Kun koirat jäävät varjoon – koiramaailman armoton virhekulttuuri

Milloin koiramaailmasta tuli paikka, jossa ensimmäisenä etsitään virheitä eikä edes haluta ymmärtää kokonaisuutta? Koiria on Suomessa noin 800 000 ja niistä puhutaan enemmän kuin koskaan. Puhutaan koirien hyvinvoinnista, koulutuksesta, käyttäytymistarpeista, eettisyydestä, kasvatuksesta ja monesta muusta. Silti samalla tuntuu, että kaikesta keskustelusta on tullut armottomampaa kuin koskaan. Yhä useammin ensimmäinen reaktio ei ole kysymys, vaan tuomio. Ei uteliaisuus, vaan oletus. Ei kokonaisuuden ymmärtämisen halu, vaan yksittäisen virheen etsiminen ja sen jälkeen tuomitseminen ja pahimmillaan maalitus.

Oikeita vai vääriä?

Ihmisellä on taipumus välttää kognitiivista dissonanssia, joka tarkoittaa epämiellyttävää tunnetta siitä, että omat uskomukset ja todellisuus ovat ristiriidassa. Jos on vuosia ajatellut tietyllä tavalla,  on psykologisesti helpompaa selittää ristiriita pois kuin myöntää olleensa väärässä tai omaavansa suppean ajatusmaailman. Tänä päivänä on suuri sosiaalinen ryhmäpaine, joten on helpompaa olla mukana jossain yhteisössä, kuin alkaa kulkea omaa polkuaan. Tiedämme kaikki vertauksen tyhjistä tynnyreistä. Se joka huutaa kovimmin, ei välttämättä ole oikeassa.  

Kaikkein surullisinta tässä on se, että yleensä ne koirat jäävät tämän kaiken varjoon. Tämän päivän koiramaailma tuntuu yhä useammin jakautuvan leireihin. On ”me” ja sitten ”ne”. On niitä oikeita ja sitten vääriä tapoja. Oikeita ja vääriä rotuja. Oikeita ja vääriä harrastuksia. Oikeita ja vääriä koulutusmenetelmiä. Se on hieman hämmentävää, että nyt on eniten kouluttajia mitä ikinä koskaan ja silti ongelmia tavattoman paljon enemmän kuin ennen. 

Somessa erityisesti velloo keskustelut, jotka eivät useinkaan tunnu tähtäävän minkäänlaiseen ymmärtämiseen, vaan siihen, kuka huomaa ensimmäisenä puutteen, virheen tai epäkohdan. Vastakkainasettelu on valtavaa ja unohdetaan vallan se kokonaisuus. Ei voida arvottaa esimerkiksi kumpi on tärkeämpää, hengittäminen vai syöminen, kun väistämättä jossain vaiheessa kuolo korjaa, jos ei synny näissä järkevää balanssia. 

Hyvä ja paha some

Me ihmiset olemme erilaisia ja kai se on enemmän rikkaus, mutta haasteena on meidän ihmisten ihmisyys ja jokaisen tietynlainen keskeneräisyys. Me ihmiset olemme rottien lailla neofobisia, mutta monimutkaisemmalla tavalla. Siinä missä rotta välttää jotain uutta asiaa ja hiljalleen tottuu, me alamme kehittää erilaisia teorioita, jotka pohjautuvat jo meidän ihmisten evolutiiviseen varovaisuuteen kaikkea uutta ja mahdollisesti uhkaavaa tai kilpailevaa kohtaan. Ihmisillä on aina ollut taipumus muodostaa erilaisia ryhmiä, se on luontaista ja saamme ryhmästä sosiaalista tukea myös käsityksillemme. Tämä johtaa helposti erilaisiin vahvistusharhoihin, joissa aivot alkavat etsiä ja kiinnittää huomiota meidän käsityksiimme, vaikka ne olisivat vääriä tai kovin suppeita.  Syntyy vahvojakin ennakkoluuloja, jotka alkavat muodostua osaksi identiteettiämmekin. Siitä lähtökohdasta on hyvin vaikea alkaa näkemään asioita toisin, koska tämä uusi ajatus muodostaa uhan. Kognitiivinen dissonanssi on erittäin epämiellyttävää. 

Tämän maailman some tarjoaa mahdollisuuden hankkia tietoa, kehittyä ja kehittää itseään. Mutta valitettavasti some tarjoaa myös mahdollisuuden ikävään maalitukseen ja parjaamiseen sekä täysin tarkoitukselliseen ja keksittyyn mustamaalaamiseen. Yksi näkee yhdessä kuvassa tai pätkässä jotain videota liikaa sitä ja toinen tätä  Mutta kuinka usein pysähdymme aidosti kysymään: mitä tämä tilanne tai kyseinen yksilö meille kertoo? Miten voimme kehittää näkemään asioita laajemmin?

Koira on kokonaisuus

Koira on genetiikkansa, epigenetiikkansa sekä kokemustensa ja erilaisten ympäristötekijöiden tulos. Myös koiran terveydentila ja kokonaisstressitaso vaikuttaa.  ”Kaikki vaikuttaa kaikkeen”. Meillä ihmisillä on valtavan suuri vastuu kaikesta. Rotumääritelmät ovat luoneet tietynlaiset ihannekoirat, joista moni yksilö on lähtökohtaisesti jo yhtä kaukana kuin itä lännestä. Sen päälle tietenkin erilaiset monirotuiset. Me ihmiset olemme jalostaneet koiria erilaisiin tarkoituksiin, mutta kaikesta jalostustyöstä huolimatta jokainen jonkun tietyn rodun edustaja ei omaakaan toivottuja  ihanneominaisuuksia. 

Kasvattajilla on tavallista koiranomistajaa korostuneempi vastuu tunnistaa omissa linjoissaan koirien ominaisuudet tarkoin, koska monet ominaisuudet ovat vahvasti perinnöllisiä ja näitä ominaisuuksia ei voida koulutuksella koirista poistaa. Meillä on eri rotuihin liittyneenä tiettyjä odotusarvoja, monia eläviä legendoja ja näitä halutaan korostaa monin tavoin. Ei siinä mitään pahaa ole, että hankkii jollekkin molossityyppiselle koiralleen mahtipontisen pannan, nimeää sen suurmiesten mukaan ja hankkii vimpan päälle kaikki krumeluurit ja koira on kuin veistos, kuin muinaisaikojen gladiaattori habitukseltaan. Jos tällaisen koiran elämä kuitenkin on aitoa koiran elämää ja se karvakorva huomioidaan juuri sellaisena yksilönä kuin se on, heikkouksineen päivineen, ei näissä krumeluuriasioissa ja muussa ole mitään pahaa. Mutta siinä kohtaa se pahuus koiraa kohtaan astuu esiin, jos tämä ”gladiaattori” ei täytäkään sille asetettuja odotuksia ja ihminen vaatii ymmärtämättömyyttään koiralta asioita, joihin koira ei kykene. 

Realismi ei ole koiran tai omistajan arvon vähättelyä

Koiramaailma on täynnä näitä täyttämättömiä odotuksia, jotka johtuvat meidän ihmisten oletuksista ja odotuksista koiriamme kohtaan. Mitä enemmän elämme uskomusten vallassa, sen vaikeammaksi kaikki muuttuu. Ehkä vaikeinta on hyväksyä se, että koira ei koskaan elä meidän mielikuvissamme, vaan se elää tässä ja nyt, todellisuudessa. Todellisuus ei aina sovikaan sitten siihen tarinaan, jonka olemme rakentaneet omasta koirastamme, kasvatuksestamme tai omasta osaamisestamme. Kun odotukset ja todellisuus törmäävät, syntyy helposti puolustusreaktio. Jos joku nostaa esiin koiran haasteita, epävarmuuksia tai ominaisuuksia, joita emme itse haluaisi nähdä, kokemus voi tuntua henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. Silloin huomio siirtyy itse asiasta siihen, kuka sanoi ja miten uskalsi sanoa, eikä siihen, mitä koira tai siihen liittyvä asia meille ehkä voisi kertoa.

Ihmiselle on luontaista hakea vahvistusta sille, mitä jo uskoo. Jos olemme päättäneet, että koiramme käytös johtuu aina ympäristöstä, kouluttajasta, kasvattajasta, toisista koirista tai “väärin ymmärtävistä ihmisistä”, alamme helposti sivuuttaa havainnot, jotka eivät tue tätä käsitystä. Vähitellen syntyy tilanne, jossa jokainen ulkopuolinen huomio nähdään arvosteluna, ei mahdollisuutena ymmärtää koiraa paremmin. Koira ei kuitenkaan hyödy siitä, että suojelemme omaa mielikuvaamme. 

Koira hyötyy siitä, että uskallamme katsoa sitä rehellisesti: mikä tässä yksilössä on vahvuutta, mikä kuormittaa, mikä on perimää, mikä kokemusta, mikä hallittavissa ja mikä ehkä hyväksyttävä osaksi juuri tätä koiraa. Realismi ei ole koiran tai omistajan arvon vähättelyä. Päinvastoin, se on syvintä kunnioitusta koiraa kohtaan. Realismi on sitä, että näemme koiran juuri sellaisena kuin se on, emmekä sellaisena kuin toivoisimme sen olevan. 

Todellista oppimista

Meille ihmisille on siis aina psykologisesti helpompaa etsiä syyllinen ulkopuolelta kuin kohdata asia uteliaasti ja realistisesti. Jotta ominaisuuksia voidaan arvioida, pitää toki katsella asioita mahdollisimman realistisesti. Kuinka moni pystyy tällaiseen ilman että se armoton virhekulttuuri astuu kuvioihin mukaan? Kuka enää uskaltaa tehdä päivityksiä kuvineen ja videoineen someen? Kasvattaja ei uskalla puhua epäonnistumisista. Harrastaja ei uskalla kysyä neuvoa. Omistaja piilottaa ongelmat, koska pelkää leimautumista. 

Todellinen oppiminen alkaa vasta silloin, kun uskalletaan katsoa asioita rehellisesti, ilman häpeää ja ilman tarvetta puolustella kaikkea. Tästä johtuen meillä Petotesteissä® tehdään havaintoja, ei tuomita eikä arvostella numeroin, ei aseteta paremmuusjärjestykseen. Ei rakenneta mielikuvaa siitä, millainen koiran pitäisi olla, vaan pyritään ymmärtämään, millainen koira on tässä kontekstissa. Koulutus-/testitilanteessa ei etsitä täydellisyyttä eikä virheettömyyttä. Tarkoitus ei ole “paljastaa huono koira” tai osoittaa omistajan epäonnistumisia. Tarkoitus on nähdä koira sellaisena kuin se on, meidän tarjoamassamme kontekstissa näiden petojen kanssa, arjen totutuista kuvioista erillään. 

Mitä odotamme tiedolta?

Koiramaailma on täynnä ristiriitaisuuksia. Esimerkiksi  moni kaipaa vastauksia koiransa käyttäytymiseen, mutta suhtautuu epäluuloisesti kaikkeen, mikä voisi tehdä asioita näkyväksi ja ymmärrettäväksi. On helppoa vähätellä vaikka Petotestejä® tai jotain muuta “rahastuksena”, “turhana hömpötyksenä” tai ajatella, ettei niistä ole mitään hyötyä. Edelleenkin me ihmiset olemme erilaisia. On ihmisiä, joiden maailmassa lähes kaikesta löytyy ensimmäisenä syy epäillä, vähätellä tai nähdä vain se huono puoli ja toisinaan puhtaasti vieläpä trollauksen hengessä,  näkyvästi ja kuuluvasti tuovat omia mielipiteitä esiin eri foorumeilla.  

Kysymys kuuluu: Mitä oikeastaan odotamme tiedolta? Harva odottaa, että  esimerkiksi eläinlääkärikään voisi yhdellä verikokeella tai  tutkimuksella määrittää koko koiran elämän ja paljastaa tulevaakin. Silti emme yleensä ajattele tutkimuksia turhina. Ne ovat tärkeitä työkaluja. Yksi jokin tutkimus on yksi näkökulma ja lisätieto kokonaisuuteen.

Sama pätee käyttäytymisen, hermorakenteen tai toimintakyvyn yms. arviointiin. Hyvin toteutettu koulutustilanne/testi ei ole lopullinen tuomio tai jokin kristallipallo. Ne eivät kerro “hyvä” tai “huono” koira, eikä sellaisten pitäisi määrittää yksilöä yksinään. Erilaisten koulutuksien ja testien tarkoitus on tehdä näkyväksi jotakin, mitä emme aina arjessa huomaa tai halua nähdä. 

Moni koiran ominaisuus jää arjessa piiloon, koska  opittu käyttäytyminen hämärtää todellisuutta ja ympäristöä säädellään jatkuvasti. Arki voi olla hyvin hallittua: vältellään tilanteita, ennakoidaan, autetaan, suojataan tai sitten ihan vain ihmismoisesti selitetään pois. Koulutus/testitilanne taas voi joskus nostaa esiin asioita, joita on jäänyt piiloon. Esimerkiksi koiran kuormittuminen, palautumiskyky, epävarmuus uudessa tilanteessa, omistajan ajatuksista poikkeavat toimintastrategiat tai sitten ne vahvuudet, jotka ovat aiemmin jääneet  tulkintojen alle tai huomaamatta kokonaan.

Kriittisyys on tervettä

Tieto ei kuitenkaan ole uhka — ellei siitä tee sellaista. Usein voimakkain vastustus syntyy silloin, kun pelätään, että havainto horjuttaa omaa käsitystä koirasta, omasta kasvatuksesta tai omasta osaamisesta. On tietenkin inhimillistä puolustautua, jos koiran jokin piirre ei sovi siihen tarinaan, jonka olemme rakentaneet. Se kognitiivinen dissonanssi on haaste meille ihmisille.

Mutta rehellinen kysymys kuuluu: Olisiko hyödyllisempää olla tietämättä? Jos jokin testi tai koulutustilanne osoittaa jotakin haastavaa, parhaimmillaan se antaa mahdollisuuden ymmärtää, ennakoida ja tukea koiraa paremmin. Jos taas koirassa näkyy vahvuuksia, nekin voidaan tunnistaa realistisemmin eikä pelkän toiveajattelun kautta. Näin koiralle saadaan jatkossa ”oikeanlaiset saappaat” jalkoihin ja tällä on koiran elämässä suuri merkitys, mutta se luonnollisesti vaikuttaa koko koiran lähipiirin elämään positiivisella tavalla. 

Kriittisyys on aina tervettä. Mutta kriittisyys ei ole sama asia kuin kaiken automaattinen mitätöinti ilman perehtymistä. Keskustelu koirien käyttäytymisestä kärsii joskus samasta ongelmasta kuin moni muukin aihe nykyään eli vahvat mielipiteet syntyvät usein hyvin pienestä aineistosta. Yhden tai kahden oman koiran kokemus on ihmiselle luonnollisesti toki hyvinkin merkityksellinen. Mutta yksittäinen kokemus ei vielä kerro jostain ilmiöstä laajemmin. Jokainen koiraomistaja katsoo maailmaa oman koiransa kautta, ja se on inhimillistä. Haaste syntyy silloin, kun yksittäisestä kokemuksesta tehdään yleinen totuus.

Kriittisyyttä  tarvitaan myös kehittämiseen. Mutta rakentava kriittisyys perustuu perehtymiseen, havaintoihin ja haluun ymmärtää ilmiötä kokonaisuutena. Joskus keskustelu jää kuitenkin tasolle, jossa asia mitätöidään ilman kokemusta menetelmästä, ilman aineiston tuntemista tai ymmärrystä siitä, mitä käyttäytymisen arviointi ylipäätään tarkoittaa.

Ehkä tärkein kysymys ei ole, voiko yksittäinen testi kertoa kaiken. Ei tietenkään voi. Tärkeämpi kysymys on: auttaako se ymmärtämään koiraa paremmin kuin ilman sitä, voinko alkaa rakentaa sen avulla omaa kokonaiskuvaa koirastani?

Mielipiteitä vai faktoja?

Meidän työmme perustuu pitkäjänteiseen havainnointiin vuodesta 2012 lähtien. Taustalla on tällä kirjoitushetkellä noin 25 000 koulutusta/testiä yli 300 eri rodun + monirotuisten edustajille, jatkuva kehitystyö yhteistyössä muiden erilaisten koira-alan asiantuntijoiden ja ammattilaisten sekä tutkijoidenkin kanssa ja ennen kaikkea runsas asiakaspalaute todellisista tilanteista. Erityisen arvokasta tietoa on kertynyt koirista, jotka ovat koulutustilanteen jälkeen kohdanneet petotilanteita oikeassa elämässä tai ovat olleet petotyöskentelyssä jo aiemmin ennen koulutustilaisuutta. Määrä on jo niin suuri, että se on ihan tutkijapiireissäkin tunnustettu poikkeuksellisen suurena määränä ja koirien toimintatapa on korreloinut huomattavan hyvin todellisen käyttäytymisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että käyttäytyminen olisi koskaan täysin ennustettavaa, eikä yksikään vastuullinen kouluttaja niin väitä. Olemme monessa yhteydessä koettaneet painottaa: Käyttäytyminen on aina kontekstisidonnaista.

Koira ei toimi irrallisena ominaisuuslistana, vaan se toimii tilanteessa, ympäristössä, tunnetilassa, kokemushistoriassa, fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa sekä sosiaalisessa asetelmassa. Sama koira voi reagoida eri tavoin eri kontekstissa. Tästä syystä yksittäinen testi ei ole lopullinen vastaus, vaan yksi tärkeä ikkuna koiran toimintatapaan. 

Juuri siksi laaja aineisto merkitsee ja se luo asialle faktapohjaa – kyse ei ole siinä kohtaa vain jostain mielipiteistä. Kun havaintoja kertyy tuhansista koirista vuosien ajalta, yksittäisten poikkeusten yli alkaa näkyä toistuvia malleja. Mitä enemmän aineistoa on, sitä paremmin voidaan arvioida, mikä on sattumaa ja mikä systemaattisesti toistuva ilmiö. 

Uskallammeko tarkastella omaa ajatteluamme?

Uskon, että kaikkein vaikein kysymys ei olekaan, onko joku toinen väärässä , vaan uskallammeko itse tarkastella omaa ajatteluamme? Me ihmiset olemme yllättävän alttiita ja halukkaita uskomaan ymmärtävämme enemmän kuin todellisuudessa ymmärrämme. Tätä ilmiötä on tutkittu paljon, ja sitä kutsutaan Dunning–Kruger-ilmiöksi. Se tarkoittaa sitä, että mitä vähemmän tiedämme aiheesta, sitä helpompi meidän voi olla yliarvioida oma ymmärryksemme. Kun tietoa ja kokemusta kertyy lisää, moni huomaa samalla myös sen, miten paljon ilmiössä on kerroksia.

Koiramaailmassa tämä näkyy joskus siten, että vahvat mielipiteet syntyvät hyvin pienellä aineistolla. Yksi tai kaksi omaa koiraa, muutama nähty tilanne tai yksi videopätkä tai kuva tai luettu keskusteluketju voi tuntua riittävältä muodostamaan varman käsityksen siitä, mikä toimii, mikä ei toimi, mikä on  jotain “täysin turhaa”.

Jokainen voi kysyä itseltään: Mihin oma varmuuteni ja tietoni oikeastaan perustuu? Onko se laajaan kokemukseen erilaisista koirista, pitkäaikaiseen seurantaan ja haluun puntaroida myös omia oletuksia? Vai siihen, että etsinkin lähinnä vahvistusta sille, mitä jo valmiiksi uskon – tai toivon ja oletan? Me kaikki olemme alttiita vahvistusharhoille. Jos päätämme jo etukäteen, ettei jokin menetelmä voi toimia, alamme helposti huomata vain ne esimerkit, jotka tukevat tätä ajatusta. Samalla ohitamme huomaamattamme kaiken sen tiedon, joka voisi haastaa omaa käsitystämme. Huolestuttavinta ei ole kriittisyys, se kuuluu kehitykseen. Huolestuttavaa on se, jos vahvoja mielipiteitä ylipäätään mistään aiheesta jaetaan faktana, ilman todellista perehtymistä itse asiaan. Tämä koskee myös meitä koira-alan ammattilaisia ja kouluttajia. On inhimillistä muodostaa näkemyksiä, mutta ammattilaisuuteen kuuluu myös vastuu siitä, että erottaa oman oletuksen todellisesta tiedosta. Tässä kohtaa väistämättä tulee ihan mieleen se Kummeli-sketsien ”kaikkien alojen asiantuntija”.

Pelätäänkö totuutta?

Mitä enemmän pelkäämme totuutta, sen helpompaa ja turvallisempaa on kääriytyä vanhoihin omiin uskomuksiin tai etsiä syytä jostain muualta, vaikkapa tuomareista, toisista kasvattajista, koirien omistajista tai muusta. Jotta voidaan kehittyä, pitää mennä ”laatikon ulkopuolelle” ja ottaa vastuu omasta itsestään. Kehitys alkaa usein epämukavasta paikasta, siitä hetkestä, jossa joutuu kysymään itseltään: ”Entä jos en vielä tiedä kaikkea tästä asiasta? " 
Se ei ole heikkoutta. Se on asiantuntijuuden alku.

Tärkein taito ja asiantuntijuuden osoitus ei ole  se, kuka puhuu kovimmalla varmuudella, vaan kuka uskaltaa kysyä: Mihin tämä väite perustuu? Onko taustalla oma kokemus yhdestä yksilöistä, yhdestä tilanteesta vai peräti tuhansien tilanteiden seuranta? Onko asiaan perehdytty aidosti vai toistetaanko vain kuultua tai omia uskomuksia? Mitä aineisto sanoo? Entä löytyykö myös tietoa, joka haastaa oman näkemyksen?

Kriittinen ajattelu ei tarkoita kaiken epäilemistä. Se ei tarkoita dissaamista ja parjaamista eikä etenkään väärän tiedon levittämistä, mikä tänä päivänä on yllättävän helppoa. Kriittinen ajattelu ei tarkoita kyynisyyttä, epäluuloisuutta tai kaiken vastustamista. Se tarkoittaa kykyä arvioida väitteitä, tietoa ja omia ajatuksia mahdollisimman rehellisesti ja myös haastaa ajattelijaa itseään. Paras suoja väärää tietoa vastaan on utelias mieli, joka uskaltaa tarkistaa ennen kuin päättää. Aidosti kriittinen ihminen ei kysy ja kommentoi vain :”Voiko tämä olla totta”, vaan myös: “Voinko minä olla väärässä?”  Kriittinen ajattelu on pohdiskelevaa ja vastavuoroista, se on ihan kaikkea muuta kuin nykyinen somekulttuuri tuntuu olevan. 

Käyttäytyminen on kontekstisidonnaista

Me olemme kaikenlaisia koiria ja monenlaisia mahdollisuuksia varten. Olemme kaikkia sellaisia ihmisiä varten, jotka ovat halukkaita kehittymään ja oppimaan. Mekin opimme koko ajan, oppia on tullut tältä saralta jo vuodesta 2012. Me myös kehitämme itseämme ja palveluitamme koko ajan. Taarjoamme tähän kontekstiin liittyen koirien koulutuspalveluita. Esimerkiksi emme ole kisakoirapuolelle suuntautuneita ja ohjaamme asiakkaita kisaongelmissa sellaisten kouluttajien huomaan, jotka ovat juuri näihin asioihin perehtyneitä. Meillä, kuten kenelläkään, ei ole kristallipalloa, ei taikaviittaa eikä taikasauvaa eikä hopealuoteja. Kaikkia koiria ei ole mahdollista auttaa kouluttamalla ja tämä on realiteetti.  

Petotestien® tarkoitus on auttaa omistajaa turvallisella, hallitulla ja säädellyllä tavalla ymmärtämään omaa koiraansa yhä paremmin ja syvemmin. Meillä on arjesta täysin erillään oleva uusi tilanne, joka kertoo koirista ja niiden valinnoista paljon -  jos haluaa nähdä avoimin mielin asioita. Samalla voidaan koiria kouluttaa petokohtaamistilanteiden varalle tai varsinaiseen petotyöskentelyyn.  Tarkoitus on opettaa ihmisiä ymmärtämään myös tärkeä seikka: Käyttäytyminen on kontekstisidonnaista. Se, että koira osaa istua jääkaapin edessä ei tarkoita vahvaa osaamista istu-vihjeestä missä tahansa paikassa ja häiriön alla. Jos koira ärjyy aidan takana kaukana kulkevalle sudelle tai muulle, ei tarkoita sitä että koira kykenee samaan siinä silmästä silmään pedon kanssa. Tästä on kirjoitettu sivuillamme toinen artikkeli jo, joka kannattaa lukaista TÄSTÄ. 

Me haluamme rohkaista ihmisiä haastamaan omaa ajattelua ilman että se tuntuu millään tasolla uhkaavalta tai tuomitsevalta. Haluamme, että se muutosprosessi tuntuisi vapauttavalta ja avaisi ihmistä ymmärtämään sitä omaa koiraansa aidosti paremmin. On monia erilaisia tapoja kouluttaa koiria, testata niiden erilaisia ominaisuuksia pennusta alkaen. Meidän konseptimme tarjoaa yhden näkökulman koiran mielenmaailman tarkasteluun ja koirien kouluttamiseen. Tänä päivänä monikaan ei uskalla jakaa asioita laajemmin. Tämä ominaisuuksien havainnointi kun muuttuu somessa pelkäksi  rumaksi virheiden etsimiseksi hyvin äkkiä. Ehkä meidän kaikkien pitäisi välillä kysyä itseltämme vaikea kysymys:  Yritänkö minä auttaa koiraa vai vain voittaa jonkin keskustelun?  Etsinkö aidosti ymmärrystä, vai etsinkö virheitä?

Koirat eivät elä ideologioissa

Koirat eivät elä ideologioissa. Ne elävät todellisuudessa.
Ne elävät suhteessa ja suhteesta. Koirat oppivat meiltä ja meistä, halusimmepa sitä tai emme. 

Me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja tavoitteetkin ovat erilaisia. Toiset meistä ovat luontaisesti lahjakkaampia kouluttamaan eläimiä, lukemaan niiden elekieltä ja opettamaan koirille ja muille eläimille vaikka mitä. Koiratkin ovat erilaisia. Tutkimuksin on osoitettu, että eri koiratyypeillä on erilaisia ominaisuuksia ja siten joidenkin kouluttaminen on tietyiltä osin hieman helpompaa. Mitä enemmän tunnet koiraasi, sen paremmin ymmärrät sitä ja sen paremmin pystyt huomioimaan koiraasi ja tarjoamaan sille tärkeitä asioita tai poistamaan koiran arjesta sellaisia tekijöitä, jotka kuormittavat liikaa. 

Emme voi hankkia koiraa samalla tavalla kuin voimme tilata ravintolassa á la carte annoksen. Koiramaailmassa tämä touhu menee enemmän sellaisella ”halpissuklaarasia”-meiningillä, että voi olla että tulee hyvä, voi olla että tulee ihan ok ja sitten ihan jotain muuta. Aivan kuten suklaarasian kohdalla, saat toki jonkinlaista suklaata, mutta et välttämättä tiedä millaisen specialpalan saat. Takakannen kuvaus ei kerro vielä mitään, se on vasta oletusarvo, kuten rotumääritelmäkin. Jokaisen kokemuksellisuus on myös huomioitava.  Kokenut kasvattaja tunnistaa pentulaatikosta jo tiettyjä ominaisuuksia, tuntee pentujen taustat ja osaa valita uudet kodit siten, että pentujen omistajat pärjäävät uusien laumanjäsentensä kanssa. Silti tulee aina välillä kommelluksia ja haasteita. Aina ei ole kovin kokenutta kasvattajaa tukena ja paljon on myös monirotuisia koiria, joissa voi olla hyvinkin erilaisia rotuja ja siten erilaisia käyttäytymistarpeita sisällytettynä yhteen pieneenkin karvakaveriin.  Koiran kanssa tassuliitto kestää pitkään, toivottavasti ainakin sen 10v. Jos tämä aika on yhtä hammasten kiristelyä, ei kenelläkään ole hyvä olla. .

Ymmärrätkö koiraasi - saako se olla koira?

Mitä tulee niihin ongelmiin ja niiden peittelyyn, se on ikävä kyllä koitunut monen koiran kohtaloksi, jos asioihin ei ole päästy puuttumaan ajoissa. Valtavan monesti suuri ongelma on siinä, että koira ei saa olla koira. Siis sellainen koira kuin se on. Usein ei ole ymmärretty koiraa. Koiralle on luotu myöa odotusarvoja ja ihminen päättää ja säätelee koiran elämää, harrastuksetkin omistajan toiveiden mukaan. Taustalla vielä suuria odotusarvoja, jos entinen koira samaa rotua on ollut ehkä ”kuin ihmisen mieli”, mutta seuraava onkin ***** seuraava? On luonnollista, että ihminen kokee silloin pettymyksen tunteita. Koirat täyttävät meidän elämästämme niin suuren osan, ne vievät sydämemme ja sielumme, joten on todella ymmärrettävää, että kun sielujen sympatiat eivät kohtaakaan, siinä tarvittaisiin siinä kohtaa apuja. 

Se koiran parempi tunteminen, ihan perinjuurin, olisi todella tärkeää. Tärkeää olisi myös sekä koiran että ohjaajan tukeminen. Itse entisenä sairaanhoitajana ajattelen vahvasti myös omistajia, heidän tunnetilojaan ja toimintaansa, koska niillä on suuri merkitys koiraan. Usein kaikesta syntyy sellainen lumipalloefekti, joka tulisi mahdollisimman varhain katkaista. Mukavassakin tassuliitossa se parempi tunteminen avaa suhdetta syvemmäksi ja antoisammaksi, mutta erityisesti haasteellisissa tapauksissa se perin juurin tunteminen on erityisen tärkeää.  

Koira oppii meistä ja meiltä

Meillä on jokaisella omanlainen historia koirien kanssa. Monelle ihmiselle, ensikoiran hankkijalle etenkin, tulee yllätyksenä jopa se, että koirat eivät osaa meidän ihmisten kieltä.   Sana ”istu” tai ”tänne” ei koiralle merkitse mitään, ennen kuin sille sanalle on tullut merkitys. Se voi olla oikeasti eri asia, mitä ihminen kuvittelee opettaneensa. Joillekin omistajille voi olla todella harmillista, että koira haistelee mielellään ulkona paljon ja kuluttaa aikaansa ympäristön tutkimiseen ja tarkkailuun, eikä keskitykään ihmisen rinnalla kulkemiseen ja ihmisen kanssa olemiseen niissä hetkissä. Odotukset koiralta voivat olla suuria ja jopa mahdottomia, koiranomistajuudesta ja sen vaativuudesta on ajateltu ehkä eri tavalla. Ei ole osattu aina varautua kaikkeen. Syntyy erilaisia ristiriitoja, joissa koira kyllä aina jotenkin opportunistina pärjäilee. Kuten sanottua, se koira oppii meistä ja meiltä, haluttiin tai ei. Koira oppii jonkin asian seurauksista, ovatko ne koiralle mieluisia ja kannattavia vai vähemmän kannattavia tai epämieluisia. Koira määrittelee myös, toimiiko jokin meidän kuvittelemamme palkki käyttäytymisen vahvisteena vai ei. Sen jonkin sanan merkitys voi  olla koiran kokemusmaailmassa aivan toinen kuin ihmisellä. ”Tänne” voi tarkoittaa koiralle erittäin epämiellyttävää kokemusta, kiinnilaittoa ja siinä kohtaa koira ottaakin ritolat. Ihminen suuttuu, tunteet kuohuvat ja koira vielä vähemmän tulee luokse. Kuriton ja tyhmä koira?  

Nämä asiat ovat monelle perusjuttuja, mutta eivät kaikille. Ei kaikkien oikeasti tarvitse edes olla mitään pro-tason koirankouluttajia. Hyvää koiranelämää voi tarjota koirilleen osaamatta yhtään hienoa termiä ja omistamatta yhtään klikkeriä tai tietämättä mitä tarkoittaa R+ tai positiivinen vahvistaminen. Toki oppimisen lainalaisuuksien ymmärtäminen helpottaa paljon, mutta kaikenlaisessa kouluttamisessa tulee silti myös haasteita, esimerkiksi oikean ajoituksen ja muun toiminnan suhteen. Seurakoiratyyppisiksi koiriksi on valikoitunut aikojen saatossa sellaisia koiria, joilla ei ole ollut niin voimakkaita luonneominaisuuksia, että niistä synnynnäisistä ominaisuuksista olisi tullut kovasti paljon murheita, vaikka koiria ei olisi varsinaisesti koulutettu. Osasta koiria on haluttu tietynlaisia kodin pikku apureita, vaikkapa hälytyskelloja ja tätä ominaisuutta on arvostettu ennen, mutta vaikkapa kerrostalossa se voi tuottaa sitten ongelmia.

Koira oppii siinä  arjessa meidän kanssa eläessään, vaikka emme tietoisesti kouluta. Koira voi olla oppimatta myös, vaikka yrittäisimme tietoisesti kouluttaa. Koira oppii vaikka sen, milloin isäntä on lähdössä lenkille ja milloin hakemassa voileipää jääkaapista ja milloin taas menossa vessaan. Koira tietää keneltä saa pummattua herkkuja, keneltä ei kannata. Koira alkaa ”lukea ajatuksia”, se havainnoi pieniä ennakoivia vihjeitä ja arki sujuu usein varsin mutkattomasti. Jos koiralla ei ole suuremmin mitään isompia käyttäytymistarpeita, joista seurauksena olisi hankalia tilanteita, sellaisen koiran kanssa pärjää kuka tahansa. Koira oppii arjen rutiineista ja haluaa olla ihmisen kanssa yhteistyössä. Siitä tulee se ”Kuin ihmisen mieli”. Koira voi elää varsin mainiota koiranelämää ja päästä toteuttamaan riittävällä tavalla sille tärkeitä asioita ikäänkuin arjen lomassa. 

Sitten onkin oma lukunsa sellaiset toisenlaiset koirat. Ne, jotka ovat usein hyvinkin itsenäisiä ja joilla on suuret käyttäytymistarpeet ja voimakas luonne. Näiden koirien kanssa tulee niitä haasteita sitten helpommin ja se yhteentörmäys realiteettien kanssa voi olla raju. Näiden omistajat hakevat apua usein vasta kun on niin sanotusti ”hätä kädessä” ja valitettavasti tulevat tuomituiksi myös meidän kouluttajienkin taholta.  Asiat voi sanoittaa niin monin eri tavoin. Totuuden nimissä sanottakoon kuitenkin, että vasta kun koira nähdään rehellisesti, voidaan tehdä parempia päätöksiä  ja valintoja. Myös ihmisen toimintaa, vallitsevia tunnetiloja ja ympäristöolosuhteita sekä koiran yleistä fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa tulisi tarkastella samalla. Kokonaisuus muodostuu erilaisista tekijöistä ja siksi meilläkin on palvelutarjontaa laajennettu, jotta voidaan Petotestejä® hyödyntää yhä paremmin erilaisten koirien ongelmien ratkaisun apuna eli käyttäytymisneuvontaa ja koulutuspalveluita on tarjolla ja teemme yhteistyötä myös useiden muiden koirankouluttajien ja koira-alan ammattilaisten kanssa.  

Koiramaailma ei tarvitse vähemmän keskustelua.
Se tarvitsee parempaa keskustelua.
Rehellistä, joskus kriittistäkin, mutta samalla uteliasta, rakentavaa ja kokonaisuutta katsovaa.

Kun opimme katsomaan koiraa kokonaisuutena, tekemään havaintoja erilaisissa tilanneyhteyksissä ja ymmärtämään sitä yhä paremmin, saatamme samalla oppia katsomaan myös toisiamme hieman armollisemmin.

Terveisin Petotestitiimi


Lisätietoja löytyy
www.petotestit.com

TUNTEIDEN MAAILMASTA

Miltähän tuntuisi olla koira? Lapsena olisin halunnut olla koira, sellainen ”rotukoira”. Koirana elämä olisi paljolti erilaisten hajujen maailmassa. Kummallisten kaksijalkaisten tyyppien ympäröimänä. Ei ymmärtäisi näiden nahkaisten tyyppien kieltä tai  tarkoitusperiä, mutta oppisi kai ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella mitä he odottavat ja tulisi ehkä jollain asteella siitä toiminnasta hyötymään – tai sitten ei? 

Kaikenlaisia ajatuksia sitä syntyy, kun istuu  piinapenkissä – tarkemmin sanottuna  hammaslääkärin tuolissa. Kärsin hammaslääkäripelosta, joka perustuu ikäviin kokemuksiini.  Yritän pysyä siinä rentona ja rauhallisena ja ajatella muita juttuja. Yhtäkkiä sieraimiini tulvahtaa selvä piparkakun haju ja ajatukset lähtevät väistämättä vähän mukavampiin asioihin, kuten jouluun. Mietin sitäkin, miten koirat elävät vahvasti hajujen maailmassa - miltä se mahtaisi tuntua? Tunnelma rentoutuu... hetkeksi. Hyvin äkkiä tuo mukava assosiaatio joulusta unohtuu ja palaan takaisin siihen ”piinapenkkiin”. Mutta siinä tuli kuitenkin ajatelma siitä, miten paljon erilaiset tekijät vaikuttavat kokemuksiin ja myös tunnetiloihin. Osataanko me ottaa huomioon koirien erilaisia tunteita?  Miten paljon tunnetilat vaikuttavat meidän ihmisten toimintaankin – entä koirien? (Se piparkakun haju kuulemma tuli paikka-aineesta, jossa oli neilikkaöljyä) 

Olen kärsinyt myös aika hirveästä hämähäkkifobiasta, jossa omatoiminen siedätyshoito on toiminut sen verran hyvin osaltani, että minulla on nyt vessassa kaksi ”työhämähäkkiä”. Seurailen niiden toimintaa ja katson kun niiden saaliskasa kasvaa. Olen kieltänyt puolisoakin tuhoamasta niiden saavutuksia. En saanut onneksi siirrettyä tätä typerää fobiaani pojalleni, joka tiesi hihkaista aina tietyllä tavalla kiljaistessani että :”Missä se hämähäkki nyt on, tullaanko hakeen pois...” Hänestä hämähäkit ovat olleet mielenkiintoisia. Eikä niitä ole tapettu koskaan ja yritin kertoa että minun reaktioni ei perustu oikeaan pelkoon vaan se on ”äidin hupsu reaktio”. Poikani kasvoi jo aikuiseksi. Hän pelasti minut ja hämähäkit kuitenkin näissä hetkissä monet kerrat-  ehkä niillä ”hämiksillä” oli kiva myös hiukan leikkisästi pelotella äitiä joissain tilanteissa ja olla tilanteen sankari. Mutta tiedän ihan omakohtaisesti, miten suuri merkitys erilaisilla tunteilla on toimintaan ja asioihin suhtautumiseen.  

Koirilla on monipuolinen tunne-elämä

Tunteita on usein vaikea kuvailla sanoin toiselle ihmisellekään. Samoin on vaikea toisinaan tulkita toisten ihmisten, saati eläinten tunteita vaikka koettaisi miten tarkoin seurata eleitä. Siinä väistämättä tulee yleensä tulkintaa, joka voi vaihdella tulkitsijasta riippuen.  Tunteet voisi määritellä jonkinlaiseksi tuntemuksen, esimerkiksi mielihyvän tai mielipahan, sävyttämäksi elämykseksi, jonka tarkoitus on lisätä yksilön toimintamahdollisuuksia ja ne ohjaavat toimintaa. Koirien tunnemaailmasta tiedetään jo paljon. Löytyy paljon hyvää kirjallisuutta suomeksikin (mm. Katriina Tiiralta). Erilaiset tutkimukset tarkastelevat asioita hieman erilaisista näkökulmista ja on erilaisia teorioita, mutta kiistatta on osoitettu että eläimillä ja siis myös koirilla on tunteita.  Perustunteita ovat mm. ilo, suru, pelko, aggressio, leikkisyys ja seksuaalinen halu. Eläimillä on myös erilaisia fysiologisia tarpeita,jotka aiheuttavat tuntemuksia, kuten nälkää, janoa, kylmää tai kuumaa tai kipua ja näiden seurauksena syntyy sitten erilaisia tunnetiloja. 

Koirien tunne-elämä on varsin monipuolinen ja se on läsnä kaikessa toiminnassamme. Samalla kun koetamme vahvistaa vaikka innokasta ja hyvää luoksetuloa, samalla vahvistuu aina myös se vallalla oleva tunnetila. ”Saat mitä vahvistat” ja samalla vahvistetaan myös tunnetilaa. Aina tunteet eivät ole kuitenkaan hallittavissa, vaikka pyrkisimme siihen. Aivot vastaavat  tunnekokemuksista, jotka ovat aina subjektiivisia. Aivot käytännössä ennustavat koko ajan ja reaktio riippuu myös aiemmista kokemuksista.  Siinä missä joku toinen yksilö kokee pelkoa tai mielihyvää, joku toinen kokee aivan toisella tavalla. 

Tunnetilojen huomioimisen tärkeys – hyvinvointi edellä

Vaikka monesti koirien tunnetiloihin ja viretiloihin keskitytään enemmänkin erilaisten harrastusten ja työtehtävien myötä ja puhutaan paljon motivaatiosta, niin aivan kaikkien koirien kohdalla kannattaa vähän käyttää aikaa pohtiakseen, miten nämä asiat peilautuvat siihen omaan elämään omien koirien kanssa. Mielestäni tunteiden huomioiminen on erittäin tärkeä osa kun tarkastellaan  koirien perushyvinvointitekijöitä! Tunteet voivat kuormittaa koiraa valtavan paljon. Esimerkiksi jatkuvasti todella virittyneessä tilassa toimivan koiran elimistössä on paljon enemmän stressihormoneja kuin verrokkiryhmien, joissa koirat eivät ole olleet niin voimakkaasti kiihtyneitä. Samoin jatkuvaa ahdistusta ja pelkoa tai surua kokevat koirat ovat stressaantuneempia.

Koulutusprosessien tai työtehtävien aikana syntyy usein kiihtymystä, joka vaikuttaa positiivisella tavalla siinä tietyssä tilanteessa. Ajatellaan vaikka hirvikoiraa hirvestämässä tai vinttikoiraa saaliin perässä tai laumanvartijakoiraa puolustamassa reviiriään - kyllä siellä väistämättä tulee luontaisestikin kiihtymystä ilman mitään koulutustilanteitakin, mutta silloin kun kiihtyneisyys pysyy siinä tietyssä tilanteessa ja koira pääsee kiihtymystilasta palautumaan, tästä ei synny ongelmaa. Tarpeeton kiihtymys  on kuitenkin sellainen huomioitava asia, koska sen myötä myös erilaiset ei-toivotut aggressiokäyttäytymiset laukeavat paljon helpommin. Kiihtymys tuottaa elimistöön stressihormoneja ja mitä enemmän stressiä jostain syntyy, sen enemmän asia tulee huomioida myös palautumisen ja levon määrässä. 

Turvallisuuden tunne  on tärkeää ja se vaikuttaa itsevarmuuteen

Yksi tärkeistä peruspilareista on turvallisuuden tunne. Se on fysiologisten perustarpeiden kanssa oikeastaan hyvinkin samalla viivalla. On niin sanotusti ”tuhat tapaa tuhota reipaskin pentu” ja lisätä turvattomuuden tunnetta ja luoda koiralle epävarmuutta. Näitä valitettavia keinoja voidaan tunnistaa arkipäivässäkin: Esim. Kivun tai pelon kautta kouluttaminen, jatkuva epäjohdonmukaisuus, sosiaalisen tuen puute tai jatkuva mikromanageeraus ja tiukka kontrollointi,  omistajan ailahteleva mieliala, toistuva epävarmuus tärkeistä resursseista, jatkuva kieltojen tulva ja negatiivinen palaute, ylisuojelu, liian vähäinen ”ympäristöoppi” / sosiaalistaminen, jatkuvasti liian vaikeisiin tilanteisiin vieminen ilman onnistumisia ja jatkuva turhauma ja epäonnistumisen tunne. 

Kaikki nämä vaikuttavat negatiivisesti myös koiran itsevarmuuden tunteeseen, koska ne vievät myös koiralta hallinnan ja ennustettavuuden kokemuksen.  Itsevarmuus kun rakentuu siitä, että koira saa kokea oman toimintansa ja valintojensa seurauksena, omasta näkökulmastaan katsoen menestystä ja niitä onnistumisen kokemuksia ja koira saa kohdata sopivia haasteita ja voi kokea olonsa turvalliseksi ja luottaa siihen että se pärjää, osaa ja kykenee ja sen  tarpeet ja tunteet huomioidaan. Jos näitä tärkeitä elementtejä alkaa puuttua oleellisesti, koira alkaa joko alistua liikaa (siitä tulee arempi, vetäytyvämpi, hiljaisempi) tai ylikompensoida (jolloin siitä tulee hyvin ärsykeherkkä, aggressiivinen, reaktiivinen ja helposti ”räjähtävä”). 

Tunnetilat koulutuksessa

Eläinten kouluttamisesta ja oppimisesta tiedetään jo paljon ja nykyisin korostetaan positiivisen vahvistamisen tehokkuutta ja eettisyyttä. Pakotteet ja rangaistusmenetelmät on todettu riskialttiiksi, koska ne lisäävät stressiä ja epävarmuutta. Turvallisuuden tunne ja ennustettavuus ovat keskeisiä oppimisen onnistumisessa. Tutkimus tukee sitä, että koira oppii nopeammin ja pysyvämmin, kun sillä on myönteisiä tunnetiloja harjoitellessa. Tiedetään, että vaikka stressi on myös tärkeä voimavara  lyhytkestoisena (eustressi) niin  pitkäkestoinen ja voimakas stressi (distressi) heikentää oppimista ja vaikuttaa monella tavalla negatiivisesti, myös fyysiseen terveyteen. Tutkimuksin on osoitettu selvästi, että eläinten tunteet ovat todellisia ja erilaisin tavoin myös mitattavia, ja että tunnetilalla on ratkaiseva merkitys koulutuksen onnistumisessa. 

Esimerkkejä eläinten tunteiden mittaamisesta

1. Fysiologiset mittarit

- Kortisolitaso (verestä, syljestä tai karvasta): kohonnut kortisoli liittyy usein stressiin.

- Sydämen syke ja sykevälivaihtelu: kertoo autonomisen hermoston toiminnasta. 

- Verenpaine ja hengitystiheys: nousevat jännityksessä ja pelossa.

- Aivojen kuvantaminen (fMRI, EEG): voidaan nähdä, mitkä aivoalueet aktivoituvat eri tilanteissa (esim. palkkio-odotus, pelko).

2. Hormonaaliset ja biokemialliset mittarit

- Oksitosiini: liittyy kiintymykseen ja positiivisiin sosiaalisiin tunteisiin. Koirilla oksitosiinipitoisuus nousee esimerkiksi katsekontaktissa omistajan kanssa.

- Dopamiini: palkitsemisjärjestelmässä, liittyy motivaatioon ja odotukseen.

- Serotoniini: matalat tasot liittyvät usein impulsiivisuuteen ja ärtyvyyteen.

3. Käyttäytymisen havainnointi

- Kehonkieli: korvien, hännän, asentojen ja ilmeiden muutokset.

- Äänet: vinkuminen, murina, haukkumisen sävy kertovat tunnetilasta.

- Toimintavalinnat: hakeutuuko koira kontaktiin vai vetäytyykö?

- Uteliaisuus vs. vältteleminen: lähteekö tutkimaan uutta asiaa vai jääkö passiiviseksi?

4. Kognitiiviset testit

- “Cognitive bias” -testit: koiralle opetetaan, että yksi ärsyke merkitsee palkkiota ja toinen ei. Kun esitetään “epäselvä” ärsyke, reaktio kertoo koiran mielialasta. Optimistinen koira odottaa palkkiota, pessimistinen ei.

- Oppimisen ja muistamisen nopeus: stressaantunut tai ahdistunut eläin oppii hitaammin ja tekee enemmän virheitä.

5. Vapaaehtoisuuden mittaaminen

Annetaan eläimelle mahdollisuus valita, haluaako se osallistua harjoitukseen tai lähestyä ihmistä. Jos se tulee oma-aloitteisesti, voidaan tulkita, että kokemus on ollut todennäköisesti positiivinen.

Tunteet voidaan jaotella lyhyt- ja pitkäkestoisiin

1. Lyhytkestoiset tunnetilat, jotka ovat kestoltaan sekunneista minuutteihin, korkeintaan tunteihin ovat usein voimakkaita ja intensiivisiä tai reaktiivisia ja ne syntyvät jostain välittömästä ärsykkeestä (esim. ääni, esine). Nämä nostavat sykettä ja tuottavat adrenaliinipiikin elimistössä. Lyhytkestoiset tunnetilat ratkaisevat koiran välittömän reagoinnin ympäristöön tai tilanteeseen. 

2. Pitkäkestoiset tunnetilat  ovat kestoltaan yleensä tunneista päiviin, jopa viikkoihin tai kuukausiin. Tunnetilat ovat yleensä vähemmän intensiivisiä, mutta ne ovat jatkuvia. Ne ikäänkuin pohjustavat taustalla valmiutta reagoida uusiin ärsykkeisiin ja ne syntyvät jatkuvista, toistuvista ja pitkäkestoisista kokemuksista. Ne näkyvät yleisenä vireystilana arjessa, ja pitkäkestoiset tunnetilat muokkaavat esimerkiksi motivoivia tekijöitä, oppimiskykyä, itsevarmuutta ja vaikuttavat koiran reagointitapoihin. 

Jokaisen elämään mahtuu ”kiivirahkoja”

Jo edesmennyt eräs ratsastusvalmentajani viljeli paljon ajatusta: ”Miten saada eläin haluamaan sitä mitä minä haluan?” Ei ole helppoa. Sitä voi kysyä aina, haluaako koira (tai hevonen) tehdä jotain harjoitusta, kokeeko se sen mielekkääksi? Onko eettistä edes yrittää pyytää sellaista? Missä menee ylipäätään eettisyyden raja siinä, mikä on eläimelle reilua ja mitkä asiat tuottavat sen elämään lisää hyvinvointia eivätkä päinvastoin heikennä sitä? Onko jokin harrastus meitä varten vai koiraamme varten? Onko koiran ominaisuudet ylipäätään soveltuvat johonkin lajiin vai onko harrastaminen neliön palikan sovittamista pyöreään reikään? Olemmeko asettaneet riman sopivalle korkeudelle vai vaadimmeko toistuvasti aivan liikaa? Näihin ei ole suoria vastauksia, nämä ovat avoimia kysymyksiä, joita meidän kaikkien tulisi pohtia aina eläintemme kohdalla. Meillä ihmisillä on vastuu näistä asioista. 

Kun puhutaan ihmisen vastuusta, niin miten sitä vastuuta osaa kantaa? Tuntuu, että koiran omistamisesta on tehty jo niin vaikea taiteenlaji, ettei kukaan siitä selviä.  En halua suinkaan, että kukaan alkaa syyllistää itseään.  Aina kun tehdään, voidaan tehdä myös virheitä. Koirien elekielen tulkinta ja niiden tulkintojen perusteella tehdyt valinnat voivat mennä joskus pieleen.  Tulee mieleen ihan eräiden  kahden hauskan tv-kokkisedän kiivirahka. Siinä he ”hällävärkillä” sekoittelivat aineksia ja kehuivat että hyvä tuli. Jossain myöhemmässä tilanteessa sitten totesivat, että :”Älkää kokeilko, se oli huono resepti”. Jokaisen elämään mahtuu näitä ”kiivirahkoja”. Niitä huonoja reseptejä,  sellaisia jotka eivät välttämättä toimi vaikka ainekset itsessään olisivat ok. Tärkeintä on ottaa opiksi, eikä jatkaa sitä karmean kiivirahkan väsäämistä. 

Pentu on kuin kirjoittamaton kirja – ensimmäinen vuosi on tärkeää aikaa

Nykyään on paljon tietoa ja koirakoulujakin on jokaisessa niemessä ja notkossa.  Ajatellaan nyt vaikka tavallista koiranomistajaa, jolle suositellaan pentukurssille menoa, jotta pennulle saisi opetettua tärkeitä taitoja. Ideana varsin loistava, mutta mitäpä jos kurssilla ei olekaan huomioitu aivan kaikkea kovin huolellisesti? Hyvin suunniteltu ja toteutettu pentukurssi on koiranpennun tulevaisuutta ajatellen usein parasta mitä ajatella saattaa, mutta vastaavasti toisenlainen kurssi tuottaa sitten aivan päinvastaisen lopputuloksen. Pentu kun on todella altis, se on kirjoittamaton kirja ja se imee sienen lailla kaikenlaisia asioita. Olen omien kasvattien perheille painottanut, että ensimmäinen vuosi on tärkein ja ensimmäinen puoli vuotta erittäin tärkeä. Sinä aikana rakennetaan koira koko sen loppu elämäksi ja vaikka meillä onkin laumanvartijakoiria, on hyvin tärkeää myös huolehtia näistä perusasioista niidenkin kanssa ja olla tarkkana syntyvien ei-toivottujen tunne-ehdollistumien kanssa. 

Erilaisiin asioihin, ympäristön tuottamiin ärsykkeisiin, hajuihin, valoihin, pintoihin, ihmisiin, toisiin koiriin ja eläimiin jne on hyvä totuttaa koiraa. Puhutaan niin sanotusta habituaatiosta, tottumisesta. Sosiaalistaminen monesti ymmärretään vähän yksioikoisesti sellaisena tapahtumana, jossa pentua viedään joka paikkaan summan mutikassa ja sen nenän täytyy käydä ihan kaikkialla, suorastaan väsymiseen asti. Todellisuudessa sosiaalistaminen tarkoittaa sitä, että pentu oppii, ettei ympäristön tapahtumat aiheuta sille voimakkaita tunnetiloja, vaan koira voi suhtautua elämässä vastaan tuleviin tapahtumiin ja tilanteisiin mahdollisimman neutraalisti. Tähän tottumiseen toki menee aikaa yksilöllisesti ja se tapahtuu harkiten siedättämällä ja totuttamalla, ei suinkaan shokkihoidolla ja pakottamalla. Pentujen kohdalla nämä tunnetilat  korostuvat, kun sitä elämänkokemusta tosiaan ei ole vielä kovin paljon. Millaista maailmankuvaa me haluamme luoda koirille? 

Samat jutut pätevät yleisesti sosiaalisesti kokemattomiin koiriin, mutta näillä vanhemmilla koirilla haasteena on lisäksi tietynlaisen ”sosiaalistumisen aikaikkunan” sulkeutuminen ja mahdolliset aiemmat ikävät kokemukset, joista on tullut tunne-ehdollistumia. Näillä erilaisilla pentukursseilla ja vastaavilla tulisi ensisijaisesti pyrkiä rakentamaan yhteistä  ”onnistumiskuplaa ja turvakuplaa” koiran kanssa  sekä hankkia pieniä onnistumisen kokemuksia ennen mitään suurempia haasteita. Vaikka maksavat asiakkaat ovat toki kouluttajien hengenpitimiksi tärkeitä, kaikkien kouluttajien tulisi ymmärtää, että aivan kaikenlaiset koirat eivät syystä tai toisesta pysty suoriutumaan (varsinkaan isossa) ryhmässä ja tällöin yhdestä pelokkaastä ärjylistä kärsii koko porukka sen lisäksi, että se ärjyli itse joutuu stressaamaan aivan kohtuuttomasti itsekin. On siis hyväksyttävä, että ryhmäkoulutuksiin ei voi kaikki koirat automaattisesti osallistua ja jos tällainen tilanne havaitaan, tulisi siirtyä yksilöohjaukseen ainakin joksikin aikaa.

Millainen maailmankuva halutaan luoda koiralle?

 Ydinkysymys tässä on nimenomaan se, millainen maailmankuva halutaan koiralle luoda ja ollaanko koiralle reiluja ja miten sen tunnetilat huomioidaan? Tuleeko koirasta perusoptimisti, joka selvittää erilaisia haasteita reippaasti ja valoisalla asenteella vai peruspessimisti, jonka maailma on paljon mustempi paikka eikä koira halua edes yrittää selvittää tilanteita tai alkaa kerätä kaikista haasteista valtavaa stressikuormaa? Toki perimä vaikuttaa osaltaan tässäkin, mutta kasvattajalla pikkupentuaikana ja uudella perheellä on erittäin suuri merkitys. Niihin kaikenlaisiin ärjyleihin ja häiriöihin toki on hyvä tottua varhaisessa vaiheessa, mutta kaikki totuttaminen häiriöihin täytyy tapahtua siten, että koira kokee tilanteessa hallinnantunnetta ja turvallisuutta, jotta itsevarmuus kasvaa oikealla tavalla. On kohtuutonta vaatia, että pieni pentu voisi rakentaa luottamuksellista ja hyvää sekä vielä sitä toivottua, maksimaalisen motivoivaa treenikuplaa omistajansa kanssa yhdessä, jos samaan aikaan jotkut liian voimakkaat ärsykkeet uhkaavat pennun vielä kovin pientä ja herkkää mielen maailmaa. "Kyllä sen on vaan totuttava", saatetaan todeta yksioikoisesti. Ja kyllä, tottuuhan ne koirat toki monenlaiseen, mutta millaista tottumista saadaan aikaan ja millaisessa tunnetilassa? Miten se vaikuttaa mahdollisesti jatkossa? Kuinka paljon näihin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota? Miten se tapahtuu?  

Täydellistä kouluttajaa ei ole, eikä täydellistä mitään. Jotta ongelmiin voidaan vaikuttaa, on hyvä kuitenkin tiedostaa ongelmakohdat. Kaikille voi sattua se ”kiivirahkapäivä”. Tavallisia ongelmia erilaisilla koirakursseilla ovat esim. Liiallinen häiriökuorma, jota joku yksilö ei ole valmis käsittelemään. Tästä voi syntyä joillekin  negatiivisia pitkäkestoisia tunnekokemuksia ja jopa pelkoja. Koirat ovat erilaisia ja osa pärjää luonnostaan paremmin erilaisissa tilanteissa. Pikkupennun kanssa ei ole vielä ehkä ehtinyt muodostua sitä omaa ”treeni- tai turvallisuuskuplaa”, joka on vaikea muodostaan heti siellä uudessa ja oudossa ympäristössä., siellä koira ei saa saa ihmisestä myöskään vielä riittävää sosiaalista tukea -  etenkin jos ympäristö on liian arvaamaton. Myös liian vaativien tehtävien tai liian monien toistojen tuottama turhauma saattaa vaikuttaa jatkoon ja motivaatioon tehdä harjoituksia. 

Muista: ”Saat mitä vahvistat” – äläkä unohda tunnetilaa!

Tiedätkö mistä palkkiosta koirasi pitää eniten vai käytätkö sitä mikä itsellesi on helpoin?  Päteekö mieluisin palkkio  joka tilanteessa vai vaihteleeko asia, oletko kokeillut? Onko käytössäsi jokin palkkamerkki? Jos on, onko käytössäsi useampia palkkiovaihtoehtoja ja onko lelu- ja ruokapalkalle oma palkkamerkki vai käytätkö samaa merkkiä kaikissa? 

Paljon puhutaan positiivisesta vahvistamisesta ja sen eduista, mutta kolikolla on myös nurja puolensa. Tarkoitus kun ei pyhitä keinoja  -me voimme oikeasti tuottaa myös positiivisen vahvistamisen hengessä stressiä koiralle. Me siis voimme heikentää koiran hyvinvointia vaikka aikomuksemme on tuottaa mielihyvää ja lisätä hyvinvointia positiivisen vahvistamisen ideologiaa noudattaen. Esimerkiksi:  Koira odottaa saavansa lelupalkan, mutta se saakin ruokapalkan? Mitä koira tällöin kokee? Koira kokee epävarmuutta ja turhaumaa sekä pettymystä. Pidemmän päälle tämä voi alkaa  vaikuttaa koiran suorituksiin ja motivaatioon, mutta nähdäänkö se? 

Nähdäänkö ylipäätään turhauman aiheuttama kiihtymys tai mahdolliset sijaistoiminnot, joita koira voi alkaa esittää (esim. pissailu, maan nuuskiminen, ravistelu). Koirienkin kohdalla tämä turhauma voi synnyttää myös aggressiokäyttäytymistä joka saattaa tehdä kipeää. Hevosten kouluttamisessa moni on joutunut toteamaan, että onkin  tuotettu turhauma, joka on suuri ja vaarallinen ongelma, koska kyseessä on suuri eläin suurine voimineen. Siksi näiden tunnetilojen kanssa olen itse todella tarkka. Esimerkiksi hevosellani on eri palkkamerkki sille parhaalle rapsutuspalkalle ja pienelle ruokapalkalle, joka ei voi olla liian kiihdyttävä superherkku, koska en halua aiheuttaa tarpeetonta kiihtymistä. Paras palkkio tietenkin on, kun eläinkin saavuttaa sen ”flow”-tilan, jossa tekeminen itsessään on jo palkitsevaa! 

Koirillakin jos on käytössä esim. lelu- että ruokapalkka ja palkkamerkki, voi olla syytä harkita näihin eri merkkejä? Näin koira tietää saavansa vaikka ”jes”-sanasta ruokaa ja ”tsip”-sanasta lelun. Osalle koirista ei ole niin paljon merkitystä, mutta toisille tällä voi olla suuri merkitys, jota ei aina tule ajatelleeksi. Joillekin koirille pettymyksen tunne on todella voimakas ja jos ajatellaan helposti kiihtyvää, impulsiivista koiraa, sellaisen kohdalla kannattaa pyrkiä selkeyteen ja siihen ettei tarpeettomasti kiihdytä lisää. 

Odotusarvoista ja valinnanvapaudesta

Kun koulutetaan palkkioilla, eläimen odotusarvot ovat sitten sen mukaisia, toiveikkaita ja tämä tulee myös huomioida monessa suhteessa. Esimerkiksi harjoitusten äkillisen päättämisen  eläin voi kokea suurena rangaistuksena tai liian korkeiden kriteerinostojen epäreiluuden voimakkaana turhaumana, kun palkkioita ei tulekaan odotetusti. Karhuja kun päästiin opintojen myötä kouluttamaan, tämä huomattiin aivan konkreettisesti. Siinä missä koira pystyy melko helposti saamaan käyttäytymiseen kestoa pienen turhauman kautta, karhujen kohdalla tapahtuu hyvin helposti erittäin vaarallisia tunnereaktioita – siinä lähtee suuret voimat liikkeelle. Sama juttu se on näiden laumanvartijakoirien kanssa, ne nyt eivät paina kuin kolmasosan aikuisen karhun painosta, mutta siellä on voimaa kuin pienessä kylässä jos tulee koiralla ”paha mieli”. Kun on useita koiria, on huomioitava tunnetilat tarkoin, sillä yhdenkin koiran jatkuva väärässä tunnetilassa oleminen saattaa aiheuttaa koko koiralaumassa helpommin erilaisia haasteita ja tämän ymmärtää vasta kun on elänyt isomman koiralauman kanssa. Kun se pakka voi levitä jo parin koiran kanssa, saati sitten useamman. Älkää siis ohittako tunneasioita - ne ovat niitä perushyvinvointitekijöitä, joihin tulee aina kiinnittää huomiota! 

Vaikka et kouluttaisi karhuja tai sen kokoisia koiria, kannattaa silti miettiä harjoitusten kulku ja harjoitusten päättäminen tarkoin. Lopussa usein toimii jokin pitkäkestoisempi palkkio, jotta tilanne päättyisi eläimelle mieluisalla tavalla ja siitä harjoituksen päättymisestä ei tule voimakasta pettymystä. Nuolumatto tai nuuskumatto yms. on olla monelle koiralle hyvä. Kannattaa kokeilla erilaisia juttuja ja havainnoida oman koiran käyttäytymistä. Koiran voi antaa myös valita, ainakin välillä.  

Vaikka puhutaan koiralähtöisyydestä ja valinnanvapaudesta siihen liittyen tärkeänä asiana, ajatellaanko aina kuitenkaan sitä, että tietty selkeys ja rajaaminen luo myös turvallisuuden tunnetta? Voiko koira ahdistua jatkuvasta valinnanvapaudesta, tietynlaisesta epävarmuudesta tai rajattomuudesta ja siitä että se joutuu ehkä jopa liian isojen asioiden äärelle ja tekemään jatkuvasti päätöksiä, joita se ei edes ehkä haluaisi tai osaisi tehdä? Tätäkin kannattaa välillä pohtia. Rajat ovat rakkautta ja luovat turvaa ja ne tulee asettaa koiralähtöisesti, yksilöllisesti ja opettaen ne koiralle lempeän johdonmukaisesti. Ihmisellä on kuitenkin viime kädessä vastuu koiran hyvinvoinnista, joka on psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kokonaisuus. 

Miten hyvin oikeasti tunnet omaa koiraasi? 

Olen itse huomannut, että vaikka sitä omaa koiraa olisi seurannut sieltä syntymästä lähtien, silti on aina erittäin mielenkiintoista ja avartavaa oppia lisää. Mitä paremmin tuntee koiraansa, tietää sen perusluonteesta ja oppimishistoriasta, sen reilumpi tyyppi voi sille koiralleen olla erilaisissa arjen tilanteissa, työtehtävissä ja koulutustilanteissa. Erilaisista testeistä voi olla hyötyä oman koiran parempaan tuntemiseen. Kennelliiton virallisten luonteenarvioimistestien lisäksi on Petotestit® , jotka tarjoavat monia mahdollisuuksia myös koulutuksellisesti. Kognitiivisia asioita voi testata Katriina Tiiran kehittämillä SmartDog-testeillä ja siellä olen päässyt käymään jo yhden omankin koiranki kanssa - oli erittäin antoisa ja hyödyllinen kokemus.  

Vaikka timantit syntyvät kovassa paineessa, liian kovaa painetta tulee välttää eläinten kouluttamisessa. Melkein voisi sanoa että eläinten koulutus on verrattavissa museoautolla ajamiseen. Voi toki välillä painaa kaasua reippaamminkin, kunhan huolehtii huolloista ja muistaa ajella suurimmaksi osaksi  enemmänkin sillä ”pintakaasulla” eikä revittele joka päivä niitä kaikkia tehoja irti. Eräs kouluttaja oli luonut aika mainion 1:5 säännön, eli jos on ollut vaativa harjoitus, seuraavat 4-5 harjoitusta tulee olla sitten helpompia. Kaikki tietää, että ei ihminenkään pysty pinnistelemään jatkuvasti aivan äärimmilleen, vaan siitä kivastakin tekemisestä alkaa tulla äärimmäisen kuormittavaa ja epämukavaa pidemmän päälle ja se tunnekuorma sitten siirtyy aina tuleviin tilanteisiin. 

Motivaatio ja tunteet

Itselläni on ollut sieltä 2000-luvun alkupuolelta asti laumanvartijakoiria. Aktiivinen pk-harrastus hiipui hiljalleen siinä main myös, tulihan sitä liki 10v harrastettua ja kisattuakin jonkin verran hakua ja vedettyä koulutuksia. Erilaisia lajeja tuli kokeiltua omaksi ja koiran iloksi  se jälkimmäinen on tärkein kaikessa, vaikka tietenkin olihan se aika riemukasta, että koirani löysi oikeasti metsään hukkuneet autoni avaimet näppärästi ja päästiin kotiin ajoissa ja totesin että esine-etsinnästä on oikeasti myös hyötyä. Nykyisiä ”laumiksia” on tullut kouluteltua toki, lähinnä niitä ”nenähommia” ja sitten rallytokoa ja onhan näyttelytouhutkin tiettyjen toivottujen käyttäytymisten opettamista. On aivan erilainen lähtökohta opettaa omanarvontuntoista sarplaninac-urosta kuin riiseniherraa, joka omaa toki omanarvoisen luonteen myös, mutta huomattavasti enemmän synnynnäistä innokkuutta yhteistyön virittämiseen. Toki risuparrat virittelivät välillä omiakin kuvioita, sovelsivat kisasääntöjä sun muuta – eikä se ole niin vakavaa ollenkaan. Pääasia on, että koiralla on motivaatio tehdä asioita. Se on nimittäin erittäin vahvasti tunnetilajuttu! 

Suurin osa tunnistaa koiralla niin sanotun”motivaatiopulan”. Motivaatiopulasta kärsivä  koira ei halua suorittaa yhdessä ihmisen kanssa vaan se vetäytyy pois, ei ota kontaktia, hidastelee eikä ole halukas. Tällöin yleensä nähdään, että koira on aivan väärässä tunnetilassa. Mutta tunnistetaanko liika kiihtymys ja sitä kautta vääränlainen ja kuormittunut tunnetila? Koira saattaa olla nimittäin hyvinkin innokkaan oloinen, mutta todellisuudessa se on väärällä tavalla kiihtynyt ja stressaa erittäin voimakkaasti. Valitettavasti  tämä saatetaan tulkita vain hyväksi motivaatioksi ja innokkuudeksi. Jos ohitetaan koiran stressikäyttäytyminen  ja jatketaan viikosta ja kuukaudesta toiseen samassa ei-toivotussa tunnetilassa harjoittelua, jossain vaiheessa siltä ”kamelilta katkeaa selkä” ja treenaaminen muuttuu mahdottoman vaikeaksi. Koira alkaa haukkua tai äännellä muuten, tuhota paikkoja, riehua, hyppiä ohjaajaa vasten ja jopa näykkiä ohjaajaa yms. Koiran on vaikea keskittyä uusiin asioihin ja sen oppimiskyky heikkenee. 

Voidaanko koiran itsetunto romuttaa?

Se hyväkin koira on mahdollista ”rikkoa”. On tuhat keinoa romuttaa esimerkiksi koiran itsetunto, lannistaa se maanmatoseksi, joka ei luota enää omiin kykyihinsä. Ne ihmiset, jotka ovat kärsineet joskus burnoutista, tietävät miten vaikeaa on jo sunnuntai-iltaisin iltauutisten aikaan. Se ennustaa maanantaita ja sitten on taas unetonta yötä luvassa ja seuraavana aamuna murheellisin mielin töihin, joissa joutuu koko ajan ”pärjäilemään” äärirajoillaan. Emmehän halua tällaista tunnetta luoda koirillemme? Eihän koirillamme ole tiedossa myöskään mitään ”pikkupomoa”, joka mikromanageeraa eli puuttuu ja tarttuu kaikenlaisiin pieniin asioihin jatkuvasti ja lannistaa eikä suo onnistumisen mahdollisuuksia eikä anna myöskään koiralle aikaa yrittää selvittää haasteita itsenäisesti? Nämä kun vaikuttavat negatiivisesti tunnetilaan ja syövät itsevarmuutta koiralta.

Moni on nähnyt koiransa ”lukevan ajatuksia”, kun on pakkaamassa metsäreissu- tai treenikassia tai koira havaitsee jotain kivaan asiaan liittyvää liikehdintää. Vastaavasti koirat osaavat ennakoida niitä niiden kannalta ikäviä seurauksia, kuten lääkkeenantoa. Tämä sama tunnevirittäytyminen tapahtuu kaikessa – siellä treeneissäkin. Millaisia tunnetiloja haluaisimme koiran liittävän harrastuksiin? Ennustavatko ne koiran maailmassa positiivisia ja mukavia asioita, jolloin koira alkaa virittyä jo näitä havaitessaan positiiviseen ja optimistiseen moodiin? On kuitenkin mahdollista, että kaikki kivakin alkaa muodostua stressaavaksi ja ennakkovihjeet treeneistä alkavat virittää koiraa väärällä tavalla kiihtymykseen. Emmehän suinkaan halua, että treenivaatteet ja tarvikkeet alkavat toimia ikäänkuin vihjeinä tulevista aivan liian rankoista tai jopa kivuliaista tehtävistä, liian suurista vaatimuksista, turhaumasta ja epäonnistumisista,  mahdollisesti rankaisuista ja muusta ikävästä, koska tällöinhän koira orientoituu jo lähtökohtaisesti hyvin negatiivisella ja pessimistisellä tavalla – koiralla on tunteet. 

Liika kiihtymys on hyvinvointiongelma

Liika kiihtymys tuottaa paljon stressiä ja se on koirille todellinen hyvinvointiongelma, jota ei välttämättä useinkaan ajatella. Usein ajatellaan, että on tärkeää järjestää koirille ”aktivointia ja tekemistä” ja unohdetaan muutama seikka niihin liittyen. Jokainen koira on erilainen ja ne tulee huomioida yksilöllisesti. Aina emme kouluttajina voi tietää etukäteen, toimiiko jokin tapa tai menetelmä jollekin yksilölle, mutta sen vuoksi tulee tarkkailla ja tehdä havaintoja ja muuttaa tarvittaessa suunnitelmaa ja toteutusta. Omistajat ovat tärkeässä roolissa sen oman koiran tuntemisessa ja havainnoinnissa. Kouluttajien tulee olla avoimia tälle tiedolle ja soveltaa menetelmiä rohkeasti yhteistuumin, jotta päästään parhaaseen lopputulokseen sen koiran kannalta. 

Vaikka olisimme maailman parhaita kouluttajia ja meillä olisi täydellinen naksuttimen käyttö ja saisimme ehdottomasti aina vahvisteet toimitettua ihan super hyvin, silti tulee olla mukana myös se tunnetilojen huomioiminen. Tunteet on tärkeä osa niitä  motivoivia tekijöitä. Siellä taustalla on lisäksi ne kaikki perushyvinvointitekijät kuten ravitsemus, lepo ja uni, sosiaaliset suhteet ja muut tärkeät asiat. Nämä kaikki asiat limittyvät toisiinsa vahvasti, mutta tässä artikkelissa oli nyt nostettu jalustalle paremmin tuo tunnepuoli. Tähän kaikkeen liittyy vielä se ohjaajankin tunnepuoli – se kun heijastuu siihen koiraankin ja koiran tunteisiin. Osaatko olla oikeasti onnellinen pienistä suoristuksista ja onnistumisista? Vai oletko superpedantti ja koiran näkökulmasta katsoen suorastaan vähän myrkyllinen hapannaama, jolle ei riitä mikään suoritus koskaan ja aina on joku  vähän vinossa tai vähän vaille jotain? Miltä silloin koirasta tuntuu? Miltä sinusta tuntuisi koiran asemassa?  

Tunnetilat ja  Petotestit®

Petotesteissä® koirien tunnetilat huomioidaan monella tavalla. Tilanne on koirille tositilanne ja tämä huomioidaan koulutustilanteen toteutuksessa. Tilanteesta ei haluta koirille koskaan liian kuormittavaa vaan koulutuksen tavoitteena on, että jokainen koira on aina Onnistuja. 

Ensinnäkin koiralle voidaan toteuttaa vain yksi koulutustuokio päivän aikana, jolla varmistetaan, ettei koirille tule liian paljon paineistumista tilanteista. On ehdottoman tärkeää, että koira pääsee palautumaan tilanteen jälkeen. Koulutustilanne on koirille ennakoitavissa, se alkaa hajukuvalla. Koiria ei koskaan  pakoteta olemaan koulutustilanteessa ja pedot liikkuvat aina koiraa lukien, yksilöllisesti. Koiralla säilyy siis se tärkeä hallinnantunne.  Pitkä liinakin on vain turvallisuusvaruste. Koirilla on aina mahdollisuus vapaasti valita, lähestyvätkö ne petoa vai ottavatko etäisyyttä. Ainoastaan kiinni käyminen petoon (joka on oikeasti todella äärimmäisen harvinaista) turvallisuussyistä estetään rajaamalla, muutoin koira saa tehdä vapaasti omia valintojaan liikkumisen suhteen ja aina poistua tilanteesta niin halutessaan. Jos havaitaan, että koira alkaa menettää toimintakykyään, peto poistuu eikä koiran tarvitse kokea kauhua tilanteessa. Mukana on myös ohjaajan sosiaalinen tuki, joka siis on koiralle  tarvittaessa saatavilla, mutta ohjaaja ei millään tavalla ”käskytä” koiraa tilanteessa.  

 Lähestymis-välttämiskäyttäytyminen voi toimia myös preferenssinä ja olla osalle koirista hyvinkin kiehtovaa ja mielekästä saada vapaasti karkottaa tai ottaa etäisyyttä. Joka tapauksessa jokainen koira huomioidaan yksilöllisesti ja koirat saavat toimia itsenäisesti, tehdä omia valintoja ja kokea niiden omien valintojen kautta menestymistä siinä hetkessä.  Koirat ovat erilaisia ja Petotestit® räätälöityvät erilaisten koirien erilaisiin tarpeisiin. Sen lisäksi että voimme kouluttaa koiria petouhkatilanteiden varalle, voimme myös auttaa koiria hankkimaan lisää itsevarmuutta (erityisesti karhutestin avulla) ja ylipäätään haasteista selviytymiskeinoja, jotka kantavat arkielämäänkin,  vaikka konteksti onkin petokokemustilanne. 

Lisätietoa Hanna-Marista löytyy: 

Muut koulutuspalvelut | Petotestit

Lisätietoa Petotesteistä löytyy:

www.petotestit.com

Käyttäytyminen on kontekstisidonnaista

Kun  eläintenkouluttajien keskuudessa toistetaan fraasia, "käyttäytyminen on kontekstisidonnaista", tällöin tarkoitetaan, että  eläin oppii yhdistämään tietyn käytöksen tiettyyn ympäristöön, tilanteeseen tai  erilaisiin vaikutteisiin. Eläin ei välttämättä ymmärrä tai osaa siirtää  kaikkea opittua käytöstä automaattisesti uuteen tilanteeseen tai paikkaan tai erilaisilla vaikutteilla ja tekijöillä syntyy käyttäytymisessä muutoksia ja eroavaisuuksia. Tästä ehkä klassisin esimerkki videot, joissa kaksi koiraa rähjää toisilleen aidan takana, mutta kun väliaita poistetaan, rähinä loppuu. Jokin ihmisen näkökulmasta katsoen niinkin pieni asia vaikuttaa koirien käyttäytymiseen. 

Klassinen esimerkki käyttäytymisen kontekstisidonnaisuudesta - kun väliaita poistetaan, koirat suhtautuvat toisiinsa ystävällisesti, mutta aidan takaa ärjytään.

Periaatteessa koirat ovat yleisesti ottaen huonoja yleistämään ja roduissa on hieman myös eroja. Erot johtuvat esimerkiksi alkuperäisestä työkäyttötarkoituksesta.  Kun puhutaan Petotesteistä® ja koirien käyttäytymisestä niissä sekä verrataan vaikkapa luonnonpetokohtaamisiin, niin jokainen testipäivä on toki hieman myös erilainen, samoin on jokainen luonnonpetokohtaaminen luonnossa. Koirien käyttäytyminen Petotesteissä® korreloi kuitenkin yleisellä tasolla erittäin hyvin luonnonpetokohtaamisten kanssa ja testeillä on mahdollista  hankkia valmiuksia luonnonpetokohtaamistilanteiden varalle - nykyäänhän näitä kohtaamisia voi tulla missä miljöössä tahansa. Sen verran selkeät vaikutteet (haju ja näköaistimus) pedoista syntyy. Nämä asiat ovat tulleet tässä  vuodesta 2012 lähtien hyvin selväksi niin omien kuin asiakaskoirienkin kokemusten perusteella. Kuitenkin on muistettava, että ei ole olemassa mitään hopealuotia mihinkään asiaan, eikä meiltäkään sellaista löydy. 

Huomioitavaa on, että esimerkiksi koiralla, joka on valmiiksi kuormittunut jo pelkästään vieraasta ympäristöstä, automatkasta ja kaikesta muustakin, voi olla hyvinkin alentunut toimintakyky siinä varsinaisessa uudessa ja oudossa tilanteessa. Jos niitä ”stressiportaita” on jo kiivetty kovin korkealle, ollaan aina joka portaalla lähempänä kohti sitä ääripäätä ja myös kyvyttömyyttä toimia. Jokainen, joka on ollut äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa ja menettänyt kykynsä liikkua ja toimia (esim onnettomuuspaikalla), ymmärtää että se on äärimmäinen stressireaktio, joka tulee fysiologian sanelemana. Vastaavaa nähdään vaikkapa näyttelykehissä, joissa kotopihalla niin reippaasti liikkuva koira ei ota välttämättä askeltakaan, kun koira on voimakkaasti kuormittunut näyttelytilanteessa. Jos koira on ollut näissä tilanteissa reipas ja toimelias ja sen käyttäytyminen muuttuu,  käyttäytymisen muutoksen taustalla usein on jokin piilevä sairaus tai kiputila -  käyttäytyminen ei muutu ilman syytä. Tällaiset seikat ovat kuitenkin sille omistajalle tärkeitä tietoja omasta koirasta ja niiden avulla pystyy vaikuttamaan koiran hyvinvointiin. 

Mitä tämän koiran eleet sinun mielestäsi kertovat?

Erilaisia vaikuttavia tekijöitä

Kun puhutaan siitä käyttäytymisen kontekstisidonnaisuudesta ja näistä petokohtaamisista erityisesti, niin käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä näissä tilanteissa ovat mm.

- etäisyys petoon - Mitä lyhyempi matka, sen uhkaavampi tilanne koiralle
- petojen lukumäärä
- pedon/petojen käyttäytyminen yleisesti
- liikkuuko peto poispäin vai tuleeko se suoraan kohti ---> Poispäin menevä peto ei ole välttämättä lainkaan uhkaava vaan päinvastoin koira saattaa lumpustella esimerkiksi karhun perässä iloisesti niin kauan kun se pakenee, mutta kun karhu kääntyy, koirankin reaktiot saattavat muuttua oleellisesti
- onko peto aitojen takana (opittu käyttäytyminen ja oma tuttu reviiri)
- onko koira yksin vai rohkeiden koirien kaverina
- tilanteen yllätyksellisyys
- Mitä vähemmän mahdollisuuksia ennakoida tilanne, sen hankalampi
- koiran terveystilanne, väsymys, hormonaaliset tekijät (esim. sairaus, kiputila, tiineys, valeraskaus)
- onko koiralla aiempaa kokemusta
- pimeys tai muut havainnointia heikentävät tekijät
- onko koiralla sille tärkeitä, puolustettavia resursseja alueella itse alueen lisäksi

Erilaisia tapoja selvittää uhkaavia tilanteita

Koirilla on erilaisia tapoja selvittää uhkaavia tilanteita, niin kutsuttu 4F (fight, flight, freeze, flirt/fawn) eli taisteleminen, pakeneminen, lamaantuminen ja sijaistoiminnot/rauhoittavat eleet. Siinä missä vaikkapa rotta voi alkaa pesemään itseään kesken kaiken uhkatilanteessa, koira alkaakin nuuskia maata tai pissailla sinne tänne kohteesta etäämmällä.  Tai ravistella turkkiaan, juoksennella sinne tänne, kantaa esineitä suussaan, repiä hihnaa, kääntää selkäänsä, istua, maata, haukotella, piehtaroida sekä esittää jopa leikkiinkutsueleitä ja riehaantua ihan vallan yms. Tässä kohtaa monella ihmisellä tulee väistämättä ajatus:”Ei tää välitä, ei tää pidä oikeana petona”. Nämä eleet eivät suinkaan tarkoita, että koira ei välittäisi pedosta ja tilanteesta. Ne kuuluvat osana konfliktikäyttäytymiseen. Samanlaista käyttäytymistä tapahtuu myös siellä, missä koirat ja luonnonpedot kohtaavat (sekä monissa muissa tilanteissa). Jos koiralla ei ole oikein selkeää ratkaisumallia siinä hetkessä, ja/tai kun koira on paineistunut, sillä menee usein hetki tuumaillessa ja se tuumailu voi esimerkiksi suden kanssa olla kohtalokas. Osa koirista kykenee ratkaisemaan tilanteen nopeasti, valinta voi olla nopea pakeneminen paikalta tai puolustuskäyttäytyminen. Pahinta on, jos koira ei kykene toimimaan mitenkään, vaan se alkaa esittää äärimmäisiä konfliktikäyttäytymiseleitä ja lamaantuu vallan. Pedon mielistely ja liehittely harvemmin myöskään on koiralle todellisuudessa hyvä vaihtoehto. 

Näiden ääripään konfliktieleiden tunnistaminen on sen vuoksikin tärkeää, että koira voi arkielämän tilanteissakin paineistua niin paljon että se toimii ihmisen mielestä oudolla tavalla tai vaikuttaa ”täydellisen rauhalliselta”. Todellisuudessa koira onkin valtavan paineistunut ja se on kyvytön toimimaan millään tavalla,  lamaantuneena se toimii kuin hidastetussa filmissä tai ei liiku mihinkään. Tällainen tilanne voi eskaloitua kuitenkin hetkellä millä hyvänsä, jos paineistamista jatkettaisiin, ja arkielämässä tällaisesta syntyy ne kuuluisat ja ikävät ”se puri ihan yks kaks varoittamatta”- tilanteet. Vastaavasti sijaistoimintojen ja rauhoittavien eleiden tunnistaminen ja ymmärtäminen helpottaa arjessa ja harrastuksissa, monenlaisissa tilanteissa. 

Joskus koiralla voi mennä hetki "tuumaillessa", että miten tilanne kannattaisi ratkaista. Puhutaan sijaistoiminnoista. Eskaloida tilanne ja puolustaa vai poistua paikalta? Toisinaan koirat voivat myös koettaa rauhoitella tilannetta, tässä maanhaistelua, joka voi tapahtua sekä sijaistoimintona että rauhoittavana eleenä. 

  

Koirat ovat opportunisteja

Monet odottavat, että koirat reagoivat aina hyvin voimakkaasti petoon ja  erityisesti puolustaen omistajaansa hyvinkin pontevasti. Moni arvostaa, että koira suorastaan ”uhrautuisi” tilanteessa ja pettyy, kun näin ei käykään. Koirat ovat oikeasti opportunisteja, eivätkä synny tänne maailmanaan siksi, että ne voisivat henkikultansa uhrata ihmisten puolesta. RinTinTin ja Lassie ovat satuhahmoja ja niissä saduissa koirat  palvelevat ihmisiä henkikultaansa uhraten ja yltiörohkeasti. Se on kyllä totta, että koirat  puolustavat resurssejaan, mutta koirallakin se oma henkikulta on ykkösresurssi aina. Ihminenkin voi olla resurssi, mutta koira määrittelee aina sen, millaisessa roolissa ja arvossa mikäkin resurssi sitten on ja vieläpä kulloisessakin tilanteessa. Nämäkin suhteet kun vaihtelevat, jopa hyvinkin nopeasti tilanteen ja hetkenkin mukaan.  Koirat tekevät aina tilannearvioita ja siinä jossakin tietyssä hetkessä tai tilanteessa resurssien lisäksi vaikuttaa muun muassa koiran kokema potentiaalinen kyky sekä prefenssitekijät,  jotka vaikuttavat siihen, lähteekö koira eskaloimaan tilannetta esimerkiksi puolustukselle. 

Koirat tekevät aina tilannearvioita ja siinä jossakin tietyssä hetkessä tai tilanteessa resurssien lisäksi vaikuttaa muun muassa koiran kokema potentiaalinen kyky juuri sillä hetkellä eskaloida tilannetta esimerkiksi puolustukselle. 

Tilanne voi kuitenkin muuttua hyvin nopeasti, myös testin kuluessa, jos koiran tilannearvio muuttuu – koira elää hetkessä. Petotesteissä®  koirilla säilyy aina hallinnan tunne, joka on erittäin tärkeää. Sen vuoksi koiria ei ahdisteta esimerkiksi jääkiekkokaukaloon (eikä muuhun pieneen aidattuun tilaan), josta koiran silmissä sen maailma loppuisi siihen laitaan, eikä pidemmän etäisyyden ottaminen olisi mitenkään edes teoriassa mahdollista eikä koira kykenisi näkemään vaihtoehtoja. Hyväkin koira voi haluta ottaa pidemmän etäisyyden puntaroidessaan varsinkin  alussa mahdollisuuksiaan, joten etäisyyden ottaminen ei ole pelkuruutta tai arkuutta vaan toimintakykyä.

Hallinnan tunne sekä valinnanvapaus tärkeitä elementtejä

Petotesteissä® käytetään liinaa turvallisuussyistä, sillä vaikka todella aniharva koira yrittää upottaa hampaitaan kiinni petoihin oikeasti, niin sellaista käyttäytymistä ei kuitenkaan haluta koskaan vahvistaa. Jos oltaisiin ilman liinaa, olisi aivan mahdotonta vaikuttaa koiraan  ja se voisi olla koiralle tulevaisuutta ajatellen hyvin haitallista, suorastaan jopa vaarallista.  Samoin, jos koira ottaisi niin paljon etäisyyttä, että olisi vaarana koiran karkaaminen täysin hallitsemattomasti omistajan ulottumattomiin.  Liina on siis turvallisuuden vuoksi, mutta sen on oltava löysällä aina ja  koiran on saatava ottaa etäisyyttä petoon. Jos etäisyyden ottamisessa liina kiristyy, koiran hallinnan tunne katoaa ja epävarmemman koiran kohdalla koira paineistuu tilanteesta eikä välttämättä halua enää jatkaa. Hallinnan tunne on siis erittäin tärkeä asia! Koiran on saatava kokea vapaus valita ja kehittää sitä omaa toimintaa sen pohjalta, mutta liina on olemassa tarvittaessa turvallisuussyistä ja myös sen vuoksi että koulutustilanne voidaan päättää siihen onnistumiseen. Jos käytettäisiin aidattua aluetta ilman liinaa, se ei olisi enää hallittua koulutusta vaan enemmänkin  tuuripeliä, jossa olisi mahdollisuus tuottaa myös vääränlaisia vahvisteita koiralle ja näillä voisi olla jopa kohtalokas seuraus jatkon kannalta eikä koulutustilannetta voida päättää niin hallitusti. Koska kyse on suunnitelmallisesta ja tavoitteellisesta sekä hallitusta koulutustilanteesta, sen vuoksi täysin liinattomasti testataan vain aniharvoin ja poikkeustapauksissa.

Koirat saavat kuitenkin liinasta huolimatta toimia itsenäisesti ja kokea oman toimintansa myötä menestymistä tilanteessa ja nimenomaan omien valintojensa kautta vapaasti. Koiria ei koskaan pakoteta olemaan tilanteessa, vaan niillä on vapaus poistua tilanteesta tai ottaa etäisyyttä niin halutessaan tai jos havaitaan, että koiralla ei ole riittävästi tilanteessa toimintaedellytyksiä ja -kykyä, tilannetta säädellään koiraa auttaen tai keskeytetään koulutustilanne. Aina toimitaan koiran etu edellä! Olipa se koiran valinta mikä tahansa, koiralle annetaan mahdollisuus olla Onnistuja ja Menestyjä koiran näkökulmasta katsoen. Onnistumiset ja menestyksen tunne lisäävät koiran itsetuntoa ja sillä on erittäin suuri merkitys kaikessa elämässä - vaikka ihmisen näkökulma olisikin erilainen. 

Hallinnan tunne on erittäin tärkeä asia! Koiran on saatava kokea vapaus valita ja kehittää sitä omaa toimintaa sen pohjalta ja liina on olemassa tarvittaessa turvallisuussyistä ja myös sen vuoksi että koulutustilanne voidaan päättää siihen onnistumiseen. Jos käytettäisiin aidattua aluetta ilman liinaa, se ei olisi enää hallittua koulutusta vaan enemmänkin  tuuripeliä.

Petotestit® ovat testimuodon lisäksi koirien koulutusta

Petotestit® ovat testitilanteen lisäksi myös koirien koulutusta ja jokaiselle koiralle tilanne räätälöityy yksilöllisesti, siksi tämä eroaa esimerkiksi virallisista Kennelliiton luonteenarvioimistesteistä, joissa puhtaasti katsotaan reaktioita ja monet asiat tehdään hyvin kaavamaisesti. Kouluttamalla voidaan vaikuttaa koiran käyttäytymiseen ja aidoilla hajuilla varustetut, täytetyt petoeläimet tarjoavat hyvin primitiiviset vaikutteet ja ovat arkielämästä poikkeavaa – siis hyvinkin erilainen konteksti kuin vaikkapa se kadulla vastaan tuleva toinen koira. Kaikessa jännittävyydessäänkin tilanne pyritään aina säätelemään siten, ettei stressi muodostu koiralle kohtuuttoman suureksi. Testin kesto on aina koirakohtainen ja koulutustilanne päätetään aina kun se palvelee parhaiten kunkin koiran etua. 

Petotestejä® on kehitetty vuodesta 2012 alkaen ja jatkuvasti toimintamme kehittyy. Tavoitteena on onnellinen koira ja onnellinen omistaja, joka ymmärtäisi omaa koiraansa yhä paremmin tämän koulutustilaisuuden myötä ja niiden asioiden kautta, jotka tässä kontekstissa tapahtuvat ja tulevat esille.  Monilla varmasti herää kysymyksiä ja niiden kanssa kannattaa kääntyä suoraan puoleemme. Emme valitettavasti ehdi seurailemaan ja vastailemaan kysymyksiin erilaisilla palstoilla, jotka ovat monesti täynnä erilaisia ”hupitrollailuja” ja riidankylvämistä. Ymmärrämme hyvin, että koulutusmuotona tämä on erilainen ja sen vuoksi voi herättää paljon ehkä myös ymmärtämättömyyttä ja hilpeyttä joissakin kanssaihmisissä tai syviä ennakkoluuloja. Omilla kotisivuillamme on paljon infoa sekä myös sivu, jossa on usein kysyttyjä kysymyksiä ja siellä paljon vastauksia moniin myytteihinkin, yhtenä esimerkkinä tämä ”koirani kusi karhun kintuille eikä välittänyt mitään”. Tämä on jokin urbaanilegenda, joka elää tiettyjen sankarien tarinoissa vahvasti, mistä lie saanut alkunsa, mutta Petotesteissä® tällaista toimintaa ei ole koskaan näiden vuosien aikana tapahtunut – muunlaista sijaistoimintapissailua toki, mutta petojemme päälle ei ole merkkailtu. Meillä käy vuosittain erittäin paljon myös todellista suurpetokokemusta omaavia käyttökoiria eri roduista ja työtehtävistä, jotka käyvät hankkimassa kokemusta ja apuja sekä vahvistusta työtehtävien suorittamiseen. Näidenkin kokeneiden konkarien keskuudessa petomme ovat ihan samalla viivalla kuin ne luonnonpedotkin. 

Koirat ovat meille kaikille koiraharrastajille sydämen asia, intohimo ja koiratouhut herättävät paljon tunteita. Oman koiransa suoritus voi olla joskus hämmentävä, pettymyskin voi olla ihan todellinen, mutta jos jokin mietityttää oman koiran käyttäytymisessä testin aikana, kannattaa ottaa heti testin jälkeen rohkeasti yhteyttä ja keskustella testaajan kanssa tarkemmin asioista. Joskus ei siinä paikan päällä tule kaikki kysymykset mieleen, mutta vielä kun tilanteet ovat tuoreessa muistissa myös Askolla, voi oikein hyvin ottaa yhteyttä ja soittaa hänelle. 

Kannattaa tulla Petotestipäivään avoimin mielin. Meillä ei ole niitä hopealuoteja tarjolla ja  kaikkia koiria emme pysty auttamaan kaikissa ongelmissa.  On kuitenkin mahdollista saada omasta koirastaan sellaista tietoa, mitä ei missään muussa tilanteessa ole saanut selville vielä ja jokainen toki valitsee vapaasti tykönään ne menetelmät, joista kokee itse hyötyvänsä eniten. Petotesteillä ® on  mahdollista antaa valmiuksia koiralle ja itselleen mahdollisten petokohtaamistilanteiden varalle sekä auttaa koiraa myös kehittämään kykyä selviytyä erilaisista haasteellisista tilanteista ja olla avuksi monenlaisissa ongelmatilanteissakin. Vaikka koulutustilanteissa on jännitysmomenttinsa, niitä säädellään eikä koulutus perustu koirien pelotteluun tai maksimaaliseen paineistamiseen.  Jokainen koira on erilainen, samoin on jokainen koulutustilannekin – ne kun räätälöityvät koirakohtaisesti.  

Koulutuspäiviin voi tulla seuraamaan myös ilman oman koiran ilmoittamista eikä se maksa mitään. 

Tervetuloa mukaan! 


toivottaa 
Hanna-Mari Sorvo (käyttäytymisanalyyttisen eläintenkoulutuksen asiantuntija, eläintenkouluttaja AT, eläintenkouluttaja EAT (valmistuu 1/2026)

Lisätietoja löydät:

www.petotestit.com