torstai 4. heinäkuuta 2019

KONEPETO vs. LUONNONPETO SEKÄ YLEISTÄ PETOTESTAUKSESTA



Toisinaan kysytään, reagoiko koira alustalla liikkuvaan täytettyyn petoon samalla tavoin kuin luonnonpetoon ja vastaako testitilanne aitoja tilanteita. Asko Sorvon Petotesteissä on käynyt useita tuhansia koiria, joista useammalla sadalla koiralla on myös aito kohtaaminen luonnonpedon kanssa. Näiden satojen koirien joukossa kaikenlaisia koiria – muun muassa huipputason metsästyskoiria, joilla metsästetty esimerkiksi karhuja sekä tavallisia seurakoiria ja myös työkäytössä olevia laumanvartijakoiria.

Asko on testannut Petotestejään vuodesta 2012 saakka ja lisäksi hänellä on yli 30 vuoden vankka kokemus koirista, erityisesti laumanvartijakoirista sekä myös lukuisista haastavista tapauksista ja ongelmakoirista. Koirien hienovaraisen elekielen ymmärtäminen, sen tulkinta ja hyödyntäminen testissä on erittäin keskeisessä roolissa petoja ohjatessa.




Ei ole todellakaan yhdentekevää, miten täytetty konepeto liikkuu koiran kanssa!


Jokaiselle koiralle peto liikkuu aina yksilöllisesti ja myös vallitsevan tilanteen mukaan. Testeissä huomioidaan koirien ikä ja taustat. Ennen testiä käydään läpi koiran taustatiedot ja aiempia kokemuksia. Myös 6-7 viikon ikäisiä pentuja voidaan turvallisesti testata, koska Askon Petotestien tarkoituksena EI OLE koirien pelottelu eikä sirkushuvi vaan Petotestit antavat koirista paljon muutakin tietoa kuin vain reaktion petoihin tai niiden hajuihin.



Aito luonnonpetohan voi tulla vastaan nykyään missä tahansa, sillä petohavaintoja on tehty taajamissa ja kaupunkialueillakin jatkuvasti. Koira voi siis törmätä petoon missä vain. On muistettava, että koira ei ajattele ihmisten tavoin inhimillisesti tai romantisoiden, vaan koira elää ”tässä ja nyt” –elämää eikä koiralle ole merkitystä, ollaanko hiekkakentällä vai metsässä. Testipaikan tulee olla kuitenkin mahdollisimman rauhallinen ja muutoin häiriövapaa, jotta saadaan koiran todelliset reaktiot esiin ilman ylimääräistä koiran paineistumista tai häiriintymistä testin ulkopuolisista asioista. Koska koiran täytyy saada toimia mahdollisimman vapaasti ja ilman pakotteita,  pieni suljettu tila esim. pieni aidattu alue, jääkiekkokaukalo tms. ei toimi koiralle reiluna testipaikkana eikä liioin suuret yleisötapahtumatkaan häiriön vuoksi.

Vaikka huumoriakaan ei ole Askon testeissä ikinä unohdettu, huumori kuuluu muuhun yhteyteen kuin itse testaushetkeen. Testaaminen toteutetaan aina eettisesti ja ammattitaitoisesti sekä ennen kaikkea huomioiden sen, että koiralle tilanne on tositilanne eikä sirkushuvi. Askon testeissä pedot ovat vakuuttavia ja ne on tehty nimenomaan petotestausta varten. Pedot on täyttänyt alansa huipputekijä ja petojen asennoissa sekä ilmeissä on huomioitu myös kaikenkokoiset koirat. Pedot ovat koirien näkökulmasta aidon uhkaavia ja ne on hajustettu aidoilla hajuilla. Lisänä testissä on tietenkin hajujälkenä aidot pesätarpeet ja ulosteet. Äänimaailma ei sen sijaan Petotesteihin kuulu, koska yksikään saalistava peto ei saalistaessaan ääntele ja näin hiljainen sekä elekieleltään uhkaava peto on koiralle huomattavasti aidompi ja haastavampi.


Kummallisia rituaaleja vai koiramaisia tapoja selviytyä haasteista?


Koirien elekieli ja reaktiot ovat varsin mielenkiintoinen aihealue! Joskus harhauttavaa on, kun koirat alkavat testipedon nähdessään nuuskia maata tai merkkailla selkä petoon päin tai suorittaa muita kummallisia rituaalejaan. Tämä sama ilmiö on nähtävillä myös esimerkiksi koulutuskentillä, jossa koirat usein esittävät  sijaistoimintoja, kun ne joutuvat ristiriitatilanteeseen eivätkä tiedä, miten tilanteessa kuuluisi toimia tai miten uhkatilanteesta pääsisi eroon. Koirat esittävät usein pedoille myös rauhoittavia signaaleja selvitäkseen tilanteesta. Ihmisen silmään tämä vaikuttaa oudolta ja jopa epäloogiselta, mutta nämä keinot ovat vain yhdenlaisia koiramaisia tapoja selviytyä eri tilanteista. Ihmisen silmään saattaa vaikuttaa, ettei koira reagoi petoon tai se ei välitä siitä, mutta koiran elekieli kertoo vallan muuta. Samalla tavoin koirat toimivat myös luonnonpetojen kanssa kuin testeissä. Osa metsästyskoirista kokeekin kohtalonsa esimerkiksi haukkuessaan ylirohkeina liian lähellä karhua tai suhtautuessaan suteen kuin ”koirapuistokaveriin”. 





Testit korreloivat erittäin hyvin tosielämän luonnonpetokohtaamisten kanssa ja antavat koirille myös turvallisen ensikohtaamiskokemuksen


Luonnonpetoihin voi törmätä nykyisin melkeinpä missä tahansa ja monilla on mm. mökeillä tai kesälomanviettoalueilla monenlaista petopainetta. Testatut koirat ovat osanneet varoittaa omistajiaan pedoista selkeämmin. Jokainen petokohtaaminenkin on aina uniikki, pedotkin ovat erilaisia ja tulee muistaa että vaikka testit korreloivat erittäin hyvin tosielämän petokohtaamisten kanssa, testisuoritukseen testipäivänä vaikuttavat myös monet seikat. Esimerkiksi aiempi stressitila, hormonaaliset tekijät (mm. valeraskaus) tai koiran kiputilat/sairaus vaikuttavat koiran tekemiin valintoihin.  

Metsästyskoirien kohdalla pystytään Petotesteillä myös vahvistamaan koiran olemassa olevia taipumuksia ja näin suurpetojen metsästykseen tarkoitetut koirat saavat hyvän startin metsästysharrastukseen. Myös metsässä ”kovia kokeneet” koirat ovat saaneet itsevarmuutta huonojen kokemusten jälkeen ja osa koirista on saatu onnistuneesti palaamaan työtehtäviin metsästyksen pariin. Luonnollisesti koiran kovuus ja muu luonne ratkaisee, kykeneekö koira palautumaan huonosta metsästyskokemuksesta, mutta Askon taitavasti ohjaamien petojen avulla on moni koira saanut palata omistajineen yhteisille ja menestyksekkäille metsästysretkille!

Laumanvartijakoirien työtehtävät painottuvat Suomessa omille alueille, joissa koirat pääsääntöisesti karkottavat jo olemassaolollaan ja haukullaan pedot tilojen lähettyviltä. Aina näin ei käy ja siksi eläinten omistajille on tärkeää tietää työkoirien todellinen rohkeustaso. Vaikka laumanvartijakoirat omalla alueellaan tai oman lauman parissa hyödyntävät opitun käytöksen ja resurssien tuomaa tukea,  arat koirat väistyvät todella uhkaavien tilanteiden tultua pois tilanteesta. Laumanvartijakoirat toimivat tiimissä, useamman koiran voimin ja näin esimerkiksi laumatestistä saadaan yksilötestien lisäksi erittäin paljon lisätietoa, jota koirien omistaja ja eläintilallinen pystyy hyödyntämään ja turvaamaan entistä paremmin eläimiään.  Laumatestissä paljastuu asioita, joita ei välttämättä normaalissa tasaisessa arkielämässä omistajille ole selvinnyt. Laumatesti paljastaa esimerkiksi kuka tiukan paikan tullen ottaa vastuun ja miten koirat suorittavat työnjakoa ja toimivat tiiminä. Laumatesti soveltuu kaikille muillekin roduille.


Testiympäristöstä


Askon Sorvon järjestämissä Petotesteissä otetaan huomioon myös testiympäristö. Testipaikalla koirilla tulee olla riittävästi tilaa myös tarvittaessa paeta ja yleisö on sijoitettu siten, ettei se häiritse koiran keskittymistä itse testiin. Juoksuiset nartut on aina sijoitettu aikataulussa päivän loppuun siten, etteivät ne häiritse uroskoirien suorituksia. Näin huolehdimme, ettei ympäristö tuota koiralle painetta tai ylimääräistä häiriötä, joka voisi koiran suoritukseen vaikuttaa. Jokainen testattava koira saa Askolta samanlaisen koiraa ja omistajaa kunnioittavan kohtelun ja arvostelun. Jokainen suoritus on aina upean diplomin sekä kattavan kirjallisen ja suullisen palautteen arvoinen!



Asko Sorvon Petotestit ovat mukana myös Massachusettin yliopiston tutkijoiden (PhD Elinor Karlsson, geenitutkija ja PhD Kathryn Lord, susien ja koirien käyttäytymistutkija) The Working Dog Genetics Project- geenitutkimusprojektissa, jossa on tarkoitus kartoittaa rohkeus- ja arkuusgeenejä. Petotestit ovat yksi tutkimusryhmä suuressa tutkimusprojektissa. 


Petotestit toteutetaan aina koiralähtöisesti,
 koirat yksilöllisesti huomioiden!

Tervetuloa Asko Sorvon Petotesteihin 
 – jo vuodesta 2012!




Testattavina eläiminä Viljo-karhu, Arska-susi, Elvis-ilves ja Mauri villisika

Lisätietoja testeistä liittyvistä asioista testaajalta Asko Sorvolta puh. 046 563 5539
Järjestäjien yhteydenotot ja muut: petotestit@gmail.com  tai Hanna-Mari Rajaniemi puh 040 549 3000
Ilmoittautumisiin liittyvät tiedustelut: ilmot.petotestit@gmail.com





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti