Ennen tämän toisen osan lukemista, käy lukemassa osa 1!
-----------------
HALUATKO TUNTEA OMAA KOIRAASI YHÄ PAREMMIN?
KOIRILLA ON ERILAISIA TAPOJA RATKAISTA TILANTEITA
Koirilla on erilaisia tapoja ratkaista ongelmia ja uhkatilanteita. Koirat tekevät tilannearvioita aina siinä hetkessä mitä elävät ja koirilla on paljon muitakin vaihtoehtoja kuin vain puolustaminen ja hyökkääminen. Petokohtaamistilanteessa kyseessä on lähestymis-välttämiskäyttäytymisiin liittyvät käyttäytymiset. Yksi aivan varteenotettava vaihtoehto on myös poistua tilanteesta tai yrittää rauhoitella tilannetta. Voi olla että koira on hämmentynyt eikä osaa tai uskalla ratkaista tilannetta heti, jolloin koira esittää sijaistoimintoja – kuten erilaisissa muissakin ns.pattitilanteissa. Laumanvartijakoirilta toki odotetaan lähtökohtaisesti uhkan karkoitusta ja ensisijainen keino on vakuuttava haukkuminen ja eleet. Mutta tilanteen eskaloiminen puolustukseen ei ole välttämättä millään tavalla koiran maailmassa sille yksilölle kannattavaa, ei luonnossa pedoille eikä koirille myöskään. Esimerkiksi saaliin saanut susi puolustaa resurssejaan tiukemmin kuin susi, jolla ei sitä saalista ole edessään ja vatsa on täynnä.
Koirat puntaroivat oudossa ja uudessa, jännittävässä tilanteessa, mikä olisi niille itselleen järkevintä. Usein tässä kohtaa nähdään ainakin hetkellisesti erilaisia rauhoittavia eleitä ja sijaistoimintoja, joista tutuimpia ovat mm. maan nuuskiminen, korvien ravistelu, virtsamerkinnät sekä pään tai vartalon kääntäminen poispäin sekä liikkuminen hitaasti. Tämä käyttäytyminen herättää monessa katsojassa ajatuksen: "Ei se koira välittänyt pedosta yhtään" tai ”Se tiesi ettei se ole oikea peto”, mutta todellisuudessa koira nimenomaan välitti ja kyllä sekä hajumaailma että pedon habitus tuovat ihan aidonkaltaisen petokohtaamisen koiralle – koiralla vain ei ollut tilanteessa valmista käyttäytymismallia, tai koira ei ollut vielä ratkaissut, kannattaako poistua, puolustautua vaiko yrittää rauhoitella - vai alkaako paine jo kasvaa niin suureksi ettei koira enää kykenisi mihinkään toimintaan. Monesti rauhoittelevat eleet toimivat niin koirien keskinäisissä konflikteissa, luonnonpetokohtaamisissakin kuin muissakin uhkaavissa tai pattitilanteissa koiran kannalta järkevänä ratkaisuna eikä koiralla ole halua eikä tarvetta tai sillä hetkellä riittävää toimintakykyä eskaloida tilannetta.
Sijaistoiminnot ja rauhoittelevat eleet ovat konfliktikäyttäytyistä (esim. tässä maan nuuskiminen pedon näkemisen jälkeen), tilanteissa joissa koira kokee stressiä. |
Koirilla on siis erilaisia selviytymiskeinoja haastavista tilanteista: Pakeneminen, taistelu, jähmettyminen (äärimmäinen stressireaktio) tai konfliktieleet (sijaistoiminnot, rauhoittelevat eleet). Jännitystilanteissa eri keinot voivat vaihdella myös, esimerkiksi välillä koira voi puolustautua ja välillä esittää rauhoittavia eleitä ja erilaisia sijaistoimintoja tai liikkeet hidastuvat voimakkaasti jopa täydelliseen jähmettymiseen. Näitä samoja eleitä koirat esittävät meille omistajille ollessaan ylipäätään jännittyneitä jostain syystä ja joskus eleitä tulee tulkittua myös väärin. Äkkiseltään omistajan silmään iloiselta ja mielistelevältä vaikuttava koira saattaakin ilmentää todellisuudessa stressioireita tai ympäriinsä sinne tänne vaikkapa näyttelyharjoituksissa tai koulutuskentällä virtsaileva ja kukkoilijaksi nimitelty uros osoittaakin olevansa tilanteessa stressaantunut ja lievittää tilannetta vain koiramaisin keinoin. Suurin koirien elekieleen liittyvä lukuongelma tulee konfliktikäyttäytymisen ääripäähän liittyen, pahimmillaan sitä lamaantumisen partaalla olevaa koiraa pidetään itsevarmana ja rennosti asiaan suhtautuvana eikä nähdä koiran erittäin voimakasta paineistumista.
Jos eläimeltä puuttuu valmis toimintamalli ja mitä vähemmän eläimellä on tilanteessa toimintakykyä ja mitä enemmän se kokee paineistumista ja stressiä, sen pidempi aika kuluu ratkaistessa ongelmaa. Voi olla että jokin tilanne on eläimelle siinä kohtaa niin stressaava, ettei se kykenekään enää toimimaan mitenkään, ja pahin vaihtoehto koirien kannalta olisi luonnonpetokohtaamisessa tämä "jäätyminen" eli lamaantuminen, jolloin koira ei kykene enää liikkumaan juuri millään tavalla. Tämä vastaava jäätymistilanne voi tulla eteen monissa muissakin yhteyksissä, vaikkapa siellä näyttelykehässä, eläinlääkärissä tai kotona haastavissa tilanteissa ja nämä tilanteet ovat sikäli hankalia, että niitä ei usein osata tunnistaa vaan ne tulkitaan ”ei se välitä”-eleiksi ja näistä tilanteista syntyy helposti se äkillinen räjähdys, jossa koira yks kaks ryhtyykin voimakkaasti puolustamaan ja monen silmään rauhallinen koira hyökkääkin "varoittamatta" puremaan.
RIIPAISU TUTKIMUSMAAILMAA
Monet tutkijat, mm. Coppingerit ovat tutkineet paljon laumanvartijakoiria ja havainneet, että vaikka tietyt ominaisuudet ovat vahvasti siellä perimässä, niin laumanvartijakoiraksi eläinvartijatyöhön kasvetaan pennusta saakka, leimautumalla niihin vartioitaviin eläimiin. Näitä taitoja ei voida operantisti ehdollistaa, ominaisuudet on hankittava sillä hyvällä, turvallisella tavalla tapahtuvalla sosiaalistamisella leimautumiskauden aikana. Vanhempi koira, joka ei ole samalla tavalla pienestä pennusta asti leimautunut eläimiin, ei tule suurella todennäköisyydellä toimimaan yhtä sitoutuneesti eläinten parissa vaikka koira olisi muutoin asiallisesti eläinten kanssa. Koirat, jotka eivät saa riittävän paljon positiivisia kokemuksia ja mahdollisuuksia leimautua riittävän varhain ja omaavat perimässään mahdollisesti myös niitä eläinvahdille ei-toivottuja ominaisuuksia, ovat vielä enemmän tuuripelin varassa. Näitä sitoutumiseen liittyviä ominaisuuksia ei voida valitettavasti kuitenkaan Petotesteissä® kouluttaa tai mitata vaan ne on suoritettava arjessa ja työtehtävissä.
Petotesteissä® kuitenkin voidaan nähdä paljon ominaisuuksia, esimerkiksi toimintakyky, terävyys, puolustushalu sekä hermorakenne. Valtavan suuri terävyys koiralla voi olla riski eläinvahtityötä ajatellen, sillä erittäin terävä koira saattaa ylireagoida ja ylimitoittaa reaktioitaan, joka voi olla ongelma vartioitaville eläimille tai alueella luvallisesti liikkuville ihmisille esim. lomittajille. Puutteellinen toimintakyky koiralla testitilanteessa voi tarkoittaa myös kaikissa muissa uusissa ja muuttuneissa tilanteissa madaltunutta toimintakykyä ja erilaiset arkuudet ja epävarmuudet voivat kieliä myös muista arkuuteen liittyvistä osa-alueista ja erilaiset arkuudet voivat iän myötä lisääntyä ja yleistyä sekä voimistua (mm. ääniarkuus, alusta-arkuus ja ötökkäkammo yms ovat työkoirille hyvin hankalia). Mikäli koira esittää selvää stressaantumista jo automatkasta, tämä voi johtua toki osaltaan hyvin huonosta pentuaikaisesta totuttamisesta automatkustamiseen, mutta se voi viitata myös koiran arkuuteen ja vaikuttaa väistämättä koiran yleiseen toimintakykyyn. Nämäkin ovat vain omistajalle hyvä lisätieto mm. koiran paineensietokyvystä. Hyvä hermorakenne on työkoirille tärkeä ominaisuus, joka on synnynnäinen.
Coppingerit määrittelivät laumanvartijoiden työkyvyn pohjalla oleviksi ominaisuuksiksi
Trustworthy – luotettavuus
Attentive – valppaus
Protective – suojeleminen
Luotettavuus tarkoittaa sitä, ettei koira vahingoita lampaita tai muita eläimiä tai muuten häiritse niiden olemista. Valppaus tarkoittaa sitä, että koira tarkkailee ympäristöään, pitää silmällä vartioitavia eläimiä, liikkuu niiden mukana ja jää niiden seuraan yöksi. Suojeleminen tarkoittaa tarvittaessa uhkan (peto/ihminen) karkottamista vakuuttavasti. Ensisijainen keino on varoittaa äänin ja elein. Totta kai on mahdollista, että tilanne eskaloituu fyysiseen mittelöön, mutta siinä on aina myös koirilla riski vahingoittua.
Luotettavuutta ei voida mitata Petotesteissä, vaikka erittäin suuren terävyyden omaavien koirien kohdalla tässä saattaa tulla haasteita koirien ylimitoittaessa helposti reaktioitaan. Valppautta voidaan tiettyyn rajaan saakka arvioida, mutta testeissä ei voida mitata miten hyvin työtehtäviinsä koira oikeasti sitoutuu, sekin kun voi vaihdella eri tilanteissa ja eri vartioitavien eläinlajien sekä muun koiralauman ja tilanteen mukaan. Suojelemiseen liittyy puolustaminen, mutta myös muunlaista käyttäytymistä (esim. lampaiden viemistä kauemmas) ja kaikkea tätä ei pystytä tietenkään Petotesteissä arvioimaan.
Tähän Coppingerin ”kolmiyhteyteen” jotkut tutkijat haluaisivat lisätä neljänneksi myös termin ”daring”, joka tarkoittaa rohkeutta ja sitä voidaan mitata Petotesteissä®. Coppingerin tutkimukset jäivät harmillisesti kesken ja useat tutkijat ovat jatkaneet siitä mihin Coppinger jäi ja tuoneet esiin tämän termin ”Daring” = uskallus, rohkeus. Tämä käsite rohkeus määritellään valmiutena ottaa riski kohtaamisessa, uskaltaa eskaloida aggressiivinen vuorovaikutus uhkaavassa tilanteessa esimerkiksi. Nämä tekijät liittyvät termiin ”resourse holding potential” (RHP). Kiteytetysti kyse on käyttäytymismalleista ja valinnoista, kannattaako eläimen puolustautua ja eskaloida tilanne ja milloin. Koiran oma henki on tietenkin tärkeä resurssi. Jotkut tutkijat ehdottavat, että tämä RHP selittäisi koiran aggressiokäyttäytymistä paremmin kuin dominanssi. RHP riippuu tekijöistä, kuten koosta, vahvuudesta, terveydestä, motivaatiosta ja aikaisemmasta kokemuksesta. (Huom! Tässä puhutaan nyt rohkeudesta peto/uhkakohtaamisissa, rohkeutta ja arkuutta on paljon muutakin ja testeillä ei voida mitata alusta-arkuutta, ääniarkuutta tms.)
Testeissä voidaan nähdä koiran ensireaktiot, seurata työskentelykestävyyttä ja käyttäytymistä petokohtaamisessa, joka tapahtuu lähietäisyydellä. Emme pysty näkemään testeissä kuitenkaan aina välttämättä esimerkiksi sitä, miten pitkälle koira karkottaisi petoa tai miten kaukaa koira ilmoittaa pedot omalla alueellaan ollessaan ja miten koira ylipäätään työskentelee. CanOvis -projektissa tutkittiin koirien työskentelyä (projekti tutkii laumisten ja susien välisiä vuorovaikutuksia). Koirat karkottaessaan uhkaa, lähtivät yleensä maksimissaan noin 500m päähän ja tulivat 5-30min päästä takaisin. Jotkut yksilöt saattoivat joskus käydä kauempanakin. Pääsääntöisesti kohtaamiset sujuivat ilman vahinkoja, yksi koira vahingoittui tutkimusprojektin aikana olkapäähän lievästi taistellessaan suden kanssa.
CanOvis-projektin päätavoitteena oli tutkia laumisten luontaisia ja opittuja kykyjä suojella laumoja pedoilta sekä tutkia vaikuttaako ikä, sukupuoli, fyysiset ominaisuudet ym.tehokkuuteen. Kesällä 2013 oli pilottitutkimus, yhteensä 23 yötä, 9 tapahtumaa, joissa oli mukana susia (joista 3 oli hyökkäysyritystä) ja muiden villieläinten kanssa kohtaamisia (ketut, hirvieläimet) Pääprojektitutkimus kesti 6 vuotta (2013-2018) 291 yötä, 12 tutkimusyksikköä, jossa suoritettiin 3 300 tuntia suoria yöhavaintoja. Tarkoituksena oli tallentaa laumanvartijakoira-susi-vuorovaikutusten luonne, esiintymistiheys ja tulokset Etelä-Ranskan Alpeilla-( 476 susitapahtumaa laumisten läsnä ollessa)
Suurin osa eli 66% agonistisia vuorovaikutuksia eli koirat esittivät jollain tavalla puolustavaa käyttäytymistä. Suurin osa näistä (65 %) vuorovaikutuksista tapahtui yli 100 metrin etäisyydellä laumasta ja niihin liittyi keskimäärin enemmän koiria kuin susia. Joissain tuli lammasuhreja (n. 10%) koirien läsnäollessakin sudet lähestyivät laumoja ja tulokset viittaavat siihen, että laumis-susi-vuorovaikutukset ovat monimutkaisia eivätkä vain tapahdu lauman välittömässä läheisyydessä. Koirien reaktiot susia kohtaan vaihtelivat (12 erilaista käyttäytymistä): takaa-ajo, karkotus, väliin meneminen, taistelu, liikkuminen häiriötä kohti , jäljestys, partiointi, haukkuminen, pedon ”saattelu”, "sietäminen", sosiaalinen tutkiminen, leikkiinkutsu, ei-reaktioita ( usein tällöin se tilanne että koirat eivät kyenneet havaitsemaan yleensä petoja tällöin tai sudet eivät olleet saalistusaikein)
TUTKIJOIDEN HAVAINTOJA CAN-OVIS PROJEKTISSA: Sudet eivät useinkaan pelänneet koiria. Koiran haukkuminen ei saanut välttämättä sutta poistumaan, kun susi oli kauempana. Susia havaittiin kulkevan läheltä laumaa (jopa 100-200m) kulkivat lauman ohi ja yrittivät hyökätä lampaiden kimppuun koirien läsnäolosta huolimatta. Vaikka koirat olivat jahdanneet susia, sudet tulivat aina uudelleen. Sudet eivät siis muuttaneet käyttäytymistään pysyvästi . Jos koirat eivät ole riittävän vakuuttavia ja siten luo tarpeeksi vahingoittumisen uhkaa susille, on vaarana että sudet oppivat koirien olevan vaarattomia ja tämä tieto siirtyy susilta sukupolvelta toiselle. Koirien tulee siis omata riittävä vakuuttavuus, jotta susille muodostuu tarpeeksi voimakas pelote myös tulevaisuutta varten..
Petotesteissä® nähdään hyvin erilaisia tapoja myös, usein erilaista agonistista toimintaa ja eri asteisesti. Mutta yksi koirien tapa selvittää erilaisia uhkatilanteita on todellakin mielistely ja erilaiset rauhoittelevat eleet, jopa leikkiinkutsu tai muu liehittely. Näitä eleitä esittävät koirat ovat tavalla tai toisella siinä tilanteessa kyvyttömiä tai haluttomia agonistiseen toimintaan; elekielestä nähdään tällöin myös epävarmuutta, usein nämä ovat myös melko nuoria koiria. Koira todennäköisesti selviytyy tällaisesta tilanteesta vahingoittumattomana luonnonpetojen kanssa, mutta entäpä ne lampaat tai muut vartioitavat eläimet? Koirien ensisijaisena tehtävänä on kuitenkin puolustaa paimenen omaisuutta pedoilta (ja varkailta). Jos sudet eivät kaikkoa edes aina koirien haukusta, tuskin ainakaan leikkiinkutsusta – siinä kun on vaarana koirasta tulla ruokalistatavaraa ja tämä on ollut ongelmana mm. USA:ssa suurpetoalueilla, kun sudet ja kojootit ovat syöneet niitä mielistellen käyttäytyviä koiria mieluummin kuin lampaita.
Koirien toiminta toki perustuu susien saaliskäyttäytymisen häirintään ja aiemmin Coppinger tutkimustensa pohjalta mainitsi, että laumanvartijakoirat voivat osoittaa monimutkaista, moniselitteistä käyttäytymistä , joka näyttää joskus sopeutumattomalta (esim. sosiaaliset tutkimukset, leikkikutsut). Can Ovis- tutkimuskohteissa havaittiin myös vastaavaa eli koirien ja susien vuorovaikutus ei aina ollut agonistista, vaan kirjattiin suvaitsevaisuutta, sosiaalista tutkintaa, saattamista etäältä ja jopa kutsua leikkiin. Nämä ”ei-karkottavat” vuorovaikutukset, vaikka ne ovat harvinaisia ja tutkijoiden mukaan ne voivat johtaa kuitenkin mahdolliseen hybridisaatioon mikä on suuri huolenaihe susiensuojelun kannalta Euroopassa , ja/tai tautien ja loisten siirtyminen koirien ja susien välillä niiden geneettisen läheisyyden vuoksi. Tutkijoidenkin mukaan nimenomaan se riittävän tehokas puolustava (agonistinen) käyttäytyminen olisi toivottavaa.
Jos susi ja koira joutuvat tappeluun, motiivit voivat ratkaista asennetta enemmän. Esim. saalis on sudelle elintärkeä resurssi ja tällöin se saattaa puolustaa itseään paljon tehokkaammin kuin ilman saalista. Taistelun voittamisen todennäköisyys ei riipu vain fyysisistä ominaisuuksista, vaan myös motivaation näkökohdista, jotka riippuvat resurssin arvosta sekä koetusta suorituskyvystä ja vastustajan motivaatiosta. Rohkeus on valmiutta riskeerata kohtaaminen, uskaltaa eskaloida aggressiivinen vuorovaikutus. Nämä tekijät (RHP) perustuvat eläimen valintaan siitä, pitäisikö tilanne eskaloida ja milloin.
Coppingerin mukaan koirien tehokkuus perustuu sitoutumiseen, mutta muut tutkijat ovat esittäneet myös resurssien ja niiden tärkeyden vaikuttavan. Yksilöt, joilla on korkeampi subjektiivinen resurssiarvo voivat määritellä voittamisen erittäin tärkeäksi ja enemmän eskaloivat helposti aggressiivista vuorovaikutusta. On kuitenkin vaikea tietää, kuinka arvokas tämä resurssi esimerkiksi lammas on koiralle ja siihen muodostettu sosiaalinen side.
Euraasiassa perinteisesti käytetyt laumikset ovat suurempia kuin sudet, mikä tekee niille teoreettisesti suuremman RHP-arvon. Mitä ”pahemmat” pedot, sen tiukempia koirien on täytynyt olla ja se on ollut jalostuksessa valikoiva kriteeri myös . Rohkeus ”daring” (aggressiivisuus) on tutkimusten perusteella luontainen ominaisuus ja on osa yksilön temperamenttia (tai persoonallisuutta). Koiran temperamentti on tärkeä rooli lauman suojelussa. Esimerkiksi kojootit haastoivat tutkijoiden mukaan kömpelöitä ja arkoja koiria enemmän kuin rohkeasti puolustavia.
KOLIKON TOINEN PUOLI?
Kuitenkin matkailualueilla, kuten Alpeilla, on kuitenkin pakko pitää koiria, jotka ovat aggressiivisia pedoille ja ihmisiä kohtaan aggressio on minimaalinen. Mitä voimakkaammin koira on pedoille aggressiivinen, se voi johtaa ongelmiin ympäristön muiden koirien kanssa, joita turisteilla voi olla mukanaan ja tämä on ollut haasteena.
Tämän rohkeus/”daring”-ominaisuuden puute / heikkous saattaa tutkijoiden mukaan osoittaa, että laumanvartijakoira ei ole automaattisesti sudelle todellinen haaste ja suden menestyminen on vain ajankysymys. Sudet oppivat koirista, sukupolvi toisensa jälkeen ne opettavat myös pentujaan. Fakta on, että kun alkuperäiset työkoirat ovat kadonneet, kulttuuri heikentynyt ja koirat eivät ole lähtökohtaisesti enää kuten esi-isänsä. On mahdollista, että paras geeniperimä on jäänyt pois, kun koiria on alettu jalostaa muuhun kuin petoja vastaan ja koiria on hävitetty. Tutkimuksissa on osoitettu jo, että vaikka laumis haukkuu, se ei aina muuta susien tai kojoottien kulkua ja käyttäytymistä. Koirien haukku voi myös antaa informaatiota susille, koirien määrästä, luonteesta, iästä, etäisyydestä, sijainnista ja haukku voi jopa houkutella susia. Myöskään koirien tekemät virtsamerkit eivät aina estä susia tulemasta, sudet merkkaavat samoihin kohtiin.
Aivan samalla tavalla kuin susien toimintakyky alentuu vanhemmiten, niin käy myös koirille ja tämäkin nähdään Petotesteissä, jos koira käy eri ikäkausina. RHP liittyy myös ikään. Sudet testaavat koiria, niiden toimivuutta ja sudet oppivat koirista ja oppivat myös tappamaan koiria. Sudet ovat kehittäneet myös erilaisia käyttäytymisstrategioita, ja siksi jokaisen koiran tulee olla riittävän toimiva eikä yksi koira riitä turvaamaan mitään eläinlaumaa eikä välttämättä edes työpari, jos on suuri petopaine. Tärkeää on selvittää, miten koirat toimivat, ja miten sudet reagoivat. Jos työkoirissa on narttuja, narttujen tullessa kiimaan, urokset keskittyvät niihin, ja sudet pääsevät tekemään vahinkoa. Sudet jos havaitsevat, että koirat ja ihmiset eivät aiheuta todellista uhkaa, se tieto siirtyy tuleville sukupolville myös. Koirien tehokkuus lauman suojaamisessa riippuu useista sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä.
TOIMIVATKO KOIRAT?
Ikuisuuskysymys on aina, että toimivatko koirat. KOIRAT KYLLÄ TOIMIVAT eri tutkimustenkin mukaan, sillä petovahinkoja on ollut pääsääntöisesti aina enemmän, kun koiria ei ollut. Tämä osoittaa, että koirien läsnäolo vähentää saalistusriskiä (ensisijainen karkote), vaikka se ei aina riittäisi täysin hyökkäyksen tai karjan tappamisen täydelliseen välttämiseen. Tutkijoiden mukaan suurin osa vuorovaikutuksista on agonistisia, mutta tappavat harvinaisia, esim, Turkissa Anatolian paimenkoirien on raportoitu tappavan susia ja maailmalta tiedetään erilaisia muita tutkimuksia sekä epävirallisia raportteja ja kasvattajien kertomuksia myös monista muista roduista sekä eläinlajeista, joita vastaan koirat ovat toimineet. Esimerkiksi viimeisimmän sarppipentueen emän sisko on ottanut matsin puuman kanssa Montanassa ja saanut kynnestä vamman, joka tulehtui, mutta koira palasi työhön tämän jälkeen normaalisti. Siellä kasvattajat kertoivat, että koirien tulee olla todella tehokkaasti toimivia, ei toki hullun rohkeita mutta erittäin vakuuttavia. Kun pedot oppivat, että koirat ovat tehokkaita, ne eivät tule alueelle enää niin helposti ja kiertävät toisaalta. Petojen ampuminen edes "Villissä Lännessä" ei ole yleensä hyvä ensimmäinen vaihtoehto, esimerkiksi vanhan puuman ampuminen aiheuttaa siellä sen ongelman, että tilalle tulee muutama nuori, jotka taas kokeilevat onneaan ja koirien työmäärä lisääntyy.
Mitä suurempi susilauma, sen suurempi riski fyysiseen mittelöön syntyy ja myös koirien vahingoittumisen ja kuoleman riski on potentiaalisempi. Laumanvartijakoirien toiminta petovahtityössä perustuu ensisijaisesti haukkumalla karkoitukseen ja tehokkaaseen elekieleen (valehyökkäykset) sekä toimivaan koiralaumaan, jossa jokainen koira on vähintään keskivertorohkea. Tällöin koirat tukevat toinen toisiaan. Arka koira on arka koira laumassakin. Koirilla on erilaisia rooleja laumassa: Sitä voisi kutsua ”ulkopartioksi ja sisäpartioksi”. Jotkut koirat muodostavat ”puskurivyöhykkeen” ulkorajat, harjoittamalla petojen karkotusta kauempana laumoista, kun taas toiset muodostavat ”puskurivyöhykkeen” sisärajat pysymällä lampaiden ja muiden kanssa. Koiria voidaan kyllä pitää ensisijaisina karkotteina, jotka häiritsevät susien käyttäytymistä, mutta ne eivät välttämättä pysty muokkaamaan susien käyttäytymistä pysyvästi assosiatiivisen oppimisen avulla, mikä viittaa tutkijoiden mukaan siihen, että pitkäaikaista välttämistä ei tapahdu. Tätä samaa tapahtuu kyllä myös siellä alkuperäseuduillakin paimenten kertomana, olosuhteet voivat olla hyvin haastavia, puskaisia ja metsäisiä ja siten isollekin koiralaumalle hankalia puolustaa ja susilla on mahdollisuus ainakin joskus napata lammas saaliiksi ja tämä joskus tapahtuva saaliin saaminen saa sudet yrittämään onneaan jatkossakin.
Tutkijatkin painottavat, että vartioivien koirien tarkkaavaisuutta ja koirien ja lauman välistä sidettä ei tulisi tarkastella pelkästään koirien ja lampaiden välisen läheisyyden perusteella vaan koirien ja eläinlauman välisen siteen käsitettä tutkitaan. Niin kauan kuin koirat näkevät, kuulevat ja/tai haistavat vartioimansa lauman, voidaan olettaa, että ne ovat kosketuksissa laumaan ja pystyvät reagoimaan sen käyttäytymiseen. Näin ollen laumikset, jotka kävelevät etäisyyden päässä laumasta, eivät välttämättä ole ”vaeltavia”, kunhan ne pitävät aistikontaktia valvomaansa laumaan. Tutkijoiden tulokset osoittavat, että laumanvartijakoirien ja susien välinen vuorovaikutus muodostuu monimutkaisesta käyttäytymissarjasta, jota ei vielä täysin ymmärretä. Onneksi tutkimus kehittyy ja on myös kontakteja alkuperäseutuihin, joissa koiria edelleen käytetään aivan alkuperäisessä työssä.
PETOTESTEISTÄ® TYÖVÄLINEITÄ JA YMMÄRRYSTÄ LAUMISTEN TYÖKÄYTTÖÖN
Lampaat odottelemassa lypsyvuoroaan "bacilon" yhteydessä, koira siellä joukossa odottamassa omaa tulevaa hera-annostaan. |
Petotestejä® on mahdollista hyödyntää siis myös laumanvartijakoirien kohdalla hyvin monipuolisesti vaikka kaikkea ei testeissä voidakaan mitata suoraan. Toistomäärät testatuilla koirilla ovat niin suuria, Askolla on hyvin pitkä kokemus ja testeissä on käynyt todella paljon työkoiria, joilla on paljon monenlaista luonnonpetokohtaamista taustalla. Näillä perusteilla voidaan sanoa, että testeistä on mahdollista saada paljon lisätietoa sekä kouluttaa koiria monipuolisesti ja näin helpottaa laumanvartijakoirienkin työtehtäviä ja tilannetta tulevaisuudessa.
Testit ovat myös eettiseltä kannalta ajatellen tätä päivää, koirille annetaan mahdollisuus tutustua turvallisesti siihen kohteeseen, se ei tule enää yllätyksenä jatkossa. Omistaja voi myös varautua erilaisiin kohtaamistilanteisiin ja kyetä lukemaan koiriaan myös tarkemmin ja paremmin. Ja koira pystyy tilanteet myös paremmin ennakoimaan. Näin omistaja voi suojella myös koirien turvallisuutta, ei vain vartioitavien eläinten. Omistajille monesti tulee yllätyksiä, koska koiran käyttäytyminen kotona tutussa tilanteessa voi olla hyvin erilaista ja nimenomaan siellä aidan takana opitun käyttäytymisen turvin. Testeillä ei voida nähdä kaikkea, mitä laumanvartijakoiran työhön kuuluu: Esim. koiran sitoutumista työhön, eikä sitä miten koira suhtautuu erilaisiin eläinlajeihin, ne täytyy sitten havainnoida muulla tavoin arjessa. Testeistä kuitenkin on saatavilla paljon sellaista tietoa, joka voi vaikuttaa näihin asioihin, esimerkiksi erittäin voimakkaasti terävä ja arka koira on todennäköisesti joissain tilanteissa eläinten kanssa haastava, jos se kokee uhkaa vaikkapa karjaeläimen taholta.
Varmasti alkaa olla jo linjoja, joissa ollaan tultu niin kauas minkäänlaisesta työtehtäväpuolesta, että koirille olisi jopa epäreilua ehdottaa mitään työtehtäviä. Nämä koirat eivät halua enää toimia itsenäisesti ulkona partioiden, on eroahdistusta ja muuta rotuihin kuulumatonta ja koirat viihtyvät mieluusti vain takkatulen ääressä sisällä. Toki näiden tällaisten koirien tulee saada elää sellaista elämää, jossa ne ovat omimmillaan, koirathan tulee huomioida yksilöllisesti, mutta tällainen työominaisuuksien katoaminen on toisaalta hyvin valitettavaa ja huolestuttavaa, ajatellen rotujen yleistä geenipoolia. Näiden koirien itsenäisyys on ollut yksi roduissa kiehtova piirre meillä tiimissä ja se on poikkeuksetta tarkoittanut sitä, että sohvalla sisällä eivät halua juurikaan köllötellä vaan hoitaa tehtäviään ulkona partioiden säästä ja vuorokaudenajasta piittaamatta. Iäkkäämmät koirat hakeutuvat ehkä enemmän sisällä käymään, muutoin nauttivat olla ulkona. Kieltämättä palstoja lukiessa aina mietityttää se, että miksi hankitaan laumanvartijakoira, jos halutaan kuitenkin puhtaasti seurakoira tai koiralle ei ole mahdollista tarjota sen käyttäytymistarpeiden mukaista elämää?
Mitä tulee työkoiriin niin olemme mukana myös Massachusettsin yliopiston tutkijoiden PhD Katryn Lord ja Elinor Karlsson Työkoirien rohkeus- ja arkuusgeenitutkimusprojektissa ja siihen kuuluu myös laumanvartijakoirat. Coppinger on ollut Kathrynin mentori ja Coppinger aikanaan suositteli Kathryniä meille yhteistyöhön.