Milloin koiramaailmasta tuli paikka, jossa ensimmäisenä etsitään virheitä eikä edes haluta ymmärtää kokonaisuutta? Koiria on Suomessa noin 800 000 ja niistä puhutaan enemmän kuin koskaan. Puhutaan koirien hyvinvoinnista, koulutuksesta, käyttäytymistarpeista, eettisyydestä, kasvatuksesta ja monesta muusta. Silti samalla tuntuu, että kaikesta keskustelusta on tullut armottomampaa kuin koskaan. Yhä useammin ensimmäinen reaktio ei ole kysymys, vaan tuomio. Ei uteliaisuus, vaan oletus. Ei kokonaisuuden ymmärtämisen halu, vaan yksittäisen virheen etsiminen ja sen jälkeen tuomitseminen ja pahimmillaan maalitus.
Oikeita vai vääriä?
Ihmisellä on taipumus välttää kognitiivista dissonanssia, joka tarkoittaa epämiellyttävää tunnetta siitä, että omat uskomukset ja todellisuus ovat ristiriidassa. Jos on vuosia ajatellut tietyllä tavalla, on psykologisesti helpompaa selittää ristiriita pois kuin myöntää olleensa väärässä tai omaavansa suppean ajatusmaailman. Tänä päivänä on suuri sosiaalinen ryhmäpaine, joten on helpompaa olla mukana jossain yhteisössä, kuin alkaa kulkea omaa polkuaan. Tiedämme kaikki vertauksen tyhjistä tynnyreistä. Se joka huutaa kovimmin, ei välttämättä ole oikeassa.
Kaikkein surullisinta tässä on se, että yleensä ne koirat jäävät tämän kaiken varjoon. Tämän päivän koiramaailma tuntuu yhä useammin jakautuvan leireihin. On ”me” ja sitten ”ne”. On niitä oikeita ja sitten vääriä tapoja. Oikeita ja vääriä rotuja. Oikeita ja vääriä harrastuksia. Oikeita ja vääriä koulutusmenetelmiä. Se on hieman hämmentävää, että nyt on eniten kouluttajia mitä ikinä koskaan ja silti ongelmia tavattoman paljon enemmän kuin ennen.
Somessa erityisesti velloo keskustelut, jotka eivät useinkaan tunnu tähtäävän minkäänlaiseen ymmärtämiseen, vaan siihen, kuka huomaa ensimmäisenä puutteen, virheen tai epäkohdan. Vastakkainasettelu on valtavaa ja unohdetaan vallan se kokonaisuus. Ei voida arvottaa esimerkiksi kumpi on tärkeämpää, hengittäminen vai syöminen, kun väistämättä jossain vaiheessa kuolo korjaa, jos ei synny näissä järkevää balanssia.
Hyvä ja paha some
Me ihmiset olemme erilaisia ja kai se on enemmän rikkaus, mutta haasteena on meidän ihmisten ihmisyys ja jokaisen tietynlainen keskeneräisyys. Me ihmiset olemme rottien lailla neofobisia, mutta monimutkaisemmalla tavalla. Siinä missä rotta välttää jotain uutta asiaa ja hiljalleen tottuu, me alamme kehittää erilaisia teorioita, jotka pohjautuvat jo meidän ihmisten evolutiiviseen varovaisuuteen kaikkea uutta ja mahdollisesti uhkaavaa tai kilpailevaa kohtaan. Ihmisillä on aina ollut taipumus muodostaa erilaisia ryhmiä, se on luontaista ja saamme ryhmästä sosiaalista tukea myös käsityksillemme. Tämä johtaa helposti erilaisiin vahvistusharhoihin, joissa aivot alkavat etsiä ja kiinnittää huomiota meidän käsityksiimme, vaikka ne olisivat vääriä tai kovin suppeita. Syntyy vahvojakin ennakkoluuloja, jotka alkavat muodostua osaksi identiteettiämmekin. Siitä lähtökohdasta on hyvin vaikea alkaa näkemään asioita toisin, koska tämä uusi ajatus muodostaa uhan. Kognitiivinen dissonanssi on erittäin epämiellyttävää.
Tämän maailman some tarjoaa mahdollisuuden hankkia tietoa, kehittyä ja kehittää itseään. Mutta valitettavasti some tarjoaa myös mahdollisuuden ikävään maalitukseen ja parjaamiseen sekä täysin tarkoitukselliseen ja keksittyyn mustamaalaamiseen. Yksi näkee yhdessä kuvassa tai pätkässä jotain videota liikaa sitä ja toinen tätä Mutta kuinka usein pysähdymme aidosti kysymään: mitä tämä tilanne tai kyseinen yksilö meille kertoo? Miten voimme kehittää näkemään asioita laajemmin?
Koira on kokonaisuus
Koira on genetiikkansa, epigenetiikkansa sekä kokemustensa ja erilaisten ympäristötekijöiden tulos. Myös koiran terveydentila ja kokonaisstressitaso vaikuttaa. ”Kaikki vaikuttaa kaikkeen”. Meillä ihmisillä on valtavan suuri vastuu kaikesta. Rotumääritelmät ovat luoneet tietynlaiset ihannekoirat, joista moni yksilö on lähtökohtaisesti jo yhtä kaukana kuin itä lännestä. Sen päälle tietenkin erilaiset monirotuiset. Me ihmiset olemme jalostaneet koiria erilaisiin tarkoituksiin, mutta kaikesta jalostustyöstä huolimatta jokainen jonkun tietyn rodun edustaja ei omaakaan toivottuja ihanneominaisuuksia.
Kasvattajilla on tavallista koiranomistajaa korostuneempi vastuu tunnistaa omissa linjoissaan koirien ominaisuudet tarkoin, koska monet ominaisuudet ovat vahvasti perinnöllisiä ja näitä ominaisuuksia ei voida koulutuksella koirista poistaa. Meillä on eri rotuihin liittyneenä tiettyjä odotusarvoja, monia eläviä legendoja ja näitä halutaan korostaa monin tavoin. Ei siinä mitään pahaa ole, että hankkii jollekkin molossityyppiselle koiralleen mahtipontisen pannan, nimeää sen suurmiesten mukaan ja hankkii vimpan päälle kaikki krumeluurit ja koira on kuin veistos, kuin muinaisaikojen gladiaattori habitukseltaan. Jos tällaisen koiran elämä kuitenkin on aitoa koiran elämää ja se karvakorva huomioidaan juuri sellaisena yksilönä kuin se on, heikkouksineen päivineen, ei näissä krumeluuriasioissa ja muussa ole mitään pahaa. Mutta siinä kohtaa se pahuus koiraa kohtaan astuu esiin, jos tämä ”gladiaattori” ei täytäkään sille asetettuja odotuksia ja ihminen vaatii ymmärtämättömyyttään koiralta asioita, joihin koira ei kykene.
Realismi ei ole koiran tai omistajan arvon vähättelyä
Koiramaailma on täynnä näitä täyttämättömiä odotuksia, jotka johtuvat meidän ihmisten oletuksista ja odotuksista koiriamme kohtaan. Mitä enemmän elämme uskomusten vallassa, sen vaikeammaksi kaikki muuttuu. Ehkä vaikeinta on hyväksyä se, että koira ei koskaan elä meidän mielikuvissamme, vaan se elää tässä ja nyt, todellisuudessa. Todellisuus ei aina sovikaan sitten siihen tarinaan, jonka olemme rakentaneet omasta koirastamme, kasvatuksestamme tai omasta osaamisestamme. Kun odotukset ja todellisuus törmäävät, syntyy helposti puolustusreaktio. Jos joku nostaa esiin koiran haasteita, epävarmuuksia tai ominaisuuksia, joita emme itse haluaisi nähdä, kokemus voi tuntua henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. Silloin huomio siirtyy itse asiasta siihen, kuka sanoi ja miten uskalsi sanoa, eikä siihen, mitä koira tai siihen liittyvä asia meille ehkä voisi kertoa.
Ihmiselle on luontaista hakea vahvistusta sille, mitä jo uskoo. Jos olemme päättäneet, että koiramme käytös johtuu aina ympäristöstä, kouluttajasta, kasvattajasta, toisista koirista tai “väärin ymmärtävistä ihmisistä”, alamme helposti sivuuttaa havainnot, jotka eivät tue tätä käsitystä. Vähitellen syntyy tilanne, jossa jokainen ulkopuolinen huomio nähdään arvosteluna, ei mahdollisuutena ymmärtää koiraa paremmin. Koira ei kuitenkaan hyödy siitä, että suojelemme omaa mielikuvaamme.
Koira hyötyy siitä, että uskallamme katsoa sitä rehellisesti: mikä tässä yksilössä on vahvuutta, mikä kuormittaa, mikä on perimää, mikä kokemusta, mikä hallittavissa ja mikä ehkä hyväksyttävä osaksi juuri tätä koiraa. Realismi ei ole koiran tai omistajan arvon vähättelyä. Päinvastoin, se on syvintä kunnioitusta koiraa kohtaan. Realismi on sitä, että näemme koiran juuri sellaisena kuin se on, emmekä sellaisena kuin toivoisimme sen olevan.
Todellista oppimista
Meille ihmisille on siis aina psykologisesti helpompaa etsiä syyllinen ulkopuolelta kuin kohdata asia uteliaasti ja realistisesti. Jotta ominaisuuksia voidaan arvioida, pitää toki katsella asioita mahdollisimman realistisesti. Kuinka moni pystyy tällaiseen ilman että se armoton virhekulttuuri astuu kuvioihin mukaan? Kuka enää uskaltaa tehdä päivityksiä kuvineen ja videoineen someen? Kasvattaja ei uskalla puhua epäonnistumisista. Harrastaja ei uskalla kysyä neuvoa. Omistaja piilottaa ongelmat, koska pelkää leimautumista.
Todellinen oppiminen alkaa vasta silloin, kun uskalletaan katsoa asioita rehellisesti, ilman häpeää ja ilman tarvetta puolustella kaikkea. Tästä johtuen meillä Petotesteissä® tehdään havaintoja, ei tuomita eikä arvostella numeroin, ei aseteta paremmuusjärjestykseen. Ei rakenneta mielikuvaa siitä, millainen koiran pitäisi olla, vaan pyritään ymmärtämään, millainen koira on tässä kontekstissa. Koulutus-/testitilanteessa ei etsitä täydellisyyttä eikä virheettömyyttä. Tarkoitus ei ole “paljastaa huono koira” tai osoittaa omistajan epäonnistumisia. Tarkoitus on nähdä koira sellaisena kuin se on, meidän tarjoamassamme kontekstissa näiden petojen kanssa, arjen totutuista kuvioista erillään.
Mitä odotamme tiedolta?
Koiramaailma on täynnä ristiriitaisuuksia. Esimerkiksi moni kaipaa vastauksia koiransa käyttäytymiseen, mutta suhtautuu epäluuloisesti kaikkeen, mikä voisi tehdä asioita näkyväksi ja ymmärrettäväksi. On helppoa vähätellä vaikka Petotestejä® tai jotain muuta “rahastuksena”, “turhana hömpötyksenä” tai ajatella, ettei niistä ole mitään hyötyä. Edelleenkin me ihmiset olemme erilaisia. On ihmisiä, joiden maailmassa lähes kaikesta löytyy ensimmäisenä syy epäillä, vähätellä tai nähdä vain se huono puoli ja toisinaan puhtaasti vieläpä trollauksen hengessä, näkyvästi ja kuuluvasti tuovat omia mielipiteitä esiin eri foorumeilla.
Kysymys kuuluu: Mitä oikeastaan odotamme tiedolta? Harva odottaa, että esimerkiksi eläinlääkärikään voisi yhdellä verikokeella tai tutkimuksella määrittää koko koiran elämän ja paljastaa tulevaakin. Silti emme yleensä ajattele tutkimuksia turhina. Ne ovat tärkeitä työkaluja. Yksi jokin tutkimus on yksi näkökulma ja lisätieto kokonaisuuteen.
Sama pätee käyttäytymisen, hermorakenteen tai toimintakyvyn yms. arviointiin. Hyvin toteutettu koulutustilanne/testi ei ole lopullinen tuomio tai jokin kristallipallo. Ne eivät kerro “hyvä” tai “huono” koira, eikä sellaisten pitäisi määrittää yksilöä yksinään. Erilaisten koulutuksien ja testien tarkoitus on tehdä näkyväksi jotakin, mitä emme aina arjessa huomaa tai halua nähdä.
Moni koiran ominaisuus jää arjessa piiloon, koska opittu käyttäytyminen hämärtää todellisuutta ja ympäristöä säädellään jatkuvasti. Arki voi olla hyvin hallittua: vältellään tilanteita, ennakoidaan, autetaan, suojataan tai sitten ihan vain ihmismoisesti selitetään pois. Koulutus/testitilanne taas voi joskus nostaa esiin asioita, joita on jäänyt piiloon. Esimerkiksi koiran kuormittuminen, palautumiskyky, epävarmuus uudessa tilanteessa, omistajan ajatuksista poikkeavat toimintastrategiat tai sitten ne vahvuudet, jotka ovat aiemmin jääneet tulkintojen alle tai huomaamatta kokonaan.
Kriittisyys on tervettä
Tieto ei kuitenkaan ole uhka — ellei siitä tee sellaista. Usein voimakkain vastustus syntyy silloin, kun pelätään, että havainto horjuttaa omaa käsitystä koirasta, omasta kasvatuksesta tai omasta osaamisesta. On tietenkin inhimillistä puolustautua, jos koiran jokin piirre ei sovi siihen tarinaan, jonka olemme rakentaneet. Se kognitiivinen dissonanssi on haaste meille ihmisille.
Mutta rehellinen kysymys kuuluu: Olisiko hyödyllisempää olla tietämättä? Jos jokin testi tai koulutustilanne osoittaa jotakin haastavaa, parhaimmillaan se antaa mahdollisuuden ymmärtää, ennakoida ja tukea koiraa paremmin. Jos taas koirassa näkyy vahvuuksia, nekin voidaan tunnistaa realistisemmin eikä pelkän toiveajattelun kautta. Näin koiralle saadaan jatkossa ”oikeanlaiset saappaat” jalkoihin ja tällä on koiran elämässä suuri merkitys, mutta se luonnollisesti vaikuttaa koko koiran lähipiirin elämään positiivisella tavalla.
Kriittisyys on aina tervettä. Mutta kriittisyys ei ole sama asia kuin kaiken automaattinen mitätöinti ilman perehtymistä. Keskustelu koirien käyttäytymisestä kärsii joskus samasta ongelmasta kuin moni muukin aihe nykyään eli vahvat mielipiteet syntyvät usein hyvin pienestä aineistosta. Yhden tai kahden oman koiran kokemus on ihmiselle luonnollisesti toki hyvinkin merkityksellinen. Mutta yksittäinen kokemus ei vielä kerro jostain ilmiöstä laajemmin. Jokainen koiraomistaja katsoo maailmaa oman koiransa kautta, ja se on inhimillistä. Haaste syntyy silloin, kun yksittäisestä kokemuksesta tehdään yleinen totuus.
Kriittisyyttä tarvitaan myös kehittämiseen. Mutta rakentava kriittisyys perustuu perehtymiseen, havaintoihin ja haluun ymmärtää ilmiötä kokonaisuutena. Joskus keskustelu jää kuitenkin tasolle, jossa asia mitätöidään ilman kokemusta menetelmästä, ilman aineiston tuntemista tai ymmärrystä siitä, mitä käyttäytymisen arviointi ylipäätään tarkoittaa.
Ehkä tärkein kysymys ei ole, voiko yksittäinen testi kertoa kaiken. Ei tietenkään voi. Tärkeämpi kysymys on: auttaako se ymmärtämään koiraa paremmin kuin ilman sitä, voinko alkaa rakentaa sen avulla omaa kokonaiskuvaa koirastani?
Mielipiteitä vai faktoja?
Meidän työmme perustuu pitkäjänteiseen havainnointiin vuodesta 2012 lähtien. Taustalla on tällä kirjoitushetkellä noin 25 000 koulutusta/testiä yli 300 eri rodun + monirotuisten edustajille, jatkuva kehitystyö yhteistyössä muiden erilaisten koira-alan asiantuntijoiden ja ammattilaisten sekä tutkijoidenkin kanssa ja ennen kaikkea runsas asiakaspalaute todellisista tilanteista. Erityisen arvokasta tietoa on kertynyt koirista, jotka ovat koulutustilanteen jälkeen kohdanneet petotilanteita oikeassa elämässä tai ovat olleet petotyöskentelyssä jo aiemmin ennen koulutustilaisuutta. Määrä on jo niin suuri, että se on ihan tutkijapiireissäkin tunnustettu poikkeuksellisen suurena määränä ja koirien toimintatapa on korreloinut huomattavan hyvin todellisen käyttäytymisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että käyttäytyminen olisi koskaan täysin ennustettavaa, eikä yksikään vastuullinen kouluttaja niin väitä. Olemme monessa yhteydessä koettaneet painottaa: Käyttäytyminen on aina kontekstisidonnaista.
Koira ei toimi irrallisena ominaisuuslistana, vaan se toimii tilanteessa, ympäristössä, tunnetilassa, kokemushistoriassa, fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa sekä sosiaalisessa asetelmassa. Sama koira voi reagoida eri tavoin eri kontekstissa. Tästä syystä yksittäinen testi ei ole lopullinen vastaus, vaan yksi tärkeä ikkuna koiran toimintatapaan.
Juuri siksi laaja aineisto merkitsee ja se luo asialle faktapohjaa – kyse ei ole siinä kohtaa vain jostain mielipiteistä. Kun havaintoja kertyy tuhansista koirista vuosien ajalta, yksittäisten poikkeusten yli alkaa näkyä toistuvia malleja. Mitä enemmän aineistoa on, sitä paremmin voidaan arvioida, mikä on sattumaa ja mikä systemaattisesti toistuva ilmiö.
Uskallammeko tarkastella omaa ajatteluamme?
Uskon, että kaikkein vaikein kysymys ei olekaan, onko joku toinen väärässä , vaan uskallammeko itse tarkastella omaa ajatteluamme? Me ihmiset olemme yllättävän alttiita ja halukkaita uskomaan ymmärtävämme enemmän kuin todellisuudessa ymmärrämme. Tätä ilmiötä on tutkittu paljon, ja sitä kutsutaan Dunning–Kruger-ilmiöksi. Se tarkoittaa sitä, että mitä vähemmän tiedämme aiheesta, sitä helpompi meidän voi olla yliarvioida oma ymmärryksemme. Kun tietoa ja kokemusta kertyy lisää, moni huomaa samalla myös sen, miten paljon ilmiössä on kerroksia.
Koiramaailmassa tämä näkyy joskus siten, että vahvat mielipiteet syntyvät hyvin pienellä aineistolla. Yksi tai kaksi omaa koiraa, muutama nähty tilanne tai yksi videopätkä tai kuva tai luettu keskusteluketju voi tuntua riittävältä muodostamaan varman käsityksen siitä, mikä toimii, mikä ei toimi, mikä on jotain “täysin turhaa”.
Jokainen voi kysyä itseltään: Mihin oma varmuuteni ja tietoni oikeastaan perustuu? Onko se laajaan kokemukseen erilaisista koirista, pitkäaikaiseen seurantaan ja haluun puntaroida myös omia oletuksia? Vai siihen, että etsinkin lähinnä vahvistusta sille, mitä jo valmiiksi uskon – tai toivon ja oletan? Me kaikki olemme alttiita vahvistusharhoille. Jos päätämme jo etukäteen, ettei jokin menetelmä voi toimia, alamme helposti huomata vain ne esimerkit, jotka tukevat tätä ajatusta. Samalla ohitamme huomaamattamme kaiken sen tiedon, joka voisi haastaa omaa käsitystämme. Huolestuttavinta ei ole kriittisyys, se kuuluu kehitykseen. Huolestuttavaa on se, jos vahvoja mielipiteitä ylipäätään mistään aiheesta jaetaan faktana, ilman todellista perehtymistä itse asiaan. Tämä koskee myös meitä koira-alan ammattilaisia ja kouluttajia. On inhimillistä muodostaa näkemyksiä, mutta ammattilaisuuteen kuuluu myös vastuu siitä, että erottaa oman oletuksen todellisesta tiedosta. Tässä kohtaa väistämättä tulee ihan mieleen se Kummeli-sketsien ”kaikkien alojen asiantuntija”.
Pelätäänkö totuutta?
Mitä enemmän pelkäämme totuutta, sen helpompaa ja turvallisempaa on kääriytyä vanhoihin omiin uskomuksiin tai etsiä syytä jostain muualta, vaikkapa tuomareista, toisista kasvattajista, koirien omistajista tai muusta. Jotta voidaan kehittyä, pitää mennä ”laatikon ulkopuolelle” ja ottaa vastuu omasta itsestään. Kehitys alkaa usein epämukavasta paikasta, siitä hetkestä, jossa joutuu kysymään itseltään: ”Entä jos en vielä tiedä kaikkea tästä asiasta? "
Se ei ole heikkoutta. Se on asiantuntijuuden alku.
Tärkein taito ja asiantuntijuuden osoitus ei ole se, kuka puhuu kovimmalla varmuudella, vaan kuka uskaltaa kysyä: Mihin tämä väite perustuu? Onko taustalla oma kokemus yhdestä yksilöistä, yhdestä tilanteesta vai peräti tuhansien tilanteiden seuranta? Onko asiaan perehdytty aidosti vai toistetaanko vain kuultua tai omia uskomuksia? Mitä aineisto sanoo? Entä löytyykö myös tietoa, joka haastaa oman näkemyksen?
Kriittinen ajattelu ei tarkoita kaiken epäilemistä. Se ei tarkoita dissaamista ja parjaamista eikä etenkään väärän tiedon levittämistä, mikä tänä päivänä on yllättävän helppoa. Kriittinen ajattelu ei tarkoita kyynisyyttä, epäluuloisuutta tai kaiken vastustamista. Se tarkoittaa kykyä arvioida väitteitä, tietoa ja omia ajatuksia mahdollisimman rehellisesti ja myös haastaa ajattelijaa itseään. Paras suoja väärää tietoa vastaan on utelias mieli, joka uskaltaa tarkistaa ennen kuin päättää. Aidosti kriittinen ihminen ei kysy ja kommentoi vain :”Voiko tämä olla totta”, vaan myös: “Voinko minä olla väärässä?” Kriittinen ajattelu on pohdiskelevaa ja vastavuoroista, se on ihan kaikkea muuta kuin nykyinen somekulttuuri tuntuu olevan.
Käyttäytyminen on kontekstisidonnaista
Me olemme kaikenlaisia koiria ja monenlaisia mahdollisuuksia varten. Olemme kaikkia sellaisia ihmisiä varten, jotka ovat halukkaita kehittymään ja oppimaan. Mekin opimme koko ajan, oppia on tullut tältä saralta jo vuodesta 2012. Me myös kehitämme itseämme ja palveluitamme koko ajan. Taarjoamme tähän kontekstiin liittyen koirien koulutuspalveluita. Esimerkiksi emme ole kisakoirapuolelle suuntautuneita ja ohjaamme asiakkaita kisaongelmissa sellaisten kouluttajien huomaan, jotka ovat juuri näihin asioihin perehtyneitä. Meillä, kuten kenelläkään, ei ole kristallipalloa, ei taikaviittaa eikä taikasauvaa eikä hopealuoteja. Kaikkia koiria ei ole mahdollista auttaa kouluttamalla ja tämä on realiteetti.
Petotestien® tarkoitus on auttaa omistajaa turvallisella, hallitulla ja säädellyllä tavalla ymmärtämään omaa koiraansa yhä paremmin ja syvemmin. Meillä on arjesta täysin erillään oleva uusi tilanne, joka kertoo koirista ja niiden valinnoista paljon - jos haluaa nähdä avoimin mielin asioita. Samalla voidaan koiria kouluttaa petokohtaamistilanteiden varalle tai varsinaiseen petotyöskentelyyn. Tarkoitus on opettaa ihmisiä ymmärtämään myös tärkeä seikka: Käyttäytyminen on kontekstisidonnaista. Se, että koira osaa istua jääkaapin edessä ei tarkoita vahvaa osaamista istu-vihjeestä missä tahansa paikassa ja häiriön alla. Jos koira ärjyy aidan takana kaukana kulkevalle sudelle tai muulle, ei tarkoita sitä että koira kykenee samaan siinä silmästä silmään pedon kanssa. Tästä on kirjoitettu sivuillamme toinen artikkeli jo, joka kannattaa lukaista TÄSTÄ.
Me haluamme rohkaista ihmisiä haastamaan omaa ajattelua ilman että se tuntuu millään tasolla uhkaavalta tai tuomitsevalta. Haluamme, että se muutosprosessi tuntuisi vapauttavalta ja avaisi ihmistä ymmärtämään sitä omaa koiraansa aidosti paremmin. On monia erilaisia tapoja kouluttaa koiria, testata niiden erilaisia ominaisuuksia pennusta alkaen. Meidän konseptimme tarjoaa yhden näkökulman koiran mielenmaailman tarkasteluun ja koirien kouluttamiseen. Tänä päivänä monikaan ei uskalla jakaa asioita laajemmin. Tämä ominaisuuksien havainnointi kun muuttuu somessa pelkäksi rumaksi virheiden etsimiseksi hyvin äkkiä. Ehkä meidän kaikkien pitäisi välillä kysyä itseltämme vaikea kysymys: Yritänkö minä auttaa koiraa vai vain voittaa jonkin keskustelun? Etsinkö aidosti ymmärrystä, vai etsinkö virheitä?
Koirat eivät elä ideologioissa
Koirat eivät elä ideologioissa. Ne elävät todellisuudessa.
Ne elävät suhteessa ja suhteesta. Koirat oppivat meiltä ja meistä, halusimmepa sitä tai emme.
Me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja tavoitteetkin ovat erilaisia. Toiset meistä ovat luontaisesti lahjakkaampia kouluttamaan eläimiä, lukemaan niiden elekieltä ja opettamaan koirille ja muille eläimille vaikka mitä. Koiratkin ovat erilaisia. Tutkimuksin on osoitettu, että eri koiratyypeillä on erilaisia ominaisuuksia ja siten joidenkin kouluttaminen on tietyiltä osin hieman helpompaa. Mitä enemmän tunnet koiraasi, sen paremmin ymmärrät sitä ja sen paremmin pystyt huomioimaan koiraasi ja tarjoamaan sille tärkeitä asioita tai poistamaan koiran arjesta sellaisia tekijöitä, jotka kuormittavat liikaa.
Emme voi hankkia koiraa samalla tavalla kuin voimme tilata ravintolassa á la carte annoksen. Koiramaailmassa tämä touhu menee enemmän sellaisella ”halpissuklaarasia”-meiningillä, että voi olla että tulee hyvä, voi olla että tulee ihan ok ja sitten ihan jotain muuta. Aivan kuten suklaarasian kohdalla, saat toki jonkinlaista suklaata, mutta et välttämättä tiedä millaisen specialpalan saat. Takakannen kuvaus ei kerro vielä mitään, se on vasta oletusarvo, kuten rotumääritelmäkin. Jokaisen kokemuksellisuus on myös huomioitava. Kokenut kasvattaja tunnistaa pentulaatikosta jo tiettyjä ominaisuuksia, tuntee pentujen taustat ja osaa valita uudet kodit siten, että pentujen omistajat pärjäävät uusien laumanjäsentensä kanssa. Silti tulee aina välillä kommelluksia ja haasteita. Aina ei ole kovin kokenutta kasvattajaa tukena ja paljon on myös monirotuisia koiria, joissa voi olla hyvinkin erilaisia rotuja ja siten erilaisia käyttäytymistarpeita sisällytettynä yhteen pieneenkin karvakaveriin. Koiran kanssa tassuliitto kestää pitkään, toivottavasti ainakin sen 10v. Jos tämä aika on yhtä hammasten kiristelyä, ei kenelläkään ole hyvä olla. .
Ymmärrätkö koiraasi - saako se olla koira?
Mitä tulee niihin ongelmiin ja niiden peittelyyn, se on ikävä kyllä koitunut monen koiran kohtaloksi, jos asioihin ei ole päästy puuttumaan ajoissa. Valtavan monesti suuri ongelma on siinä, että koira ei saa olla koira. Siis sellainen koira kuin se on. Usein ei ole ymmärretty koiraa. Koiralle on luotu myöa odotusarvoja ja ihminen päättää ja säätelee koiran elämää, harrastuksetkin omistajan toiveiden mukaan. Taustalla vielä suuria odotusarvoja, jos entinen koira samaa rotua on ollut ehkä ”kuin ihmisen mieli”, mutta seuraava onkin ***** seuraava? On luonnollista, että ihminen kokee silloin pettymyksen tunteita. Koirat täyttävät meidän elämästämme niin suuren osan, ne vievät sydämemme ja sielumme, joten on todella ymmärrettävää, että kun sielujen sympatiat eivät kohtaakaan, siinä tarvittaisiin siinä kohtaa apuja.
Se koiran parempi tunteminen, ihan perinjuurin, olisi todella tärkeää. Tärkeää olisi myös sekä koiran että ohjaajan tukeminen. Itse entisenä sairaanhoitajana ajattelen vahvasti myös omistajia, heidän tunnetilojaan ja toimintaansa, koska niillä on suuri merkitys koiraan. Usein kaikesta syntyy sellainen lumipalloefekti, joka tulisi mahdollisimman varhain katkaista. Mukavassakin tassuliitossa se parempi tunteminen avaa suhdetta syvemmäksi ja antoisammaksi, mutta erityisesti haasteellisissa tapauksissa se perin juurin tunteminen on erityisen tärkeää.
Koira oppii meistä ja meiltä
Meillä on jokaisella omanlainen historia koirien kanssa. Monelle ihmiselle, ensikoiran hankkijalle etenkin, tulee yllätyksenä jopa se, että koirat eivät osaa meidän ihmisten kieltä. Sana ”istu” tai ”tänne” ei koiralle merkitse mitään, ennen kuin sille sanalle on tullut merkitys. Se voi olla oikeasti eri asia, mitä ihminen kuvittelee opettaneensa. Joillekin omistajille voi olla todella harmillista, että koira haistelee mielellään ulkona paljon ja kuluttaa aikaansa ympäristön tutkimiseen ja tarkkailuun, eikä keskitykään ihmisen rinnalla kulkemiseen ja ihmisen kanssa olemiseen niissä hetkissä. Odotukset koiralta voivat olla suuria ja jopa mahdottomia, koiranomistajuudesta ja sen vaativuudesta on ajateltu ehkä eri tavalla. Ei ole osattu aina varautua kaikkeen. Syntyy erilaisia ristiriitoja, joissa koira kyllä aina jotenkin opportunistina pärjäilee. Kuten sanottua, se koira oppii meistä ja meiltä, haluttiin tai ei. Koira oppii jonkin asian seurauksista, ovatko ne koiralle mieluisia ja kannattavia vai vähemmän kannattavia tai epämieluisia. Koira määrittelee myös, toimiiko jokin meidän kuvittelemamme palkki käyttäytymisen vahvisteena vai ei. Sen jonkin sanan merkitys voi olla koiran kokemusmaailmassa aivan toinen kuin ihmisellä. ”Tänne” voi tarkoittaa koiralle erittäin epämiellyttävää kokemusta, kiinnilaittoa ja siinä kohtaa koira ottaakin ritolat. Ihminen suuttuu, tunteet kuohuvat ja koira vielä vähemmän tulee luokse. Kuriton ja tyhmä koira?
Nämä asiat ovat monelle perusjuttuja, mutta eivät kaikille. Ei kaikkien oikeasti tarvitse edes olla mitään pro-tason koirankouluttajia. Hyvää koiranelämää voi tarjota koirilleen osaamatta yhtään hienoa termiä ja omistamatta yhtään klikkeriä tai tietämättä mitä tarkoittaa R+ tai positiivinen vahvistaminen. Toki oppimisen lainalaisuuksien ymmärtäminen helpottaa paljon, mutta kaikenlaisessa kouluttamisessa tulee silti myös haasteita, esimerkiksi oikean ajoituksen ja muun toiminnan suhteen. Seurakoiratyyppisiksi koiriksi on valikoitunut aikojen saatossa sellaisia koiria, joilla ei ole ollut niin voimakkaita luonneominaisuuksia, että niistä synnynnäisistä ominaisuuksista olisi tullut kovasti paljon murheita, vaikka koiria ei olisi varsinaisesti koulutettu. Osasta koiria on haluttu tietynlaisia kodin pikku apureita, vaikkapa hälytyskelloja ja tätä ominaisuutta on arvostettu ennen, mutta vaikkapa kerrostalossa se voi tuottaa sitten ongelmia.
Koira oppii siinä arjessa meidän kanssa eläessään, vaikka emme tietoisesti kouluta. Koira voi olla oppimatta myös, vaikka yrittäisimme tietoisesti kouluttaa. Koira oppii vaikka sen, milloin isäntä on lähdössä lenkille ja milloin hakemassa voileipää jääkaapista ja milloin taas menossa vessaan. Koira tietää keneltä saa pummattua herkkuja, keneltä ei kannata. Koira alkaa ”lukea ajatuksia”, se havainnoi pieniä ennakoivia vihjeitä ja arki sujuu usein varsin mutkattomasti. Jos koiralla ei ole suuremmin mitään isompia käyttäytymistarpeita, joista seurauksena olisi hankalia tilanteita, sellaisen koiran kanssa pärjää kuka tahansa. Koira oppii arjen rutiineista ja haluaa olla ihmisen kanssa yhteistyössä. Siitä tulee se ”Kuin ihmisen mieli”. Koira voi elää varsin mainiota koiranelämää ja päästä toteuttamaan riittävällä tavalla sille tärkeitä asioita ikäänkuin arjen lomassa.
Sitten onkin oma lukunsa sellaiset toisenlaiset koirat. Ne, jotka ovat usein hyvinkin itsenäisiä ja joilla on suuret käyttäytymistarpeet ja voimakas luonne. Näiden koirien kanssa tulee niitä haasteita sitten helpommin ja se yhteentörmäys realiteettien kanssa voi olla raju. Näiden omistajat hakevat apua usein vasta kun on niin sanotusti ”hätä kädessä” ja valitettavasti tulevat tuomituiksi myös meidän kouluttajienkin taholta. Asiat voi sanoittaa niin monin eri tavoin. Totuuden nimissä sanottakoon kuitenkin, että vasta kun koira nähdään rehellisesti, voidaan tehdä parempia päätöksiä ja valintoja. Myös ihmisen toimintaa, vallitsevia tunnetiloja ja ympäristöolosuhteita sekä koiran yleistä fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa tulisi tarkastella samalla. Kokonaisuus muodostuu erilaisista tekijöistä ja siksi meilläkin on palvelutarjontaa laajennettu, jotta voidaan Petotestejä® hyödyntää yhä paremmin erilaisten koirien ongelmien ratkaisun apuna eli käyttäytymisneuvontaa ja koulutuspalveluita on tarjolla ja teemme yhteistyötä myös useiden muiden koirankouluttajien ja koira-alan ammattilaisten kanssa.
Koiramaailma ei tarvitse vähemmän keskustelua.
Se tarvitsee parempaa keskustelua.
Rehellistä, joskus kriittistäkin, mutta samalla uteliasta, rakentavaa ja kokonaisuutta katsovaa.
Kun opimme katsomaan koiraa kokonaisuutena, tekemään havaintoja erilaisissa tilanneyhteyksissä ja ymmärtämään sitä yhä paremmin, saatamme samalla oppia katsomaan myös toisiamme hieman armollisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti