Laumanvartijakoirat Petotesteissä®, osa 1

LAUMANVARTIJAKOIRAT PETOTESTEISSÄ, Osa 1.

Petotestit® ovat Asko Sorvon vuonna 2012 kehittämä koirien koulutus- ja testausmenetelmä, jossa hyödynnetään aitoja petojen hajuja sekä täytettyjä ja petojen omilla hajuilla hajustettuja, kauko-ohjattavalla alustalla liikkuvia petoja. Tämän päivän Petotesteissä® on kyse suunnitelmallisesta ja tavoitteellisesta koirien kouluttamisesta ja testaamisesta hyvin monipuolisella tavalla, koiralähtöisesti ja koirien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähdäten ja testit kehittyvät jatkuvasti yhteistyössä erilaisten asiantuntijoiden kanssa.

Asko Sorvo ja Herkku - šarplaninac eli ”sarppi"

Asko Sorvo on pitkän linjan laumanvartijakoiraharrastaja ja  Petotestitiimiin kuuluu myös  Askon vaimo Hanna-Mari (käyttäytymisanalyyttisen eläintenkoulutuksen asiantuntija, eläintenkouluttaja AT, EAT opiskelija) , jolla on myös pitkä kokemus laumanvartijakoirista pk-harrastusvuosien jälkeen suursnautsereiden kanssa. Petotestaus sinällään ei ole uusi juttu etenkään laumiksilla. Monilla laumanvartijakoirien alkuperäseuduilla on testattu kautta vuosisatojen  koiria ja niiden rohkeutta testataan edelleen erilaisin "petotestein", mutta ne keinot ovat kuitenkin usein varsin brutaaleja. Laumanvartijakoiratutkimusten kehittyessä jotkut tutkijat ovat käyttäneet erilaisia eläinhahmoja myös omissa testeissään ja keränneet tutkimusdataa näistä tilanteista (sekä mainittakoon tässä myös, että  Suomen Kennelliitto suunnittelee  luolakoirien pienpetotestejä konepedoilla). Tätä kirjoittaessa eli yli 12 vuoden petotestaushistorian aikana, on niin omien kuin monien eri tahojen ja yhteistyökumppanien sekä asiakkaiden kokemusten, palautteiden sekä tietotaidon myötä voitu todeta että Petotestit korreloivat erittäin hyvin luonnonpetokohtaamisien kanssa – koirien rodusta riippumatta eikä testeistä saatu hyöty rajoitu vain petokohtaamistilanteiden ehkäisyyn tai niissä toimimiseen vaan Petotesteillä on mahdollisuus kouluttaa ja auttaa koiria omistajineen hyvin monipuolisesti. Koiria on Petotesteissä® käynyt vuosien aikana yli 20 000 ja vaikka kahta samanlaista koiraa ei olekaan, tiettyjen asioiden ja käyttäytymisten esiintyvyys ja toistettavuus kuitenkin merkitsevät jo paljon.   

Hanna-Mari ja laumatestissä sarppiuros Dragan ja sarppinarttu Grace.

 

Mitä tulee erilaisiin petokohtaamisiin niin kone- kuin luonnonpetojen kanssa, niin  täytyy huomioida, että  käyttäytyminen on kontekstisidonnaista. Tulee huomioida muun muassa se, ettei ole myöskään kahta samanlaista luonnonpetoa eikä petokohtaamista. Monet asiat vaikuttavat eläimen käyttäytymiseen eri tilanteissa. Esimerkiksi jo etäisyys petoon vaikuttaa paljon koiran käyttäytymiseen sekä opitun käyttäytymisen tuomat käyttäytymismallit, esim. onko koira siellä tutun piha-aidan takana vai vapaana jossain. Muuttuvia tekijöitä on siis luonnonpetojenkin kanssa. Laumanvartijakoirien kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että siellä aitojen takana ja vahvan opitun käyttäytymisen turvin, kaikkien koiran muiden sille tärkeiden resurssien läsnäollessa koirat toimivat ponnekkaammin ja se on näille koirille toki ominaista. Mutta, koiran tärkein resurssi on koiran henki ja ihminenkin on osa laumaa ja resurssi tiettyyn rajaan saakka. Koirat määrittelevät aina itse niille tärkeät asiat ja koirat tekevät valintoja niiden perusteella. Petotesteissä® pystytään näkemään myös sellaisia ominaisuuksia, joita ei arkielämässä koiran tutuissa kuvioissa nähdä välttämättä koskaan, mutta nämäkin piilossa olevat koirien ominaisuudet vaikuttavat koirien arkeen ja elämään ihmisten kanssa sekä erilaisiin harrastuksiin ja työtehtäviin. 

Laumanvartijakoirat ovat ehkä maailman yleisin koirarotu kautta aikojen, näin ovat arvelleet ainakin tutkijapari Lorna ja Raymond Coppinger, jotka aloittivat laumistutkimukset 1970-luvulla. Laumikset kattavat koko maailman, vanhimpia alueita ovat esimerkiksi Irak, Iran, Afganistan ja Kiina. Näiltä alueilta ovat nykyisten laumanvartijakoirien esi-isät kotoisin. Työtehtävistä vanhin on alunperin paimentolaiskulttuuriin liittyneet erilaiset vartiointitehtävät, joista tärkein on ollut erilaisten karjaeläinten turvaaminen pedoilta ja varkailta. Samat koirat ovat huolehtineet myös niin sanotuista aluevartijatehtävistä, pitäen kutsumattomat vieraat poissa. Nämä koirat ovat vanhasta historiastaan huolimatta kuitenkin ihmisille monesti tuntemattomia. Roduista on ollut paljon vääriäkin käsityksiä ja rotuja on nimetty myös harhaanjohtavasti ”paimenkoiriksi”. Laumikset eivät ole paimenkoiria, ne eivät paimenna vaan laumanvartijakoirat ovat paimenen koiria jotka huolehtivat turvallisuuspuolesta.

Näiden koirien varassa on ympäri maailmaa ollut kaikki elämän tärkeimmät asiat, omaisuus ja turvallisuus. Koiria on sen vuoksi arvostettu suuresti ja tätä arvostusta kuvaa myös se, että muun muassa Makedonian dinaarin kolikossa on ollut sarplaninacin kuva. Myös monet legendat kumpuavat tästä arvostuksesta. Laumiksia on käytetty ja käytetään ympäri maailmaa suojelemaan karjaa erilaisilta saalistajalajeilta kuten  kissaeläimiltä (esim. ilves, gepardi, lumileopardi, puuma) ja koiraeläimiltä (esim. kojootti, susi, sakaali) karhuilta  (esim. ruskeakarhu, mustakarhu) ja jopa kädellisiltä ( esim. paviaanit ). Euroopassa koiria on käytetty yli 2 000 vuoden ajan petovahinkojen estämiseen, lähinnä susilta. Tänä päivänäkin maailmalla on alueita, joissa tällainen alkuperäinen paimentolaiskulttuuri on yhä hengissä tai koiria käytetään alkuperäisen kaltaisissa työtehtävissä muulla tavalla.  

Vaikka laumiskulttuuri on vanhaa ja koiratyyppi sen myötä myös, Suomessa laumiskulttuuri ja ymmärrys koiria kohtaan on kuitenkin varsin kehittymätöntä verrattuna moneen muuhun maahan. Onneksi nykyään löydämme paljonkin erilaisia tutkimuksia ja kirjallisuutta, blogeja ja kertomuksia näistä koirista. Toki tähän kaikkeen tietoon on suhtauduttava myös omaten kritiikkiä, mutta tilanne on nykyään parempi kuin kymmeniä vuosia sitten. Tieto myös aina kehittyy, mutta tietyt lainalaisuudet tulevat varmasti siellä aina säilymään. Laumanvartijoista on myös vanhoja kirjoituksia, mm.  Italialainen Marcus Terentius Varro (116-27 eKr) on kirjoittanut laumanvartijakoirista yli 2000 vuotta sitten ja englantilainen tutkija Charles Darwin 1800-luvulla. Jopa Raamatussakin laumanvartijat mainitaan Job 30:1 ”....the dogs of my flock” 

Suomen ensimmäiset laumikset olivat slovakiancuvaceja ja ne tulivat 1960-luvulla ja sen jälkeen tulivat pyreneittenkoirat. Enemmän rotuja ja koiria tuli kun rajat aukesivat maailmaan 1980-luvun lopulla. Siinä 2000-luvun alussa monet eri rodut, mukaan lukien laumanvartijarodut alkoivat yleistyä. Enemmistö koirista on erilaisissa pihavahtitöissä, jopa seurakoiran tai harrastuskoiran roolissa ja varsinaisessa eläinvahtityössä olevia koiria on ainakin toistaiseksi paljon vähemmän.  Tarve kuitenkin on kasvussa suurpetojen määrän lisääntyessä, mutta samalla tietenkin vannoutuneina laumanvartijaharrastajina on suuri huoli siitä, että väärä koira väärässä paikassa voi tuottaa todella suuria haasteita. Luvattoman paljon koiria on lopetettu vain siksi, ettei olekaan oikein ymmärretty laumanvartijakoirien sielunelämää tai on saatu jopa pentuja ostaessa katteettomia lupauksia tai ei ole perehdytty riittävästi ja valmistauduttu tai ei ole saatu kasvattajalta tukea haasteellisissa tilanteissa. Siksi kasvattajilla on suuri vastuu pentujen tuottamisessa, jotta pennut varmasti löytävät niille sopivat kodit.

Tähän väliin pieni tietoisku:

Laumanvartijakoirista löytyy erittäin hyvät sivut WWF:n laumanvartijahankkeen alta, nettisivuilta löytyy jo valtavasti materiaalia ja siihen kannattaa perehtyä tarkoin. (Laumanvartijahanke – WWF Suomi )

Laumanvartijahanke – WWF Suomi

Laumanvartijaroduista  löytää enemmän tietoa Suuret Laumanvartijarodut ry:n sivuilta. 

Suuret Laumanvartijarodut ry

ROTUKYSYMYS?

Laumanvartijakoira on siis yleisnimi näille tämän tyyppisille roduille, mutta automaattisesti tuo termi ei kerro vielä yhtään siitä, miten hyvin se koira siitä toivotusta työkentästään sitten suoriutuu ja millainen luonne ja ominaisuudet koiralla onkaan. Eri laumanvartijarodut ovat kehittyneet viimeisten noin 150 vuoden aikana ja tämän päivän koiriin ovat vaikuttaneet monet erilaiset historian käänteet.  Alunperin suuret pedot, karut olosuhteet, erilaiset ilmastot sekä kulttuurit ovat vaikuttaneet koirien ulkomuotoon ja tyyppiin sekä myös luonteeseen.  Valitettavasti myös monet ns. geneettiset pullonkaulat ovat vaikuttaneet rotuihin ja näiden vaikutus on ollut tämän päivän koiriin erittäin merkittävä. Yksi suurimmista tällaisista vaikuttavista asioista on ollut se, että suurpedot metsästettiin paikka paikoin jopa kokonaan, eikä näin ollen tarvittu enää laumanvartijakoiria petouhkan torjujina. Tämän lisäksi kaupunkien lisääntyminen vei ihmiset maalta kaupunkeihin eikä koiria tarvittu enää lainkaan ja niitä alettiin hävittää. Sodat ovat olleet myös yksi iso vaikuttava tekijä koiriin, koiria kun on sotatoimialueilla hävitetty  sotilaiden toimesta tai niitä on otettu armeijan käyttöön ja lisäksi monet koirarodut komealla ulkomuodollaan ovat herättäneet kiinnostusta ja koiria on otettu myös seurakoiriksi.  

Kyllähän se sohvalla köllöttely kelpaa välillä työkoirillekin, mutta jos sohvalla kuluu koko elämä,
koiran ominaisuudet ja soveltuvuus työkäyttötehtäviin eivät tule esiin. Lisäksi työkoiran luonteen omaava koira toki pakon edessä voi jollain tavalla sopeutua ja kerätä stressikuormaa ja siitä sohvasta tulee koiralle "elinkautinen". 

Rotuihin liittyy paljon mystiikkaa ja tarinoita, jotka elävät legendoina ja nämä vaikuttavat myös koiriin kohdistuviin ennakkokäsityksiin ja odotuksiin. Jokaisella alueella on jokin tarina urhoollisesta koirasta, joka on yksin tappanut jopa kokonaisen susilauman. Sadut ovat kuitenkin satuja ja koirat koiria ja tämän päivän koiria ei voi verrata suoraan entisaikojen työkoiriin. Jotta voi ymmärtää tämän päivän laumanvartijakoiria, tulee huomioida rotujen historian ja erilaiset jalostuslinjat sekä kulttuurierot. Puhutaan läntisistä ja itäisistä laumanvartijakoirista ja tiettyjä eroavaisuuksia näissä roduissa pääpiirteissään onkin, vaikka yksilöerot voivat olla joskus suurempia. 

Alkuperäisessä työkäytössä olevia koiria Makedoniassa

MITEN KOIRASTA TULEE LAUMANVARTIJA?

Koirien  kehitykseen vaikuttaa hyvin paljon kokemushistoria ja elinympäristö, geneettinen ja epigeneettinen perimä myös  osaltaan. Tarvitaan ympäristövaikutus, jotta jokin käyttäytyminen ilmenee ja vahvistuu. Kun valitaan työkoiraa, rotua tärkeämpää on siis se, missä ja miten pentu kasvaa ja kehittyy ensimmäiset viikkonsa, miten se sosiaalistuu ja leimautuu myös niihin vartioitaviin eläimiin, jos halutaan eläinvahtityöhön koiraa. Hyvä laumanvartija koostuu siis perimästä ja epigeneettisistä vaikutuksista sekä ennen kaikkea kokemuksista, joita pentu kohtaa ensimmäisten elinviikkojensa aikana (2-16vkoa  tärkeimmät). 

Mihin tahansa yksilöön vaikuttaa paljon sen perityt ominaisuudet, mutta laumisten kohdalla pelkät geenit eivät tee vielä hyvää työkoiraa vaan erityisesti eläinvahtityössä  varhainen sosiaalistaminen on erittäin tärkeää ja tätä asiaa ei voi liikaa painottaa. Siihen kuuluu se nuoren koiran ohjaus myös, mitä aina ei muisteta huomioida koiria hankkiessa. Nämä ovat toki itsenäisesti toimivia koiria - tai  niiden kuuluisi olla - mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että koirat voi vain jättää huoletta eläintiloihin tai johonkin pihan perukalle pennusta saakka ihan miten vain yksinään selviytymään ja pärjäilemään ja sitten odotetaan vuosi pari ja sieltä jonain päivänä tulee supersankarin viitta harteilla aivan ylivertainen otus, joka hoitaa kaikki tehtävät mallikelpoisesti ja pelottomasti on torjumassa kaikkea maailman pahuutta oman henkensä uhraten. Kyllä, nämä ovat varsin viisaita koiria, jotka tuntuvat lukevan tilanteita lähes yliluonnollisella tavalla, mutta nämä ovat silti kuitenkin ihan vain koiria, jotka tarvitsevat myös ihmisen ohjausta ja tapakasvatusta, jotta niiden ominaisuudet ovat parhaimmillaan. 

Laumanvartijakoirien haaste moniin muihin rotuihin verrattuna tuntuu olevan varsin yleisesti puutteellinen habituaatio, joka johtaa moniin ongelmiin ja todennäköisesti myös erilaisten arkuuksien suureen esiintymiseen. Sosiaalistamista eli erilaisiin asioihin ja tapahtumiin, eläimiin, tilanteisiin, alustoihin, ääniin jne totuttamista ei tule unohtaa myöskään niiltä pihavahdeilta, vaikka eläinvahdeille onkin aivan ensiarvoinen asia oppia työtehtäviinsä ja sitoutua eläimiin. Laumanvartijat "unohdetaan" aivan liian usein sinne pihan perukoille ja pahimmillaan pentujen kanssa kielletään kaikenlainen sosiaalistaminen ja totuttaminen sekä jopa tapakasvatus. Meillä on tiimissä sellainen ajatusmalli kehittynyt näiden vuosikymmenten kautta, että koirat kyllä vartioivat erittäin toivotulla tavalla, vaikka ne ovat saaneet sosiaalistua. Se kun on sen koiran etu hankkia sitä hyvää elämänkokemusta jo pennusta saakka ja kehittää vankka oppimishistoria onnistumisista - ne kantavat sinne tulevaisuuteen, aikuisuuteen ja erilaisiin tilanteisiin. Kirjailija Varro jo muinoin tiesi, että koiran elämässä pentuaika on äärettömän tärkeää. Pennun aivot kehittyvät hurjaa vauhtia ja kaikki opittu vaikuttaa aikuisikään. Pentu kun syntyy, sen aivot ovat noin 10 kuutiosenttimetrin kokoiset ja vuoden vanhana 100 kuutisenttimetriä (tämän kokoluokan koiralla). Sosiaalistumiskausi (2-16vkoa) on siis laumanvartijakoirille  erittäin tärkeää aikaa, sitä on syytä painottaa. Siksi sillä on suuri merkitys myös, mistä pennun hankkii ja millainen kokemusmaailma koiralle syntyy tänä tärkeänä kautena. Tämä on faktaa edelleen.  

Pentujen ensimmäiset elinviikot ovat tärkeimmät viikot sosiaalisen kehityksen kannalta. 

Koirissa yleensä ja myös laumanvartijoissa yksilöerot ovat suuria, samassa pentueessakin voi olla hyvin erilaisia koiria. Hyvällä sosiaalistamisella tarkoitetaan erilaisia kokemuksia, jotka kehittävät koiraa, muokkaavat sen maailmankuvaa koiran kannalta sellaiseksi, jossa koira on oman elämänsä onnistuja ja kykenee toimimaan omin jaloin ja rohkeasti tilanteessa kuin tilanteessa ja selviytymään myös haasteista. Perus tapakasvatus tulisi kuulua myös varhaiseen pentuaikaan. Isot, voimakkaat koirat, joilla on aina jollain asteella ne vahdin ominaisuudet, ovat huomattavasti mukavampia yhteistyötovereita myös tavallisessa arjessa, kun niiden kanssa on tehty pohjatyötä tulevaisuutta varten. Sellainen ikävä stereotypia laumiksista valitettavasti on jo syntynyt, että nämä ovat kutakuinkin yleisvaarallisia, kaikkea vaanivia ja ärjyviä petoja, joiden omistajatkin ärjyvät vähintään samalla tavalla, suurten ja täysin hallitsemattomasti kulkevien koirien perässä raahautuen ja huudellen jo kaukaa ”tätä ei sit saa katsoa silmiin” tai ”alue täytyy tyhjentää kun tää syö kaikki”. Ikävä kyllä stereotypia on syntynyt muiden ihmisten näkökulmasta katsottuna ja  tosielämän tilanteista, joissa koirien sekä ihmisten käyttäytyminen on johtanut vahvoihin negatiivisiin mielikuviin ja edelleen niin maailmalla kuin Suomessakin tietynlainen ”ärjykulttuuri” on jopa paikoin vallan suotavaa ja toivottavaa, koiria tarkoituksenmukaisesti provosoidaan ärjymään. Aluevartijoina toimivien koirien kohdalla varsin yleistä, että halutaan koirien olevan ”erittäin tehokkaita”, kaikki muistavat ehkä Myrsky-elokuvan kaukasiankoirista. Alkuperäisessä työkäytössä eläinvahtina ja laumojen yleisvahtina koirien ei kuulu kuitenkaan olla yliaggressiivisia eikä missään nimessä  yleisvaarallisia. Laumanvartijakoiria käytetään yhä enenevässä määrin suojaamaan eläinlaumoja myös turistialueilla ympäri maailmaa ja voimakas petoaggressio ei tarkoita automaattisesti voimakasta ihmisaggressiota vaan ne ovat eri asioita. Koirat ovat kuitenkin hyvin erilaisia ja ominaisuuksien arviointi on tärkeää, jotta oikeanlainen koira löytäisi oikeanlaiseen kotiin ja elämä ja työtehtävät siellä sujuisivat mahdollisimman mutkattomasti. 

Emä pentujen kanssa lampaiden seurassa

Kun puhutaan niistä alkuperäisessä työkäytössä olevista koirista, niin vaikka koirat ovat entisaikoina voineet lisääntyä varsin vapaasti, koiriin on vaikuttanut myös ihmisen luoma karsinta, joka on ollut hyvin erilaista kuin tämän päivän näyttelyorientoituneessa ja seurakoiratyyppisiin koiriin tähtäävässä maailmassa. Paimenet jos eivät ole pitäneet jostain ominaisuudesta, joka yleensä on ollut vahvasti työkäyttöominaisuuksiin liittyvää ei-toivottua käyttäytymistä, sellaiset koirat on karsittu pois, esimerkiksi jahtaamiseen taipuvaiset, liian aggressiiviset tai arat yksilöt sekä koirat, jotka eivät ole sitoutuneet tehtäviinsä.  Kaikesta karustakin karsinnasta huolimatta, jokainen syntyvä laumanvartijakoira ei ole ollut ominaisuuksiltaan soveltuva työkäyttöön. Sama sääntö pätee yhä, kaikki koirat eivät sovellu suunniteltuun käyttöön.


ERILAISIA JALOSTUSLINJOJA

Kun sitten puhutaan valinnoista, karsinnoista, testeistä tai mittareista niin millaisia koiria tämän päivän laumanvartijakasvattajat arvostavat? Miten he määrittelevät tai mittaavat jollain tavalla nämä toivotut ominaisuudet? Miten  termi ”työkäyttö” ylipäätään määritellään? Ja halutaanko ylipäätään laumanvartijakoiria enää mihinkään työkäyttöön vai halutaanko niistä vain isoja seurakoiria, koska ihaillaan suurta kokoa ja uljasta ulkomuotoa? Jokaisellahan varmasti on omat ajatuksensa, omat toimintamallinsa sekä jalostussuuntauksensa ja valintansa ja tavallaan onkin suuri rikkaus, että erilaisia koiria löytyy erilaisiin työtehtäviin – laumanvartijat kun ovat kautta aikojen toimineet erilaisissa muissakin tehtävissä kuin puhtaasti vain eläinvahtina. Löytyy aluevartijan tehtäviä, armeijan ja poliisin tehtäviä, vaunujen vetotehtäviä yms. ja tänä päivänä moni rotu tuntuu olevan varsin suosittu aivan puhtaasti seurakoiran roolissa eikä siinäkään välttämättä tule ongelmaa, mikäli pystytään tarjoamaan koiralle kuitenkin sen käyttäytymistarpeisiin vastaava miljöö ja ymmärretään synnynnäiset vartiointitaipumukset omaavan koiran perusluonnetta. Tämä kaikki monimuotoisuus kuitenkin on kuin kaksiteräinen miekka silloin kun etsitään koiraa tiettyyn työtehtävään, ja siksi pakko teroittaa, että vaikka koira edustaa jotain laumanvartijarotua, se ei takaa vielä minkäänlaisia työominaisuuksia yhtään missään työtehtävässä!

Laumiskulttuuri on siis vanhaa, mutta  kaikki nämä erilaiset historiankäänteet, jalostuslinjat ja kulttuurien muutokset tulee huomioida kun valitsee itselleen koiraa. Koirissa  ja kasvattajien linjoissa ja olosuhteissa on eroja ja saman pentueen sisälläkin voi olla suuria eroja. Laumanvartijakoirissa on paljon erilaisia linjoja ympäri maailmaa, osa edelleen edustaa alkuperäistä työkäyttöä eri eläinlajien parissa, osa painottuu aluevartiointityöhön (jossa toivottu toisinaan jopa hyvin suurta ihmisaggressiota ja suurta terävyyttä), jotkut ovat koirataistelulinjoja (voimakas terävyys  ja koira-aggressio sisäsyntyisesti), osa puhtaasti näyttelykoiralinjoja tai seurakoiria (toivottavaa se mahdollisimman ”helppo” luonne ja todella olemattomat vartiointitaipumukset) tai jopa harrastuskoiria (toivomuksena tällöin alkuperäisiä laumisominaisuuksia ajatellen jopa hyvin epätyypillisiä koiria esim. vilkkauden suhteen).  Kennelkoirat, jotka viettävät elämänsä vain pienissä häkeissä, ovat suurelta osin mysteereitä kasvattajille itselleenkin. Näistä koirista toki voidaan sanoa ”erinomainen luonteeltaan”, mutta tälle erinomaisuudelle ei löydy kuitenkaan mitään konkreettista määrittelyä. Erilaiset testit voivat kertoa koirista paljon, mutta arkityötehtävät ja erilaiset tilanteet kertovat tietenkin myös paljon.   

Kuinka paljon käytännössä koko elämänsä pienessä tarhassa eläneestä koirasta voi kertoa?
(Kuva ulkomailta)

PETOTESTIEN® MAHDOLLISUUKSIA 

Petotesteissä® voidaan nähdä erilaisia reaktioita ja ne vaihtelevat usein eri pedoille, joskus suurestikin. Petovahteina toimiville koirille testit toimivat myös työturvallisuustekijänä, sillä koirat oppivat tuntemaan vastustajansa – koira ei myöskään pelästy samaa asiaa kahta kertaa, kun on selvittänyt haasteen. Testeissä koiran rohkeutta, itsetuntoa ja itsevarmuutta voidaan kehittää myös turvallisesti erityisesti karhutestillä. Nähdään myös kuinka nopeasti koirat selvittävät uusia tilanteita, miten itsevarmasti koirat toimivat, miten teräviä ne ovat, jääkö testistä esim. jäljelle jäävää aggressiota, joka kohdistuu sitten testin jälkeen ihmisiä kohtaan ja kuinka koira pystyy palautumaan tilanteesta. Laumatesti tietenkin tarjoaa lisää mahdollisuuksia kartoittaa koirien luonnetta sekä laumadynamiikkaa ja laumanvartijakoirien toimiessa normaalisti laumana, laumatestaus on lisätestinä yksilötestien jälkeen tärkeää lisätietoa – lauma on juuri niin heikko kuin sen heikoin lenkki. Rohkeus ei esimerkiksi lisäänny aroilla ja epävarmoilla koirilla lainkaan, jos sitä rohkeutta ei lähtökohtaisesti ole olemassa, vaikka läsnä olisi useita muita koiria. Laumassakin koirat toimivat kuitenkin viimekädessä yksilöinä ja laumassa yhden tai useamman koiran muutos voi vaikuttaa oleellisesti koiralauman toimintaan.

Monia  asioita siis, joita koiran omistaja sitten voi hyödyntää ja sen tiedon valossa myös asettaa koiria myös niille sopiviin ”työsaappaisiin” ja siten olla koirille mahdollisimman reiluja. Esimerkiksi oma kaukkariuros Sergeikin oli hieno koira erilaisten lampaiden kanssa ja aidan takaa kyllä tiukkana sudelle ja muille sekä piti ihmisuhkatilanteissa tiukasti puolensa, mutta vastaavasti se ilves omalla pihalla hyvinkin lähikontaktissa ilman väliaitaa ja susikohtaamiset olivat sille aivan liikaa, aivan kuten vastaavissa Petotesteissäkin® sama nähtiin. Tällainen tieto koirasta ei tee kuitenkaan koirasta huonompaa, se on vain lisätieto, jota pystyy hyödyntämään ja voi olla koiralle reilu omistaja.

Me ihmiset kun hallitsemme koirien kaikkia resursseja ja niiden elämään liittyviä valintoja ja mahdollisuuksia, meillä on suuri valta ja vastuu koirien kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Liian suuriin saappaisiin asetettu koira voi kokea äärimmäistä pelkoa ja hyvin voimakasta stressiä, olipa se rodultaan sitten kuinka laumanvartijakoira tahansa. Tämä  Sergei-koira on vain yksi esimerkki siitä, että se koira ei saa mistään ihmeellisiä supervoimia, ei vedä taikaviittaa harteilleen ”toimiakseen vasta tositilanteessa sitten siellä omalla alueellaan”. Näissä tilanteissa kun oltiin todellakin koiran ihan omalla alueella, omalla pihalla ja lisänä vielä lauman muita koiria, joilla riitti toimintakykyä toisella tavalla. Näitä samanlaisia raportteja tulee jatkuvasti mm. eri tilallisilta ja muilta koirien omistajilta, joissa työkäyttöön otetut laumanvartijakoirat ovatkin toisinaan petoja havaitessaan häipyneet tilanteesta tai paenneet nuohoojaa tai jotain kaupustelijaa piiloon, vaikka ensin ovat hurjasti haukkuneet kyllä sen aidan takaa.  Vastaavasti perheen muunrotuiset koirat ovat sitten hoidelleet ne laumistyötkin. Näinhän asioiden ei kuuluisi olla ja  jos nyt eri roduissa alkaa olla hälyttävä tilanne monien sairauksien (esim. luustosairaudet) osalta, myös luonnepuolelle pitäisi alkaa kiinnittää oikeasti huomiota ennen kuin on liian myöhäistä. 

Sergei-kaukkari oli hieno koira kaikenlaisten lampaiden kanssa, puskuripässeistä pikku karitsoihin ja aidan takaa se kykeni hoitamaan haukkumalla tehtäväänsä petoja vastaan riittävällä tavalla muun lauman tukena. Sille ihmisuhka ei ollut mikään ongelma, se piti takuulla tunkeilijat poissa,
mutta kaikki pedot pelottivat. 

QUO VADIS, LAUMANVARTIJAKOIRAT?

Rotujen kohdalla kaikissa rotumääritelmissä mainitaan koirien olevan mm. itsenäisiä, itsevarmoja, rohkeita ja pelottomia – mutta tällaisia laumanvartijoita välttämättä ei enää näe kovin paljon.  Näyttelyissä ei yleensä kiinnitetä huomiota arkuuteen ja epävarmuuteen, se jopa sekoitetaan usein pidättyväisyyteen, joka on aivan eri asia. Nämä rodut ovat tunnetusti  pidättyväisiä, joka tarkoittaa oikeasti sitä, että koiraa ei kiinnosta olla tekemisissä vieraiden kanssa. Oikeasti pidättyväinen koira ei kuitenkaan pakittele häntä koipien välissä vaan se vaan vain tylysti ignooraa vieraat ihmiset jos mahdollista, hyvinkin välinpitämättömästi ja oikeasti itsevarmasti. Vastaavasti itsenäisyys roduissa alkaa olla valitettavasti katomaan päin, eikä tämä ole seurakoiraa hankkiville niinkään ongelma, mutta työkäyttökoiraa etsiville suuri työkykyhaaste. Laumanvartijakoirien kuuluisi olla itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä, kyvykäs työskentelemään siellä ulkona, säässä kuin säässä ja  olipa työtehtävä mikä tahansa. Epätyypilliset rotuominaisuudet ja työkäyttöön liittyvät ongelmat (esim. inhoaa märkää maata tai jotain alustaa) voivat olla kenties hassunhauskoja persoonallisuuspiirteitä yksittäisillä koirilla, mutta ne tulisi ehdottomasti huomioida jalostuksessa tai pian meillä on lisää isoja seurakoiria, joita laumanvartijakoirien ei kuuluisi olla.

Laumanvartijakoirat ovat koiria siinä missä mitkä tahansa muutkin koirat – siis koiria, eivät ihmeolentoja, jotka saavat merkillisiä supervoimia vasta jossain maagisessa tositilanteessa. Jos koiraa pelottaa monet aivan tavalliset arkielämän asiat, sitä todennäköisesti pelottaa vielä enemmän uhkaa tuottavat tilanteet vaikka oltaisiin kotipihassa, etenkin jos tuttu konteksti jollain tavalla muuttuu, esim. se aita poistuu välistä tai uhka tuleekin aitojen sisään, mitä ei ole aiemmin koiralle kenties tapahtunut. Aivan samalla tavalla laumanvartijakoirien elekieli kertoo koirien tunnetiloista ja muusta ja on erittäin epäreilua koiraa kohtaan, jos aralta ja epävarmalta koiralta vaaditaan sille mahdottomia asioita. Legendat ovat legendoja, uskomuksia ja ylistyssatuja, niillä on paikkansa, mutta niihin tulee suhtautua legendoina. 

Aina tulee huomioida koirat yksilöinä ja koiran ominaisuuksien kartoittaminen helpottaa koirien käyttäytymisen ymmärtämistä, erilaisten konfliktitilanteiden ehkäisyssä sekä mahdollistaa koiralle sopivien työtehtävien valinnan tai tarvittaessa työtehtävistä poistamisratkaisun ajoissa ennen mitään suurempia ongelmia. Arkuus on lisääntynyt näissäkin roduissa valtavasti, osittain siksi, että vanhaa työkäyttökulttuuria suurpetojen parissa ei ole ollut tarjolla ja ulkomuoto- ja seurakoirajalostus on erittäin suuressa roolissa. Voimakkaat työkoiraominaisuudet eivät toimi kovin hyvin seurakoirayhtälössä. Näyttelyissä pahimmillaan ne maassa makaavat ja tilanteesta täysin paineistuneet koirat vain nostetaan avustajien kanssa pystyyn, jopa pokkaamaan palkintonsa, koska löytyy aivan liikaa vääränlaista ymmärrystä tuomareiltakin siitä, että näiden koirien kuuluukin olla sellaisia epävarmoja ja arkoja ja yhteiskuntaan hieman sopeutumattomia "villipetoja". Näinhän ei asia ole suinkaan, vaikka kieltämättä koirien usein varsin puutteellinen habituaatio vaikuttaa koirien käyttäytymiseen ja koirat paineistuvat helpommin  asioista, jotka kuuluvat kaupunkikoirien arkielämään, mutta ovat laumanvartijakoirille uusia ja outoja.

Vahvahermoinen, rohkea ja itsevarma koira tietenkin rakentuu myös pentuaikaisen sosiaalistamisen ja kokemushistorian kautta osittain, mutta on paljon koiria (niin laumiksia kuin muitakin), joita on tuotu periferiasta vailla mitään kokemusta muusta maailmasta ja ne ovat kulkeneet isoilla lentokentillä, melussa, hälyssä ja erilaisilla alustoilla ilman mitään ongelmia ja adaptoituneet erilaisiin tilanteisiin ja kohdanneet haasteita erittäin toimintakykyisesti, vaikka ei ole kokemushistoriaa eikä siis toiminta perustu yleistämiseen tai muuhun opittuun käyttäytymiseen. 

Sergei-kaukkarille kaikki petojutut olivat liian jänniä, niin testit kuin luonnonpedotkin -
vaikka se hoiti hienosti kyllä lampaiden kanssa työskentelyn muutoin.

Geenitutkimusten perusteella tiedetään, että arkuus on hyvin voimakkaasti perinnöllistä. Arkuus terminä on kuitenkin hyvin laaja käsite, siihen liittyy erilaisia arkuuden osa-alueita (esim.äänet, alustat, ötökät jne). Kaikki arkuudethan eivät näy pikkupennuilla vaan kehittyvät vasta myöhemmin ja arkuudet usein voimistuvat ja yleistyvät koiran ikääntyessä. Arkuuteen yhdistyy myös huono hermorakenne, joka vaikuttaa paljon myös koirien stressinsietokykyyn ja palautumiseen erilaisista tilanteista, myös niistä koirien kannalta positiivisista asioista, jotka nekin tuottavat stressiä. Mitä stressaantuneempi koira on, sen enemmän myös koiraa erilaiset asiat voivat pelottaa. Näillä roduilla yleiset luustosairaudet voivat aiheuttaa jatkuvaa kroonista kipua ja lisätä stressiä, joka myös vaikuttaa koirien käyttäytymiseen, esimerkiksi koirat voivat olla aggressiivisempia tai vältellä ja pelätä joitain asioita (esim. autoon hyppääminen, liukkaat pohjat jne). Stressinhallinta olisi tärkeää koirille, jotka työskentelevät. Koirien resilienssin kehittämisestä on toistaiseksi huonosti tutkimuksia, mutta tiedetään, mitkä asiat heikentävät sitä. Työkoirien kohdalla olisi toivottavaa, että niillä olisi mahdollisimman hyvä resilienssi, jolloin koirat kykenevät palautumaan erilaisista tilanteista nopeasti. Resilienssiin vaikuttaa paljon koirien perimän lisäksi myös pentuaikaiset kokemukset ja tietenkin monet erilaiset tekijät, joissa ihminen on vastuuroolissa. Koirien stressikäyttäytyminen on ihan kyllä ihan oman kirjoituksen aihe, mutta valitettavan monesti sitä ei osata havaita. Esimerkiksi jatkuvasti haluton ja flegmaattinen koira voi olla myös voimakkaasti stressaantunut, stressi vain ilmentyy eri tavoin kuin joillain toisilla koirilla, joilla voi esiintyä sitten levottomuutta, aggressioiden lisääntymistä tai stereotyyppistä käyttäytymistä esim. paikkojen jatkuvaa kalvamista - pahimmillaan itsensä nuoleskelua ja pureskelua yms. Ikävä kyllä yksi suurin stressiä aiheuttava tekijä on laumanvartijakoirille sopimattomat olosuhteet. Koira ei voi valita omistajaansa, meillä ihmisillä on vastuu ja kasvattajilla erityisen suuri vastuu.

Vaikka paikka paikoin tuntuu, että laumiksissa arkuus alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus,  laumiksissakin on edelleen oikeasti rohkeita, itsevarmoja ja tasapainoisia sekä tarvittaessa toimivia koiria, mutta valitettavan paljon on niitä, jotka pelkäävät vähän kaikkea normaalia elämääkin (pörriäisiä, alustoja, ääniä, lapsia jne) ja traumatisoituvat loppuelämäkseen vaikkapa  pahvilaatikoista,  kun sen yhden ainoan kerran 10kg lihalaatikko putoaa muutaman metrin päähän - ja koira pelkää tämän jälkeen loppuikänsä pahvilaatikoita niin paljon että sen ohi pääsisi muuten tontille koiran ohi pääsemätön vieras ihminen, jos ihminen vain kantaa pahvilaatikkoa sylissään (valitettava tosielämän juttu tämäkin).  Näiltä  tällaisilta koiriltako odotetaan sitten suoranaisia ihmeitä tapahtuvaksi, kun se susi tai karhu tulee tontin nurkalle uhkaavasti tai jokin muu potentiaalinen uhkatilanne, jossa laumanvartijakoiran oletetaan toimivan?  

Kyllähän siellä aidan takana  monikin haukkuu hurjasti ja joskus toki sen erittäin suuren terävyyden voimin tulee hampaiden käyttöäkin, mutta jos koiran perusvireenä on se  arkuus, niin tämähän ei todellakaan tarkoita enää tasapainoista, itsevarmaa ja sitä kautta toimivaa koiraa vaan jopa sitä lähestulkoon henkensä hädässä toimivaa, pelokasta koiraa, joka toimii voimakkaasti sen suuren terävyyden kautta ja usein hallitsemattomasti  – tällaisiahan laumanvartijakoirien ei kuuluisi suinkaan olla. Tällainen jatkuvassa paineessa eläminen stressaa voimakkaasti koiraa, palautuminen tilanteista kestää pidempään ja stressitasot ovat aina vähän koholla. Se vaikuttaa sitten kaikkeen muuhun elämään ja muuhun koiralaumaan sekä voi aiheuttaa myös koiralle erilaisia sairauksia. Erilaiset aggression muodot myös omaan laumaan kohdistuen voivat lisääntyä, kun koiralla on voimakkaita epävarmuuksia, pelkoja ja arkuuksia, mutta kuitenkin vielä sen verran toimintakykyä että pystyy puolustamaan itseään. Siinä saa samalla tavalla hammasta sitten ihminen tai vaikkapa lammas, joka erehtyy astumaan koiran varpaille tai tulee jokin muu koiraa hieman ahdistava tilanne. Näihin rotuihin kuuluu toki se pieni pehmeys, joka myös auttaa työtehtävissä muistamaan millainen uhka oli ja mistä suunnasta se tuli jne,  mutta ääripään pehmeys alkaa olla nykyään jo suuri ongelma ja jostain syystä tätä ei haluta aina hyväksyä. Tästä ovat myös eri luonnetestituomaritkin esittäneet huolestuneisuuttaan kauan aikaa sitten jo, koirien luonteeseen on alkanut tulla liikaa pehmeyttä ja hermorakenteen puutteita. 

Laumanvartijakoirien kohdalla pitovaikeuksien ja luonnehaasteiden vuoksi lopetettujen koirien määrä on todella suuri, osa löytyy Kennelliiton tietokannasta, mutta suurin osa ei päädy koskaan mihinkään tiedostoihin. Suuri, voimakasluonteinen koira, jonka kanssa ei ole yhteistä säveltä eikä kukaan ymmärrä  oikein toisiaan, on kieltämättä sellainen yhtälö jossa se viimeinen piikki tulee mieleen kyllä herkästi. Harva haluaa ottaa hankalasti käyttäytyvää ja suurta ”pitovaikeuspetoa”. Näidenkin syiden vuoksi se koirien ja linjojen syvällisempi tunteminen olisi tärkeää sekä rehellisyys ja näin vältyttäisiin monilta turhilta lopetuksilta tai kodinvaihdoksilta. Laumanvartijakoirat eivät sovi kaikille, eivät kaikkiin olosuhteisiin ja tilanteisiin eikä kaikki koirat toimi työssään ja näidenkin koirien sosiaalistamiseen ja tapakasvatukseen tulisi perehtyä huolella -  nämä asiat tulisi hyväksyä ja ymmärtää, jotta turhilta lopetuksilta vältyttäisiin mahdollisimman pitkälle. 

Tämä koira oli ehtinyt kiertää useammassa kodissa, oli purrut lastakin kertaalleen,
mutta vika ei ollut koirassa vaan siinä, ettei sitä oltu ymmärretty. Juuso oli oikeasti ihan luottopakki. 

Jatkuu toisessa osassa! 

LINKKI TOISEEN OSAAN