Laumanvartijakoirat Petotesteissä®, osa 2

Ennen  tämän toisen osan lukemista, käy lukemassa osa 1! 
-----------------
 
HALUATKO TUNTEA OMAA KOIRAASI YHÄ PAREMMIN?

Petotestit® ovat paljon muutakin kuin vain testi reaktioista petoja kohtaan tai petokohtaamisten ennakointia tai harjoittelua niitä tilanteita varten. Jokaisella omistajalla on mahdollisuus oppia tuntemaan omaa koiraansa yhä paremmin, jonka johdosta voi saada lisää ymmärrystä omaa koiraansa kohtaan ja näin helpotettua monia arkielämän tilanteita. Petotesteissä® koira on tilanteessa, joka on koiralle uusi ja johon koiralla ei ole olemassa vielä opittua käyttäytymismallia (jos siis ollaan ensimmäistä kertaa). Jo koiran tuominen tilanteeseen, palautuminen tilanteesta ja käyttäytyminen ennen ja jälkeen kertovat koirasta myös itse testisuorituksen lisäksi. Koirien luonteesta ja käyttäytymisestä on mahdollista oppia paljon, niin halutessaan, eikä ole mitään merkitystä koiran rodulla tai käyttötarkoituksella. Niiden ruusunpunaisten lasien riisuminen ja ennakko-odotuksista luopuminen on joskus toki karvas pala itse kullekin, sitä kun omia koiriaan jokainen rakastaa, pitää niitä maailman parhaina koirina ja nimetkin on usein valittu sen mukaan että se kuvaisi koirien persoonaa. Koirat ovat meille rakkaita ja mikäli jonkun arvion tulos sotii vahvasti meidän omaa mielikuvaa vastaan, sitä tietoa on vaikea ottaa vastaan. Eikä ollenkaan asiaa helpota se myytti, jonka mukaan nämä koirat toimivat sitten kyllä tositilanteessa – ja ”sehän ei ollut oikea peto, se oli konepeto ja tää heti sen tiesi”. (Tässä kohtaa muistutus siitä käyttäytymisen kontekstisidonnaisuudesta). 

Nämä laumanvartijakoirat ovat koiria. Koirat ovat opportunisteja, jotka valitsevat aina itselleen parhaan vaihtoehdon, ne tekevät erilaisia tilannearvioita ja ne puolustavat resurssejaan tasan siihen saakka, kun kokevat sen sillä hetkellä itselleen järkeväksi. Lassie-koira ja RinTinTin muiden sankarikoirien kanssa ovat elokuvien tuottamaa illuusiota siitä, miten koirat sankarillisesti uhraavat ihmisten puolesta kaikkensa, jopa henkensä ja koirat elävät ihmisten vuoksi, syntyvät suunnilleen toteuttamaan jotain suurta tehtävää ihmisten maailmassa ja ihmisten vuoksi. Tämä on ihmisten yleinen ajattelumalli ja myönnettäköön että siihen itsekin aikoinaan sortunut, sanotaanhan koiria ihmisten parhaiksi ystäviksi, mitä ne toki ovat. Todellisuudessa koirat eivät  ajattele, että niiden tehtävä on uhrata itsensä ihmisen vuoksi. Koirat eivät tee niin puolustaessaan resurssejaan edes välttämättä, vaan koirat toimivat puhtaasti itsekkäistä syistä, jos katsovat sen tilanteessa kannattavaksi ja mielekkääksi siinä tilanteessa. Jos koira arvioi tilanteen olevan liian vaarallinen sille, resurssien arvo muuttuu sen maailmassa. (Näin käy myös petokohtaamisissa esimerkiksi susien kanssa, tilanne voi muuttua paljonkin jo siinä, onko susilla saalis vai ei). Omistaja ei ole koiralle lainkaan niin tärkeä kuin koira todennäköisesti on omistajalleen. Koirien tekemät valinnat joskus tuottavat meille ihmisille pettymyksiä, mutta niin kuin kaikessa koirien kanssa elämisessä ja niiden kouluttamisessa, koirat tekevät itselleen kannattaviksi katsomiaan asioita erittäin mielellään. Siellä aidan takana, tutuissa ympyröissä on turvallista haukkua postinkantajalle tai ketulle, joka poistuessaan tuottaa vieläpä aina joka kerta oivan vahvisteen koiralle. Suurpetokohtaaminen on kuitenkin aivan toinen juttu, etenkin lähietäisyydeltä ja se ei ole verrattavissa kettuun tai supiin eikä myöskään ihmisuhkaan. Kaukaa, pedon etääntyessä ja etenkin aidan takaa haukkuminen on lisäksi täysin eri asia kuin lähikontakti silmästä silmään. 

Missään eikä kenelläkään ole hopealuotia tai taikasauvaa, joka toimisi kaikkialla täysin ehdoitta eikä sellaisia löydy meiltäkään. Tulee aina muistaa, että koirat ovat eläviä olentoja, päivät ovat erilaisia ja käyttäytyminen on myös aina todellakin kontekstisidonnaista. On paljon sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat koirien käyttäytymiseen erilaisissa tilanteissa, esimerkiksi monelle koiralle voi jo pelkkä automatka testipaikalle olla jo niin paineistava, että koiran stressitasot ovat erittäin koholla, koira on jo varsin lähellä lamaantumista jo siellä autossa ja siihen päälle vieras alue - tämä  vaikuttaa niiden herkkien koirien käyttäytymiseen. Osalla aremmista koirista kestää adaptoitua tilanteisiin hyvinkin pitkään ja kun tilanteessa ei ole muun lauman ja aitojen sekä opitun käyttäytymisen tuomaa turvallista toimintamallia, koirat eivät kykene toimimaan.  Kun pelottaa niin silloin pelottaa, jokainen sen tietää itsestäänkin. Pelko lamauttaa. Laumanvartijakoirat ovat koiria, eivät yliluonnollisia otuksia. 

Reaktiot eri pedoille voivat olla hyvinkin erilaisia johtuen näistä pedoista itsestään, esim. villisika ei ole suurpeto, mutta haastava kohdattava luonnossa ja monelle koiralle selvästi saaliseläin ja käyttäytyminen sen kohdalla voi olla hyvin erilaista kuin suurpedoille, joille niillekin reaktiot vaihtelevat.  Käyttäytymisessä on huomioitava, että erilaiset (piilevät) sairaudet, kiputilat ja hormonaaliset muutokset vaikuttavat, samoin esimerkiksi väsymys tai muu syy (esim. ikääntyminen), jonka vuoksi koira ei halua tilanteita eskaloida vaikka se kenties aiemmin on sellaisia valintoja tehnyt. Nämäkin toki tietenkin tuovat omistajalle lisätietoa omasta koirastaan. Tulee muistaa, että me ihmiset kykenemme monimutkaiseen loogiseen ajatteluun aivan toisella tasolla kuin koirat. Ihminen ymmärtää pedon olevan täytetty, koiralle pedot ovat aivan yhtä oikeita kuin luonnonpedotkin ja testit korreloivat erittäin hyvin luonnonpetokohtaamisiin, sen verran paljon näiden yli 12v aikana tullut tosielämän kokemusta asiakkaille ja itsellemme. Pedoissamme on aito hajumaailma, kuten testin alussa hajukuvassakin. Osa koirista kavahtaa jo pelkkää petojen hajua, vaikka niillä ei olisi taustalla petokohtaamisia ja tälle selitys löytyneet epigenetiikan puolelta. 

 

KOIRILLA ON ERILAISIA TAPOJA RATKAISTA TILANTEITA

Koirilla on erilaisia tapoja ratkaista ongelmia ja uhkatilanteita. Koirat tekevät tilannearvioita aina siinä hetkessä mitä elävät ja koirilla on paljon muitakin vaihtoehtoja kuin vain puolustaminen ja hyökkääminen. Petokohtaamistilanteessa kyseessä on lähestymis-välttämiskäyttäytymisiin liittyvät käyttäytymiset. Yksi aivan varteenotettava vaihtoehto on myös poistua tilanteesta tai yrittää rauhoitella tilannetta. Voi olla että koira on hämmentynyt eikä osaa tai uskalla ratkaista tilannetta heti, jolloin koira esittää sijaistoimintoja – kuten erilaisissa muissakin ns.pattitilanteissa. Laumanvartijakoirilta toki odotetaan lähtökohtaisesti uhkan karkoitusta ja ensisijainen keino on vakuuttava haukkuminen ja eleet. Mutta tilanteen eskaloiminen puolustukseen ei  ole välttämättä millään tavalla koiran maailmassa sille yksilölle kannattavaa, ei luonnossa pedoille eikä koirille myöskään. Esimerkiksi saaliin saanut susi puolustaa resurssejaan tiukemmin kuin susi, jolla ei sitä saalista ole edessään ja vatsa on täynnä. 

Koirat puntaroivat oudossa ja uudessa, jännittävässä tilanteessa, mikä olisi niille itselleen järkevintä. Usein tässä kohtaa nähdään ainakin hetkellisesti erilaisia rauhoittavia eleitä ja sijaistoimintoja, joista tutuimpia ovat mm. maan nuuskiminen, korvien ravistelu, virtsamerkinnät sekä pään tai vartalon kääntäminen poispäin sekä liikkuminen hitaasti. Tämä käyttäytyminen herättää monessa katsojassa ajatuksen: "Ei se koira välittänyt pedosta yhtään" tai ”Se tiesi ettei se ole oikea peto”, mutta todellisuudessa koira nimenomaan välitti ja kyllä sekä hajumaailma että pedon habitus tuovat ihan aidonkaltaisen petokohtaamisen koiralle – koiralla vain ei ollut tilanteessa valmista käyttäytymismallia, tai koira ei ollut vielä ratkaissut, kannattaako poistua, puolustautua vaiko yrittää rauhoitella - vai alkaako paine jo kasvaa niin suureksi ettei koira enää kykenisi mihinkään toimintaan. Monesti rauhoittelevat eleet toimivat niin koirien keskinäisissä konflikteissa, luonnonpetokohtaamisissakin kuin muissakin uhkaavissa tai pattitilanteissa koiran kannalta järkevänä ratkaisuna eikä koiralla ole halua eikä tarvetta tai sillä hetkellä riittävää toimintakykyä eskaloida tilannetta. 

Sijaistoiminnot ja rauhoittelevat eleet ovat konfliktikäyttäytyistä (esim. tässä maan nuuskiminen pedon näkemisen jälkeen),  tilanteissa joissa koira kokee stressiä.

Koirilla on siis erilaisia selviytymiskeinoja haastavista tilanteista: Pakeneminen, taistelu, jähmettyminen (äärimmäinen stressireaktio) tai konfliktieleet (sijaistoiminnot, rauhoittelevat eleet).  Jännitystilanteissa eri keinot voivat vaihdella myös, esimerkiksi välillä koira voi puolustautua ja välillä esittää rauhoittavia eleitä  ja erilaisia sijaistoimintoja tai liikkeet hidastuvat voimakkaasti jopa täydelliseen jähmettymiseen. Näitä samoja eleitä koirat esittävät meille omistajille ollessaan ylipäätään jännittyneitä jostain syystä ja joskus eleitä tulee tulkittua myös väärin. Äkkiseltään omistajan silmään iloiselta ja mielistelevältä vaikuttava koira saattaakin ilmentää todellisuudessa stressioireita tai ympäriinsä sinne tänne vaikkapa näyttelyharjoituksissa tai koulutuskentällä virtsaileva ja kukkoilijaksi nimitelty uros osoittaakin olevansa tilanteessa stressaantunut ja lievittää tilannetta vain koiramaisin keinoin. Suurin koirien elekieleen liittyvä lukuongelma tulee konfliktikäyttäytymisen ääripäähän liittyen, pahimmillaan sitä lamaantumisen partaalla olevaa koiraa pidetään itsevarmana ja rennosti asiaan suhtautuvana eikä nähdä koiran erittäin voimakasta paineistumista.

Jos eläimeltä puuttuu valmis toimintamalli ja mitä vähemmän eläimellä on tilanteessa toimintakykyä ja mitä enemmän se kokee paineistumista ja stressiä, sen pidempi aika kuluu ratkaistessa ongelmaa. Voi olla että jokin tilanne on eläimelle siinä kohtaa niin stressaava, ettei se kykenekään enää toimimaan mitenkään, ja pahin vaihtoehto koirien kannalta olisi luonnonpetokohtaamisessa tämä "jäätyminen" eli lamaantuminen, jolloin koira  ei  kykene enää liikkumaan juuri millään tavalla. Tämä vastaava jäätymistilanne voi tulla eteen monissa muissakin yhteyksissä, vaikkapa siellä näyttelykehässä, eläinlääkärissä tai kotona haastavissa tilanteissa ja nämä tilanteet ovat sikäli hankalia, että niitä ei usein osata tunnistaa vaan ne tulkitaan ”ei se välitä”-eleiksi ja näistä tilanteista syntyy helposti se äkillinen räjähdys, jossa koira yks kaks ryhtyykin voimakkaasti puolustamaan ja monen silmään rauhallinen koira hyökkääkin "varoittamatta" puremaan.

 

Koska koirat ovat erilaisia, jokaiselle koiralle Petotesteissä® tilanne räätälöityy aina yksilöllisesti ja jokainen koira on tilanteessa koiran näkökulmasta katsoen onnistuja - tällä on suuri merkitys aivan jokaisen koiran maailmankuvaan. Onnistuminen voi olla yhtä hyvin tilanteen selvittäminen poistumalla paikalta tai sitten koira innostuukin haasteesta ja se pääsee purkamaan sille tärkeitä käyttäytymistarpeitaan ja testit toimivat myös samalla virikkeellistämiskeinona. Hurjat itseään täynnä olevat koirat ovat tavanneet "Suuren Kuninkaan" turvallisesti ja todenneet, että maailmassa on jotain vielä isompaa ja joskus sopii miettiä valintoja tarkemmin, terve harkintakyky kun on viisautta. Vastaavasti arat ja epävarmat koirat ovat saaneet kehitettyä lisää itsevarmuutta, selvittäessään niille sopivaksi asetetun haasteen. Laumanvartijakoirien turvallinen työskentelyyn kouluttaminen voidaan toteuttaa Petotestien® avulla. Petotestit® todellakin räätälöityvät hyvin erilaisille koirille, erilaisiin tilanteisiin - kyse on niin paljon muusta kuin vain testistä tai siitä, haukkuuko koira jotain petoa vai ei.  

RIIPAISU TUTKIMUSMAAILMAA

Monet tutkijat, mm. Coppingerit ovat tutkineet paljon laumanvartijakoiria ja havainneet, että vaikka tietyt ominaisuudet ovat vahvasti siellä perimässä, niin laumanvartijakoiraksi eläinvartijatyöhön kasvetaan pennusta saakka, leimautumalla niihin vartioitaviin eläimiin. Näitä taitoja ei voida operantisti ehdollistaa, ominaisuudet on hankittava sillä hyvällä, turvallisella tavalla tapahtuvalla sosiaalistamisella leimautumiskauden aikana.  Vanhempi koira, joka ei ole samalla tavalla pienestä pennusta asti leimautunut eläimiin, ei tule suurella todennäköisyydellä toimimaan yhtä sitoutuneesti eläinten parissa vaikka koira olisi muutoin asiallisesti eläinten kanssa. Koirat, jotka eivät saa riittävän paljon positiivisia kokemuksia ja mahdollisuuksia leimautua riittävän varhain ja omaavat  perimässään mahdollisesti myös  niitä eläinvahdille ei-toivottuja ominaisuuksia, ovat vielä enemmän tuuripelin varassa. Näitä sitoutumiseen liittyviä ominaisuuksia ei voida valitettavasti kuitenkaan Petotesteissä® kouluttaa tai mitata vaan ne  on suoritettava arjessa ja työtehtävissä. 

Petotesteissä® kuitenkin voidaan nähdä paljon ominaisuuksia, esimerkiksi toimintakyky, terävyys, puolustushalu sekä hermorakenne. Valtavan suuri terävyys koiralla voi olla riski eläinvahtityötä ajatellen, sillä erittäin terävä koira saattaa ylireagoida ja ylimitoittaa reaktioitaan, joka voi olla ongelma vartioitaville eläimille tai alueella luvallisesti liikkuville ihmisille esim. lomittajille. Puutteellinen toimintakyky koiralla testitilanteessa voi tarkoittaa myös kaikissa muissa uusissa ja muuttuneissa tilanteissa madaltunutta toimintakykyä ja erilaiset arkuudet ja epävarmuudet voivat kieliä myös muista arkuuteen liittyvistä osa-alueista ja erilaiset arkuudet voivat iän myötä lisääntyä ja yleistyä sekä voimistua (mm. ääniarkuus, alusta-arkuus ja ötökkäkammo yms ovat työkoirille hyvin hankalia). Mikäli koira esittää selvää stressaantumista jo automatkasta, tämä  voi johtua toki osaltaan hyvin huonosta pentuaikaisesta totuttamisesta automatkustamiseen, mutta se voi viitata myös koiran arkuuteen ja vaikuttaa väistämättä koiran yleiseen toimintakykyyn. Nämäkin ovat  vain omistajalle hyvä lisätieto mm. koiran paineensietokyvystä. Hyvä hermorakenne on työkoirille tärkeä ominaisuus, joka on synnynnäinen.

Laumanvartijakoirista sanotaan usein legendan lailla, että: ”Ne toimivat vain omalla alueellaan / tositilanteessa”, mikä ei voi mitenkään pitää paikkaansa tai näitä koiria ei olisi enää. Miten liikkuva paimentolainen määrittelee sen ”oman alueen” kun liikutaan paikasta toiseen pitkiäkin matkoja ja matkalla laumaa voi kohdata pedot tai muut uhkatekijät? Toimiva koira on toimiva koira, olipa se jollain tietyllä alueella tai sitten kulkemassa oman väen kanssa jossain. Tositilanteen määrittelee tietenkin koira (esim. nuori koira kokemattomuuttaan voi ylireagoida) ja luonnollisesti koiran omat ja sille tärkeät resurssit ovat selvästi voimakkaamman puolustamisen arvoisia eli tietenkin se oma vakiintunut alue/reviiri, mahdollisesti siinä olevat eläimet, ihmiset ja muu ja tämä kaikki tehostaa koiran vartiointi- ja puolustuskäyttäytymistä ja siitä tämä lausahdus kumpuaakin, mutta siihen sisältyy sellainen pikku virhe, että sitä aidosti rohkeaa koiraa ei silti välttämättä löydy sieltä tutuista ympyröistäkään välttämättä.  Rohkea koira kykenee toimimaan tarvittaessa tilanteen edellyttämällä tavalla, vaikka ei oltaisi siellä omalla tontilla ja toki kynnys on korkeammalla, jos ei ole niin paljon syytä käyttäytyä puolustavasti. Koiran todellinen rohkeus ei ole siis paikkasidonnaista. 

Se arempikin koira toimii usein riittävästi kotosalla, eli  haukkuu kyllä siellä aidan takaa etenkin rohkeiden kavereiden kera, opitun käyttäytymisen turvin. Haukkumalla karkotus kun on se ensisijainen pelote kuitenkin. Opitun käyttäytymisen avulla koirat pystyvät toki muutoinkin työskentelemään tehokkaammin eikä se ole sikäli ollenkaan huono asia, se kyllä kuuluu laumisten työskentelyyn. Opittuun käyttäytymiseen liittyy kuitenkin vahvasti se konteksti missä ollaan  - ja edelleen - käyttäytyminen on todellakin kontekstisidonnaista. Kun poistutaan omalta reviiriltä, koirien halu puolustaa tästäkin syystä madaltuu, mutta ei suinkaan katoa. Laumanvartijakoirille on hyvin tyypillistä se, että kun ”leiriydytään” eli vaikkapa pysähdytään johonkin, se alue on hyvin pian koiran vartioimaa aluetta ja koiran käyttäytyminen muuttuu voimakkaammin puolustavaksi. Koiralle tärkein resurssi on kuitenkin oma henki, sen jälkeen tulee kaikki muu. Nettikin on pullollaan erilaisia puolustustestejä, joita on tehty myös koirien omilla alueilla ja näissä on nähty hyvin erilaisia suorituksia – osa koirista väistää kevyttäkin uhkaa omallakin alueella (vaikkapa sitä nuohoojaa, jota eräs oma kaukkarinarttuni pelkäsi kovasti ja vielä monta päivää sen käynnin jälkeen tummapukuinen ja koiralle pennusta asti tuttu isäni oli kammottava asia) ja osa koirista puolustaa tehokkaasti vaikka tulisi voimakastakin painetta. Koirat ovat erilaisia – todellakaan ei ole mikään takuu toimivuudesta että koira on rodultaan jonkin sortin laumanvartijakoira.  

Coppingerit määrittelivät laumanvartijoiden työkyvyn pohjalla oleviksi ominaisuuksiksi

Trustworthy – luotettavuus
Attentive – valppaus
Protective – suojeleminen 

Luotettavuus tarkoittaa sitä, ettei koira vahingoita lampaita tai muita eläimiä tai muuten häiritse niiden olemista. Valppaus tarkoittaa sitä, että koira tarkkailee ympäristöään, pitää silmällä vartioitavia eläimiä, liikkuu niiden mukana ja jää niiden seuraan yöksi. Suojeleminen tarkoittaa tarvittaessa uhkan (peto/ihminen) karkottamista vakuuttavasti. Ensisijainen keino on varoittaa äänin ja elein. Totta kai on mahdollista, että tilanne eskaloituu fyysiseen mittelöön, mutta siinä on aina myös koirilla riski vahingoittua.

Luotettavuutta ei voida mitata Petotesteissä, vaikka erittäin suuren terävyyden omaavien koirien kohdalla tässä saattaa tulla haasteita koirien ylimitoittaessa helposti reaktioitaan. Valppautta voidaan tiettyyn rajaan saakka arvioida, mutta testeissä ei voida mitata miten hyvin työtehtäviinsä koira oikeasti sitoutuu, sekin kun voi vaihdella eri tilanteissa ja eri vartioitavien eläinlajien sekä muun koiralauman ja tilanteen mukaan. Suojelemiseen liittyy puolustaminen, mutta myös muunlaista käyttäytymistä (esim. lampaiden viemistä kauemmas) ja kaikkea tätä ei pystytä tietenkään Petotesteissä arvioimaan.

 Tähän Coppingerin ”kolmiyhteyteen” jotkut tutkijat haluaisivat lisätä neljänneksi myös termin ”daring”, joka tarkoittaa  rohkeutta ja sitä voidaan mitata Petotesteissä®. Coppingerin tutkimukset jäivät harmillisesti kesken ja useat tutkijat  ovat jatkaneet siitä mihin Coppinger jäi ja tuoneet esiin tämän termin ”Daring” = uskallus, rohkeus. Tämä käsite rohkeus määritellään valmiutena ottaa riski kohtaamisessa, uskaltaa eskaloida aggressiivinen vuorovaikutus uhkaavassa tilanteessa esimerkiksi. Nämä tekijät liittyvät termiin ”resourse holding potential” (RHP). Kiteytetysti kyse on käyttäytymismalleista ja valinnoista, kannattaako eläimen puolustautua ja eskaloida tilanne ja milloin. Koiran oma henki on tietenkin tärkeä resurssi. Jotkut tutkijat ehdottavat, että tämä RHP  selittäisi koiran aggressiokäyttäytymistä paremmin kuin dominanssi.  RHP riippuu tekijöistä, kuten koosta, vahvuudesta, terveydestä, motivaatiosta ja aikaisemmasta kokemuksesta. (Huom! Tässä puhutaan nyt rohkeudesta peto/uhkakohtaamisissa, rohkeutta ja arkuutta on paljon muutakin ja testeillä ei voida mitata alusta-arkuutta, ääniarkuutta tms.)

Testeissä voidaan nähdä koiran ensireaktiot, seurata työskentelykestävyyttä ja käyttäytymistä petokohtaamisessa, joka tapahtuu lähietäisyydellä. Emme pysty näkemään testeissä kuitenkaan aina välttämättä esimerkiksi sitä, miten pitkälle koira karkottaisi petoa tai miten kaukaa koira ilmoittaa pedot omalla alueellaan ollessaan ja miten koira ylipäätään työskentelee.   CanOvis -projektissa tutkittiin koirien työskentelyä (projekti tutkii laumisten ja susien välisiä vuorovaikutuksia). Koirat karkottaessaan uhkaa, lähtivät yleensä maksimissaan noin 500m päähän ja tulivat 5-30min päästä takaisin. Jotkut yksilöt saattoivat joskus käydä kauempanakin. Pääsääntöisesti kohtaamiset sujuivat ilman vahinkoja, yksi koira vahingoittui tutkimusprojektin aikana olkapäähän lievästi taistellessaan suden kanssa.

CanOvis-projektin päätavoitteena oli tutkia laumisten luontaisia ja opittuja kykyjä suojella laumoja pedoilta sekä tutkia vaikuttaako ikä, sukupuoli, fyysiset ominaisuudet ym.tehokkuuteen. Kesällä 2013 oli pilottitutkimus, yhteensä 23 yötä, 9 tapahtumaa, joissa oli mukana susia (joista 3 oli hyökkäysyritystä)  ja muiden villieläinten kanssa kohtaamisia (ketut, hirvieläimet) Pääprojektitutkimus kesti 6 vuotta  (2013-2018) 291 yötä, 12 tutkimusyksikköä,  jossa suoritettiin 3 300 tuntia suoria yöhavaintoja. Tarkoituksena oli tallentaa laumanvartijakoira-susi-vuorovaikutusten luonne, esiintymistiheys ja tulokset Etelä-Ranskan Alpeilla-( 476 susitapahtumaa laumisten läsnä ollessa)

Suurin osa eli 66% agonistisia vuorovaikutuksia eli koirat esittivät jollain tavalla puolustavaa käyttäytymistä.   Suurin osa näistä (65 %) vuorovaikutuksista tapahtui yli 100 metrin etäisyydellä laumasta  ja niihin liittyi keskimäärin enemmän koiria  kuin susia. Joissain tuli lammasuhreja (n. 10%) koirien läsnäollessakin sudet lähestyivät laumoja ja tulokset viittaavat siihen, että laumis-susi-vuorovaikutukset ovat monimutkaisia eivätkä vain tapahdu lauman välittömässä läheisyydessä. Koirien  reaktiot susia kohtaan vaihtelivat (12 erilaista käyttäytymistä):  takaa-ajo, karkotus,  väliin meneminen,  taistelu,  liikkuminen häiriötä kohti , jäljestys,  partiointi, haukkuminen,  pedon ”saattelu”,  "sietäminen",  sosiaalinen tutkiminen,  leikkiinkutsu,  ei-reaktioita ( usein tällöin se tilanne että koirat eivät kyenneet havaitsemaan yleensä petoja tällöin tai sudet eivät olleet saalistusaikein)

TUTKIJOIDEN HAVAINTOJA CAN-OVIS PROJEKTISSA: Sudet eivät useinkaan pelänneet koiria. Koiran haukkuminen ei saanut välttämättä sutta poistumaan, kun susi oli kauempana. Susia havaittiin kulkevan läheltä laumaa (jopa 100-200m)  kulkivat lauman ohi ja yrittivät  hyökätä lampaiden kimppuun koirien läsnäolosta huolimatta. Vaikka koirat olivat jahdanneet susia, sudet tulivat aina uudelleen. Sudet eivät siis muuttaneet käyttäytymistään pysyvästi . Jos koirat eivät ole riittävän vakuuttavia ja siten luo tarpeeksi vahingoittumisen uhkaa susille, on vaarana että sudet oppivat koirien olevan vaarattomia ja tämä tieto siirtyy susilta sukupolvelta toiselle. Koirien tulee siis omata riittävä vakuuttavuus, jotta susille muodostuu tarpeeksi voimakas pelote myös tulevaisuutta varten..

Petotesteissä®  nähdään hyvin erilaisia tapoja myös, usein erilaista agonistista toimintaa ja eri asteisesti. Mutta  yksi koirien tapa selvittää erilaisia uhkatilanteita on todellakin mielistely ja erilaiset rauhoittelevat eleet, jopa leikkiinkutsu tai muu liehittely. Näitä eleitä esittävät koirat ovat tavalla tai toisella siinä tilanteessa kyvyttömiä tai haluttomia agonistiseen toimintaan; elekielestä nähdään tällöin myös epävarmuutta, usein nämä ovat myös melko nuoria koiria. Koira todennäköisesti selviytyy tällaisesta tilanteesta vahingoittumattomana luonnonpetojen kanssa, mutta entäpä ne lampaat tai muut vartioitavat eläimet? Koirien ensisijaisena tehtävänä on kuitenkin puolustaa paimenen omaisuutta pedoilta (ja varkailta). Jos sudet eivät kaikkoa edes aina koirien haukusta, tuskin ainakaan leikkiinkutsusta – siinä kun on vaarana koirasta tulla ruokalistatavaraa ja tämä on ollut ongelmana mm. USA:ssa suurpetoalueilla, kun sudet ja kojootit ovat syöneet niitä mielistellen käyttäytyviä koiria mieluummin kuin lampaita. 

Koirien toiminta toki perustuu susien saaliskäyttäytymisen häirintään ja aiemmin Coppinger tutkimustensa pohjalta mainitsi, että laumanvartijakoirat  voivat osoittaa monimutkaista, moniselitteistä käyttäytymistä , joka näyttää joskus sopeutumattomalta (esim. sosiaaliset tutkimukset, leikkikutsut). Can Ovis- tutkimuskohteissa havaittiin myös vastaavaa eli koirien ja susien vuorovaikutus ei aina ollut agonistista, vaan kirjattiin suvaitsevaisuutta, sosiaalista tutkintaa, saattamista etäältä ja jopa kutsua leikkiin.  Nämä ”ei-karkottavat” vuorovaikutukset, vaikka ne ovat harvinaisia ja tutkijoiden mukaan ne voivat johtaa kuitenkin mahdolliseen hybridisaatioon  mikä on suuri huolenaihe susiensuojelun kannalta Euroopassa , ja/tai tautien ja loisten siirtyminen koirien ja susien välillä niiden geneettisen läheisyyden vuoksi. Tutkijoidenkin mukaan nimenomaan se  riittävän tehokas puolustava (agonistinen) käyttäytyminen olisi toivottavaa.    

Jos susi ja koira joutuvat tappeluun, motiivit voivat ratkaista asennetta enemmän. Esim. saalis on sudelle elintärkeä resurssi ja tällöin se saattaa puolustaa itseään paljon tehokkaammin kuin ilman saalista. Taistelun voittamisen todennäköisyys ei riipu vain fyysisistä ominaisuuksista, vaan myös motivaation näkökohdista, jotka riippuvat resurssin arvosta sekä koetusta suorituskyvystä  ja vastustajan motivaatiosta. Rohkeus on valmiutta riskeerata kohtaaminen,  uskaltaa eskaloida aggressiivinen vuorovaikutus.  Nämä tekijät (RHP)  perustuvat eläimen valintaan siitä, pitäisikö tilanne eskaloida ja milloin.

Coppingerin mukaan koirien tehokkuus perustuu sitoutumiseen, mutta muut tutkijat ovat esittäneet myös resurssien ja niiden tärkeyden vaikuttavan. Yksilöt, joilla on korkeampi subjektiivinen resurssiarvo  voivat määritellä voittamisen erittäin tärkeäksi ja enemmän eskaloivat helposti aggressiivista vuorovaikutusta.  On kuitenkin vaikea tietää, kuinka arvokas tämä resurssi esimerkiksi lammas on koiralle ja siihen muodostettu sosiaalinen side. 

Euraasiassa perinteisesti käytetyt laumikset  ovat suurempia kuin sudet, mikä tekee niille teoreettisesti suuremman  RHP-arvon. Mitä ”pahemmat” pedot, sen tiukempia koirien on täytynyt olla ja se on ollut jalostuksessa valikoiva kriteeri myös . Rohkeus ”daring” (aggressiivisuus) on tutkimusten perusteella luontainen ominaisuus  ja on osa yksilön temperamenttia (tai persoonallisuutta). Koiran temperamentti on tärkeä rooli lauman suojelussa. Esimerkiksi kojootit haastoivat tutkijoiden mukaan kömpelöitä ja arkoja koiria enemmän kuin rohkeasti puolustavia. 

KOLIKON TOINEN PUOLI?

Kuitenkin matkailualueilla, kuten Alpeilla, on kuitenkin pakko pitää koiria, jotka ovat aggressiivisia pedoille ja ihmisiä kohtaan aggressio on minimaalinen. Mitä voimakkaammin koira on pedoille aggressiivinen, se voi johtaa ongelmiin ympäristön muiden koirien kanssa, joita turisteilla voi olla mukanaan ja tämä on ollut haasteena.

Tämän rohkeus/”daring”-ominaisuuden puute / heikkous saattaa tutkijoiden mukaan osoittaa, että laumanvartijakoira ei ole automaattisesti sudelle todellinen haaste ja suden menestyminen on vain ajankysymys. Sudet oppivat koirista, sukupolvi toisensa jälkeen ne opettavat myös pentujaan.  Fakta on, että kun alkuperäiset työkoirat ovat kadonneet, kulttuuri heikentynyt ja koirat eivät ole lähtökohtaisesti enää kuten esi-isänsä. On mahdollista, että paras geeniperimä on jäänyt pois, kun koiria on alettu jalostaa muuhun kuin petoja vastaan ja koiria on hävitetty.  Tutkimuksissa on osoitettu jo, että vaikka laumis haukkuu,  se ei aina muuta susien tai kojoottien  kulkua ja käyttäytymistä. Koirien haukku voi myös antaa informaatiota susille, koirien määrästä, luonteesta, iästä, etäisyydestä, sijainnista ja haukku voi jopa houkutella susia. Myöskään koirien tekemät virtsamerkit eivät aina estä susia tulemasta, sudet merkkaavat samoihin kohtiin. 

Aivan samalla tavalla kuin susien toimintakyky alentuu vanhemmiten, niin käy myös koirille ja tämäkin nähdään Petotesteissä, jos koira käy eri ikäkausina. RHP liittyy myös ikään. Sudet testaavat koiria, niiden toimivuutta ja sudet oppivat koirista ja oppivat myös tappamaan koiria.  Sudet ovat kehittäneet myös erilaisia käyttäytymisstrategioita, ja siksi  jokaisen koiran tulee olla riittävän toimiva eikä  yksi koira riitä turvaamaan mitään eläinlaumaa eikä välttämättä edes työpari, jos on suuri petopaine. Tärkeää on selvittää, miten koirat toimivat, ja miten sudet reagoivat.  Jos työkoirissa on narttuja, narttujen tullessa kiimaan, urokset keskittyvät niihin, ja sudet pääsevät tekemään vahinkoa. Sudet jos havaitsevat, että koirat ja ihmiset eivät aiheuta todellista uhkaa, se tieto siirtyy tuleville sukupolville myös. Koirien  tehokkuus lauman suojaamisessa riippuu useista sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. 

TOIMIVATKO KOIRAT?

Ikuisuuskysymys on aina, että toimivatko koirat. KOIRAT KYLLÄ TOIMIVAT eri tutkimustenkin mukaan, sillä petovahinkoja on ollut pääsääntöisesti aina  enemmän, kun koiria ei ollut. Tämä osoittaa, että koirien läsnäolo vähentää  saalistusriskiä (ensisijainen karkote), vaikka se ei aina riittäisi täysin hyökkäyksen tai karjan tappamisen täydelliseen välttämiseen. Tutkijoiden mukaan suurin osa vuorovaikutuksista on agonistisia, mutta tappavat harvinaisia, esim, Turkissa Anatolian paimenkoirien on raportoitu tappavan susia ja maailmalta tiedetään erilaisia muita tutkimuksia sekä epävirallisia raportteja ja kasvattajien kertomuksia myös monista muista roduista sekä eläinlajeista, joita vastaan koirat ovat toimineet. Esimerkiksi viimeisimmän sarppipentueen emän sisko on ottanut matsin puuman kanssa Montanassa ja saanut kynnestä vamman, joka tulehtui, mutta koira palasi työhön tämän jälkeen normaalisti. Siellä kasvattajat kertoivat, että koirien tulee olla todella tehokkaasti toimivia, ei toki hullun rohkeita mutta erittäin vakuuttavia. Kun pedot oppivat, että koirat ovat tehokkaita, ne eivät tule alueelle enää niin helposti ja kiertävät toisaalta. Petojen ampuminen edes "Villissä Lännessä" ei ole yleensä hyvä ensimmäinen vaihtoehto, esimerkiksi vanhan puuman ampuminen aiheuttaa siellä sen ongelman, että tilalle tulee muutama nuori, jotka taas kokeilevat onneaan ja koirien työmäärä lisääntyy. 

Mitä suurempi susilauma, sen suurempi riski fyysiseen mittelöön syntyy ja myös koirien vahingoittumisen ja kuoleman riski on potentiaalisempi. Laumanvartijakoirien toiminta petovahtityössä perustuu ensisijaisesti haukkumalla karkoitukseen ja tehokkaaseen elekieleen (valehyökkäykset) sekä  toimivaan koiralaumaan, jossa jokainen koira on vähintään keskivertorohkea. Tällöin koirat tukevat toinen toisiaan. Arka koira on arka koira laumassakin. Koirilla on erilaisia rooleja laumassa: Sitä voisi kutsua ”ulkopartioksi ja sisäpartioksi”.  Jotkut koirat muodostavat ”puskurivyöhykkeen” ulkorajat, harjoittamalla petojen karkotusta kauempana laumoista, kun taas toiset muodostavat ”puskurivyöhykkeen” sisärajat pysymällä lampaiden ja muiden kanssa. Koiria voidaan kyllä pitää ensisijaisina karkotteina, jotka häiritsevät susien käyttäytymistä, mutta ne eivät välttämättä pysty muokkaamaan susien käyttäytymistä pysyvästi assosiatiivisen oppimisen avulla, mikä  viittaa tutkijoiden mukaan siihen, että pitkäaikaista välttämistä ei tapahdu. Tätä samaa tapahtuu kyllä myös siellä alkuperäseuduillakin paimenten kertomana, olosuhteet voivat olla hyvin haastavia, puskaisia ja metsäisiä ja siten isollekin koiralaumalle hankalia puolustaa ja susilla on mahdollisuus ainakin joskus napata lammas saaliiksi ja tämä joskus tapahtuva saaliin saaminen saa sudet yrittämään onneaan jatkossakin. 

Nämä Can Ovis- tulokset sekä muilta tahoilta saadut vastaavat tiedot viittaavat siihen, että kun sudet ovat lähellä laumaa, koirien on tällöin erittäin vaikea suojella kaikkia lampaita ( sudet joko häiritsivät laumaa tai haavoittivat tai tappoivat lampaita). Nämä tulokset ovat siis ristiriidassa sellaisen käsityksen kanssa, että koirien tulisi pysyä vain lauman välittömässä ympäristössä suojellakseen sitä parhaiten. Todellisuudessa vaikka koirien läheisyys laumaan voi mahdollistaa koirien nopean puuttumisen häiriötilanteeseen, se ei anna koirien estää riittävän tehokkaasti susien hyökkäystä jo selvästi aiemmin. Tästä syystä tutkijatkin suosittelevat, että työkoiralauma koostuu koirista, joista osa jää eläinlauman välittömään läheisyyteen ja osa on kauempana, jotta vältytään suden ja karjaeläinten ja koirien väliseltä suoralta vuorovaikutukselta. Ja kyllä - laumanvartijakoirat toimivat vähintään työparina, mielellään useamman koiran laumana, jos on suuri petopaine. Yksi koira on käytännössä tällaisilla alueilla vain susisyötti. 

Tutkijatkin painottavat, että  vartioivien koirien tarkkaavaisuutta ja koirien ja lauman välistä sidettä ei tulisi tarkastella pelkästään koirien ja lampaiden välisen läheisyyden perusteella vaan koirien ja eläinlauman välisen siteen käsitettä tutkitaan. Niin kauan kuin koirat näkevät, kuulevat ja/tai haistavat vartioimansa lauman, voidaan olettaa, että ne ovat kosketuksissa laumaan ja pystyvät reagoimaan sen käyttäytymiseen. Näin ollen laumikset, jotka kävelevät etäisyyden päässä laumasta, eivät välttämättä ole ”vaeltavia”, kunhan ne pitävät aistikontaktia valvomaansa laumaan. Tutkijoiden tulokset osoittavat, että laumanvartijakoirien ja susien välinen vuorovaikutus muodostuu monimutkaisesta käyttäytymissarjasta, jota ei vielä täysin ymmärretä. Onneksi tutkimus kehittyy ja on myös kontakteja alkuperäseutuihin, joissa koiria edelleen käytetään aivan alkuperäisessä työssä. 

PETOTESTEISTÄ® TYÖVÄLINEITÄ JA YMMÄRRYSTÄ LAUMISTEN TYÖKÄYTTÖÖN

Mikä tekee Petotesteistäkin® mielenkiintoisen on se, että koirilla on erilaisia tapoja toimia ja erilaisia koiria laumoissa tarvitaan. Koirilla on myös erilaisia motiiveja  olla yhdessä eläinten kanssa: Koirat saavat ruokaa, ne pääsevät lisääntymään ja lauma tuo turvaa. Koirat ovat sosiaalisia laumaeläimiä.  Italiassa Coppingerin tekemissä tutkimuksissa havaittiin että   60% koirista oli motivoitunut liikkumaan lampaiden liikkeestä ja 30 % paimenen liikeestä. Kymmenen prosenttia koirista ei koskaan lähtenyt leiristä seuratakseen päivittäistä lampaiden ravinnonhakua. Tämä sama suhde nähtiin Makedoniassa, kun oltiin vuoristossa lammasfarmilla. Osa koirista lähti ilman käskyä lampaiden mukana, osa koirista tuli paimenen kutsusta ja osa jäi kutsusta huolimatta ”baciloon” eli majapaikkaan jossa lypsettiin kaksi kolme kertaa päivässä lampaat ja vietettiin yöt kokooma-aitauksissa. .  

Lampaat odottelemassa lypsyvuoroaan "bacilon" yhteydessä,
koira siellä joukossa odottamassa omaa tulevaa hera-annostaan.

Erilaisia koiria siis tarvitaan. Koirat oppivat myös tuntemaan oman alueensa pedot ja eri petojen käyttäytyminen vaikuttaa myös koirien käyttäytymiseen. Mikäli pedot eivät ole saalistusaikeissa, koirien käyttäytyminen on tällöin hillitympää. Tässä kohtaa se tasapainoinen luonne on tärkeää, koirat eivät ylimitoita toimiaan vaan toimivat tilanteen vaatimalla tavalla. Petokohtaamisissa koiran pitää olla peloton ja riittävän  vakuuttava, mutta ei kuitenkaan tyhmänrohkea.  HUOM! Korkea ihmisaggressio ei ole suhteessa petoja kohtaan kohdistuvaan aggressioon! Koiran tulisi palautua tilanteesta nopeasti, mielellään välittömästi.  

Petotestejä® on mahdollista hyödyntää siis myös laumanvartijakoirien kohdalla hyvin monipuolisesti vaikka kaikkea ei testeissä voidakaan mitata suoraan. Toistomäärät testatuilla koirilla ovat niin suuria, Askolla on hyvin pitkä kokemus ja testeissä on käynyt todella paljon työkoiria, joilla on paljon monenlaista luonnonpetokohtaamista taustalla. Näillä perusteilla voidaan sanoa, että testeistä on mahdollista saada paljon lisätietoa sekä kouluttaa koiria monipuolisesti ja näin  helpottaa laumanvartijakoirienkin työtehtäviä ja tilannetta  tulevaisuudessa. 

Testit ovat myös eettiseltä kannalta ajatellen tätä päivää, koirille annetaan mahdollisuus tutustua turvallisesti siihen kohteeseen, se ei tule enää yllätyksenä jatkossa. Omistaja voi myös varautua erilaisiin kohtaamistilanteisiin ja kyetä lukemaan koiriaan myös tarkemmin ja paremmin. Ja koira pystyy tilanteet myös paremmin ennakoimaan. Näin omistaja voi suojella myös koirien turvallisuutta, ei vain vartioitavien eläinten. Omistajille monesti tulee yllätyksiä, koska koiran käyttäytyminen kotona tutussa tilanteessa voi olla hyvin erilaista ja nimenomaan siellä aidan takana opitun käyttäytymisen turvin. Testeillä ei voida nähdä kaikkea, mitä laumanvartijakoiran työhön kuuluu: Esim. koiran sitoutumista työhön, eikä sitä miten koira suhtautuu erilaisiin eläinlajeihin, ne täytyy sitten havainnoida muulla tavoin arjessa. Testeistä kuitenkin on saatavilla paljon sellaista tietoa, joka voi vaikuttaa näihin asioihin, esimerkiksi erittäin voimakkaasti terävä ja arka koira on todennäköisesti joissain tilanteissa eläinten kanssa haastava, jos se kokee uhkaa vaikkapa karjaeläimen taholta.    

Laumiksien luonneasiat huolettavat monia ihmisiä kautta maailman, kuten näistä edellä mainituista tutkimustuloksistakin tulee esiin. Jos laumanvartijakoirien luonneominaisuuksia ei aleta millään lailla mittaamaan ja arvioimaan vaan eletään jatkossakin uskomuksissa ja oletuksissa, rapsutellen niitä vain sohvalla makoilevia koiria kotona, jotka ovat menettäneet toimintakykyään monella tavalla,  päädytään yhä heikompaan suuntaan. Nyt jo alkaa ulkomuoto- ja seurakoirajalostus hävittää paljon näitä jo paikoin kadonneita työominaisuuksia. Ominaisuudet tulevat perimästä ja jos perimän geenipooli on suppea, tämä tarkoittaa sitä, että sieltä on jo kadonnut ominaisuuksia ja koko ajan katoaa lisää. ”Mutta kun se on niin kaunis”, on ikävän usein riittävä peruste jatkojalostukseen ja se näkyy tämän päivän koirissa. Laumanvartijoiden historia, mitä se on ollut satoja vuosia sitten  ja mitä koirat ovat tänä päivänä, ovat valitettavasti kaksi eri maailmaa jo suurimmaksi osaksi. Monet nykyisistä roduista ovat olleet hyvin lähellä häviämistä ja näiden rotujen elvyttämisessä on käytetty rotuja ja yksilöitä, joilla on haettu ulkoisesti tiettyä tyyppiä, mutta luonteeseen ei ole voitu edes välttämättä kiinnittää huomiota. Kun ei ole ollut sitä oikeaa petouhkaa monilla seuduilla, kun pedot oli hävitetty jopa joiltain alueilta kokonaan sekä koiria on otettu muihin tehtäviin ja tämä näkyy eri linjoissa.

Varmasti alkaa olla jo linjoja, joissa ollaan tultu niin kauas minkäänlaisesta  työtehtäväpuolesta, että koirille olisi jopa epäreilua ehdottaa mitään työtehtäviä. Nämä koirat eivät halua enää toimia itsenäisesti ulkona partioiden, on eroahdistusta ja muuta rotuihin kuulumatonta ja koirat viihtyvät mieluusti vain takkatulen ääressä sisällä. Toki näiden tällaisten koirien tulee saada elää sellaista elämää, jossa ne ovat omimmillaan, koirathan tulee huomioida yksilöllisesti, mutta tällainen työominaisuuksien katoaminen on toisaalta hyvin valitettavaa ja huolestuttavaa, ajatellen rotujen yleistä geenipoolia. Näiden koirien itsenäisyys on ollut yksi roduissa kiehtova piirre meillä tiimissä ja se on poikkeuksetta tarkoittanut sitä, että sohvalla sisällä eivät halua juurikaan köllötellä vaan hoitaa tehtäviään ulkona partioiden säästä ja vuorokaudenajasta piittaamatta. Iäkkäämmät koirat hakeutuvat ehkä enemmän sisällä käymään, muutoin nauttivat olla ulkona. Kieltämättä palstoja lukiessa aina mietityttää se, että miksi hankitaan laumanvartijakoira, jos halutaan kuitenkin puhtaasti seurakoira tai koiralle ei ole mahdollista tarjota sen käyttäytymistarpeiden mukaista elämää? 

Kun yleisesti puhutaan laumanvartijakoirista, ensimmäisenä kuitenkin tulee se legendojen maailma esiin - näiden koirien rohkeus, itsenäisyys ja siitä kumpuava jalous ja ylväys ja monet uroteot. Suurpetojen lisääntyessä näillä koirilla olisi yhä enenevässä määrin työtehtäviä hoidettavanaan ja monissa maissa koirien toiminta takaa karjaeläinten ja harraste-eläinten turvaamisen mutta mahdollistavat myös  samalla suurpetojen suojelun.  Valitettavasti tässä kohtaa täytyy kasvattajien tehdä valintansa ja olla itselleen rehellisiä: Keskittyäkö niihin työkoiriin vai tiiviisti ihmisen kanssa eläviin harrastus- ja seurakoiriin, joita on myös helpompi myydä ja koteja löytyy enemmän? Meillä on työkoiria, mutta luonnollisesti ne ovat meidän omaa laumaa, johon kuuluu ihmiset, koirat ja lampaat. Koirien kanssa on harrastettu omaksi ja koirien iloksi myös mm. etsintä- ja hajutunnistusjuttuja yms. Siitä ei ole työominaisuudet menneet pilalle, koirat kuitenkin viettävät pääsääntöisesti aikaansa partioiden. Se muu on sitten "vapaata aikaa", jota koirat myös tarvitsevat ja erilaisten harrastusten kautta voidaan myös lujittaa luottamussuhdetta koirien ja ihmisten välillä.  Koirat eivät ole koskaan lapsia tai lasten korvikkeita, ne ovat aina koiria, joiden yksilölliset käyttäytymistarpeet pyritään huomioimaan niin pitkälle kuin mahdollista, jotta koirilla olisi hyvä koiramainen elämä. 

Mitä tulee työkoiriin niin olemme mukana myös Massachusettsin yliopiston tutkijoiden PhD Katryn Lord ja Elinor Karlsson Työkoirien rohkeus- ja arkuusgeenitutkimusprojektissa ja siihen kuuluu myös laumanvartijakoirat. Coppinger on ollut Kathrynin mentori ja Coppinger aikanaan suositteli Kathryniä meille yhteistyöhön. 

Artikkeli oli pakko jakaa kahteen osaan ja se on valitettavan pitkä, mutta laumanvartijarodut ovat lähellä sydäntämme ja haluamme, että jatkossakin rodut olisivat edelleen enimmäkseen työkoiria - vaikka vain sen oman pihan vahteja, mutta koirilla olisi  mahdollisuus olla laumanvartijakoiria ja rotujen jalostuksessa kiinnitettäisiin yhä enemmän huomiota luonnepuolen asioihin.

Petotesteihin® voi tulla tutustumaan myös vaikka omaa koiraa ei päivään toisikaan. Kaikki koirat ovat erilaisia, eikä testit tee koiraa huonommaksi - päinvastoin. Mitä paremmin omistaja koiriaan tuntee, sitä paremmat mahdollisuudet on  antaa koirille niille sopivat "saappaat" jalkoihin ja toimia koiran kannalta aina mahdollisimman reilulla tavalla sekä ennakoida mahdollisia haasteellisia tilanteita ja estää konfliktit. Tämä on oleellinen osa sekä koirien että ihmisten elämänlaatua - antoisaa yhteiselämää koirien kanssa. 

  

Yhteyttä saa ottaa ja kysellä, mielellään vastataan kysymyksiin! 

Petotestaaja Asko Sorvo &  Hanna-Mari Sorvo

www.petotestit.com

Laumanvartijakoirat Petotesteissä®, osa 1

LAUMANVARTIJAKOIRAT PETOTESTEISSÄ, Osa 1.

Petotestit® ovat Asko Sorvon vuonna 2012 kehittämä koirien koulutus- ja testausmenetelmä, jossa hyödynnetään aitoja petojen hajuja sekä täytettyjä ja petojen omilla hajuilla hajustettuja, kauko-ohjattavalla alustalla liikkuvia petoja. Tämän päivän Petotesteissä® on kyse suunnitelmallisesta ja tavoitteellisesta koirien kouluttamisesta ja testaamisesta hyvin monipuolisella tavalla, koiralähtöisesti ja koirien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähdäten ja testit kehittyvät jatkuvasti yhteistyössä erilaisten asiantuntijoiden kanssa.

Asko Sorvo ja Herkku - šarplaninac eli ”sarppi"

Asko Sorvo on pitkän linjan laumanvartijakoiraharrastaja ja  Petotestitiimiin kuuluu myös  Askon vaimo Hanna-Mari (käyttäytymisanalyyttisen eläintenkoulutuksen asiantuntija, eläintenkouluttaja AT, EAT opiskelija) , jolla on myös pitkä kokemus laumanvartijakoirista pk-harrastusvuosien jälkeen suursnautsereiden kanssa. Petotestaus sinällään ei ole uusi juttu etenkään laumiksilla. Monilla laumanvartijakoirien alkuperäseuduilla on testattu kautta vuosisatojen  koiria ja niiden rohkeutta testataan edelleen erilaisin "petotestein", mutta ne keinot ovat kuitenkin usein varsin brutaaleja. Laumanvartijakoiratutkimusten kehittyessä jotkut tutkijat ovat käyttäneet erilaisia eläinhahmoja myös omissa testeissään ja keränneet tutkimusdataa näistä tilanteista (sekä mainittakoon tässä myös, että  Suomen Kennelliitto suunnittelee  luolakoirien pienpetotestejä konepedoilla). Tätä kirjoittaessa eli yli 12 vuoden petotestaushistorian aikana, on niin omien kuin monien eri tahojen ja yhteistyökumppanien sekä asiakkaiden kokemusten, palautteiden sekä tietotaidon myötä voitu todeta että Petotestit korreloivat erittäin hyvin luonnonpetokohtaamisien kanssa – koirien rodusta riippumatta eikä testeistä saatu hyöty rajoitu vain petokohtaamistilanteiden ehkäisyyn tai niissä toimimiseen vaan Petotesteillä on mahdollisuus kouluttaa ja auttaa koiria omistajineen hyvin monipuolisesti. Koiria on Petotesteissä® käynyt vuosien aikana yli 20 000 ja vaikka kahta samanlaista koiraa ei olekaan, tiettyjen asioiden ja käyttäytymisten esiintyvyys ja toistettavuus kuitenkin merkitsevät jo paljon.   

Hanna-Mari ja laumatestissä sarppiuros Dragan ja sarppinarttu Grace.

 

Mitä tulee erilaisiin petokohtaamisiin niin kone- kuin luonnonpetojen kanssa, niin  täytyy huomioida, että  käyttäytyminen on kontekstisidonnaista. Tulee huomioida muun muassa se, ettei ole myöskään kahta samanlaista luonnonpetoa eikä petokohtaamista. Monet asiat vaikuttavat eläimen käyttäytymiseen eri tilanteissa. Esimerkiksi jo etäisyys petoon vaikuttaa paljon koiran käyttäytymiseen sekä opitun käyttäytymisen tuomat käyttäytymismallit, esim. onko koira siellä tutun piha-aidan takana vai vapaana jossain. Muuttuvia tekijöitä on siis luonnonpetojenkin kanssa. Laumanvartijakoirien kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että siellä aitojen takana ja vahvan opitun käyttäytymisen turvin, kaikkien koiran muiden sille tärkeiden resurssien läsnäollessa koirat toimivat ponnekkaammin ja se on näille koirille toki ominaista. Mutta, koiran tärkein resurssi on koiran henki ja ihminenkin on osa laumaa ja resurssi tiettyyn rajaan saakka. Koirat määrittelevät aina itse niille tärkeät asiat ja koirat tekevät valintoja niiden perusteella. Petotesteissä® pystytään näkemään myös sellaisia ominaisuuksia, joita ei arkielämässä koiran tutuissa kuvioissa nähdä välttämättä koskaan, mutta nämäkin piilossa olevat koirien ominaisuudet vaikuttavat koirien arkeen ja elämään ihmisten kanssa sekä erilaisiin harrastuksiin ja työtehtäviin. 

Laumanvartijakoirat ovat ehkä maailman yleisin koirarotu kautta aikojen, näin ovat arvelleet ainakin tutkijapari Lorna ja Raymond Coppinger, jotka aloittivat laumistutkimukset 1970-luvulla. Laumikset kattavat koko maailman, vanhimpia alueita ovat esimerkiksi Irak, Iran, Afganistan ja Kiina. Näiltä alueilta ovat nykyisten laumanvartijakoirien esi-isät kotoisin. Työtehtävistä vanhin on alunperin paimentolaiskulttuuriin liittyneet erilaiset vartiointitehtävät, joista tärkein on ollut erilaisten karjaeläinten turvaaminen pedoilta ja varkailta. Samat koirat ovat huolehtineet myös niin sanotuista aluevartijatehtävistä, pitäen kutsumattomat vieraat poissa. Nämä koirat ovat vanhasta historiastaan huolimatta kuitenkin ihmisille monesti tuntemattomia. Roduista on ollut paljon vääriäkin käsityksiä ja rotuja on nimetty myös harhaanjohtavasti ”paimenkoiriksi”. Laumikset eivät ole paimenkoiria, ne eivät paimenna vaan laumanvartijakoirat ovat paimenen koiria jotka huolehtivat turvallisuuspuolesta.

Näiden koirien varassa on ympäri maailmaa ollut kaikki elämän tärkeimmät asiat, omaisuus ja turvallisuus. Koiria on sen vuoksi arvostettu suuresti ja tätä arvostusta kuvaa myös se, että muun muassa Makedonian dinaarin kolikossa on ollut sarplaninacin kuva. Myös monet legendat kumpuavat tästä arvostuksesta. Laumiksia on käytetty ja käytetään ympäri maailmaa suojelemaan karjaa erilaisilta saalistajalajeilta kuten  kissaeläimiltä (esim. ilves, gepardi, lumileopardi, puuma) ja koiraeläimiltä (esim. kojootti, susi, sakaali) karhuilta  (esim. ruskeakarhu, mustakarhu) ja jopa kädellisiltä ( esim. paviaanit ). Euroopassa koiria on käytetty yli 2 000 vuoden ajan petovahinkojen estämiseen, lähinnä susilta. Tänä päivänäkin maailmalla on alueita, joissa tällainen alkuperäinen paimentolaiskulttuuri on yhä hengissä tai koiria käytetään alkuperäisen kaltaisissa työtehtävissä muulla tavalla.  

Vaikka laumiskulttuuri on vanhaa ja koiratyyppi sen myötä myös, Suomessa laumiskulttuuri ja ymmärrys koiria kohtaan on kuitenkin varsin kehittymätöntä verrattuna moneen muuhun maahan. Onneksi nykyään löydämme paljonkin erilaisia tutkimuksia ja kirjallisuutta, blogeja ja kertomuksia näistä koirista. Toki tähän kaikkeen tietoon on suhtauduttava myös omaten kritiikkiä, mutta tilanne on nykyään parempi kuin kymmeniä vuosia sitten. Tieto myös aina kehittyy, mutta tietyt lainalaisuudet tulevat varmasti siellä aina säilymään. Laumanvartijoista on myös vanhoja kirjoituksia, mm.  Italialainen Marcus Terentius Varro (116-27 eKr) on kirjoittanut laumanvartijakoirista yli 2000 vuotta sitten ja englantilainen tutkija Charles Darwin 1800-luvulla. Jopa Raamatussakin laumanvartijat mainitaan Job 30:1 ”....the dogs of my flock” 

Suomen ensimmäiset laumikset olivat slovakiancuvaceja ja ne tulivat 1960-luvulla ja sen jälkeen tulivat pyreneittenkoirat. Enemmän rotuja ja koiria tuli kun rajat aukesivat maailmaan 1980-luvun lopulla. Siinä 2000-luvun alussa monet eri rodut, mukaan lukien laumanvartijarodut alkoivat yleistyä. Enemmistö koirista on erilaisissa pihavahtitöissä, jopa seurakoiran tai harrastuskoiran roolissa ja varsinaisessa eläinvahtityössä olevia koiria on ainakin toistaiseksi paljon vähemmän.  Tarve kuitenkin on kasvussa suurpetojen määrän lisääntyessä, mutta samalla tietenkin vannoutuneina laumanvartijaharrastajina on suuri huoli siitä, että väärä koira väärässä paikassa voi tuottaa todella suuria haasteita. Luvattoman paljon koiria on lopetettu vain siksi, ettei olekaan oikein ymmärretty laumanvartijakoirien sielunelämää tai on saatu jopa pentuja ostaessa katteettomia lupauksia tai ei ole perehdytty riittävästi ja valmistauduttu tai ei ole saatu kasvattajalta tukea haasteellisissa tilanteissa. Siksi kasvattajilla on suuri vastuu pentujen tuottamisessa, jotta pennut varmasti löytävät niille sopivat kodit.

Tähän väliin pieni tietoisku:

Laumanvartijakoirista löytyy erittäin hyvät sivut WWF:n laumanvartijahankkeen alta, nettisivuilta löytyy jo valtavasti materiaalia ja siihen kannattaa perehtyä tarkoin. (Laumanvartijahanke – WWF Suomi )

Laumanvartijahanke – WWF Suomi

Laumanvartijaroduista  löytää enemmän tietoa Suuret Laumanvartijarodut ry:n sivuilta. 

Suuret Laumanvartijarodut ry

ROTUKYSYMYS?

Laumanvartijakoira on siis yleisnimi näille tämän tyyppisille roduille, mutta automaattisesti tuo termi ei kerro vielä yhtään siitä, miten hyvin se koira siitä toivotusta työkentästään sitten suoriutuu ja millainen luonne ja ominaisuudet koiralla onkaan. Eri laumanvartijarodut ovat kehittyneet viimeisten noin 150 vuoden aikana ja tämän päivän koiriin ovat vaikuttaneet monet erilaiset historian käänteet.  Alunperin suuret pedot, karut olosuhteet, erilaiset ilmastot sekä kulttuurit ovat vaikuttaneet koirien ulkomuotoon ja tyyppiin sekä myös luonteeseen.  Valitettavasti myös monet ns. geneettiset pullonkaulat ovat vaikuttaneet rotuihin ja näiden vaikutus on ollut tämän päivän koiriin erittäin merkittävä. Yksi suurimmista tällaisista vaikuttavista asioista on ollut se, että suurpedot metsästettiin paikka paikoin jopa kokonaan, eikä näin ollen tarvittu enää laumanvartijakoiria petouhkan torjujina. Tämän lisäksi kaupunkien lisääntyminen vei ihmiset maalta kaupunkeihin eikä koiria tarvittu enää lainkaan ja niitä alettiin hävittää. Sodat ovat olleet myös yksi iso vaikuttava tekijä koiriin, koiria kun on sotatoimialueilla hävitetty  sotilaiden toimesta tai niitä on otettu armeijan käyttöön ja lisäksi monet koirarodut komealla ulkomuodollaan ovat herättäneet kiinnostusta ja koiria on otettu myös seurakoiriksi.  

Kyllähän se sohvalla köllöttely kelpaa välillä työkoirillekin, mutta jos sohvalla kuluu koko elämä,
koiran ominaisuudet ja soveltuvuus työkäyttötehtäviin eivät tule esiin. Lisäksi työkoiran luonteen omaava koira toki pakon edessä voi jollain tavalla sopeutua ja kerätä stressikuormaa ja siitä sohvasta tulee koiralle "elinkautinen". 

Rotuihin liittyy paljon mystiikkaa ja tarinoita, jotka elävät legendoina ja nämä vaikuttavat myös koiriin kohdistuviin ennakkokäsityksiin ja odotuksiin. Jokaisella alueella on jokin tarina urhoollisesta koirasta, joka on yksin tappanut jopa kokonaisen susilauman. Sadut ovat kuitenkin satuja ja koirat koiria ja tämän päivän koiria ei voi verrata suoraan entisaikojen työkoiriin. Jotta voi ymmärtää tämän päivän laumanvartijakoiria, tulee huomioida rotujen historian ja erilaiset jalostuslinjat sekä kulttuurierot. Puhutaan läntisistä ja itäisistä laumanvartijakoirista ja tiettyjä eroavaisuuksia näissä roduissa pääpiirteissään onkin, vaikka yksilöerot voivat olla joskus suurempia. 

Alkuperäisessä työkäytössä olevia koiria Makedoniassa

MITEN KOIRASTA TULEE LAUMANVARTIJA?

Koirien  kehitykseen vaikuttaa hyvin paljon kokemushistoria ja elinympäristö, geneettinen ja epigeneettinen perimä myös  osaltaan. Tarvitaan ympäristövaikutus, jotta jokin käyttäytyminen ilmenee ja vahvistuu. Kun valitaan työkoiraa, rotua tärkeämpää on siis se, missä ja miten pentu kasvaa ja kehittyy ensimmäiset viikkonsa, miten se sosiaalistuu ja leimautuu myös niihin vartioitaviin eläimiin, jos halutaan eläinvahtityöhön koiraa. Hyvä laumanvartija koostuu siis perimästä ja epigeneettisistä vaikutuksista sekä ennen kaikkea kokemuksista, joita pentu kohtaa ensimmäisten elinviikkojensa aikana (2-16vkoa  tärkeimmät). 

Mihin tahansa yksilöön vaikuttaa paljon sen perityt ominaisuudet, mutta laumisten kohdalla pelkät geenit eivät tee vielä hyvää työkoiraa vaan erityisesti eläinvahtityössä  varhainen sosiaalistaminen on erittäin tärkeää ja tätä asiaa ei voi liikaa painottaa. Siihen kuuluu se nuoren koiran ohjaus myös, mitä aina ei muisteta huomioida koiria hankkiessa. Nämä ovat toki itsenäisesti toimivia koiria - tai  niiden kuuluisi olla - mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että koirat voi vain jättää huoletta eläintiloihin tai johonkin pihan perukalle pennusta saakka ihan miten vain yksinään selviytymään ja pärjäilemään ja sitten odotetaan vuosi pari ja sieltä jonain päivänä tulee supersankarin viitta harteilla aivan ylivertainen otus, joka hoitaa kaikki tehtävät mallikelpoisesti ja pelottomasti on torjumassa kaikkea maailman pahuutta oman henkensä uhraten. Kyllä, nämä ovat varsin viisaita koiria, jotka tuntuvat lukevan tilanteita lähes yliluonnollisella tavalla, mutta nämä ovat silti kuitenkin ihan vain koiria, jotka tarvitsevat myös ihmisen ohjausta ja tapakasvatusta, jotta niiden ominaisuudet ovat parhaimmillaan. 

Laumanvartijakoirien haaste moniin muihin rotuihin verrattuna tuntuu olevan varsin yleisesti puutteellinen habituaatio, joka johtaa moniin ongelmiin ja todennäköisesti myös erilaisten arkuuksien suureen esiintymiseen. Sosiaalistamista eli erilaisiin asioihin ja tapahtumiin, eläimiin, tilanteisiin, alustoihin, ääniin jne totuttamista ei tule unohtaa myöskään niiltä pihavahdeilta, vaikka eläinvahdeille onkin aivan ensiarvoinen asia oppia työtehtäviinsä ja sitoutua eläimiin. Laumanvartijat "unohdetaan" aivan liian usein sinne pihan perukoille ja pahimmillaan pentujen kanssa kielletään kaikenlainen sosiaalistaminen ja totuttaminen sekä jopa tapakasvatus. Meillä on tiimissä sellainen ajatusmalli kehittynyt näiden vuosikymmenten kautta, että koirat kyllä vartioivat erittäin toivotulla tavalla, vaikka ne ovat saaneet sosiaalistua. Se kun on sen koiran etu hankkia sitä hyvää elämänkokemusta jo pennusta saakka ja kehittää vankka oppimishistoria onnistumisista - ne kantavat sinne tulevaisuuteen, aikuisuuteen ja erilaisiin tilanteisiin. Kirjailija Varro jo muinoin tiesi, että koiran elämässä pentuaika on äärettömän tärkeää. Pennun aivot kehittyvät hurjaa vauhtia ja kaikki opittu vaikuttaa aikuisikään. Pentu kun syntyy, sen aivot ovat noin 10 kuutiosenttimetrin kokoiset ja vuoden vanhana 100 kuutisenttimetriä (tämän kokoluokan koiralla). Sosiaalistumiskausi (2-16vkoa) on siis laumanvartijakoirille  erittäin tärkeää aikaa, sitä on syytä painottaa. Siksi sillä on suuri merkitys myös, mistä pennun hankkii ja millainen kokemusmaailma koiralle syntyy tänä tärkeänä kautena. Tämä on faktaa edelleen.  

Pentujen ensimmäiset elinviikot ovat tärkeimmät viikot sosiaalisen kehityksen kannalta. 

Koirissa yleensä ja myös laumanvartijoissa yksilöerot ovat suuria, samassa pentueessakin voi olla hyvin erilaisia koiria. Hyvällä sosiaalistamisella tarkoitetaan erilaisia kokemuksia, jotka kehittävät koiraa, muokkaavat sen maailmankuvaa koiran kannalta sellaiseksi, jossa koira on oman elämänsä onnistuja ja kykenee toimimaan omin jaloin ja rohkeasti tilanteessa kuin tilanteessa ja selviytymään myös haasteista. Perus tapakasvatus tulisi kuulua myös varhaiseen pentuaikaan. Isot, voimakkaat koirat, joilla on aina jollain asteella ne vahdin ominaisuudet, ovat huomattavasti mukavampia yhteistyötovereita myös tavallisessa arjessa, kun niiden kanssa on tehty pohjatyötä tulevaisuutta varten. Sellainen ikävä stereotypia laumiksista valitettavasti on jo syntynyt, että nämä ovat kutakuinkin yleisvaarallisia, kaikkea vaanivia ja ärjyviä petoja, joiden omistajatkin ärjyvät vähintään samalla tavalla, suurten ja täysin hallitsemattomasti kulkevien koirien perässä raahautuen ja huudellen jo kaukaa ”tätä ei sit saa katsoa silmiin” tai ”alue täytyy tyhjentää kun tää syö kaikki”. Ikävä kyllä stereotypia on syntynyt muiden ihmisten näkökulmasta katsottuna ja  tosielämän tilanteista, joissa koirien sekä ihmisten käyttäytyminen on johtanut vahvoihin negatiivisiin mielikuviin ja edelleen niin maailmalla kuin Suomessakin tietynlainen ”ärjykulttuuri” on jopa paikoin vallan suotavaa ja toivottavaa, koiria tarkoituksenmukaisesti provosoidaan ärjymään. Aluevartijoina toimivien koirien kohdalla varsin yleistä, että halutaan koirien olevan ”erittäin tehokkaita”, kaikki muistavat ehkä Myrsky-elokuvan kaukasiankoirista. Alkuperäisessä työkäytössä eläinvahtina ja laumojen yleisvahtina koirien ei kuulu kuitenkaan olla yliaggressiivisia eikä missään nimessä  yleisvaarallisia. Laumanvartijakoiria käytetään yhä enenevässä määrin suojaamaan eläinlaumoja myös turistialueilla ympäri maailmaa ja voimakas petoaggressio ei tarkoita automaattisesti voimakasta ihmisaggressiota vaan ne ovat eri asioita. Koirat ovat kuitenkin hyvin erilaisia ja ominaisuuksien arviointi on tärkeää, jotta oikeanlainen koira löytäisi oikeanlaiseen kotiin ja elämä ja työtehtävät siellä sujuisivat mahdollisimman mutkattomasti. 

Emä pentujen kanssa lampaiden seurassa

Kun puhutaan niistä alkuperäisessä työkäytössä olevista koirista, niin vaikka koirat ovat entisaikoina voineet lisääntyä varsin vapaasti, koiriin on vaikuttanut myös ihmisen luoma karsinta, joka on ollut hyvin erilaista kuin tämän päivän näyttelyorientoituneessa ja seurakoiratyyppisiin koiriin tähtäävässä maailmassa. Paimenet jos eivät ole pitäneet jostain ominaisuudesta, joka yleensä on ollut vahvasti työkäyttöominaisuuksiin liittyvää ei-toivottua käyttäytymistä, sellaiset koirat on karsittu pois, esimerkiksi jahtaamiseen taipuvaiset, liian aggressiiviset tai arat yksilöt sekä koirat, jotka eivät ole sitoutuneet tehtäviinsä.  Kaikesta karustakin karsinnasta huolimatta, jokainen syntyvä laumanvartijakoira ei ole ollut ominaisuuksiltaan soveltuva työkäyttöön. Sama sääntö pätee yhä, kaikki koirat eivät sovellu suunniteltuun käyttöön.


ERILAISIA JALOSTUSLINJOJA

Kun sitten puhutaan valinnoista, karsinnoista, testeistä tai mittareista niin millaisia koiria tämän päivän laumanvartijakasvattajat arvostavat? Miten he määrittelevät tai mittaavat jollain tavalla nämä toivotut ominaisuudet? Miten  termi ”työkäyttö” ylipäätään määritellään? Ja halutaanko ylipäätään laumanvartijakoiria enää mihinkään työkäyttöön vai halutaanko niistä vain isoja seurakoiria, koska ihaillaan suurta kokoa ja uljasta ulkomuotoa? Jokaisellahan varmasti on omat ajatuksensa, omat toimintamallinsa sekä jalostussuuntauksensa ja valintansa ja tavallaan onkin suuri rikkaus, että erilaisia koiria löytyy erilaisiin työtehtäviin – laumanvartijat kun ovat kautta aikojen toimineet erilaisissa muissakin tehtävissä kuin puhtaasti vain eläinvahtina. Löytyy aluevartijan tehtäviä, armeijan ja poliisin tehtäviä, vaunujen vetotehtäviä yms. ja tänä päivänä moni rotu tuntuu olevan varsin suosittu aivan puhtaasti seurakoiran roolissa eikä siinäkään välttämättä tule ongelmaa, mikäli pystytään tarjoamaan koiralle kuitenkin sen käyttäytymistarpeisiin vastaava miljöö ja ymmärretään synnynnäiset vartiointitaipumukset omaavan koiran perusluonnetta. Tämä kaikki monimuotoisuus kuitenkin on kuin kaksiteräinen miekka silloin kun etsitään koiraa tiettyyn työtehtävään, ja siksi pakko teroittaa, että vaikka koira edustaa jotain laumanvartijarotua, se ei takaa vielä minkäänlaisia työominaisuuksia yhtään missään työtehtävässä!

Laumiskulttuuri on siis vanhaa, mutta  kaikki nämä erilaiset historiankäänteet, jalostuslinjat ja kulttuurien muutokset tulee huomioida kun valitsee itselleen koiraa. Koirissa  ja kasvattajien linjoissa ja olosuhteissa on eroja ja saman pentueen sisälläkin voi olla suuria eroja. Laumanvartijakoirissa on paljon erilaisia linjoja ympäri maailmaa, osa edelleen edustaa alkuperäistä työkäyttöä eri eläinlajien parissa, osa painottuu aluevartiointityöhön (jossa toivottu toisinaan jopa hyvin suurta ihmisaggressiota ja suurta terävyyttä), jotkut ovat koirataistelulinjoja (voimakas terävyys  ja koira-aggressio sisäsyntyisesti), osa puhtaasti näyttelykoiralinjoja tai seurakoiria (toivottavaa se mahdollisimman ”helppo” luonne ja todella olemattomat vartiointitaipumukset) tai jopa harrastuskoiria (toivomuksena tällöin alkuperäisiä laumisominaisuuksia ajatellen jopa hyvin epätyypillisiä koiria esim. vilkkauden suhteen).  Kennelkoirat, jotka viettävät elämänsä vain pienissä häkeissä, ovat suurelta osin mysteereitä kasvattajille itselleenkin. Näistä koirista toki voidaan sanoa ”erinomainen luonteeltaan”, mutta tälle erinomaisuudelle ei löydy kuitenkaan mitään konkreettista määrittelyä. Erilaiset testit voivat kertoa koirista paljon, mutta arkityötehtävät ja erilaiset tilanteet kertovat tietenkin myös paljon.   

Kuinka paljon käytännössä koko elämänsä pienessä tarhassa eläneestä koirasta voi kertoa?
(Kuva ulkomailta)

PETOTESTIEN® MAHDOLLISUUKSIA 

Petotesteissä® voidaan nähdä erilaisia reaktioita ja ne vaihtelevat usein eri pedoille, joskus suurestikin. Petovahteina toimiville koirille testit toimivat myös työturvallisuustekijänä, sillä koirat oppivat tuntemaan vastustajansa – koira ei myöskään pelästy samaa asiaa kahta kertaa, kun on selvittänyt haasteen. Testeissä koiran rohkeutta, itsetuntoa ja itsevarmuutta voidaan kehittää myös turvallisesti erityisesti karhutestillä. Nähdään myös kuinka nopeasti koirat selvittävät uusia tilanteita, miten itsevarmasti koirat toimivat, miten teräviä ne ovat, jääkö testistä esim. jäljelle jäävää aggressiota, joka kohdistuu sitten testin jälkeen ihmisiä kohtaan ja kuinka koira pystyy palautumaan tilanteesta. Laumatesti tietenkin tarjoaa lisää mahdollisuuksia kartoittaa koirien luonnetta sekä laumadynamiikkaa ja laumanvartijakoirien toimiessa normaalisti laumana, laumatestaus on lisätestinä yksilötestien jälkeen tärkeää lisätietoa – lauma on juuri niin heikko kuin sen heikoin lenkki. Rohkeus ei esimerkiksi lisäänny aroilla ja epävarmoilla koirilla lainkaan, jos sitä rohkeutta ei lähtökohtaisesti ole olemassa, vaikka läsnä olisi useita muita koiria. Laumassakin koirat toimivat kuitenkin viimekädessä yksilöinä ja laumassa yhden tai useamman koiran muutos voi vaikuttaa oleellisesti koiralauman toimintaan.

Monia  asioita siis, joita koiran omistaja sitten voi hyödyntää ja sen tiedon valossa myös asettaa koiria myös niille sopiviin ”työsaappaisiin” ja siten olla koirille mahdollisimman reiluja. Esimerkiksi oma kaukkariuros Sergeikin oli hieno koira erilaisten lampaiden kanssa ja aidan takaa kyllä tiukkana sudelle ja muille sekä piti ihmisuhkatilanteissa tiukasti puolensa, mutta vastaavasti se ilves omalla pihalla hyvinkin lähikontaktissa ilman väliaitaa ja susikohtaamiset olivat sille aivan liikaa, aivan kuten vastaavissa Petotesteissäkin® sama nähtiin. Tällainen tieto koirasta ei tee kuitenkaan koirasta huonompaa, se on vain lisätieto, jota pystyy hyödyntämään ja voi olla koiralle reilu omistaja.

Me ihmiset kun hallitsemme koirien kaikkia resursseja ja niiden elämään liittyviä valintoja ja mahdollisuuksia, meillä on suuri valta ja vastuu koirien kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Liian suuriin saappaisiin asetettu koira voi kokea äärimmäistä pelkoa ja hyvin voimakasta stressiä, olipa se rodultaan sitten kuinka laumanvartijakoira tahansa. Tämä  Sergei-koira on vain yksi esimerkki siitä, että se koira ei saa mistään ihmeellisiä supervoimia, ei vedä taikaviittaa harteilleen ”toimiakseen vasta tositilanteessa sitten siellä omalla alueellaan”. Näissä tilanteissa kun oltiin todellakin koiran ihan omalla alueella, omalla pihalla ja lisänä vielä lauman muita koiria, joilla riitti toimintakykyä toisella tavalla. Näitä samanlaisia raportteja tulee jatkuvasti mm. eri tilallisilta ja muilta koirien omistajilta, joissa työkäyttöön otetut laumanvartijakoirat ovatkin toisinaan petoja havaitessaan häipyneet tilanteesta tai paenneet nuohoojaa tai jotain kaupustelijaa piiloon, vaikka ensin ovat hurjasti haukkuneet kyllä sen aidan takaa.  Vastaavasti perheen muunrotuiset koirat ovat sitten hoidelleet ne laumistyötkin. Näinhän asioiden ei kuuluisi olla ja  jos nyt eri roduissa alkaa olla hälyttävä tilanne monien sairauksien (esim. luustosairaudet) osalta, myös luonnepuolelle pitäisi alkaa kiinnittää oikeasti huomiota ennen kuin on liian myöhäistä. 

Sergei-kaukkari oli hieno koira kaikenlaisten lampaiden kanssa, puskuripässeistä pikku karitsoihin ja aidan takaa se kykeni hoitamaan haukkumalla tehtäväänsä petoja vastaan riittävällä tavalla muun lauman tukena. Sille ihmisuhka ei ollut mikään ongelma, se piti takuulla tunkeilijat poissa,
mutta kaikki pedot pelottivat. 

QUO VADIS, LAUMANVARTIJAKOIRAT?

Rotujen kohdalla kaikissa rotumääritelmissä mainitaan koirien olevan mm. itsenäisiä, itsevarmoja, rohkeita ja pelottomia – mutta tällaisia laumanvartijoita välttämättä ei enää näe kovin paljon.  Näyttelyissä ei yleensä kiinnitetä huomiota arkuuteen ja epävarmuuteen, se jopa sekoitetaan usein pidättyväisyyteen, joka on aivan eri asia. Nämä rodut ovat tunnetusti  pidättyväisiä, joka tarkoittaa oikeasti sitä, että koiraa ei kiinnosta olla tekemisissä vieraiden kanssa. Oikeasti pidättyväinen koira ei kuitenkaan pakittele häntä koipien välissä vaan se vaan vain tylysti ignooraa vieraat ihmiset jos mahdollista, hyvinkin välinpitämättömästi ja oikeasti itsevarmasti. Vastaavasti itsenäisyys roduissa alkaa olla valitettavasti katomaan päin, eikä tämä ole seurakoiraa hankkiville niinkään ongelma, mutta työkäyttökoiraa etsiville suuri työkykyhaaste. Laumanvartijakoirien kuuluisi olla itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä, kyvykäs työskentelemään siellä ulkona, säässä kuin säässä ja  olipa työtehtävä mikä tahansa. Epätyypilliset rotuominaisuudet ja työkäyttöön liittyvät ongelmat (esim. inhoaa märkää maata tai jotain alustaa) voivat olla kenties hassunhauskoja persoonallisuuspiirteitä yksittäisillä koirilla, mutta ne tulisi ehdottomasti huomioida jalostuksessa tai pian meillä on lisää isoja seurakoiria, joita laumanvartijakoirien ei kuuluisi olla.

Laumanvartijakoirat ovat koiria siinä missä mitkä tahansa muutkin koirat – siis koiria, eivät ihmeolentoja, jotka saavat merkillisiä supervoimia vasta jossain maagisessa tositilanteessa. Jos koiraa pelottaa monet aivan tavalliset arkielämän asiat, sitä todennäköisesti pelottaa vielä enemmän uhkaa tuottavat tilanteet vaikka oltaisiin kotipihassa, etenkin jos tuttu konteksti jollain tavalla muuttuu, esim. se aita poistuu välistä tai uhka tuleekin aitojen sisään, mitä ei ole aiemmin koiralle kenties tapahtunut. Aivan samalla tavalla laumanvartijakoirien elekieli kertoo koirien tunnetiloista ja muusta ja on erittäin epäreilua koiraa kohtaan, jos aralta ja epävarmalta koiralta vaaditaan sille mahdottomia asioita. Legendat ovat legendoja, uskomuksia ja ylistyssatuja, niillä on paikkansa, mutta niihin tulee suhtautua legendoina. 

Aina tulee huomioida koirat yksilöinä ja koiran ominaisuuksien kartoittaminen helpottaa koirien käyttäytymisen ymmärtämistä, erilaisten konfliktitilanteiden ehkäisyssä sekä mahdollistaa koiralle sopivien työtehtävien valinnan tai tarvittaessa työtehtävistä poistamisratkaisun ajoissa ennen mitään suurempia ongelmia. Arkuus on lisääntynyt näissäkin roduissa valtavasti, osittain siksi, että vanhaa työkäyttökulttuuria suurpetojen parissa ei ole ollut tarjolla ja ulkomuoto- ja seurakoirajalostus on erittäin suuressa roolissa. Voimakkaat työkoiraominaisuudet eivät toimi kovin hyvin seurakoirayhtälössä. Näyttelyissä pahimmillaan ne maassa makaavat ja tilanteesta täysin paineistuneet koirat vain nostetaan avustajien kanssa pystyyn, jopa pokkaamaan palkintonsa, koska löytyy aivan liikaa vääränlaista ymmärrystä tuomareiltakin siitä, että näiden koirien kuuluukin olla sellaisia epävarmoja ja arkoja ja yhteiskuntaan hieman sopeutumattomia "villipetoja". Näinhän ei asia ole suinkaan, vaikka kieltämättä koirien usein varsin puutteellinen habituaatio vaikuttaa koirien käyttäytymiseen ja koirat paineistuvat helpommin  asioista, jotka kuuluvat kaupunkikoirien arkielämään, mutta ovat laumanvartijakoirille uusia ja outoja.

Vahvahermoinen, rohkea ja itsevarma koira tietenkin rakentuu myös pentuaikaisen sosiaalistamisen ja kokemushistorian kautta osittain, mutta on paljon koiria (niin laumiksia kuin muitakin), joita on tuotu periferiasta vailla mitään kokemusta muusta maailmasta ja ne ovat kulkeneet isoilla lentokentillä, melussa, hälyssä ja erilaisilla alustoilla ilman mitään ongelmia ja adaptoituneet erilaisiin tilanteisiin ja kohdanneet haasteita erittäin toimintakykyisesti, vaikka ei ole kokemushistoriaa eikä siis toiminta perustu yleistämiseen tai muuhun opittuun käyttäytymiseen. 

Sergei-kaukkarille kaikki petojutut olivat liian jänniä, niin testit kuin luonnonpedotkin -
vaikka se hoiti hienosti kyllä lampaiden kanssa työskentelyn muutoin.

Geenitutkimusten perusteella tiedetään, että arkuus on hyvin voimakkaasti perinnöllistä. Arkuus terminä on kuitenkin hyvin laaja käsite, siihen liittyy erilaisia arkuuden osa-alueita (esim.äänet, alustat, ötökät jne). Kaikki arkuudethan eivät näy pikkupennuilla vaan kehittyvät vasta myöhemmin ja arkuudet usein voimistuvat ja yleistyvät koiran ikääntyessä. Arkuuteen yhdistyy myös huono hermorakenne, joka vaikuttaa paljon myös koirien stressinsietokykyyn ja palautumiseen erilaisista tilanteista, myös niistä koirien kannalta positiivisista asioista, jotka nekin tuottavat stressiä. Mitä stressaantuneempi koira on, sen enemmän myös koiraa erilaiset asiat voivat pelottaa. Näillä roduilla yleiset luustosairaudet voivat aiheuttaa jatkuvaa kroonista kipua ja lisätä stressiä, joka myös vaikuttaa koirien käyttäytymiseen, esimerkiksi koirat voivat olla aggressiivisempia tai vältellä ja pelätä joitain asioita (esim. autoon hyppääminen, liukkaat pohjat jne). Stressinhallinta olisi tärkeää koirille, jotka työskentelevät. Koirien resilienssin kehittämisestä on toistaiseksi huonosti tutkimuksia, mutta tiedetään, mitkä asiat heikentävät sitä. Työkoirien kohdalla olisi toivottavaa, että niillä olisi mahdollisimman hyvä resilienssi, jolloin koirat kykenevät palautumaan erilaisista tilanteista nopeasti. Resilienssiin vaikuttaa paljon koirien perimän lisäksi myös pentuaikaiset kokemukset ja tietenkin monet erilaiset tekijät, joissa ihminen on vastuuroolissa. Koirien stressikäyttäytyminen on ihan kyllä ihan oman kirjoituksen aihe, mutta valitettavan monesti sitä ei osata havaita. Esimerkiksi jatkuvasti haluton ja flegmaattinen koira voi olla myös voimakkaasti stressaantunut, stressi vain ilmentyy eri tavoin kuin joillain toisilla koirilla, joilla voi esiintyä sitten levottomuutta, aggressioiden lisääntymistä tai stereotyyppistä käyttäytymistä esim. paikkojen jatkuvaa kalvamista - pahimmillaan itsensä nuoleskelua ja pureskelua yms. Ikävä kyllä yksi suurin stressiä aiheuttava tekijä on laumanvartijakoirille sopimattomat olosuhteet. Koira ei voi valita omistajaansa, meillä ihmisillä on vastuu ja kasvattajilla erityisen suuri vastuu.

Vaikka paikka paikoin tuntuu, että laumiksissa arkuus alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus,  laumiksissakin on edelleen oikeasti rohkeita, itsevarmoja ja tasapainoisia sekä tarvittaessa toimivia koiria, mutta valitettavan paljon on niitä, jotka pelkäävät vähän kaikkea normaalia elämääkin (pörriäisiä, alustoja, ääniä, lapsia jne) ja traumatisoituvat loppuelämäkseen vaikkapa  pahvilaatikoista,  kun sen yhden ainoan kerran 10kg lihalaatikko putoaa muutaman metrin päähän - ja koira pelkää tämän jälkeen loppuikänsä pahvilaatikoita niin paljon että sen ohi pääsisi muuten tontille koiran ohi pääsemätön vieras ihminen, jos ihminen vain kantaa pahvilaatikkoa sylissään (valitettava tosielämän juttu tämäkin).  Näiltä  tällaisilta koiriltako odotetaan sitten suoranaisia ihmeitä tapahtuvaksi, kun se susi tai karhu tulee tontin nurkalle uhkaavasti tai jokin muu potentiaalinen uhkatilanne, jossa laumanvartijakoiran oletetaan toimivan?  

Kyllähän siellä aidan takana  monikin haukkuu hurjasti ja joskus toki sen erittäin suuren terävyyden voimin tulee hampaiden käyttöäkin, mutta jos koiran perusvireenä on se  arkuus, niin tämähän ei todellakaan tarkoita enää tasapainoista, itsevarmaa ja sitä kautta toimivaa koiraa vaan jopa sitä lähestulkoon henkensä hädässä toimivaa, pelokasta koiraa, joka toimii voimakkaasti sen suuren terävyyden kautta ja usein hallitsemattomasti  – tällaisiahan laumanvartijakoirien ei kuuluisi suinkaan olla. Tällainen jatkuvassa paineessa eläminen stressaa voimakkaasti koiraa, palautuminen tilanteista kestää pidempään ja stressitasot ovat aina vähän koholla. Se vaikuttaa sitten kaikkeen muuhun elämään ja muuhun koiralaumaan sekä voi aiheuttaa myös koiralle erilaisia sairauksia. Erilaiset aggression muodot myös omaan laumaan kohdistuen voivat lisääntyä, kun koiralla on voimakkaita epävarmuuksia, pelkoja ja arkuuksia, mutta kuitenkin vielä sen verran toimintakykyä että pystyy puolustamaan itseään. Siinä saa samalla tavalla hammasta sitten ihminen tai vaikkapa lammas, joka erehtyy astumaan koiran varpaille tai tulee jokin muu koiraa hieman ahdistava tilanne. Näihin rotuihin kuuluu toki se pieni pehmeys, joka myös auttaa työtehtävissä muistamaan millainen uhka oli ja mistä suunnasta se tuli jne,  mutta ääripään pehmeys alkaa olla nykyään jo suuri ongelma ja jostain syystä tätä ei haluta aina hyväksyä. Tästä ovat myös eri luonnetestituomaritkin esittäneet huolestuneisuuttaan kauan aikaa sitten jo, koirien luonteeseen on alkanut tulla liikaa pehmeyttä ja hermorakenteen puutteita. 

Laumanvartijakoirien kohdalla pitovaikeuksien ja luonnehaasteiden vuoksi lopetettujen koirien määrä on todella suuri, osa löytyy Kennelliiton tietokannasta, mutta suurin osa ei päädy koskaan mihinkään tiedostoihin. Suuri, voimakasluonteinen koira, jonka kanssa ei ole yhteistä säveltä eikä kukaan ymmärrä  oikein toisiaan, on kieltämättä sellainen yhtälö jossa se viimeinen piikki tulee mieleen kyllä herkästi. Harva haluaa ottaa hankalasti käyttäytyvää ja suurta ”pitovaikeuspetoa”. Näidenkin syiden vuoksi se koirien ja linjojen syvällisempi tunteminen olisi tärkeää sekä rehellisyys ja näin vältyttäisiin monilta turhilta lopetuksilta tai kodinvaihdoksilta. Laumanvartijakoirat eivät sovi kaikille, eivät kaikkiin olosuhteisiin ja tilanteisiin eikä kaikki koirat toimi työssään ja näidenkin koirien sosiaalistamiseen ja tapakasvatukseen tulisi perehtyä huolella -  nämä asiat tulisi hyväksyä ja ymmärtää, jotta turhilta lopetuksilta vältyttäisiin mahdollisimman pitkälle. 

Tämä koira oli ehtinyt kiertää useammassa kodissa, oli purrut lastakin kertaalleen,
mutta vika ei ollut koirassa vaan siinä, ettei sitä oltu ymmärretty. Juuso oli oikeasti ihan luottopakki. 

Jatkuu toisessa osassa! 

LINKKI TOISEEN OSAAN