Miltähän tuntuisi olla koira? Lapsena olisin halunnut olla koira, sellainen ”rotukoira”. Koirana elämä olisi paljolti erilaisten hajujen maailmassa. Kummallisten kaksijalkaisten tyyppien ympäröimänä. Ei ymmärtäisi näiden nahkaisten tyyppien kieltä tai tarkoitusperiä, mutta oppisi kai ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella mitä he odottavat ja tulisi ehkä jollain asteella siitä toiminnasta hyötymään – tai sitten ei?
Kaikenlaisia ajatuksia sitä syntyy, kun istuu piinapenkissä – tarkemmin sanottuna hammaslääkärin tuolissa. Kärsin hammaslääkäripelosta, joka perustuu ikäviin kokemuksiini. Yritän pysyä siinä rentona ja rauhallisena ja ajatella muita juttuja. Yhtäkkiä sieraimiini tulvahtaa selvä piparkakun haju ja ajatukset lähtevät väistämättä vähän mukavampiin asioihin, kuten jouluun. Mietin sitäkin, miten koirat elävät vahvasti hajujen maailmassa - miltä se mahtaisi tuntua? Tunnelma rentoutuu... hetkeksi. Hyvin äkkiä tuo mukava assosiaatio joulusta unohtuu ja palaan takaisin siihen ”piinapenkkiin”. Mutta siinä tuli kuitenkin ajatelma siitä, miten paljon erilaiset tekijät vaikuttavat kokemuksiin ja myös tunnetiloihin. Osataanko me ottaa huomioon koirien erilaisia tunteita? Miten paljon tunnetilat vaikuttavat meidän ihmisten toimintaankin – entä koirien? (Se piparkakun haju kuulemma tuli paikka-aineesta, jossa oli neilikkaöljyä)
Olen kärsinyt myös aika hirveästä hämähäkkifobiasta, jossa omatoiminen siedätyshoito on toiminut sen verran hyvin osaltani, että minulla on nyt vessassa kaksi ”työhämähäkkiä”. Seurailen niiden toimintaa ja katson kun niiden saaliskasa kasvaa. Olen kieltänyt puolisoakin tuhoamasta niiden saavutuksia. En saanut onneksi siirrettyä tätä typerää fobiaani pojalleni, joka tiesi hihkaista aina tietyllä tavalla kiljaistessani että :”Missä se hämähäkki nyt on, tullaanko hakeen pois...” Hänestä hämähäkit ovat olleet mielenkiintoisia. Eikä niitä ole tapettu koskaan ja yritin kertoa että minun reaktioni ei perustu oikeaan pelkoon vaan se on ”äidin hupsu reaktio”. Poikani kasvoi jo aikuiseksi. Hän pelasti minut ja hämähäkit kuitenkin näissä hetkissä monet kerrat- ehkä niillä ”hämiksillä” oli kiva myös hiukan leikkisästi pelotella äitiä joissain tilanteissa ja olla tilanteen sankari. Mutta tiedän ihan omakohtaisesti, miten suuri merkitys erilaisilla tunteilla on toimintaan ja asioihin suhtautumiseen.
Koirilla on monipuolinen tunne-elämä
Tunteita on usein vaikea kuvailla sanoin toiselle ihmisellekään. Samoin on vaikea toisinaan tulkita toisten ihmisten, saati eläinten tunteita vaikka koettaisi miten tarkoin seurata eleitä. Siinä väistämättä tulee yleensä tulkintaa, joka voi vaihdella tulkitsijasta riippuen. Tunteet voisi määritellä jonkinlaiseksi tuntemuksen, esimerkiksi mielihyvän tai mielipahan, sävyttämäksi elämykseksi, jonka tarkoitus on lisätä yksilön toimintamahdollisuuksia ja ne ohjaavat toimintaa. Koirien tunnemaailmasta tiedetään jo paljon. Löytyy paljon hyvää kirjallisuutta suomeksikin (mm. Katriina Tiiralta). Erilaiset tutkimukset tarkastelevat asioita hieman erilaisista näkökulmista ja on erilaisia teorioita, mutta kiistatta on osoitettu että eläimillä ja siis myös koirilla on tunteita. Perustunteita ovat mm. ilo, suru, pelko, aggressio, leikkisyys ja seksuaalinen halu. Eläimillä on myös erilaisia fysiologisia tarpeita,jotka aiheuttavat tuntemuksia, kuten nälkää, janoa, kylmää tai kuumaa tai kipua ja näiden seurauksena syntyy sitten erilaisia tunnetiloja.
Koirien tunne-elämä on varsin monipuolinen ja se on läsnä kaikessa toiminnassamme. Samalla kun koetamme vahvistaa vaikka innokasta ja hyvää luoksetuloa, samalla vahvistuu aina myös se vallalla oleva tunnetila. ”Saat mitä vahvistat” ja samalla vahvistetaan myös tunnetilaa. Aina tunteet eivät ole kuitenkaan hallittavissa, vaikka pyrkisimme siihen. Aivot vastaavat tunnekokemuksista, jotka ovat aina subjektiivisia. Aivot käytännössä ennustavat koko ajan ja reaktio riippuu myös aiemmista kokemuksista. Siinä missä joku toinen yksilö kokee pelkoa tai mielihyvää, joku toinen kokee aivan toisella tavalla.
Tunnetilojen huomioimisen tärkeys – hyvinvointi edellä
Vaikka monesti koirien tunnetiloihin ja viretiloihin keskitytään enemmänkin erilaisten harrastusten ja työtehtävien myötä ja puhutaan paljon motivaatiosta, niin aivan kaikkien koirien kohdalla kannattaa vähän käyttää aikaa pohtiakseen, miten nämä asiat peilautuvat siihen omaan elämään omien koirien kanssa. Mielestäni tunteiden huomioiminen on erittäin tärkeä osa kun tarkastellaan koirien perushyvinvointitekijöitä! Tunteet voivat kuormittaa koiraa valtavan paljon. Esimerkiksi jatkuvasti todella virittyneessä tilassa toimivan koiran elimistössä on paljon enemmän stressihormoneja kuin verrokkiryhmien, joissa koirat eivät ole olleet niin voimakkaasti kiihtyneitä. Samoin jatkuvaa ahdistusta ja pelkoa tai surua kokevat koirat ovat stressaantuneempia.
Koulutusprosessien tai työtehtävien aikana syntyy usein kiihtymystä, joka vaikuttaa positiivisella tavalla siinä tietyssä tilanteessa. Ajatellaan vaikka hirvikoiraa hirvestämässä tai vinttikoiraa saaliin perässä tai laumanvartijakoiraa puolustamassa reviiriään - kyllä siellä väistämättä tulee luontaisestikin kiihtymystä ilman mitään koulutustilanteitakin, mutta silloin kun kiihtyneisyys pysyy siinä tietyssä tilanteessa ja koira pääsee kiihtymystilasta palautumaan, tästä ei synny ongelmaa. Tarpeeton kiihtymys on kuitenkin sellainen huomioitava asia, koska sen myötä myös erilaiset ei-toivotut aggressiokäyttäytymiset laukeavat paljon helpommin. Kiihtymys tuottaa elimistöön stressihormoneja ja mitä enemmän stressiä jostain syntyy, sen enemmän asia tulee huomioida myös palautumisen ja levon määrässä.
Turvallisuuden tunne on tärkeää ja se vaikuttaa itsevarmuuteen
Yksi tärkeistä peruspilareista on turvallisuuden tunne. Se on fysiologisten perustarpeiden kanssa oikeastaan hyvinkin samalla viivalla. On niin sanotusti ”tuhat tapaa tuhota reipaskin pentu” ja lisätä turvattomuuden tunnetta ja luoda koiralle epävarmuutta. Näitä valitettavia keinoja voidaan tunnistaa arkipäivässäkin: Esim. Kivun tai pelon kautta kouluttaminen, jatkuva epäjohdonmukaisuus, sosiaalisen tuen puute tai jatkuva mikromanageeraus ja tiukka kontrollointi, omistajan ailahteleva mieliala, toistuva epävarmuus tärkeistä resursseista, jatkuva kieltojen tulva ja negatiivinen palaute, ylisuojelu, liian vähäinen ”ympäristöoppi” / sosiaalistaminen, jatkuvasti liian vaikeisiin tilanteisiin vieminen ilman onnistumisia ja jatkuva turhauma ja epäonnistumisen tunne.
Kaikki nämä vaikuttavat negatiivisesti myös koiran itsevarmuuden tunteeseen, koska ne vievät myös koiralta hallinnan ja ennustettavuuden kokemuksen. Itsevarmuus kun rakentuu siitä, että koira saa kokea oman toimintansa ja valintojensa seurauksena, omasta näkökulmastaan katsoen menestystä ja niitä onnistumisen kokemuksia ja koira saa kohdata sopivia haasteita ja voi kokea olonsa turvalliseksi ja luottaa siihen että se pärjää, osaa ja kykenee ja sen tarpeet ja tunteet huomioidaan. Jos näitä tärkeitä elementtejä alkaa puuttua oleellisesti, koira alkaa joko alistua liikaa (siitä tulee arempi, vetäytyvämpi, hiljaisempi) tai ylikompensoida (jolloin siitä tulee hyvin ärsykeherkkä, aggressiivinen, reaktiivinen ja helposti ”räjähtävä”).
Tunnetilat koulutuksessa
Eläinten kouluttamisesta ja oppimisesta tiedetään jo paljon ja nykyisin korostetaan positiivisen vahvistamisen tehokkuutta ja eettisyyttä. Pakotteet ja rangaistusmenetelmät on todettu riskialttiiksi, koska ne lisäävät stressiä ja epävarmuutta. Turvallisuuden tunne ja ennustettavuus ovat keskeisiä oppimisen onnistumisessa. Tutkimus tukee sitä, että koira oppii nopeammin ja pysyvämmin, kun sillä on myönteisiä tunnetiloja harjoitellessa. Tiedetään, että vaikka stressi on myös tärkeä voimavara lyhytkestoisena (eustressi) niin pitkäkestoinen ja voimakas stressi (distressi) heikentää oppimista ja vaikuttaa monella tavalla negatiivisesti, myös fyysiseen terveyteen. Tutkimuksin on osoitettu selvästi, että eläinten tunteet ovat todellisia ja erilaisin tavoin myös mitattavia, ja että tunnetilalla on ratkaiseva merkitys koulutuksen onnistumisessa.
Esimerkkejä eläinten tunteiden mittaamisesta
1. Fysiologiset mittarit
- Kortisolitaso (verestä, syljestä tai karvasta): kohonnut kortisoli liittyy usein stressiin.
- Sydämen syke ja sykevälivaihtelu: kertoo autonomisen hermoston toiminnasta.
- Verenpaine ja hengitystiheys: nousevat jännityksessä ja pelossa.
- Aivojen kuvantaminen (fMRI, EEG): voidaan nähdä, mitkä aivoalueet aktivoituvat eri tilanteissa (esim. palkkio-odotus, pelko).
2. Hormonaaliset ja biokemialliset mittarit
- Oksitosiini: liittyy kiintymykseen ja positiivisiin sosiaalisiin tunteisiin. Koirilla oksitosiinipitoisuus nousee esimerkiksi katsekontaktissa omistajan kanssa.
- Dopamiini: palkitsemisjärjestelmässä, liittyy motivaatioon ja odotukseen.
- Serotoniini: matalat tasot liittyvät usein impulsiivisuuteen ja ärtyvyyteen.
3. Käyttäytymisen havainnointi
- Kehonkieli: korvien, hännän, asentojen ja ilmeiden muutokset.
- Äänet: vinkuminen, murina, haukkumisen sävy kertovat tunnetilasta.
- Toimintavalinnat: hakeutuuko koira kontaktiin vai vetäytyykö?
- Uteliaisuus vs. vältteleminen: lähteekö tutkimaan uutta asiaa vai jääkö passiiviseksi?
4. Kognitiiviset testit
- “Cognitive bias” -testit: koiralle opetetaan, että yksi ärsyke merkitsee palkkiota ja toinen ei. Kun esitetään “epäselvä” ärsyke, reaktio kertoo koiran mielialasta. Optimistinen koira odottaa palkkiota, pessimistinen ei.
- Oppimisen ja muistamisen nopeus: stressaantunut tai ahdistunut eläin oppii hitaammin ja tekee enemmän virheitä.
5. Vapaaehtoisuuden mittaaminen
Annetaan eläimelle mahdollisuus valita, haluaako se osallistua harjoitukseen tai lähestyä ihmistä. Jos se tulee oma-aloitteisesti, voidaan tulkita, että kokemus on ollut todennäköisesti positiivinen.
Tunteet voidaan jaotella lyhyt- ja pitkäkestoisiin
1. Lyhytkestoiset tunnetilat, jotka ovat kestoltaan sekunneista minuutteihin, korkeintaan tunteihin ovat usein voimakkaita ja intensiivisiä tai reaktiivisia ja ne syntyvät jostain välittömästä ärsykkeestä (esim. ääni, esine). Nämä nostavat sykettä ja tuottavat adrenaliinipiikin elimistössä. Lyhytkestoiset tunnetilat ratkaisevat koiran välittömän reagoinnin ympäristöön tai tilanteeseen.
2. Pitkäkestoiset tunnetilat ovat kestoltaan yleensä tunneista päiviin, jopa viikkoihin tai kuukausiin. Tunnetilat ovat yleensä vähemmän intensiivisiä, mutta ne ovat jatkuvia. Ne ikäänkuin pohjustavat taustalla valmiutta reagoida uusiin ärsykkeisiin ja ne syntyvät jatkuvista, toistuvista ja pitkäkestoisista kokemuksista. Ne näkyvät yleisenä vireystilana arjessa, ja pitkäkestoiset tunnetilat muokkaavat esimerkiksi motivoivia tekijöitä, oppimiskykyä, itsevarmuutta ja vaikuttavat koiran reagointitapoihin.
Jokaisen elämään mahtuu ”kiivirahkoja”
Jo edesmennyt eräs ratsastusvalmentajani viljeli paljon ajatusta: ”Miten saada eläin haluamaan sitä mitä minä haluan?” Ei ole helppoa. Sitä voi kysyä aina, haluaako koira (tai hevonen) tehdä jotain harjoitusta, kokeeko se sen mielekkääksi? Onko eettistä edes yrittää pyytää sellaista? Missä menee ylipäätään eettisyyden raja siinä, mikä on eläimelle reilua ja mitkä asiat tuottavat sen elämään lisää hyvinvointia eivätkä päinvastoin heikennä sitä? Onko jokin harrastus meitä varten vai koiraamme varten? Onko koiran ominaisuudet ylipäätään soveltuvat johonkin lajiin vai onko harrastaminen neliön palikan sovittamista pyöreään reikään? Olemmeko asettaneet riman sopivalle korkeudelle vai vaadimmeko toistuvasti aivan liikaa? Näihin ei ole suoria vastauksia, nämä ovat avoimia kysymyksiä, joita meidän kaikkien tulisi pohtia aina eläintemme kohdalla. Meillä ihmisillä on vastuu näistä asioista.
Kun puhutaan ihmisen vastuusta, niin miten sitä vastuuta osaa kantaa? Tuntuu, että koiran omistamisesta on tehty jo niin vaikea taiteenlaji, ettei kukaan siitä selviä. En halua suinkaan, että kukaan alkaa syyllistää itseään. Aina kun tehdään, voidaan tehdä myös virheitä. Koirien elekielen tulkinta ja niiden tulkintojen perusteella tehdyt valinnat voivat mennä joskus pieleen. Tulee mieleen ihan eräiden kahden hauskan tv-kokkisedän kiivirahka. Siinä he ”hällävärkillä” sekoittelivat aineksia ja kehuivat että hyvä tuli. Jossain myöhemmässä tilanteessa sitten totesivat, että :”Älkää kokeilko, se oli huono resepti”. Jokaisen elämään mahtuu näitä ”kiivirahkoja”. Niitä huonoja reseptejä, sellaisia jotka eivät välttämättä toimi vaikka ainekset itsessään olisivat ok. Tärkeintä on ottaa opiksi, eikä jatkaa sitä karmean kiivirahkan väsäämistä.
Pentu on kuin kirjoittamaton kirja – ensimmäinen vuosi on tärkeää aikaa
Nykyään on paljon tietoa ja koirakoulujakin on jokaisessa niemessä ja notkossa. Ajatellaan nyt vaikka tavallista koiranomistajaa, jolle suositellaan pentukurssille menoa, jotta pennulle saisi opetettua tärkeitä taitoja. Ideana varsin loistava, mutta mitäpä jos kurssilla ei olekaan huomioitu aivan kaikkea kovin huolellisesti? Hyvin suunniteltu ja toteutettu pentukurssi on koiranpennun tulevaisuutta ajatellen usein parasta mitä ajatella saattaa, mutta vastaavasti toisenlainen kurssi tuottaa sitten aivan päinvastaisen lopputuloksen. Pentu kun on todella altis, se on kirjoittamaton kirja ja se imee sienen lailla kaikenlaisia asioita. Olen omien kasvattien perheille painottanut, että ensimmäinen vuosi on tärkein ja ensimmäinen puoli vuotta erittäin tärkeä. Sinä aikana rakennetaan koira koko sen loppu elämäksi ja vaikka meillä onkin laumanvartijakoiria, on hyvin tärkeää myös huolehtia näistä perusasioista niidenkin kanssa ja olla tarkkana syntyvien ei-toivottujen tunne-ehdollistumien kanssa.
Erilaisiin asioihin, ympäristön tuottamiin ärsykkeisiin, hajuihin, valoihin, pintoihin, ihmisiin, toisiin koiriin ja eläimiin jne on hyvä totuttaa koiraa. Puhutaan niin sanotusta habituaatiosta, tottumisesta. Sosiaalistaminen monesti ymmärretään vähän yksioikoisesti sellaisena tapahtumana, jossa pentua viedään joka paikkaan summan mutikassa ja sen nenän täytyy käydä ihan kaikkialla, suorastaan väsymiseen asti. Todellisuudessa sosiaalistaminen tarkoittaa sitä, että pentu oppii, ettei ympäristön tapahtumat aiheuta sille voimakkaita tunnetiloja, vaan koira voi suhtautua elämässä vastaan tuleviin tapahtumiin ja tilanteisiin mahdollisimman neutraalisti. Tähän tottumiseen toki menee aikaa yksilöllisesti ja se tapahtuu harkiten siedättämällä ja totuttamalla, ei suinkaan shokkihoidolla ja pakottamalla. Pentujen kohdalla nämä tunnetilat korostuvat, kun sitä elämänkokemusta tosiaan ei ole vielä kovin paljon. Millaista maailmankuvaa me haluamme luoda koirille?
Samat jutut pätevät yleisesti sosiaalisesti kokemattomiin koiriin, mutta näillä vanhemmilla koirilla haasteena on lisäksi tietynlaisen ”sosiaalistumisen aikaikkunan” sulkeutuminen ja mahdolliset aiemmat ikävät kokemukset, joista on tullut tunne-ehdollistumia. Näillä erilaisilla pentukursseilla ja vastaavilla tulisi ensisijaisesti pyrkiä rakentamaan yhteistä ”onnistumiskuplaa ja turvakuplaa” koiran kanssa sekä hankkia pieniä onnistumisen kokemuksia ennen mitään suurempia haasteita. Vaikka maksavat asiakkaat ovat toki kouluttajien hengenpitimiksi tärkeitä, kaikkien kouluttajien tulisi ymmärtää, että aivan kaikenlaiset koirat eivät syystä tai toisesta pysty suoriutumaan (varsinkaan isossa) ryhmässä ja tällöin yhdestä pelokkaastä ärjylistä kärsii koko porukka sen lisäksi, että se ärjyli itse joutuu stressaamaan aivan kohtuuttomasti itsekin. On siis hyväksyttävä, että ryhmäkoulutuksiin ei voi kaikki koirat automaattisesti osallistua ja jos tällainen tilanne havaitaan, tulisi siirtyä yksilöohjaukseen ainakin joksikin aikaa.
Millainen maailmankuva halutaan luoda koiralle?
Ydinkysymys tässä on nimenomaan se, millainen maailmankuva halutaan koiralle luoda ja ollaanko koiralle reiluja ja miten sen tunnetilat huomioidaan? Tuleeko koirasta perusoptimisti, joka selvittää erilaisia haasteita reippaasti ja valoisalla asenteella vai peruspessimisti, jonka maailma on paljon mustempi paikka eikä koira halua edes yrittää selvittää tilanteita tai alkaa kerätä kaikista haasteista valtavaa stressikuormaa? Toki perimä vaikuttaa osaltaan tässäkin, mutta kasvattajalla pikkupentuaikana ja uudella perheellä on erittäin suuri merkitys. Niihin kaikenlaisiin ärjyleihin ja häiriöihin toki on hyvä tottua varhaisessa vaiheessa, mutta kaikki totuttaminen häiriöihin täytyy tapahtua siten, että koira kokee tilanteessa hallinnantunnetta ja turvallisuutta, jotta itsevarmuus kasvaa oikealla tavalla. On kohtuutonta vaatia, että pieni pentu voisi rakentaa luottamuksellista ja hyvää sekä vielä sitä toivottua, maksimaalisen motivoivaa treenikuplaa omistajansa kanssa yhdessä, jos samaan aikaan jotkut liian voimakkaat ärsykkeet uhkaavat pennun vielä kovin pientä ja herkkää mielen maailmaa. "Kyllä sen on vaan totuttava", saatetaan todeta yksioikoisesti. Ja kyllä, tottuuhan ne koirat toki monenlaiseen, mutta millaista tottumista saadaan aikaan ja millaisessa tunnetilassa? Miten se vaikuttaa mahdollisesti jatkossa? Kuinka paljon näihin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota? Miten se tapahtuu?
Täydellistä kouluttajaa ei ole, eikä täydellistä mitään. Jotta ongelmiin voidaan vaikuttaa, on hyvä kuitenkin tiedostaa ongelmakohdat. Kaikille voi sattua se ”kiivirahkapäivä”. Tavallisia ongelmia erilaisilla koirakursseilla ovat esim. Liiallinen häiriökuorma, jota joku yksilö ei ole valmis käsittelemään. Tästä voi syntyä joillekin negatiivisia pitkäkestoisia tunnekokemuksia ja jopa pelkoja. Koirat ovat erilaisia ja osa pärjää luonnostaan paremmin erilaisissa tilanteissa. Pikkupennun kanssa ei ole vielä ehkä ehtinyt muodostua sitä omaa ”treeni- tai turvallisuuskuplaa”, joka on vaikea muodostaan heti siellä uudessa ja oudossa ympäristössä., siellä koira ei saa saa ihmisestä myöskään vielä riittävää sosiaalista tukea - etenkin jos ympäristö on liian arvaamaton. Myös liian vaativien tehtävien tai liian monien toistojen tuottama turhauma saattaa vaikuttaa jatkoon ja motivaatioon tehdä harjoituksia.
Muista: ”Saat mitä vahvistat” – äläkä unohda tunnetilaa!
Tiedätkö mistä palkkiosta koirasi pitää eniten vai käytätkö sitä mikä itsellesi on helpoin? Päteekö mieluisin palkkio joka tilanteessa vai vaihteleeko asia, oletko kokeillut? Onko käytössäsi jokin palkkamerkki? Jos on, onko käytössäsi useampia palkkiovaihtoehtoja ja onko lelu- ja ruokapalkalle oma palkkamerkki vai käytätkö samaa merkkiä kaikissa?
Paljon puhutaan positiivisesta vahvistamisesta ja sen eduista, mutta kolikolla on myös nurja puolensa. Tarkoitus kun ei pyhitä keinoja -me voimme oikeasti tuottaa myös positiivisen vahvistamisen hengessä stressiä koiralle. Me siis voimme heikentää koiran hyvinvointia vaikka aikomuksemme on tuottaa mielihyvää ja lisätä hyvinvointia positiivisen vahvistamisen ideologiaa noudattaen. Esimerkiksi: Koira odottaa saavansa lelupalkan, mutta se saakin ruokapalkan? Mitä koira tällöin kokee? Koira kokee epävarmuutta ja turhaumaa sekä pettymystä. Pidemmän päälle tämä voi alkaa vaikuttaa koiran suorituksiin ja motivaatioon, mutta nähdäänkö se?
Nähdäänkö ylipäätään turhauman aiheuttama kiihtymys tai mahdolliset sijaistoiminnot, joita koira voi alkaa esittää (esim. pissailu, maan nuuskiminen, ravistelu). Koirienkin kohdalla tämä turhauma voi synnyttää myös aggressiokäyttäytymistä joka saattaa tehdä kipeää. Hevosten kouluttamisessa moni on joutunut toteamaan, että onkin tuotettu turhauma, joka on suuri ja vaarallinen ongelma, koska kyseessä on suuri eläin suurine voimineen. Siksi näiden tunnetilojen kanssa olen itse todella tarkka. Esimerkiksi hevosellani on eri palkkamerkki sille parhaalle rapsutuspalkalle ja pienelle ruokapalkalle, joka ei voi olla liian kiihdyttävä superherkku, koska en halua aiheuttaa tarpeetonta kiihtymistä. Paras palkkio tietenkin on, kun eläinkin saavuttaa sen ”flow”-tilan, jossa tekeminen itsessään on jo palkitsevaa!
Koirillakin jos on käytössä esim. lelu- että ruokapalkka ja palkkamerkki, voi olla syytä harkita näihin eri merkkejä? Näin koira tietää saavansa vaikka ”jes”-sanasta ruokaa ja ”tsip”-sanasta lelun. Osalle koirista ei ole niin paljon merkitystä, mutta toisille tällä voi olla suuri merkitys, jota ei aina tule ajatelleeksi. Joillekin koirille pettymyksen tunne on todella voimakas ja jos ajatellaan helposti kiihtyvää, impulsiivista koiraa, sellaisen kohdalla kannattaa pyrkiä selkeyteen ja siihen ettei tarpeettomasti kiihdytä lisää.
Odotusarvoista ja valinnanvapaudesta
Kun koulutetaan palkkioilla, eläimen odotusarvot ovat sitten sen mukaisia, toiveikkaita ja tämä tulee myös huomioida monessa suhteessa. Esimerkiksi harjoitusten äkillisen päättämisen eläin voi kokea suurena rangaistuksena tai liian korkeiden kriteerinostojen epäreiluuden voimakkaana turhaumana, kun palkkioita ei tulekaan odotetusti. Karhuja kun päästiin opintojen myötä kouluttamaan, tämä huomattiin aivan konkreettisesti. Siinä missä koira pystyy melko helposti saamaan käyttäytymiseen kestoa pienen turhauman kautta, karhujen kohdalla tapahtuu hyvin helposti erittäin vaarallisia tunnereaktioita – siinä lähtee suuret voimat liikkeelle. Sama juttu se on näiden laumanvartijakoirien kanssa, ne nyt eivät paina kuin kolmasosan aikuisen karhun painosta, mutta siellä on voimaa kuin pienessä kylässä jos tulee koiralla ”paha mieli”. Kun on useita koiria, on huomioitava tunnetilat tarkoin, sillä yhdenkin koiran jatkuva väärässä tunnetilassa oleminen saattaa aiheuttaa koko koiralaumassa helpommin erilaisia haasteita ja tämän ymmärtää vasta kun on elänyt isomman koiralauman kanssa. Kun se pakka voi levitä jo parin koiran kanssa, saati sitten useamman. Älkää siis ohittako tunneasioita - ne ovat niitä perushyvinvointitekijöitä, joihin tulee aina kiinnittää huomiota!
Vaikka et kouluttaisi karhuja tai sen kokoisia koiria, kannattaa silti miettiä harjoitusten kulku ja harjoitusten päättäminen tarkoin. Lopussa usein toimii jokin pitkäkestoisempi palkkio, jotta tilanne päättyisi eläimelle mieluisalla tavalla ja siitä harjoituksen päättymisestä ei tule voimakasta pettymystä. Nuolumatto tai nuuskumatto yms. on olla monelle koiralle hyvä. Kannattaa kokeilla erilaisia juttuja ja havainnoida oman koiran käyttäytymistä. Koiran voi antaa myös valita, ainakin välillä.
Vaikka puhutaan koiralähtöisyydestä ja valinnanvapaudesta siihen liittyen tärkeänä asiana, ajatellaanko aina kuitenkaan sitä, että tietty selkeys ja rajaaminen luo myös turvallisuuden tunnetta? Voiko koira ahdistua jatkuvasta valinnanvapaudesta, tietynlaisesta epävarmuudesta tai rajattomuudesta ja siitä että se joutuu ehkä jopa liian isojen asioiden äärelle ja tekemään jatkuvasti päätöksiä, joita se ei edes ehkä haluaisi tai osaisi tehdä? Tätäkin kannattaa välillä pohtia. Rajat ovat rakkautta ja luovat turvaa ja ne tulee asettaa koiralähtöisesti, yksilöllisesti ja opettaen ne koiralle lempeän johdonmukaisesti. Ihmisellä on kuitenkin viime kädessä vastuu koiran hyvinvoinnista, joka on psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kokonaisuus.
Miten hyvin oikeasti tunnet omaa koiraasi?
Olen itse huomannut, että vaikka sitä omaa koiraa olisi seurannut sieltä syntymästä lähtien, silti on aina erittäin mielenkiintoista ja avartavaa oppia lisää. Mitä paremmin tuntee koiraansa, tietää sen perusluonteesta ja oppimishistoriasta, sen reilumpi tyyppi voi sille koiralleen olla erilaisissa arjen tilanteissa, työtehtävissä ja koulutustilanteissa. Erilaisista testeistä voi olla hyötyä oman koiran parempaan tuntemiseen. Kennelliiton virallisten luonteenarvioimistestien lisäksi on Petotestit® , jotka tarjoavat monia mahdollisuuksia myös koulutuksellisesti. Kognitiivisia asioita voi testata Katriina Tiiran kehittämillä SmartDog-testeillä ja siellä olen päässyt käymään jo yhden omankin koiranki kanssa - oli erittäin antoisa ja hyödyllinen kokemus.
Vaikka timantit syntyvät kovassa paineessa, liian kovaa painetta tulee välttää eläinten kouluttamisessa. Melkein voisi sanoa että eläinten koulutus on verrattavissa museoautolla ajamiseen. Voi toki välillä painaa kaasua reippaamminkin, kunhan huolehtii huolloista ja muistaa ajella suurimmaksi osaksi enemmänkin sillä ”pintakaasulla” eikä revittele joka päivä niitä kaikkia tehoja irti. Eräs kouluttaja oli luonut aika mainion 1:5 säännön, eli jos on ollut vaativa harjoitus, seuraavat 4-5 harjoitusta tulee olla sitten helpompia. Kaikki tietää, että ei ihminenkään pysty pinnistelemään jatkuvasti aivan äärimmilleen, vaan siitä kivastakin tekemisestä alkaa tulla äärimmäisen kuormittavaa ja epämukavaa pidemmän päälle ja se tunnekuorma sitten siirtyy aina tuleviin tilanteisiin.
Motivaatio ja tunteet
Itselläni on ollut sieltä 2000-luvun alkupuolelta asti laumanvartijakoiria. Aktiivinen pk-harrastus hiipui hiljalleen siinä main myös, tulihan sitä liki 10v harrastettua ja kisattuakin jonkin verran hakua ja vedettyä koulutuksia. Erilaisia lajeja tuli kokeiltua omaksi ja koiran iloksi se jälkimmäinen on tärkein kaikessa, vaikka tietenkin olihan se aika riemukasta, että koirani löysi oikeasti metsään hukkuneet autoni avaimet näppärästi ja päästiin kotiin ajoissa ja totesin että esine-etsinnästä on oikeasti myös hyötyä. Nykyisiä ”laumiksia” on tullut kouluteltua toki, lähinnä niitä ”nenähommia” ja sitten rallytokoa ja onhan näyttelytouhutkin tiettyjen toivottujen käyttäytymisten opettamista. On aivan erilainen lähtökohta opettaa omanarvontuntoista sarplaninac-urosta kuin riiseniherraa, joka omaa toki omanarvoisen luonteen myös, mutta huomattavasti enemmän synnynnäistä innokkuutta yhteistyön virittämiseen. Toki risuparrat virittelivät välillä omiakin kuvioita, sovelsivat kisasääntöjä sun muuta – eikä se ole niin vakavaa ollenkaan. Pääasia on, että koiralla on motivaatio tehdä asioita. Se on nimittäin erittäin vahvasti tunnetilajuttu!
Suurin osa tunnistaa koiralla niin sanotun”motivaatiopulan”. Motivaatiopulasta kärsivä koira ei halua suorittaa yhdessä ihmisen kanssa vaan se vetäytyy pois, ei ota kontaktia, hidastelee eikä ole halukas. Tällöin yleensä nähdään, että koira on aivan väärässä tunnetilassa. Mutta tunnistetaanko liika kiihtymys ja sitä kautta vääränlainen ja kuormittunut tunnetila? Koira saattaa olla nimittäin hyvinkin innokkaan oloinen, mutta todellisuudessa se on väärällä tavalla kiihtynyt ja stressaa erittäin voimakkaasti. Valitettavasti tämä saatetaan tulkita vain hyväksi motivaatioksi ja innokkuudeksi. Jos ohitetaan koiran stressikäyttäytyminen ja jatketaan viikosta ja kuukaudesta toiseen samassa ei-toivotussa tunnetilassa harjoittelua, jossain vaiheessa siltä ”kamelilta katkeaa selkä” ja treenaaminen muuttuu mahdottoman vaikeaksi. Koira alkaa haukkua tai äännellä muuten, tuhota paikkoja, riehua, hyppiä ohjaajaa vasten ja jopa näykkiä ohjaajaa yms. Koiran on vaikea keskittyä uusiin asioihin ja sen oppimiskyky heikkenee.
Voidaanko koiran itsetunto romuttaa?
Se hyväkin koira on mahdollista ”rikkoa”. On tuhat keinoa romuttaa esimerkiksi koiran itsetunto, lannistaa se maanmatoseksi, joka ei luota enää omiin kykyihinsä. Ne ihmiset, jotka ovat kärsineet joskus burnoutista, tietävät miten vaikeaa on jo sunnuntai-iltaisin iltauutisten aikaan. Se ennustaa maanantaita ja sitten on taas unetonta yötä luvassa ja seuraavana aamuna murheellisin mielin töihin, joissa joutuu koko ajan ”pärjäilemään” äärirajoillaan. Emmehän halua tällaista tunnetta luoda koirillemme? Eihän koirillamme ole tiedossa myöskään mitään ”pikkupomoa”, joka mikromanageeraa eli puuttuu ja tarttuu kaikenlaisiin pieniin asioihin jatkuvasti ja lannistaa eikä suo onnistumisen mahdollisuuksia eikä anna myöskään koiralle aikaa yrittää selvittää haasteita itsenäisesti? Nämä kun vaikuttavat negatiivisesti tunnetilaan ja syövät itsevarmuutta koiralta.
Moni on nähnyt koiransa ”lukevan ajatuksia”, kun on pakkaamassa metsäreissu- tai treenikassia tai koira havaitsee jotain kivaan asiaan liittyvää liikehdintää. Vastaavasti koirat osaavat ennakoida niitä niiden kannalta ikäviä seurauksia, kuten lääkkeenantoa. Tämä sama tunnevirittäytyminen tapahtuu kaikessa – siellä treeneissäkin. Millaisia tunnetiloja haluaisimme koiran liittävän harrastuksiin? Ennustavatko ne koiran maailmassa positiivisia ja mukavia asioita, jolloin koira alkaa virittyä jo näitä havaitessaan positiiviseen ja optimistiseen moodiin? On kuitenkin mahdollista, että kaikki kivakin alkaa muodostua stressaavaksi ja ennakkovihjeet treeneistä alkavat virittää koiraa väärällä tavalla kiihtymykseen. Emmehän suinkaan halua, että treenivaatteet ja tarvikkeet alkavat toimia ikäänkuin vihjeinä tulevista aivan liian rankoista tai jopa kivuliaista tehtävistä, liian suurista vaatimuksista, turhaumasta ja epäonnistumisista, mahdollisesti rankaisuista ja muusta ikävästä, koska tällöinhän koira orientoituu jo lähtökohtaisesti hyvin negatiivisella ja pessimistisellä tavalla – koiralla on tunteet.
Liika kiihtymys on hyvinvointiongelma
Liika kiihtymys tuottaa paljon stressiä ja se on koirille todellinen hyvinvointiongelma, jota ei välttämättä useinkaan ajatella. Usein ajatellaan, että on tärkeää järjestää koirille ”aktivointia ja tekemistä” ja unohdetaan muutama seikka niihin liittyen. Jokainen koira on erilainen ja ne tulee huomioida yksilöllisesti. Aina emme kouluttajina voi tietää etukäteen, toimiiko jokin tapa tai menetelmä jollekin yksilölle, mutta sen vuoksi tulee tarkkailla ja tehdä havaintoja ja muuttaa tarvittaessa suunnitelmaa ja toteutusta. Omistajat ovat tärkeässä roolissa sen oman koiran tuntemisessa ja havainnoinnissa. Kouluttajien tulee olla avoimia tälle tiedolle ja soveltaa menetelmiä rohkeasti yhteistuumin, jotta päästään parhaaseen lopputulokseen sen koiran kannalta.
Vaikka olisimme maailman parhaita kouluttajia ja meillä olisi täydellinen naksuttimen käyttö ja saisimme ehdottomasti aina vahvisteet toimitettua ihan super hyvin, silti tulee olla mukana myös se tunnetilojen huomioiminen. Tunteet on tärkeä osa niitä motivoivia tekijöitä. Siellä taustalla on lisäksi ne kaikki perushyvinvointitekijät kuten ravitsemus, lepo ja uni, sosiaaliset suhteet ja muut tärkeät asiat. Nämä kaikki asiat limittyvät toisiinsa vahvasti, mutta tässä artikkelissa oli nyt nostettu jalustalle paremmin tuo tunnepuoli. Tähän kaikkeen liittyy vielä se ohjaajankin tunnepuoli – se kun heijastuu siihen koiraankin ja koiran tunteisiin. Osaatko olla oikeasti onnellinen pienistä suoristuksista ja onnistumisista? Vai oletko superpedantti ja koiran näkökulmasta katsoen suorastaan vähän myrkyllinen hapannaama, jolle ei riitä mikään suoritus koskaan ja aina on joku vähän vinossa tai vähän vaille jotain? Miltä silloin koirasta tuntuu? Miltä sinusta tuntuisi koiran asemassa?
Tunnetilat ja Petotestit®
Petotesteissä® koirien tunnetilat huomioidaan monella tavalla. Tilanne on koirille tositilanne ja tämä huomioidaan koulutustilanteen toteutuksessa. Tilanteesta ei haluta koirille koskaan liian kuormittavaa vaan koulutuksen tavoitteena on, että jokainen koira on aina Onnistuja.
Ensinnäkin koiralle voidaan toteuttaa vain yksi koulutustuokio päivän aikana, jolla varmistetaan, ettei koirille tule liian paljon paineistumista tilanteista. On ehdottoman tärkeää, että koira pääsee palautumaan tilanteen jälkeen. Koulutustilanne on koirille ennakoitavissa, se alkaa hajukuvalla. Koiria ei koskaan pakoteta olemaan koulutustilanteessa ja pedot liikkuvat aina koiraa lukien, yksilöllisesti. Koiralla säilyy siis se tärkeä hallinnantunne. Pitkä liinakin on vain turvallisuusvaruste. Koirilla on aina mahdollisuus vapaasti valita, lähestyvätkö ne petoa vai ottavatko etäisyyttä. Ainoastaan kiinni käyminen petoon (joka on oikeasti todella äärimmäisen harvinaista) turvallisuussyistä estetään rajaamalla, muutoin koira saa tehdä vapaasti omia valintojaan liikkumisen suhteen ja aina poistua tilanteesta niin halutessaan. Jos havaitaan, että koira alkaa menettää toimintakykyään, peto poistuu eikä koiran tarvitse kokea kauhua tilanteessa. Mukana on myös ohjaajan sosiaalinen tuki, joka siis on koiralle tarvittaessa saatavilla, mutta ohjaaja ei millään tavalla ”käskytä” koiraa tilanteessa.
Lähestymis-välttämiskäyttäytyminen voi toimia myös preferenssinä ja olla osalle koirista hyvinkin kiehtovaa ja mielekästä saada vapaasti karkottaa tai ottaa etäisyyttä. Joka tapauksessa jokainen koira huomioidaan yksilöllisesti ja koirat saavat toimia itsenäisesti, tehdä omia valintoja ja kokea niiden omien valintojen kautta menestymistä siinä hetkessä. Koirat ovat erilaisia ja Petotestit® räätälöityvät erilaisten koirien erilaisiin tarpeisiin. Sen lisäksi että voimme kouluttaa koiria petouhkatilanteiden varalle, voimme myös auttaa koiria hankkimaan lisää itsevarmuutta (erityisesti karhutestin avulla) ja ylipäätään haasteista selviytymiskeinoja, jotka kantavat arkielämäänkin, vaikka konteksti onkin petokokemustilanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti