiria on Suomessa noin 800 000 ja niistä puhutaan enemmän kuin koskaan. Puhutaan koirien hyvinvoinnista, koulutuksesta, käyttäytymistarpeista, eettisyydestä, kasvatuksesta ja monesta muusta. Silti samalla tuntuu, että kaikesta keskustelusta on tullut armottomampaa kuin koskaan. Yhä useammin ensimmäinen reaktio ei ole kysymys, vaan tuomio. Ei uteliaisuus, vaan oletus. Ei kokonaisuuden ymmärtämisen halu, vaan yksittäisen virheen etsiminen ja sen jälkeen tuomitseminen ja pahimmillaan maalitus.

Oikeita vai vääriä?

Ihmisellä on taipumus välttää kognitiivista dissonanssia, joka tarkoittaa epämiellyttävää tunnetta siitä, että omat uskomukset ja todellisuus ovat ristiriidassa. Jos on vuosia ajatellut tietyllä tavalla,  on psykologisesti helpompaa selittää ristiriita pois kuin myöntää olleensa väärässä tai omaavansa suppean ajatusmaailman. Tänä päivänä on suuri sosiaalinen ryhmäpaine, joten on helpompaa olla mukana jossain yhteisössä, kuin alkaa kulkea omaa polkuaan. Tiedämme kaikki vertauksen tyhjistä tynnyreistä. Se joka huutaa kovimmin, ei välttämättä ole oikeassa.  

Kaikkein surullisinta tässä on se, että yleensä ne koirat jäävät tämän kaiken varjoon. Tämän päivän koiramaailma tuntuu yhä useammin jakautuvan leireihin. On ”me” ja sitten ”ne”. On niitä oikeita ja sitten vääriä tapoja. Oikeita ja vääriä rotuja. Oikeita ja vääriä harrastuksia. Oikeita ja vääriä koulutusmenetelmiä. Se on hieman hämmentävää, että nyt on eniten kouluttajia mitä ikinä koskaan ja silti ongelmia tavattoman paljon enemmän kuin ennen. 

Somessa erityisesti velloo keskustelut, jotka eivät useinkaan tunnu tähtäävän minkäänlaiseen ymmärtämiseen, vaan siihen, kuka huomaa ensimmäisenä puutteen, virheen tai epäkohdan. Vastakkainasettelu on valtavaa ja unohdetaan vallan se kokonaisuus. Ei voida arvottaa esimerkiksi kumpi on tärkeämpää, hengittäminen vai syöminen, kun väistämättä jossain vaiheessa kuolo korjaa, jos ei synny näissä järkevää balanssia. 

Hyvä ja paha some

Me ihmiset olemme erilaisia ja kai se on enemmän rikkaus, mutta haasteena on meidän ihmisten ihmisyys ja jokaisen tietynlainen keskeneräisyys. Me ihmiset olemme rottien lailla neofobisia, mutta monimutkaisemmalla tavalla. Siinä missä rotta välttää jotain uutta asiaa ja hiljalleen tottuu, me alamme kehittää erilaisia teorioita, jotka pohjautuvat jo meidän ihmisten evolutiiviseen varovaisuuteen kaikkea uutta ja mahdollisesti uhkaavaa tai kilpailevaa kohtaan. Ihmisillä on aina ollut taipumus muodostaa erilaisia ryhmiä, se on luontaista ja saamme ryhmästä sosiaalista tukea myös käsityksillemme. Tämä johtaa helposti erilaisiin vahvistusharhoihin, joissa aivot alkavat etsiä ja kiinnittää huomiota meidän käsityksiimme, vaikka ne olisivat vääriä tai kovin suppeita.  Syntyy vahvojakin ennakkoluuloja, jotka alkavat muodostua osaksi identiteettiämmekin. Siitä lähtökohdasta on hyvin vaikea alkaa näkemään asioita toisin, koska tämä uusi ajatus muodostaa uhan. Kognitiivinen dissonanssi on erittäin epämiellyttävää. 

Tämän maailman some tarjoaa mahdollisuuden hankkia tietoa, kehittyä ja kehittää itseään. Mutta valitettavasti some tarjoaa myös mahdollisuuden ikävään maalitukseen ja parjaamiseen sekä täysin tarkoitukselliseen ja keksittyyn mustamaalaamiseen. Yksi näkee yhdessä kuvassa tai pätkässä jotain videota liikaa sitä ja toinen tätä  Mutta kuinka usein pysähdymme aidosti kysymään: mitä tämä tilanne tai kyseinen yksilö meille kertoo? Miten voimme kehittää näkemään asioita laajemmin?

Koira on kokonaisuus

Koira on genetiikkansa, epigenetiikkansa sekä kokemustensa ja erilaisten ympäristötekijöiden tulos. Myös koiran terveydentila ja kokonaisstressitaso vaikuttaa.  ”Kaikki vaikuttaa kaikkeen”. Meillä ihmisillä on valtavan suuri vastuu kaikesta. Rotumääritelmät ovat luoneet tietynlaiset ihannekoirat, joista moni yksilö on lähtökohtaisesti jo yhtä kaukana kuin itä lännestä. Sen päälle tietenkin erilaiset monirotuiset. Me ihmiset olemme jalostaneet koiria erilaisiin tarkoituksiin, mutta kaikesta jalostustyöstä huolimatta jokainen jonkun tietyn rodun edustaja ei omaakaan toivottuja  ihanneominaisuuksia. 

Kasvattajilla on tavallista koiranomistajaa korostuneempi vastuu tunnistaa omissa linjoissaan koirien ominaisuudet tarkoin, koska monet ominaisuudet ovat vahvasti perinnöllisiä ja näitä ominaisuuksia ei voida koulutuksella koirista poistaa. Meillä on eri rotuihin liittyneenä tiettyjä odotusarvoja, monia eläviä legendoja ja näitä halutaan korostaa monin tavoin. Ei siinä mitään pahaa ole, että hankkii jollekkin molossityyppiselle koiralleen mahtipontisen pannan, nimeää sen suurmiesten mukaan ja hankkii vimpan päälle kaikki krumeluurit ja koira on kuin veistos, kuin muinaisaikojen gladiaattori habitukseltaan. Jos tällaisen koiran elämä kuitenkin on aitoa koiran elämää ja se karvakorva huomioidaan juuri sellaisena yksilönä kuin se on, heikkouksineen päivineen, ei näissä krumeluuriasioissa ja muussa ole mitään pahaa. Mutta siinä kohtaa se pahuus koiraa kohtaan astuu esiin, jos tämä ”gladiaattori” ei täytäkään sille asetettuja odotuksia ja ihminen vaatii ymmärtämättömyyttään koiralta asioita, joihin koira ei kykene. 

Realismi ei ole koiran tai omistajan arvon vähättelyä

Koiramaailma on täynnä näitä täyttämättömiä odotuksia, jotka johtuvat meidän ihmisten oletuksista ja odotuksista koiriamme kohtaan. Mitä enemmän elämme uskomusten vallassa, sen vaikeammaksi kaikki muuttuu. Ehkä vaikeinta on hyväksyä se, että koira ei koskaan elä meidän mielikuvissamme, vaan se elää tässä ja nyt, todellisuudessa. Todellisuus ei aina sovikaan sitten siihen tarinaan, jonka olemme rakentaneet omasta koirastamme, kasvatuksestamme tai omasta osaamisestamme. Kun odotukset ja todellisuus törmäävät, syntyy helposti puolustusreaktio. Jos joku nostaa esiin koiran haasteita, epävarmuuksia tai ominaisuuksia, joita emme itse haluaisi nähdä, kokemus voi tuntua henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. Silloin huomio siirtyy itse asiasta siihen, kuka sanoi ja miten uskalsi sanoa, eikä siihen, mitä koira tai siihen liittyvä asia meille ehkä voisi kertoa.

Ihmiselle on luontaista hakea vahvistusta sille, mitä jo uskoo. Jos olemme päättäneet, että koiramme käytös johtuu aina ympäristöstä, kouluttajasta, kasvattajasta, toisista koirista tai “väärin ymmärtävistä ihmisistä”, alamme helposti sivuuttaa havainnot, jotka eivät tue tätä käsitystä. Vähitellen syntyy tilanne, jossa jokainen ulkopuolinen huomio nähdään arvosteluna, ei mahdollisuutena ymmärtää koiraa paremmin. Koira ei kuitenkaan hyödy siitä, että suojelemme omaa mielikuvaamme. 

Koira hyötyy siitä, että uskallamme katsoa sitä rehellisesti: mikä tässä yksilössä on vahvuutta, mikä kuormittaa, mikä on perimää, mikä kokemusta, mikä hallittavissa ja mikä ehkä hyväksyttävä osaksi juuri tätä koiraa. Realismi ei ole koiran tai omistajan arvon vähättelyä. Päinvastoin, se on syvintä kunnioitusta koiraa kohtaan. Realismi on sitä, että näemme koiran juuri sellaisena kuin se on, emmekä sellaisena kuin toivoisimme sen olevan. 

Todellista oppimista

Meille ihmisille on siis aina psykologisesti helpompaa etsiä syyllinen ulkopuolelta kuin kohdata asia uteliaasti ja realistisesti. Jotta ominaisuuksia voidaan arvioida, pitää toki katsella asioita mahdollisimman realistisesti. Kuinka moni pystyy tällaiseen ilman että se armoton virhekulttuuri astuu kuvioihin mukaan? Kuka enää uskaltaa tehdä päivityksiä kuvineen ja videoineen someen? Kasvattaja ei uskalla puhua epäonnistumisista. Harrastaja ei uskalla kysyä neuvoa. Omistaja piilottaa ongelmat, koska pelkää leimautumista. 

Todellinen oppiminen alkaa vasta silloin, kun uskalletaan katsoa asioita rehellisesti, ilman häpeää ja ilman tarvetta puolustella kaikkea. Tästä johtuen meillä Petotesteissä® tehdään havaintoja, ei tuomita eikä arvostella numeroin, ei aseteta paremmuusjärjestykseen. Ei rakenneta mielikuvaa siitä, millainen koiran pitäisi olla, vaan pyritään ymmärtämään, millainen koira on tässä kontekstissa. Koulutus-/testitilanteessa ei etsitä täydellisyyttä eikä virheettömyyttä. Tarkoitus ei ole “paljastaa huono koira” tai osoittaa omistajan epäonnistumisia. Tarkoitus on nähdä koira sellaisena kuin se on, meidän tarjoamassamme kontekstissa näiden petojen kanssa, arjen totutuista kuvioista erillään. 

Mitä odotamme tiedolta?

Koiramaailma on täynnä ristiriitaisuuksia. Esimerkiksi  moni kaipaa vastauksia koiransa käyttäytymiseen, mutta suhtautuu epäluuloisesti kaikkeen, mikä voisi tehdä asioita näkyväksi ja ymmärrettäväksi. On helppoa vähätellä vaikka Petotestejä® tai jotain muuta “rahastuksena”, “turhana hömpötyksenä” tai ajatella, ettei niistä ole mitään hyötyä. Edelleenkin me ihmiset olemme erilaisia. On ihmisiä, joiden maailmassa lähes kaikesta löytyy ensimmäisenä syy epäillä, vähätellä tai nähdä vain se huono puoli ja toisinaan puhtaasti vieläpä trollauksen hengessä,  näkyvästi ja kuuluvasti tuovat omia mielipiteitä esiin eri foorumeilla.  

Kysymys kuuluu: Mitä oikeastaan odotamme tiedolta? Harva odottaa, että  esimerkiksi eläinlääkärikään voisi yhdellä verikokeella tai  tutkimuksella määrittää koko koiran elämän ja paljastaa tulevaakin. Silti emme yleensä ajattele tutkimuksia turhina. Ne ovat tärkeitä työkaluja. Yksi jokin tutkimus on yksi näkökulma ja lisätieto kokonaisuuteen.

Sama pätee käyttäytymisen, hermorakenteen tai toimintakyvyn yms. arviointiin. Hyvin toteutettu koulutustilanne/testi ei ole lopullinen tuomio tai jokin kristallipallo. Ne eivät kerro “hyvä” tai “huono” koira, eikä sellaisten pitäisi määrittää yksilöä yksinään. Erilaisten koulutuksien ja testien tarkoitus on tehdä näkyväksi jotakin, mitä emme aina arjessa huomaa tai halua nähdä. 

Moni koiran ominaisuus jää arjessa piiloon, koska  opittu käyttäytyminen hämärtää todellisuutta ja ympäristöä säädellään jatkuvasti. Arki voi olla hyvin hallittua: vältellään tilanteita, ennakoidaan, autetaan, suojataan tai sitten ihan vain ihmismoisesti selitetään pois. Koulutus/testitilanne taas voi joskus nostaa esiin asioita, joita on jäänyt piiloon. Esimerkiksi koiran kuormittuminen, palautumiskyky, epävarmuus uudessa tilanteessa, omistajan ajatuksista poikkeavat toimintastrategiat tai sitten ne vahvuudet, jotka ovat aiemmin jääneet  tulkintojen alle tai huomaamatta kokonaan.

Kriittisyys on tervettä

Tieto ei kuitenkaan ole uhka — ellei siitä tee sellaista. Usein voimakkain vastustus syntyy silloin, kun pelätään, että havainto horjuttaa omaa käsitystä koirasta, omasta kasvatuksesta tai omasta osaamisesta. On tietenkin inhimillistä puolustautua, jos koiran jokin piirre ei sovi siihen tarinaan, jonka olemme rakentaneet. Se kognitiivinen dissonanssi on haaste meille ihmisille.

Mutta rehellinen kysymys kuuluu: Olisiko hyödyllisempää olla tietämättä? Jos jokin testi tai koulutustilanne osoittaa jotakin haastavaa, parhaimmillaan se antaa mahdollisuuden ymmärtää, ennakoida ja tukea koiraa paremmin. Jos taas koirassa näkyy vahvuuksia, nekin voidaan tunnistaa realistisemmin eikä pelkän toiveajattelun kautta. Näin koiralle saadaan jatkossa ”oikeanlaiset saappaat” jalkoihin ja tällä on koiran elämässä suuri merkitys, mutta se luonnollisesti vaikuttaa koko koiran lähipiirin elämään positiivisella tavalla. 

Kriittisyys on aina tervettä. Mutta kriittisyys ei ole sama asia kuin kaiken automaattinen mitätöinti ilman perehtymistä. Keskustelu koirien käyttäytymisestä kärsii joskus samasta ongelmasta kuin moni muukin aihe nykyään eli vahvat mielipiteet syntyvät usein hyvin pienestä aineistosta. Yhden tai kahden oman koiran kokemus on ihmiselle luonnollisesti toki hyvinkin merkityksellinen. Mutta yksittäinen kokemus ei vielä kerro jostain ilmiöstä laajemmin. Jokainen koiraomistaja katsoo maailmaa oman koiransa kautta, ja se on inhimillistä. Haaste syntyy silloin, kun yksittäisestä kokemuksesta tehdään yleinen totuus.

Kriittisyyttä  tarvitaan myös kehittämiseen. Mutta rakentava kriittisyys perustuu perehtymiseen, havaintoihin ja haluun ymmärtää ilmiötä kokonaisuutena. Joskus keskustelu jää kuitenkin tasolle, jossa asia mitätöidään ilman kokemusta menetelmästä, ilman aineiston tuntemista tai ymmärrystä siitä, mitä käyttäytymisen arviointi ylipäätään tarkoittaa.

Ehkä tärkein kysymys ei ole, voiko yksittäinen testi kertoa kaiken. Ei tietenkään voi. Tärkeämpi kysymys on: auttaako se ymmärtämään koiraa paremmin kuin ilman sitä, voinko alkaa rakentaa sen avulla omaa kokonaiskuvaa koirastani?

Mielipiteitä vai faktoja?

Meidän työmme perustuu pitkäjänteiseen havainnointiin vuodesta 2012 lähtien. Taustalla on tällä kirjoitushetkellä noin 25 000 koulutusta/testiä yli 300 eri rodun + monirotuisten edustajille, jatkuva kehitystyö yhteistyössä muiden erilaisten koira-alan asiantuntijoiden ja ammattilaisten sekä tutkijoidenkin kanssa ja ennen kaikkea runsas asiakaspalaute todellisista tilanteista. Erityisen arvokasta tietoa on kertynyt koirista, jotka ovat koulutustilanteen jälkeen kohdanneet petotilanteita oikeassa elämässä tai ovat olleet petotyöskentelyssä jo aiemmin ennen koulutustilaisuutta. Määrä on jo niin suuri, että se on ihan tutkijapiireissäkin tunnustettu poikkeuksellisen suurena määränä ja koirien toimintatapa on korreloinut huomattavan hyvin todellisen käyttäytymisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että käyttäytyminen olisi koskaan täysin ennustettavaa, eikä yksikään vastuullinen kouluttaja niin väitä. Olemme monessa yhteydessä koettaneet painottaa: Käyttäytyminen on aina kontekstisidonnaista.

Koira ei toimi irrallisena ominaisuuslistana, vaan se toimii tilanteessa, ympäristössä, tunnetilassa, kokemushistoriassa, fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa sekä sosiaalisessa asetelmassa. Sama koira voi reagoida eri tavoin eri kontekstissa. Tästä syystä yksittäinen testi ei ole lopullinen vastaus, vaan yksi tärkeä ikkuna koiran toimintatapaan. 

Juuri siksi laaja aineisto merkitsee ja se luo asialle faktapohjaa – kyse ei ole siinä kohtaa vain jostain mielipiteistä. Kun havaintoja kertyy tuhansista koirista vuosien ajalta, yksittäisten poikkeusten yli alkaa näkyä toistuvia malleja. Mitä enemmän aineistoa on, sitä paremmin voidaan arvioida, mikä on sattumaa ja mikä systemaattisesti toistuva ilmiö. 

Uskallammeko tarkastella omaa ajatteluamme?

Uskon, että kaikkein vaikein kysymys ei olekaan, onko joku toinen väärässä , vaan uskallammeko itse tarkastella omaa ajatteluamme? Me ihmiset olemme yllättävän alttiita ja halukkaita uskomaan ymmärtävämme enemmän kuin todellisuudessa ymmärrämme. Tätä ilmiötä on tutkittu paljon, ja sitä kutsutaan Dunning–Kruger-ilmiöksi. Se tarkoittaa sitä, että mitä vähemmän tiedämme aiheesta, sitä helpompi meidän voi olla yliarvioida oma ymmärryksemme. Kun tietoa ja kokemusta kertyy lisää, moni huomaa samalla myös sen, miten paljon ilmiössä on kerroksia.

Koiramaailmassa tämä näkyy joskus siten, että vahvat mielipiteet syntyvät hyvin pienellä aineistolla. Yksi tai kaksi omaa koiraa, muutama nähty tilanne tai yksi videopätkä tai kuva tai luettu keskusteluketju voi tuntua riittävältä muodostamaan varman käsityksen siitä, mikä toimii, mikä ei toimi, mikä on  jotain “täysin turhaa”.

Jokainen voi kysyä itseltään: Mihin oma varmuuteni ja tietoni oikeastaan perustuu? Onko se laajaan kokemukseen erilaisista koirista, pitkäaikaiseen seurantaan ja haluun puntaroida myös omia oletuksia? Vai siihen, että etsinkin lähinnä vahvistusta sille, mitä jo valmiiksi uskon – tai toivon ja oletan? Me kaikki olemme alttiita vahvistusharhoille. Jos päätämme jo etukäteen, ettei jokin menetelmä voi toimia, alamme helposti huomata vain ne esimerkit, jotka tukevat tätä ajatusta. Samalla ohitamme huomaamattamme kaiken sen tiedon, joka voisi haastaa omaa käsitystämme. Huolestuttavinta ei ole kriittisyys, se kuuluu kehitykseen. Huolestuttavaa on se, jos vahvoja mielipiteitä ylipäätään mistään aiheesta jaetaan faktana, ilman todellista perehtymistä itse asiaan. Tämä koskee myös meitä koira-alan ammattilaisia ja kouluttajia. On inhimillistä muodostaa näkemyksiä, mutta ammattilaisuuteen kuuluu myös vastuu siitä, että erottaa oman oletuksen todellisesta tiedosta. Tässä kohtaa väistämättä tulee ihan mieleen se Kummeli-sketsien ”kaikkien alojen asiantuntija”.

Pelätäänkö totuutta?

Mitä enemmän pelkäämme totuutta, sen helpompaa ja turvallisempaa on kääriytyä vanhoihin omiin uskomuksiin tai etsiä syytä jostain muualta, vaikkapa tuomareista, toisista kasvattajista, koirien omistajista tai muusta. Jotta voidaan kehittyä, pitää mennä ”laatikon ulkopuolelle” ja ottaa vastuu omasta itsestään. Kehitys alkaa usein epämukavasta paikasta, siitä hetkestä, jossa joutuu kysymään itseltään: ”Entä jos en vielä tiedä kaikkea tästä asiasta? " 
Se ei ole heikkoutta. Se on asiantuntijuuden alku.

Tärkein taito ja asiantuntijuuden osoitus ei ole  se, kuka puhuu kovimmalla varmuudella, vaan kuka uskaltaa kysyä: Mihin tämä väite perustuu? Onko taustalla oma kokemus yhdestä yksilöistä, yhdestä tilanteesta vai peräti tuhansien tilanteiden seuranta? Onko asiaan perehdytty aidosti vai toistetaanko vain kuultua tai omia uskomuksia? Mitä aineisto sanoo? Entä löytyykö myös tietoa, joka haastaa oman näkemyksen?

Kriittinen ajattelu ei tarkoita kaiken epäilemistä. Se ei tarkoita dissaamista ja parjaamista eikä etenkään väärän tiedon levittämistä, mikä tänä päivänä on yllättävän helppoa. Kriittinen ajattelu ei tarkoita kyynisyyttä, epäluuloisuutta tai kaiken vastustamista. Se tarkoittaa kykyä arvioida väitteitä, tietoa ja omia ajatuksia mahdollisimman rehellisesti ja myös haastaa ajattelijaa itseään. Paras suoja väärää tietoa vastaan on utelias mieli, joka uskaltaa tarkistaa ennen kuin päättää. Aidosti kriittinen ihminen ei kysy ja kommentoi vain :”Voiko tämä olla totta”, vaan myös: “Voinko minä olla väärässä?”  Kriittinen ajattelu on pohdiskelevaa ja vastavuoroista, se on ihan kaikkea muuta kuin nykyinen somekulttuuri tuntuu olevan. 

Käyttäytyminen on kontekstisidonnaista

Me olemme kaikenlaisia koiria ja monenlaisia mahdollisuuksia varten. Olemme kaikkia sellaisia ihmisiä varten, jotka ovat halukkaita kehittymään ja oppimaan. Mekin opimme koko ajan, oppia on tullut tältä saralta jo vuodesta 2012. Me myös kehitämme itseämme ja palveluitamme koko ajan. Taarjoamme tähän kontekstiin liittyen koirien koulutuspalveluita. Esimerkiksi emme ole kisakoirapuolelle suuntautuneita ja ohjaamme asiakkaita kisaongelmissa sellaisten kouluttajien huomaan, jotka ovat juuri näihin asioihin perehtyneitä. Meillä, kuten kenelläkään, ei ole kristallipalloa, ei taikaviittaa eikä taikasauvaa eikä hopealuoteja. Kaikkia koiria ei ole mahdollista auttaa kouluttamalla ja tämä on realiteetti.  

Petotestien® tarkoitus on auttaa omistajaa turvallisella, hallitulla ja säädellyllä tavalla ymmärtämään omaa koiraansa yhä paremmin ja syvemmin. Meillä on arjesta täysin erillään oleva uusi tilanne, joka kertoo koirista ja niiden valinnoista paljon -  jos haluaa nähdä avoimin mielin asioita. Samalla voidaan koiria kouluttaa petokohtaamistilanteiden varalle tai varsinaiseen petotyöskentelyyn.  Tarkoitus on opettaa ihmisiä ymmärtämään myös tärkeä seikka: Käyttäytyminen on kontekstisidonnaista. Se, että koira osaa istua jääkaapin edessä ei tarkoita vahvaa osaamista istu-vihjeestä missä tahansa paikassa ja häiriön alla. Jos koira ärjyy aidan takana kaukana kulkevalle sudelle tai muulle, ei tarkoita sitä että koira kykenee samaan siinä silmästä silmään pedon kanssa. Tästä on kirjoitettu sivuillamme toinen artikkeli jo, joka kannattaa lukaista TÄSTÄ. 

Me haluamme rohkaista ihmisiä haastamaan omaa ajattelua ilman että se tuntuu millään tasolla uhkaavalta tai tuomitsevalta. Haluamme, että se muutosprosessi tuntuisi vapauttavalta ja avaisi ihmistä ymmärtämään sitä omaa koiraansa aidosti paremmin. On monia erilaisia tapoja kouluttaa koiria, testata niiden erilaisia ominaisuuksia pennusta alkaen. Meidän konseptimme tarjoaa yhden näkökulman koiran mielenmaailman tarkasteluun ja koirien kouluttamiseen. Tänä päivänä monikaan ei uskalla jakaa asioita laajemmin. Tämä ominaisuuksien havainnointi kun muuttuu somessa pelkäksi  rumaksi virheiden etsimiseksi hyvin äkkiä. Ehkä meidän kaikkien pitäisi välillä kysyä itseltämme vaikea kysymys:  Yritänkö minä auttaa koiraa vai vain voittaa jonkin keskustelun?  Etsinkö aidosti ymmärrystä, vai etsinkö virheitä?

Koirat eivät elä ideologioissa

Koirat eivät elä ideologioissa. Ne elävät todellisuudessa.
Ne elävät suhteessa ja suhteesta. Koirat oppivat meiltä ja meistä, halusimmepa sitä tai emme. 

Me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja tavoitteetkin ovat erilaisia. Toiset meistä ovat luontaisesti lahjakkaampia kouluttamaan eläimiä, lukemaan niiden elekieltä ja opettamaan koirille ja muille eläimille vaikka mitä. Koiratkin ovat erilaisia. Tutkimuksin on osoitettu, että eri koiratyypeillä on erilaisia ominaisuuksia ja siten joidenkin kouluttaminen on tietyiltä osin hieman helpompaa. Mitä enemmän tunnet koiraasi, sen paremmin ymmärrät sitä ja sen paremmin pystyt huomioimaan koiraasi ja tarjoamaan sille tärkeitä asioita tai poistamaan koiran arjesta sellaisia tekijöitä, jotka kuormittavat liikaa. 

Emme voi hankkia koiraa samalla tavalla kuin voimme tilata ravintolassa á la carte annoksen. Koiramaailmassa tämä touhu menee enemmän sellaisella ”halpissuklaarasia”-meiningillä, että voi olla että tulee hyvä, voi olla että tulee ihan ok ja sitten ihan jotain muuta. Aivan kuten suklaarasian kohdalla, saat toki jonkinlaista suklaata, mutta et välttämättä tiedä millaisen specialpalan saat. Takakannen kuvaus ei kerro vielä mitään, se on vasta oletusarvo, kuten rotumääritelmäkin. Jokaisen kokemuksellisuus on myös huomioitava.  Kokenut kasvattaja tunnistaa pentulaatikosta jo tiettyjä ominaisuuksia, tuntee pentujen taustat ja osaa valita uudet kodit siten, että pentujen omistajat pärjäävät uusien laumanjäsentensä kanssa. Silti tulee aina välillä kommelluksia ja haasteita. Aina ei ole kovin kokenutta kasvattajaa tukena ja paljon on myös monirotuisia koiria, joissa voi olla hyvinkin erilaisia rotuja ja siten erilaisia käyttäytymistarpeita sisällytettynä yhteen pieneenkin karvakaveriin.  Koiran kanssa tassuliitto kestää pitkään, toivottavasti ainakin sen 10v. Jos tämä aika on yhtä hammasten kiristelyä, ei kenelläkään ole hyvä olla. .

Ymmärrätkö koiraasi - saako se olla koira?

Mitä tulee niihin ongelmiin ja niiden peittelyyn, se on ikävä kyllä koitunut monen koiran kohtaloksi, jos asioihin ei ole päästy puuttumaan ajoissa. Valtavan monesti suuri ongelma on siinä, että koira ei saa olla koira. Siis sellainen koira kuin se on. Usein ei ole ymmärretty koiraa. Koiralle on luotu myöa odotusarvoja ja ihminen päättää ja säätelee koiran elämää, harrastuksetkin omistajan toiveiden mukaan. Taustalla vielä suuria odotusarvoja, jos entinen koira samaa rotua on ollut ehkä ”kuin ihmisen mieli”, mutta seuraava onkin ***** seuraava? On luonnollista, että ihminen kokee silloin pettymyksen tunteita. Koirat täyttävät meidän elämästämme niin suuren osan, ne vievät sydämemme ja sielumme, joten on todella ymmärrettävää, että kun sielujen sympatiat eivät kohtaakaan, siinä tarvittaisiin siinä kohtaa apuja. 

Se koiran parempi tunteminen, ihan perinjuurin, olisi todella tärkeää. Tärkeää olisi myös sekä koiran että ohjaajan tukeminen. Itse entisenä sairaanhoitajana ajattelen vahvasti myös omistajia, heidän tunnetilojaan ja toimintaansa, koska niillä on suuri merkitys koiraan. Usein kaikesta syntyy sellainen lumipalloefekti, joka tulisi mahdollisimman varhain katkaista. Mukavassakin tassuliitossa se parempi tunteminen avaa suhdetta syvemmäksi ja antoisammaksi, mutta erityisesti haasteellisissa tapauksissa se perin juurin tunteminen on erityisen tärkeää.  

Koira oppii meistä ja meiltä

Meillä on jokaisella omanlainen historia koirien kanssa. Monelle ihmiselle, ensikoiran hankkijalle etenkin, tulee yllätyksenä jopa se, että koirat eivät osaa meidän ihmisten kieltä.   Sana ”istu” tai ”tänne” ei koiralle merkitse mitään, ennen kuin sille sanalle on tullut merkitys. Se voi olla oikeasti eri asia, mitä ihminen kuvittelee opettaneensa. Joillekin omistajille voi olla todella harmillista, että koira haistelee mielellään ulkona paljon ja kuluttaa aikaansa ympäristön tutkimiseen ja tarkkailuun, eikä keskitykään ihmisen rinnalla kulkemiseen ja ihmisen kanssa olemiseen niissä hetkissä. Odotukset koiralta voivat olla suuria ja jopa mahdottomia, koiranomistajuudesta ja sen vaativuudesta on ajateltu ehkä eri tavalla. Ei ole osattu aina varautua kaikkeen. Syntyy erilaisia ristiriitoja, joissa koira kyllä aina jotenkin opportunistina pärjäilee. Kuten sanottua, se koira oppii meistä ja meiltä, haluttiin tai ei. Koira oppii jonkin asian seurauksista, ovatko ne koiralle mieluisia ja kannattavia vai vähemmän kannattavia tai epämieluisia. Koira määrittelee myös, toimiiko jokin meidän kuvittelemamme palkki käyttäytymisen vahvisteena vai ei. Sen jonkin sanan merkitys voi  olla koiran kokemusmaailmassa aivan toinen kuin ihmisellä. ”Tänne” voi tarkoittaa koiralle erittäin epämiellyttävää kokemusta, kiinnilaittoa ja siinä kohtaa koira ottaakin ritolat. Ihminen suuttuu, tunteet kuohuvat ja koira vielä vähemmän tulee luokse. Kuriton ja tyhmä koira?  

Nämä asiat ovat monelle perusjuttuja, mutta eivät kaikille. Ei kaikkien oikeasti tarvitse edes olla mitään pro-tason koirankouluttajia. Hyvää koiranelämää voi tarjota koirilleen osaamatta yhtään hienoa termiä ja omistamatta yhtään klikkeriä tai tietämättä mitä tarkoittaa R+ tai positiivinen vahvistaminen. Toki oppimisen lainalaisuuksien ymmärtäminen helpottaa paljon, mutta kaikenlaisessa kouluttamisessa tulee silti myös haasteita, esimerkiksi oikean ajoituksen ja muun toiminnan suhteen. Seurakoiratyyppisiksi koiriksi on valikoitunut aikojen saatossa sellaisia koiria, joilla ei ole ollut niin voimakkaita luonneominaisuuksia, että niistä synnynnäisistä ominaisuuksista olisi tullut kovasti paljon murheita, vaikka koiria ei olisi varsinaisesti koulutettu. Osasta koiria on haluttu tietynlaisia kodin pikku apureita, vaikkapa hälytyskelloja ja tätä ominaisuutta on arvostettu ennen, mutta vaikkapa kerrostalossa se voi tuottaa sitten ongelmia.

Koira oppii siinä  arjessa meidän kanssa eläessään, vaikka emme tietoisesti kouluta. Koira voi olla oppimatta myös, vaikka yrittäisimme tietoisesti kouluttaa. Koira oppii vaikka sen, milloin isäntä on lähdössä lenkille ja milloin hakemassa voileipää jääkaapista ja milloin taas menossa vessaan. Koira tietää keneltä saa pummattua herkkuja, keneltä ei kannata. Koira alkaa ”lukea ajatuksia”, se havainnoi pieniä ennakoivia vihjeitä ja arki sujuu usein varsin mutkattomasti. Jos koiralla ei ole suuremmin mitään isompia käyttäytymistarpeita, joista seurauksena olisi hankalia tilanteita, sellaisen koiran kanssa pärjää kuka tahansa. Koira oppii arjen rutiineista ja haluaa olla ihmisen kanssa yhteistyössä. Siitä tulee se ”Kuin ihmisen mieli”. Koira voi elää varsin mainiota koiranelämää ja päästä toteuttamaan riittävällä tavalla sille tärkeitä asioita ikäänkuin arjen lomassa. 

Sitten onkin oma lukunsa sellaiset toisenlaiset koirat. Ne, jotka ovat usein hyvinkin itsenäisiä ja joilla on suuret käyttäytymistarpeet ja voimakas luonne. Näiden koirien kanssa tulee niitä haasteita sitten helpommin ja se yhteentörmäys realiteettien kanssa voi olla raju. Näiden omistajat hakevat apua usein vasta kun on niin sanotusti ”hätä kädessä” ja valitettavasti tulevat tuomituiksi myös meidän kouluttajienkin taholta.  Asiat voi sanoittaa niin monin eri tavoin. Totuuden nimissä sanottakoon kuitenkin, että vasta kun koira nähdään rehellisesti, voidaan tehdä parempia päätöksiä  ja valintoja. Myös ihmisen toimintaa, vallitsevia tunnetiloja ja ympäristöolosuhteita sekä koiran yleistä fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa tulisi tarkastella samalla. Kokonaisuus muodostuu erilaisista tekijöistä ja siksi meilläkin on palvelutarjontaa laajennettu, jotta voidaan Petotestejä® hyödyntää yhä paremmin erilaisten koirien ongelmien ratkaisun apuna eli käyttäytymisneuvontaa ja koulutuspalveluita on tarjolla ja teemme yhteistyötä myös useiden muiden koirankouluttajien ja koira-alan ammattilaisten kanssa.  

Koiramaailma ei tarvitse vähemmän keskustelua.
Se tarvitsee parempaa keskustelua.
Rehellistä, joskus kriittistäkin, mutta samalla uteliasta, rakentavaa ja kokonaisuutta katsovaa.

Kun opimme katsomaan koiraa kokonaisuutena, tekemään havaintoja erilaisissa tilanneyhteyksissä ja ymmärtämään sitä yhä paremmin, saatamme samalla oppia katsomaan myös toisiamme hieman armollisemmin.

Terveisin Petotestitiimi


Lisätietoja löytyy
www.petotestit.com

TUNTEIDEN MAAILMASTA

Miltähän tuntuisi olla koira? Lapsena olisin halunnut olla koira, sellainen ”rotukoira”. Koirana elämä olisi paljolti erilaisten hajujen maailmassa. Kummallisten kaksijalkaisten tyyppien ympäröimänä. Ei ymmärtäisi näiden nahkaisten tyyppien kieltä tai  tarkoitusperiä, mutta oppisi kai ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella mitä he odottavat ja tulisi ehkä jollain asteella siitä toiminnasta hyötymään – tai sitten ei? 

Kaikenlaisia ajatuksia sitä syntyy, kun istuu  piinapenkissä – tarkemmin sanottuna  hammaslääkärin tuolissa. Kärsin hammaslääkäripelosta, joka perustuu ikäviin kokemuksiini.  Yritän pysyä siinä rentona ja rauhallisena ja ajatella muita juttuja. Yhtäkkiä sieraimiini tulvahtaa selvä piparkakun haju ja ajatukset lähtevät väistämättä vähän mukavampiin asioihin, kuten jouluun. Mietin sitäkin, miten koirat elävät vahvasti hajujen maailmassa - miltä se mahtaisi tuntua? Tunnelma rentoutuu... hetkeksi. Hyvin äkkiä tuo mukava assosiaatio joulusta unohtuu ja palaan takaisin siihen ”piinapenkkiin”. Mutta siinä tuli kuitenkin ajatelma siitä, miten paljon erilaiset tekijät vaikuttavat kokemuksiin ja myös tunnetiloihin. Osataanko me ottaa huomioon koirien erilaisia tunteita?  Miten paljon tunnetilat vaikuttavat meidän ihmisten toimintaankin – entä koirien? (Se piparkakun haju kuulemma tuli paikka-aineesta, jossa oli neilikkaöljyä) 

Olen kärsinyt myös aika hirveästä hämähäkkifobiasta, jossa omatoiminen siedätyshoito on toiminut sen verran hyvin osaltani, että minulla on nyt vessassa kaksi ”työhämähäkkiä”. Seurailen niiden toimintaa ja katson kun niiden saaliskasa kasvaa. Olen kieltänyt puolisoakin tuhoamasta niiden saavutuksia. En saanut onneksi siirrettyä tätä typerää fobiaani pojalleni, joka tiesi hihkaista aina tietyllä tavalla kiljaistessani että :”Missä se hämähäkki nyt on, tullaanko hakeen pois...” Hänestä hämähäkit ovat olleet mielenkiintoisia. Eikä niitä ole tapettu koskaan ja yritin kertoa että minun reaktioni ei perustu oikeaan pelkoon vaan se on ”äidin hupsu reaktio”. Poikani kasvoi jo aikuiseksi. Hän pelasti minut ja hämähäkit kuitenkin näissä hetkissä monet kerrat-  ehkä niillä ”hämiksillä” oli kiva myös hiukan leikkisästi pelotella äitiä joissain tilanteissa ja olla tilanteen sankari. Mutta tiedän ihan omakohtaisesti, miten suuri merkitys erilaisilla tunteilla on toimintaan ja asioihin suhtautumiseen.  

Koirilla on monipuolinen tunne-elämä

Tunteita on usein vaikea kuvailla sanoin toiselle ihmisellekään. Samoin on vaikea toisinaan tulkita toisten ihmisten, saati eläinten tunteita vaikka koettaisi miten tarkoin seurata eleitä. Siinä väistämättä tulee yleensä tulkintaa, joka voi vaihdella tulkitsijasta riippuen.  Tunteet voisi määritellä jonkinlaiseksi tuntemuksen, esimerkiksi mielihyvän tai mielipahan, sävyttämäksi elämykseksi, jonka tarkoitus on lisätä yksilön toimintamahdollisuuksia ja ne ohjaavat toimintaa. Koirien tunnemaailmasta tiedetään jo paljon. Löytyy paljon hyvää kirjallisuutta suomeksikin (mm. Katriina Tiiralta). Erilaiset tutkimukset tarkastelevat asioita hieman erilaisista näkökulmista ja on erilaisia teorioita, mutta kiistatta on osoitettu että eläimillä ja siis myös koirilla on tunteita.  Perustunteita ovat mm. ilo, suru, pelko, aggressio, leikkisyys ja seksuaalinen halu. Eläimillä on myös erilaisia fysiologisia tarpeita,jotka aiheuttavat tuntemuksia, kuten nälkää, janoa, kylmää tai kuumaa tai kipua ja näiden seurauksena syntyy sitten erilaisia tunnetiloja. 

Koirien tunne-elämä on varsin monipuolinen ja se on läsnä kaikessa toiminnassamme. Samalla kun koetamme vahvistaa vaikka innokasta ja hyvää luoksetuloa, samalla vahvistuu aina myös se vallalla oleva tunnetila. ”Saat mitä vahvistat” ja samalla vahvistetaan myös tunnetilaa. Aina tunteet eivät ole kuitenkaan hallittavissa, vaikka pyrkisimme siihen. Aivot vastaavat  tunnekokemuksista, jotka ovat aina subjektiivisia. Aivot käytännössä ennustavat koko ajan ja reaktio riippuu myös aiemmista kokemuksista.  Siinä missä joku toinen yksilö kokee pelkoa tai mielihyvää, joku toinen kokee aivan toisella tavalla. 

Tunnetilojen huomioimisen tärkeys – hyvinvointi edellä

Vaikka monesti koirien tunnetiloihin ja viretiloihin keskitytään enemmänkin erilaisten harrastusten ja työtehtävien myötä ja puhutaan paljon motivaatiosta, niin aivan kaikkien koirien kohdalla kannattaa vähän käyttää aikaa pohtiakseen, miten nämä asiat peilautuvat siihen omaan elämään omien koirien kanssa. Mielestäni tunteiden huomioiminen on erittäin tärkeä osa kun tarkastellaan  koirien perushyvinvointitekijöitä! Tunteet voivat kuormittaa koiraa valtavan paljon. Esimerkiksi jatkuvasti todella virittyneessä tilassa toimivan koiran elimistössä on paljon enemmän stressihormoneja kuin verrokkiryhmien, joissa koirat eivät ole olleet niin voimakkaasti kiihtyneitä. Samoin jatkuvaa ahdistusta ja pelkoa tai surua kokevat koirat ovat stressaantuneempia.

Koulutusprosessien tai työtehtävien aikana syntyy usein kiihtymystä, joka vaikuttaa positiivisella tavalla siinä tietyssä tilanteessa. Ajatellaan vaikka hirvikoiraa hirvestämässä tai vinttikoiraa saaliin perässä tai laumanvartijakoiraa puolustamassa reviiriään - kyllä siellä väistämättä tulee luontaisestikin kiihtymystä ilman mitään koulutustilanteitakin, mutta silloin kun kiihtyneisyys pysyy siinä tietyssä tilanteessa ja koira pääsee kiihtymystilasta palautumaan, tästä ei synny ongelmaa. Tarpeeton kiihtymys  on kuitenkin sellainen huomioitava asia, koska sen myötä myös erilaiset ei-toivotut aggressiokäyttäytymiset laukeavat paljon helpommin. Kiihtymys tuottaa elimistöön stressihormoneja ja mitä enemmän stressiä jostain syntyy, sen enemmän asia tulee huomioida myös palautumisen ja levon määrässä. 

Turvallisuuden tunne  on tärkeää ja se vaikuttaa itsevarmuuteen

Yksi tärkeistä peruspilareista on turvallisuuden tunne. Se on fysiologisten perustarpeiden kanssa oikeastaan hyvinkin samalla viivalla. On niin sanotusti ”tuhat tapaa tuhota reipaskin pentu” ja lisätä turvattomuuden tunnetta ja luoda koiralle epävarmuutta. Näitä valitettavia keinoja voidaan tunnistaa arkipäivässäkin: Esim. Kivun tai pelon kautta kouluttaminen, jatkuva epäjohdonmukaisuus, sosiaalisen tuen puute tai jatkuva mikromanageeraus ja tiukka kontrollointi,  omistajan ailahteleva mieliala, toistuva epävarmuus tärkeistä resursseista, jatkuva kieltojen tulva ja negatiivinen palaute, ylisuojelu, liian vähäinen ”ympäristöoppi” / sosiaalistaminen, jatkuvasti liian vaikeisiin tilanteisiin vieminen ilman onnistumisia ja jatkuva turhauma ja epäonnistumisen tunne. 

Kaikki nämä vaikuttavat negatiivisesti myös koiran itsevarmuuden tunteeseen, koska ne vievät myös koiralta hallinnan ja ennustettavuuden kokemuksen.  Itsevarmuus kun rakentuu siitä, että koira saa kokea oman toimintansa ja valintojensa seurauksena, omasta näkökulmastaan katsoen menestystä ja niitä onnistumisen kokemuksia ja koira saa kohdata sopivia haasteita ja voi kokea olonsa turvalliseksi ja luottaa siihen että se pärjää, osaa ja kykenee ja sen  tarpeet ja tunteet huomioidaan. Jos näitä tärkeitä elementtejä alkaa puuttua oleellisesti, koira alkaa joko alistua liikaa (siitä tulee arempi, vetäytyvämpi, hiljaisempi) tai ylikompensoida (jolloin siitä tulee hyvin ärsykeherkkä, aggressiivinen, reaktiivinen ja helposti ”räjähtävä”). 

Tunnetilat koulutuksessa

Eläinten kouluttamisesta ja oppimisesta tiedetään jo paljon ja nykyisin korostetaan positiivisen vahvistamisen tehokkuutta ja eettisyyttä. Pakotteet ja rangaistusmenetelmät on todettu riskialttiiksi, koska ne lisäävät stressiä ja epävarmuutta. Turvallisuuden tunne ja ennustettavuus ovat keskeisiä oppimisen onnistumisessa. Tutkimus tukee sitä, että koira oppii nopeammin ja pysyvämmin, kun sillä on myönteisiä tunnetiloja harjoitellessa. Tiedetään, että vaikka stressi on myös tärkeä voimavara  lyhytkestoisena (eustressi) niin  pitkäkestoinen ja voimakas stressi (distressi) heikentää oppimista ja vaikuttaa monella tavalla negatiivisesti, myös fyysiseen terveyteen. Tutkimuksin on osoitettu selvästi, että eläinten tunteet ovat todellisia ja erilaisin tavoin myös mitattavia, ja että tunnetilalla on ratkaiseva merkitys koulutuksen onnistumisessa. 

Esimerkkejä eläinten tunteiden mittaamisesta

1. Fysiologiset mittarit

- Kortisolitaso (verestä, syljestä tai karvasta): kohonnut kortisoli liittyy usein stressiin.

- Sydämen syke ja sykevälivaihtelu: kertoo autonomisen hermoston toiminnasta. 

- Verenpaine ja hengitystiheys: nousevat jännityksessä ja pelossa.

- Aivojen kuvantaminen (fMRI, EEG): voidaan nähdä, mitkä aivoalueet aktivoituvat eri tilanteissa (esim. palkkio-odotus, pelko).

2. Hormonaaliset ja biokemialliset mittarit

- Oksitosiini: liittyy kiintymykseen ja positiivisiin sosiaalisiin tunteisiin. Koirilla oksitosiinipitoisuus nousee esimerkiksi katsekontaktissa omistajan kanssa.

- Dopamiini: palkitsemisjärjestelmässä, liittyy motivaatioon ja odotukseen.

- Serotoniini: matalat tasot liittyvät usein impulsiivisuuteen ja ärtyvyyteen.

3. Käyttäytymisen havainnointi

- Kehonkieli: korvien, hännän, asentojen ja ilmeiden muutokset.

- Äänet: vinkuminen, murina, haukkumisen sävy kertovat tunnetilasta.

- Toimintavalinnat: hakeutuuko koira kontaktiin vai vetäytyykö?

- Uteliaisuus vs. vältteleminen: lähteekö tutkimaan uutta asiaa vai jääkö passiiviseksi?

4. Kognitiiviset testit

- “Cognitive bias” -testit: koiralle opetetaan, että yksi ärsyke merkitsee palkkiota ja toinen ei. Kun esitetään “epäselvä” ärsyke, reaktio kertoo koiran mielialasta. Optimistinen koira odottaa palkkiota, pessimistinen ei.

- Oppimisen ja muistamisen nopeus: stressaantunut tai ahdistunut eläin oppii hitaammin ja tekee enemmän virheitä.

5. Vapaaehtoisuuden mittaaminen

Annetaan eläimelle mahdollisuus valita, haluaako se osallistua harjoitukseen tai lähestyä ihmistä. Jos se tulee oma-aloitteisesti, voidaan tulkita, että kokemus on ollut todennäköisesti positiivinen.

Tunteet voidaan jaotella lyhyt- ja pitkäkestoisiin

1. Lyhytkestoiset tunnetilat, jotka ovat kestoltaan sekunneista minuutteihin, korkeintaan tunteihin ovat usein voimakkaita ja intensiivisiä tai reaktiivisia ja ne syntyvät jostain välittömästä ärsykkeestä (esim. ääni, esine). Nämä nostavat sykettä ja tuottavat adrenaliinipiikin elimistössä. Lyhytkestoiset tunnetilat ratkaisevat koiran välittömän reagoinnin ympäristöön tai tilanteeseen. 

2. Pitkäkestoiset tunnetilat  ovat kestoltaan yleensä tunneista päiviin, jopa viikkoihin tai kuukausiin. Tunnetilat ovat yleensä vähemmän intensiivisiä, mutta ne ovat jatkuvia. Ne ikäänkuin pohjustavat taustalla valmiutta reagoida uusiin ärsykkeisiin ja ne syntyvät jatkuvista, toistuvista ja pitkäkestoisista kokemuksista. Ne näkyvät yleisenä vireystilana arjessa, ja pitkäkestoiset tunnetilat muokkaavat esimerkiksi motivoivia tekijöitä, oppimiskykyä, itsevarmuutta ja vaikuttavat koiran reagointitapoihin. 

Jokaisen elämään mahtuu ”kiivirahkoja”

Jo edesmennyt eräs ratsastusvalmentajani viljeli paljon ajatusta: ”Miten saada eläin haluamaan sitä mitä minä haluan?” Ei ole helppoa. Sitä voi kysyä aina, haluaako koira (tai hevonen) tehdä jotain harjoitusta, kokeeko se sen mielekkääksi? Onko eettistä edes yrittää pyytää sellaista? Missä menee ylipäätään eettisyyden raja siinä, mikä on eläimelle reilua ja mitkä asiat tuottavat sen elämään lisää hyvinvointia eivätkä päinvastoin heikennä sitä? Onko jokin harrastus meitä varten vai koiraamme varten? Onko koiran ominaisuudet ylipäätään soveltuvat johonkin lajiin vai onko harrastaminen neliön palikan sovittamista pyöreään reikään? Olemmeko asettaneet riman sopivalle korkeudelle vai vaadimmeko toistuvasti aivan liikaa? Näihin ei ole suoria vastauksia, nämä ovat avoimia kysymyksiä, joita meidän kaikkien tulisi pohtia aina eläintemme kohdalla. Meillä ihmisillä on vastuu näistä asioista. 

Kun puhutaan ihmisen vastuusta, niin miten sitä vastuuta osaa kantaa? Tuntuu, että koiran omistamisesta on tehty jo niin vaikea taiteenlaji, ettei kukaan siitä selviä.  En halua suinkaan, että kukaan alkaa syyllistää itseään.  Aina kun tehdään, voidaan tehdä myös virheitä. Koirien elekielen tulkinta ja niiden tulkintojen perusteella tehdyt valinnat voivat mennä joskus pieleen.  Tulee mieleen ihan eräiden  kahden hauskan tv-kokkisedän kiivirahka. Siinä he ”hällävärkillä” sekoittelivat aineksia ja kehuivat että hyvä tuli. Jossain myöhemmässä tilanteessa sitten totesivat, että :”Älkää kokeilko, se oli huono resepti”. Jokaisen elämään mahtuu näitä ”kiivirahkoja”. Niitä huonoja reseptejä,  sellaisia jotka eivät välttämättä toimi vaikka ainekset itsessään olisivat ok. Tärkeintä on ottaa opiksi, eikä jatkaa sitä karmean kiivirahkan väsäämistä. 

Pentu on kuin kirjoittamaton kirja – ensimmäinen vuosi on tärkeää aikaa

Nykyään on paljon tietoa ja koirakoulujakin on jokaisessa niemessä ja notkossa.  Ajatellaan nyt vaikka tavallista koiranomistajaa, jolle suositellaan pentukurssille menoa, jotta pennulle saisi opetettua tärkeitä taitoja. Ideana varsin loistava, mutta mitäpä jos kurssilla ei olekaan huomioitu aivan kaikkea kovin huolellisesti? Hyvin suunniteltu ja toteutettu pentukurssi on koiranpennun tulevaisuutta ajatellen usein parasta mitä ajatella saattaa, mutta vastaavasti toisenlainen kurssi tuottaa sitten aivan päinvastaisen lopputuloksen. Pentu kun on todella altis, se on kirjoittamaton kirja ja se imee sienen lailla kaikenlaisia asioita. Olen omien kasvattien perheille painottanut, että ensimmäinen vuosi on tärkein ja ensimmäinen puoli vuotta erittäin tärkeä. Sinä aikana rakennetaan koira koko sen loppu elämäksi ja vaikka meillä onkin laumanvartijakoiria, on hyvin tärkeää myös huolehtia näistä perusasioista niidenkin kanssa ja olla tarkkana syntyvien ei-toivottujen tunne-ehdollistumien kanssa. 

Erilaisiin asioihin, ympäristön tuottamiin ärsykkeisiin, hajuihin, valoihin, pintoihin, ihmisiin, toisiin koiriin ja eläimiin jne on hyvä totuttaa koiraa. Puhutaan niin sanotusta habituaatiosta, tottumisesta. Sosiaalistaminen monesti ymmärretään vähän yksioikoisesti sellaisena tapahtumana, jossa pentua viedään joka paikkaan summan mutikassa ja sen nenän täytyy käydä ihan kaikkialla, suorastaan väsymiseen asti. Todellisuudessa sosiaalistaminen tarkoittaa sitä, että pentu oppii, ettei ympäristön tapahtumat aiheuta sille voimakkaita tunnetiloja, vaan koira voi suhtautua elämässä vastaan tuleviin tapahtumiin ja tilanteisiin mahdollisimman neutraalisti. Tähän tottumiseen toki menee aikaa yksilöllisesti ja se tapahtuu harkiten siedättämällä ja totuttamalla, ei suinkaan shokkihoidolla ja pakottamalla. Pentujen kohdalla nämä tunnetilat  korostuvat, kun sitä elämänkokemusta tosiaan ei ole vielä kovin paljon. Millaista maailmankuvaa me haluamme luoda koirille? 

Samat jutut pätevät yleisesti sosiaalisesti kokemattomiin koiriin, mutta näillä vanhemmilla koirilla haasteena on lisäksi tietynlaisen ”sosiaalistumisen aikaikkunan” sulkeutuminen ja mahdolliset aiemmat ikävät kokemukset, joista on tullut tunne-ehdollistumia. Näillä erilaisilla pentukursseilla ja vastaavilla tulisi ensisijaisesti pyrkiä rakentamaan yhteistä  ”onnistumiskuplaa ja turvakuplaa” koiran kanssa  sekä hankkia pieniä onnistumisen kokemuksia ennen mitään suurempia haasteita. Vaikka maksavat asiakkaat ovat toki kouluttajien hengenpitimiksi tärkeitä, kaikkien kouluttajien tulisi ymmärtää, että aivan kaikenlaiset koirat eivät syystä tai toisesta pysty suoriutumaan (varsinkaan isossa) ryhmässä ja tällöin yhdestä pelokkaastä ärjylistä kärsii koko porukka sen lisäksi, että se ärjyli itse joutuu stressaamaan aivan kohtuuttomasti itsekin. On siis hyväksyttävä, että ryhmäkoulutuksiin ei voi kaikki koirat automaattisesti osallistua ja jos tällainen tilanne havaitaan, tulisi siirtyä yksilöohjaukseen ainakin joksikin aikaa.

Millainen maailmankuva halutaan luoda koiralle?

 Ydinkysymys tässä on nimenomaan se, millainen maailmankuva halutaan koiralle luoda ja ollaanko koiralle reiluja ja miten sen tunnetilat huomioidaan? Tuleeko koirasta perusoptimisti, joka selvittää erilaisia haasteita reippaasti ja valoisalla asenteella vai peruspessimisti, jonka maailma on paljon mustempi paikka eikä koira halua edes yrittää selvittää tilanteita tai alkaa kerätä kaikista haasteista valtavaa stressikuormaa? Toki perimä vaikuttaa osaltaan tässäkin, mutta kasvattajalla pikkupentuaikana ja uudella perheellä on erittäin suuri merkitys. Niihin kaikenlaisiin ärjyleihin ja häiriöihin toki on hyvä tottua varhaisessa vaiheessa, mutta kaikki totuttaminen häiriöihin täytyy tapahtua siten, että koira kokee tilanteessa hallinnantunnetta ja turvallisuutta, jotta itsevarmuus kasvaa oikealla tavalla. On kohtuutonta vaatia, että pieni pentu voisi rakentaa luottamuksellista ja hyvää sekä vielä sitä toivottua, maksimaalisen motivoivaa treenikuplaa omistajansa kanssa yhdessä, jos samaan aikaan jotkut liian voimakkaat ärsykkeet uhkaavat pennun vielä kovin pientä ja herkkää mielen maailmaa. "Kyllä sen on vaan totuttava", saatetaan todeta yksioikoisesti. Ja kyllä, tottuuhan ne koirat toki monenlaiseen, mutta millaista tottumista saadaan aikaan ja millaisessa tunnetilassa? Miten se vaikuttaa mahdollisesti jatkossa? Kuinka paljon näihin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota? Miten se tapahtuu?  

Täydellistä kouluttajaa ei ole, eikä täydellistä mitään. Jotta ongelmiin voidaan vaikuttaa, on hyvä kuitenkin tiedostaa ongelmakohdat. Kaikille voi sattua se ”kiivirahkapäivä”. Tavallisia ongelmia erilaisilla koirakursseilla ovat esim. Liiallinen häiriökuorma, jota joku yksilö ei ole valmis käsittelemään. Tästä voi syntyä joillekin  negatiivisia pitkäkestoisia tunnekokemuksia ja jopa pelkoja. Koirat ovat erilaisia ja osa pärjää luonnostaan paremmin erilaisissa tilanteissa. Pikkupennun kanssa ei ole vielä ehkä ehtinyt muodostua sitä omaa ”treeni- tai turvallisuuskuplaa”, joka on vaikea muodostaan heti siellä uudessa ja oudossa ympäristössä., siellä koira ei saa saa ihmisestä myöskään vielä riittävää sosiaalista tukea -  etenkin jos ympäristö on liian arvaamaton. Myös liian vaativien tehtävien tai liian monien toistojen tuottama turhauma saattaa vaikuttaa jatkoon ja motivaatioon tehdä harjoituksia. 

Muista: ”Saat mitä vahvistat” – äläkä unohda tunnetilaa!

Tiedätkö mistä palkkiosta koirasi pitää eniten vai käytätkö sitä mikä itsellesi on helpoin?  Päteekö mieluisin palkkio  joka tilanteessa vai vaihteleeko asia, oletko kokeillut? Onko käytössäsi jokin palkkamerkki? Jos on, onko käytössäsi useampia palkkiovaihtoehtoja ja onko lelu- ja ruokapalkalle oma palkkamerkki vai käytätkö samaa merkkiä kaikissa? 

Paljon puhutaan positiivisesta vahvistamisesta ja sen eduista, mutta kolikolla on myös nurja puolensa. Tarkoitus kun ei pyhitä keinoja  -me voimme oikeasti tuottaa myös positiivisen vahvistamisen hengessä stressiä koiralle. Me siis voimme heikentää koiran hyvinvointia vaikka aikomuksemme on tuottaa mielihyvää ja lisätä hyvinvointia positiivisen vahvistamisen ideologiaa noudattaen. Esimerkiksi:  Koira odottaa saavansa lelupalkan, mutta se saakin ruokapalkan? Mitä koira tällöin kokee? Koira kokee epävarmuutta ja turhaumaa sekä pettymystä. Pidemmän päälle tämä voi alkaa  vaikuttaa koiran suorituksiin ja motivaatioon, mutta nähdäänkö se? 

Nähdäänkö ylipäätään turhauman aiheuttama kiihtymys tai mahdolliset sijaistoiminnot, joita koira voi alkaa esittää (esim. pissailu, maan nuuskiminen, ravistelu). Koirienkin kohdalla tämä turhauma voi synnyttää myös aggressiokäyttäytymistä joka saattaa tehdä kipeää. Hevosten kouluttamisessa moni on joutunut toteamaan, että onkin  tuotettu turhauma, joka on suuri ja vaarallinen ongelma, koska kyseessä on suuri eläin suurine voimineen. Siksi näiden tunnetilojen kanssa olen itse todella tarkka. Esimerkiksi hevosellani on eri palkkamerkki sille parhaalle rapsutuspalkalle ja pienelle ruokapalkalle, joka ei voi olla liian kiihdyttävä superherkku, koska en halua aiheuttaa tarpeetonta kiihtymistä. Paras palkkio tietenkin on, kun eläinkin saavuttaa sen ”flow”-tilan, jossa tekeminen itsessään on jo palkitsevaa! 

Koirillakin jos on käytössä esim. lelu- että ruokapalkka ja palkkamerkki, voi olla syytä harkita näihin eri merkkejä? Näin koira tietää saavansa vaikka ”jes”-sanasta ruokaa ja ”tsip”-sanasta lelun. Osalle koirista ei ole niin paljon merkitystä, mutta toisille tällä voi olla suuri merkitys, jota ei aina tule ajatelleeksi. Joillekin koirille pettymyksen tunne on todella voimakas ja jos ajatellaan helposti kiihtyvää, impulsiivista koiraa, sellaisen kohdalla kannattaa pyrkiä selkeyteen ja siihen ettei tarpeettomasti kiihdytä lisää. 

Odotusarvoista ja valinnanvapaudesta

Kun koulutetaan palkkioilla, eläimen odotusarvot ovat sitten sen mukaisia, toiveikkaita ja tämä tulee myös huomioida monessa suhteessa. Esimerkiksi harjoitusten äkillisen päättämisen  eläin voi kokea suurena rangaistuksena tai liian korkeiden kriteerinostojen epäreiluuden voimakkaana turhaumana, kun palkkioita ei tulekaan odotetusti. Karhuja kun päästiin opintojen myötä kouluttamaan, tämä huomattiin aivan konkreettisesti. Siinä missä koira pystyy melko helposti saamaan käyttäytymiseen kestoa pienen turhauman kautta, karhujen kohdalla tapahtuu hyvin helposti erittäin vaarallisia tunnereaktioita – siinä lähtee suuret voimat liikkeelle. Sama juttu se on näiden laumanvartijakoirien kanssa, ne nyt eivät paina kuin kolmasosan aikuisen karhun painosta, mutta siellä on voimaa kuin pienessä kylässä jos tulee koiralla ”paha mieli”. Kun on useita koiria, on huomioitava tunnetilat tarkoin, sillä yhdenkin koiran jatkuva väärässä tunnetilassa oleminen saattaa aiheuttaa koko koiralaumassa helpommin erilaisia haasteita ja tämän ymmärtää vasta kun on elänyt isomman koiralauman kanssa. Kun se pakka voi levitä jo parin koiran kanssa, saati sitten useamman. Älkää siis ohittako tunneasioita - ne ovat niitä perushyvinvointitekijöitä, joihin tulee aina kiinnittää huomiota! 

Vaikka et kouluttaisi karhuja tai sen kokoisia koiria, kannattaa silti miettiä harjoitusten kulku ja harjoitusten päättäminen tarkoin. Lopussa usein toimii jokin pitkäkestoisempi palkkio, jotta tilanne päättyisi eläimelle mieluisalla tavalla ja siitä harjoituksen päättymisestä ei tule voimakasta pettymystä. Nuolumatto tai nuuskumatto yms. on olla monelle koiralle hyvä. Kannattaa kokeilla erilaisia juttuja ja havainnoida oman koiran käyttäytymistä. Koiran voi antaa myös valita, ainakin välillä.  

Vaikka puhutaan koiralähtöisyydestä ja valinnanvapaudesta siihen liittyen tärkeänä asiana, ajatellaanko aina kuitenkaan sitä, että tietty selkeys ja rajaaminen luo myös turvallisuuden tunnetta? Voiko koira ahdistua jatkuvasta valinnanvapaudesta, tietynlaisesta epävarmuudesta tai rajattomuudesta ja siitä että se joutuu ehkä jopa liian isojen asioiden äärelle ja tekemään jatkuvasti päätöksiä, joita se ei edes ehkä haluaisi tai osaisi tehdä? Tätäkin kannattaa välillä pohtia. Rajat ovat rakkautta ja luovat turvaa ja ne tulee asettaa koiralähtöisesti, yksilöllisesti ja opettaen ne koiralle lempeän johdonmukaisesti. Ihmisellä on kuitenkin viime kädessä vastuu koiran hyvinvoinnista, joka on psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kokonaisuus. 

Miten hyvin oikeasti tunnet omaa koiraasi? 

Olen itse huomannut, että vaikka sitä omaa koiraa olisi seurannut sieltä syntymästä lähtien, silti on aina erittäin mielenkiintoista ja avartavaa oppia lisää. Mitä paremmin tuntee koiraansa, tietää sen perusluonteesta ja oppimishistoriasta, sen reilumpi tyyppi voi sille koiralleen olla erilaisissa arjen tilanteissa, työtehtävissä ja koulutustilanteissa. Erilaisista testeistä voi olla hyötyä oman koiran parempaan tuntemiseen. Kennelliiton virallisten luonteenarvioimistestien lisäksi on Petotestit® , jotka tarjoavat monia mahdollisuuksia myös koulutuksellisesti. Kognitiivisia asioita voi testata Katriina Tiiran kehittämillä SmartDog-testeillä ja siellä olen päässyt käymään jo yhden omankin koiranki kanssa - oli erittäin antoisa ja hyödyllinen kokemus.  

Vaikka timantit syntyvät kovassa paineessa, liian kovaa painetta tulee välttää eläinten kouluttamisessa. Melkein voisi sanoa että eläinten koulutus on verrattavissa museoautolla ajamiseen. Voi toki välillä painaa kaasua reippaamminkin, kunhan huolehtii huolloista ja muistaa ajella suurimmaksi osaksi  enemmänkin sillä ”pintakaasulla” eikä revittele joka päivä niitä kaikkia tehoja irti. Eräs kouluttaja oli luonut aika mainion 1:5 säännön, eli jos on ollut vaativa harjoitus, seuraavat 4-5 harjoitusta tulee olla sitten helpompia. Kaikki tietää, että ei ihminenkään pysty pinnistelemään jatkuvasti aivan äärimmilleen, vaan siitä kivastakin tekemisestä alkaa tulla äärimmäisen kuormittavaa ja epämukavaa pidemmän päälle ja se tunnekuorma sitten siirtyy aina tuleviin tilanteisiin. 

Motivaatio ja tunteet

Itselläni on ollut sieltä 2000-luvun alkupuolelta asti laumanvartijakoiria. Aktiivinen pk-harrastus hiipui hiljalleen siinä main myös, tulihan sitä liki 10v harrastettua ja kisattuakin jonkin verran hakua ja vedettyä koulutuksia. Erilaisia lajeja tuli kokeiltua omaksi ja koiran iloksi  se jälkimmäinen on tärkein kaikessa, vaikka tietenkin olihan se aika riemukasta, että koirani löysi oikeasti metsään hukkuneet autoni avaimet näppärästi ja päästiin kotiin ajoissa ja totesin että esine-etsinnästä on oikeasti myös hyötyä. Nykyisiä ”laumiksia” on tullut kouluteltua toki, lähinnä niitä ”nenähommia” ja sitten rallytokoa ja onhan näyttelytouhutkin tiettyjen toivottujen käyttäytymisten opettamista. On aivan erilainen lähtökohta opettaa omanarvontuntoista sarplaninac-urosta kuin riiseniherraa, joka omaa toki omanarvoisen luonteen myös, mutta huomattavasti enemmän synnynnäistä innokkuutta yhteistyön virittämiseen. Toki risuparrat virittelivät välillä omiakin kuvioita, sovelsivat kisasääntöjä sun muuta – eikä se ole niin vakavaa ollenkaan. Pääasia on, että koiralla on motivaatio tehdä asioita. Se on nimittäin erittäin vahvasti tunnetilajuttu! 

Suurin osa tunnistaa koiralla niin sanotun”motivaatiopulan”. Motivaatiopulasta kärsivä  koira ei halua suorittaa yhdessä ihmisen kanssa vaan se vetäytyy pois, ei ota kontaktia, hidastelee eikä ole halukas. Tällöin yleensä nähdään, että koira on aivan väärässä tunnetilassa. Mutta tunnistetaanko liika kiihtymys ja sitä kautta vääränlainen ja kuormittunut tunnetila? Koira saattaa olla nimittäin hyvinkin innokkaan oloinen, mutta todellisuudessa se on väärällä tavalla kiihtynyt ja stressaa erittäin voimakkaasti. Valitettavasti  tämä saatetaan tulkita vain hyväksi motivaatioksi ja innokkuudeksi. Jos ohitetaan koiran stressikäyttäytyminen  ja jatketaan viikosta ja kuukaudesta toiseen samassa ei-toivotussa tunnetilassa harjoittelua, jossain vaiheessa siltä ”kamelilta katkeaa selkä” ja treenaaminen muuttuu mahdottoman vaikeaksi. Koira alkaa haukkua tai äännellä muuten, tuhota paikkoja, riehua, hyppiä ohjaajaa vasten ja jopa näykkiä ohjaajaa yms. Koiran on vaikea keskittyä uusiin asioihin ja sen oppimiskyky heikkenee. 

Voidaanko koiran itsetunto romuttaa?

Se hyväkin koira on mahdollista ”rikkoa”. On tuhat keinoa romuttaa esimerkiksi koiran itsetunto, lannistaa se maanmatoseksi, joka ei luota enää omiin kykyihinsä. Ne ihmiset, jotka ovat kärsineet joskus burnoutista, tietävät miten vaikeaa on jo sunnuntai-iltaisin iltauutisten aikaan. Se ennustaa maanantaita ja sitten on taas unetonta yötä luvassa ja seuraavana aamuna murheellisin mielin töihin, joissa joutuu koko ajan ”pärjäilemään” äärirajoillaan. Emmehän halua tällaista tunnetta luoda koirillemme? Eihän koirillamme ole tiedossa myöskään mitään ”pikkupomoa”, joka mikromanageeraa eli puuttuu ja tarttuu kaikenlaisiin pieniin asioihin jatkuvasti ja lannistaa eikä suo onnistumisen mahdollisuuksia eikä anna myöskään koiralle aikaa yrittää selvittää haasteita itsenäisesti? Nämä kun vaikuttavat negatiivisesti tunnetilaan ja syövät itsevarmuutta koiralta.

Moni on nähnyt koiransa ”lukevan ajatuksia”, kun on pakkaamassa metsäreissu- tai treenikassia tai koira havaitsee jotain kivaan asiaan liittyvää liikehdintää. Vastaavasti koirat osaavat ennakoida niitä niiden kannalta ikäviä seurauksia, kuten lääkkeenantoa. Tämä sama tunnevirittäytyminen tapahtuu kaikessa – siellä treeneissäkin. Millaisia tunnetiloja haluaisimme koiran liittävän harrastuksiin? Ennustavatko ne koiran maailmassa positiivisia ja mukavia asioita, jolloin koira alkaa virittyä jo näitä havaitessaan positiiviseen ja optimistiseen moodiin? On kuitenkin mahdollista, että kaikki kivakin alkaa muodostua stressaavaksi ja ennakkovihjeet treeneistä alkavat virittää koiraa väärällä tavalla kiihtymykseen. Emmehän suinkaan halua, että treenivaatteet ja tarvikkeet alkavat toimia ikäänkuin vihjeinä tulevista aivan liian rankoista tai jopa kivuliaista tehtävistä, liian suurista vaatimuksista, turhaumasta ja epäonnistumisista,  mahdollisesti rankaisuista ja muusta ikävästä, koska tällöinhän koira orientoituu jo lähtökohtaisesti hyvin negatiivisella ja pessimistisellä tavalla – koiralla on tunteet. 

Liika kiihtymys on hyvinvointiongelma

Liika kiihtymys tuottaa paljon stressiä ja se on koirille todellinen hyvinvointiongelma, jota ei välttämättä useinkaan ajatella. Usein ajatellaan, että on tärkeää järjestää koirille ”aktivointia ja tekemistä” ja unohdetaan muutama seikka niihin liittyen. Jokainen koira on erilainen ja ne tulee huomioida yksilöllisesti. Aina emme kouluttajina voi tietää etukäteen, toimiiko jokin tapa tai menetelmä jollekin yksilölle, mutta sen vuoksi tulee tarkkailla ja tehdä havaintoja ja muuttaa tarvittaessa suunnitelmaa ja toteutusta. Omistajat ovat tärkeässä roolissa sen oman koiran tuntemisessa ja havainnoinnissa. Kouluttajien tulee olla avoimia tälle tiedolle ja soveltaa menetelmiä rohkeasti yhteistuumin, jotta päästään parhaaseen lopputulokseen sen koiran kannalta. 

Vaikka olisimme maailman parhaita kouluttajia ja meillä olisi täydellinen naksuttimen käyttö ja saisimme ehdottomasti aina vahvisteet toimitettua ihan super hyvin, silti tulee olla mukana myös se tunnetilojen huomioiminen. Tunteet on tärkeä osa niitä  motivoivia tekijöitä. Siellä taustalla on lisäksi ne kaikki perushyvinvointitekijät kuten ravitsemus, lepo ja uni, sosiaaliset suhteet ja muut tärkeät asiat. Nämä kaikki asiat limittyvät toisiinsa vahvasti, mutta tässä artikkelissa oli nyt nostettu jalustalle paremmin tuo tunnepuoli. Tähän kaikkeen liittyy vielä se ohjaajankin tunnepuoli – se kun heijastuu siihen koiraankin ja koiran tunteisiin. Osaatko olla oikeasti onnellinen pienistä suoristuksista ja onnistumisista? Vai oletko superpedantti ja koiran näkökulmasta katsoen suorastaan vähän myrkyllinen hapannaama, jolle ei riitä mikään suoritus koskaan ja aina on joku  vähän vinossa tai vähän vaille jotain? Miltä silloin koirasta tuntuu? Miltä sinusta tuntuisi koiran asemassa?  

Tunnetilat ja  Petotestit®

Petotesteissä® koirien tunnetilat huomioidaan monella tavalla. Tilanne on koirille tositilanne ja tämä huomioidaan koulutustilanteen toteutuksessa. Tilanteesta ei haluta koirille koskaan liian kuormittavaa vaan koulutuksen tavoitteena on, että jokainen koira on aina Onnistuja. 

Ensinnäkin koiralle voidaan toteuttaa vain yksi koulutustuokio päivän aikana, jolla varmistetaan, ettei koirille tule liian paljon paineistumista tilanteista. On ehdottoman tärkeää, että koira pääsee palautumaan tilanteen jälkeen. Koulutustilanne on koirille ennakoitavissa, se alkaa hajukuvalla. Koiria ei koskaan  pakoteta olemaan koulutustilanteessa ja pedot liikkuvat aina koiraa lukien, yksilöllisesti. Koiralla säilyy siis se tärkeä hallinnantunne.  Pitkä liinakin on vain turvallisuusvaruste. Koirilla on aina mahdollisuus vapaasti valita, lähestyvätkö ne petoa vai ottavatko etäisyyttä. Ainoastaan kiinni käyminen petoon (joka on oikeasti todella äärimmäisen harvinaista) turvallisuussyistä estetään rajaamalla, muutoin koira saa tehdä vapaasti omia valintojaan liikkumisen suhteen ja aina poistua tilanteesta niin halutessaan. Jos havaitaan, että koira alkaa menettää toimintakykyään, peto poistuu eikä koiran tarvitse kokea kauhua tilanteessa. Mukana on myös ohjaajan sosiaalinen tuki, joka siis on koiralle  tarvittaessa saatavilla, mutta ohjaaja ei millään tavalla ”käskytä” koiraa tilanteessa.  

 Lähestymis-välttämiskäyttäytyminen voi toimia myös preferenssinä ja olla osalle koirista hyvinkin kiehtovaa ja mielekästä saada vapaasti karkottaa tai ottaa etäisyyttä. Joka tapauksessa jokainen koira huomioidaan yksilöllisesti ja koirat saavat toimia itsenäisesti, tehdä omia valintoja ja kokea niiden omien valintojen kautta menestymistä siinä hetkessä.  Koirat ovat erilaisia ja Petotestit® räätälöityvät erilaisten koirien erilaisiin tarpeisiin. Sen lisäksi että voimme kouluttaa koiria petouhkatilanteiden varalle, voimme myös auttaa koiria hankkimaan lisää itsevarmuutta (erityisesti karhutestin avulla) ja ylipäätään haasteista selviytymiskeinoja, jotka kantavat arkielämäänkin,  vaikka konteksti onkin petokokemustilanne. 

Lisätietoa Hanna-Marista löytyy: 

Muut koulutuspalvelut | Petotestit

Lisätietoa Petotesteistä löytyy:

www.petotestit.com